comments 7

Visavuoren mestari

No nyt mun kaveritkin ovat jo ihan sekaisin näistä meidän reissuista. “Ootteko te Tampereella??”, kyseltiin viikonloppuna. Ei, me ei oltu Tampereella, me oltiin Tubeconissa. Ja ei, tää ei ollu se sama reissu kuin se Rauman reissu. Tää oli se kesäkiertue, tai pakomatka, heinäkuun puolessa välissä.

Sori siis jos olette jo ihan sekaisin. Hengailkaa kuitenkin mukana. Sen siitä saa kun jättää Ranskan väliin, tulee Suomi tutuksi. Onneksi!

Ja onneksi olette te lukijat! Käsi ylös, kuka oli se ihana, joka kommenttilootassa muistutti Visavuoresta? Sinnehän me tietysti mentiin, varsinkin kun vihjaistiin, että näytillä on Wickströmin ja Gallen-Kallelan Pariisin aikaa vinttikomeroineen päivineen.

Arvatkaa mikä on MAHTAVAA? Se, että lapset ovat niin isoja, että voimme jakautua joukkueiksi retkillämme. Tänä kyseisenä päivänä joukkueet olivat “ne, jotka haluavat Särkänniemeen” ja “ne, jotka haluavat Visavuoreen”. Aika kaksistaan saatiin siitä sitten edetä Valkeakosken suuntaan.

Emil Wickströmin taiteilijakoti Visavuori on kaunis, kaunis. Miten jokainen yksityiskohtakin voi olla niin kaunis… Ja kuinka hurjaa, että ensimmäinen talo paloi pian valmistumisensa jälkeen maan tasalle, ja taas rakennettiin sitkeästi kaunista, vaivaa säästämättä. Talon kyljessä on ateljee, viherhuoneineen, tähtitorneineen, pimiöineen. Wickström oli kiinnostunut ja innostunut kaikesta.

Pariisi-näyttely on Paviljongin puolella. Se on nopeasti kierretty, mutta minusta tunnelmallinen. Opas kertoo vilkkaasti. Viattoman näköisellä päreen palasellakin on tarina. Kaverusten Wickström & Gallén-Kallela yhdessä asuttama koppero on rakennettu oikeassa koossaan huoneen nurkkaan. Se on todellakin pieni kuin kenkälaatikko… Kurkistelen joka puolelta sisään, yritän asettaa heidät sinne, nuo meille niin suuret nimet. Näyttely on esillä vielä tämän kuun.

Jotenkin saattaa ymmärtää, että nämä nuoret taiteilijat aikansa Pariisissa riekuttuaan heräsivät kaipaamaan jotain muuta, joka sitten sikisi eloon heidän taiteensa lisäksi näinä kansallisromanttisina “erämaa-ateljeina”. Visavuori oli ensimmäinen, Halosenniemi, Ainola, Tarvaspää, Suviranta seurasivat. Minusta niin Visavuori kuin muutkin mainitut ovat aivan ehdottomasti yhtä merkittäviä ja yhtä kiinnostavia, lumoaviakin kuin esimerkiksi Monet’n Giverny, jossa vierailimme muutama vuosi sitten. Käykää ihmiset!

Visavuoresta jäi käteen muutakin kuin kauneutta ja kaihoa. Jäi kirjaputki päälle, kun muistin, että äidilläni on Lippe Suomalaisen Vuosi Karin kanssa vakikesälukemistossaan. Pilapiirtäjä Kari Suomalainen asutti Wickströmin jälkeläisenä alarinteen punaista taloa, jonne mekin päätalon portailta kurkistelemme. Minkälaista on ollut viettää kesiä tuossa maisemassa?

Samaan syssyyn paahdan sitten läpi Lippe Suomalaisen kaksi muutakin muisteloa, Kari Suomalaisen oman vuosipäiväkirjan samoilta ajoilta, Kari Suomalaisen isän Yrjö Suomalaisen kirjan apestaan Wickströmistä, kirjan Emilin ensimmäisestä kihlatusta, taiteilija Dora Wahlroosista, joka myöhemmin maalasi Wickströmin vaimon Alicen muotokuvan, joka roikkuu Ylätalon salin seinällä…  Ja miten ollakaan jotenkin Renoir, Isäni, Juha Tantun Välimies ja Märta Tikkasen Kaksi menevät jollain logiikalla tähän samaan piikkiin. Huh!

7 Comments

Vastaa käyttäjälle Anna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.