comments 4

While we’re throwing up

Odotin tältä leffalta paljon (New York! Intellektuelleja! Keski-iän kriisi!), ja varsinkin Frances Ha‘n jälkeen, mutta käteen jäi vähän vähemmän. Juoni oli ehdottomasti mielenkiintoinen, vaikkakaan ei ihan loppuun asti viety, elokuvassa on totisesti hauskat hetkensä, Adam Driver on ihan loistava ja minähän rakastan kaikenlaisten populaarikulttuuriviittauksien bongailua… mutta.

Meillä on tuon Herra Kameran kanssa teoria nimeltä “pakollinen oksennuskohtaus”. Minulla on jonkunlainen fobia ylenantoa kohden ja jostain syystä elokuvaan jos toiseen ja kolmanteenkin tässä yhteisten elokuvakokemustemme historiassa on sisällytetty kyseinen ruumiintoiminto, jolloin meidän tarvitsee enää vain katsoa toisiimme apeina. Minä kirmaan pois paikalta jos pääsen, tai vähintään suljen silmät ja peitän korvat. Onko se george joku uskottavuusjuttu, että ollaan niinku tosi iholla?? Ei vain voi käsittää.

Tässä elokuvassa kyseinen pakollinen kohtaus kestää ainakin 10 minuuttia. Sisältäen sen ajan kun jo tietää ja vain pelottaa että kohta… Tai 10 minuutilta se ainakin tuntui.

Jos antaisin tähtiä, ja minähän annan jos huvittaa, niin ottaisin viidestä niistä heti pois kolme jo pelkästään tästä syystä. Ja yhden siksi, että pääosa-jampan, Ben Stillerin esittämän Joshin urpo käytös ratkaisevassa gaalakohtauksessa livahtaa täysin uskottavuuden tuolle puolen. Adam ei mun tähtieni perään haikaile, mutta Naomille haluan antaa yhden kauniin ja kirkkaan tähden, koska hän on jotenkin ihanan läsnä kaikissa kohtauksissa. Ja pannaan hei vielä plussa muutamista visuaalisesti hivelevistä kuvista.


Traileriin pääset tästä, ja se EI sisällä sitä pakollista. Nyt’in arviosta lisää elokuvasta, tästä.

4 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.