comments 4

Viimeisimmät

Stella heitti haasteen, johon vastaan mielelläni, sillä sitkeän kirjoituskammon kourissa ei ole mitään helpottavampaa, kun tarttua valmiisiin kysymyksiin. Oletin, että nämä olisivat olleet helppoja, mutta vastaaminen tuntuikin vaikealta. Kuuluu varmaan taudinkuvaan.

Kuvitin tämän kysymys-vastauspostauksen Villa Noaillesin vierailun sadolla, kävimme siellä elokuisen Hyéresin retken yhteydessä. 1920 ja 1930-lukujen taitteessa suunniteltu ja rakennettu villa on aika sokkeloinen, tuoksuu sumulta eikä ihan avautunut minulle, mutta tarina sen takana on lumoava.

Olisin todella hyvä rikas, ajattelen usein. Monessa ihmisessä varallisuus menee aivan hukkaan, joka on sääli, sillä minä osaisin pistää rahaa sileäksi todella hohdokkaasti. Näkisin, että minä ja Parkkonen hyvin todennäköisesti olisimme vauraina esimerkiksi kuten Charles ja Marie-Laure De Noailles.

Pariskunta De Noailles rakennutti avantgardistisen huvilansa hyéresiläisten ihmeteltäväksi ja tunnettujen taiteilijoiden kohtauspaikaksi ja temmellyskentäksi: osa taideteoksista on tehty varta vasten taloon, paikan päällä. Nykyään villa on avoinna vierailijoille ja siellä järjestetään tapahtumia kuten huhtikuinen muodin ja valokuvataiteen festivaali, jossa suomalaiset nuoret suunnittelijat ovat olleet hienosti esillä. No mutta. Asiaan.

Viimeisin viesti: Mutsilta tietysti, kuvan kera. “Tein joulusiivouksen. Punainen lampunvarjostin Hangon lamppukaupasta. Eino Grön koputtelee kaapin ovea.” Eino Grön on mutsin lempijoulukoriste, alaston, pullea enkelihahmo, joka ripustetaan joka joulu kristallikruunuun killumaan. En todellakaan tiedä miksi sen nimi on Eino Grön.

Viimeisin ruoka: Tulin eilen illalla kirjamessureissulta ja Parkkonen oli tehnyt ihania homejuustopunajuuria pähkinöillä ja grillannut paikalliselta Havsgårdar-tilalta ostettua luomulihaa. Meillä minä teen melkein aina kaikki ruoat, joten tuntui taivaalliselta asettua mutkalle nojatuoliin, kupertaa kämmen punaviinilasin ympärille ja vain odotella illallisen valmistumista. Helsingissä kävin tyttöjen kanssa syömässä vietnamilaisessa Lie Messä, Runeberginkadulla. Shanghai Tacot ravuilla on ihana annos! Tänä iltana puskemme lumipyryn (kyllä!) läpi hankolaisen Ravintola Makasiinin välimerelliseen Wine & Dine iltaan, hyvinsyöminen siis jatkuu.

Viimeisin itku: Kummallista, itken yleensä helposti, mutta nyt en saa oikein mieleeni että milloin viimeksi. Varmaankin vuodatin taas jotain Parkkoselle, hän ne minun kyyneleeni yleensä saa poimia. Luulen, että itku saattoi liittyä omiin tulevaisuudensuunnitelmiini, jotka ovat auki.

Viimeisin nauru: Mutsin kanssa (tai mutsille) nauroin kyllä kirjamessuilla niin että vesi silmistä sikisi. Mutsi etsi kalenteria itselleen ja päätyi ostamaan KAKSI KAPPALETTA kummallista huumorikuutiota nimeltä Eniten vituttaa 2019. Kaksi kappaletta… Meidän oli talutettava hänet Gummerruksen osastolta pois, vaikka väitimmekin ettemme tunne mokomaa naista. Myös Parkkonen saa mut aina vain nauramaan, hän on niin hauska.

Viimeisin hermostuminen: Mä olen ihminen, joka on koko ajan vähän pinnassa, pää punaisena. Olen tavallaan pikkuisen kiihdyksissä jatkuvasti, se on supervoimani. Ihmiset noin ylipäätänsä ovat varmaan suurin hermojen kiristäjäni. Esimerkki: ihmiset, jotka jäävät keskelle käytävää juttelemaan Stockalla. Ja sää. En tykkää liian kuumasta, tuulesta, kylmyydestä, sateesta, pakkasesta enkä mukalämpimistä kesäpäivistä (sellaisista, jotka näyttävät ikkunan läpi lämpöisiltä, mutta ovatkin viileitä).

Ai niin. Hermostuin ihan hirveästi siitä, että Trump ja Putin touhottavat Pariisiin samaan aikaan marraskuussa kun minulla ja Parkkosella on siellä HUIPPUKOKOUS. Pitääkö niiden pilata IHAN KAIKKI? Olen raivoissani.

Viimeisin ostos: Kirjoja, tietysti. Ostin kirjamessuilta kolme kirjaa. Yhden pojalle, yhden yhteiseksi tyttärille ja yhden mutsille. Paitsi että ostinhan vielä sen jälkeen tuliaisen Parkkoselle, ihanan raitaneuleen Beaujolais Nouveau-juhliin. Mutta viimeisin ostos itselleni? Jos ei lasketa junalippuja, niin se taisi olla nestemäinen eye liner, koska minullahan on vasta noin 300 kajal-kynää.

Viimeisin muutos sisustuksessa: Sitten viime näkemän koti on muuttunut paljon. Isotätejä on siirtynyt ajasta ikuisuuteen ja heidän huonekalujaan on siirtynyt meille. Upein puuleikkauksin koristeltu peililipasto, vanha astiakaappi… Pieni kirjoituspöytäni vaeltaa ympäri huushollia eikä meinaa löytää paikkaansa, jotenkin kuvaavaa sekin. Verhoilutimme nojatuolimme vihreiksi, niistä tuli hienot! Kotimme elää koko ajan, esineet liikahtelevat ja näinä aikoina myös ihmiset. Kun tyttäret ovat molemmat vuoden sisällä muuttaneet kotoa, hakee selvästi koti vielä uutta olomuotoaan. Ajattelen jo usein salaa miltä koti sitten näyttää, kun asumme täällä kahden.

Seuraatko muuten Annapalaaannaa jo Instagramissa, siellä vilahtaa kotiakin useammin kuin täällä, ja sitä paitsi olen saanut puserrettua itsestäni sinne pieniä tekstinpätkiä silloinkin kun muu kirjoittaminen on takunnut?

Viimeisin suunnitelma: Suunnitelmat liittyvät nyt Pariisiin, matkaohjelma on rakenteilla. Viime kerrasta on jo pitkä aika, nähtävää paljon ja päiviä vähän. Varsinainen syy matkaan on Paris Photo -messut, mutta odotan myös Francoisen tapaamista sekä tietysti ravintoloissa ja kahviloissa notkumista. Rakastan matkasuunnitelmia!

Yhden edellisen Pariisin-reissun 12-osaisen (juu, silloin ei takunnut, ei) matkapäiväkirjan pääset lukemaan täältä.

4 Comments

  1. Hanna says

    Mullakin viime Pariisin reissusta jo useampi vuosi, vaikka ennen niitä kertyi vähintään yksi vuoteen. Onpa ihanaa, että nyt toivottavasti saan sulta raporttia kaupungista, Instassa varmaan ainakin. 🙂 Kuume on kyllä KOVA, joten omakin matka pitää saada pian aikaiseksi.

  2. Ihania nyansseja! Ja siis miten hermottavia ovatkaan käytävien ja oviaukkojen tulppaajat. Joskus silmä pyörii ja hammas narskuu vielä kotonakin moisten jäljiltä. Suurvaltahahmoista nyt puhumattakaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.