Valitse sivu

Huomaan vahingossa johdattaneeni teitä harhaan. Kun sanoin, että pakkailen, sain jo paljon hyvän matkan toivotuksia. Matkan alkuun on kuitenkin vielä tovi. Unohdin kertoa, että kaikesta tästä huithapeliudestani huolimatta minussa asuu harvinainen ominaisuus “aikainen pakkaaja ja järjestyksen ihminen mitä matkailuun tulee”.

Kuuntelen aina silmät suitsenrenkaina muiden ihmisten lähtöjä. Laukkuja, joihin heitetään edellisen yön hämärinä tunteina sillä hetkellä puhtaana olevia vaatteita, ripsari ja hammasharja. Pikapasseja, viimeisiä kuulutuksia. Pois se minusta. Minä pakkaan viikkotolkulla, minulla on listoja kuten “Osta”, “Lainaa”, “Muista” ja “Tilaa”. Olen lentokentällä kahta päivää ennen.

Varaudun kaikkeen: hyttystenpistoihin, mahakipuun, unettomuuteen, kuumuuteen, kylmyyteen, huonoon hiuspäivään ja siihen, että maailmassa ei kenties missään muualla ole muistikirjoja tai pumpulipuikkoja.

Tarkistan passin moneen kartaan, lasken piilolinssejä (ja varapiilolinssejä) ja näkisittepä kauneudenhoitovälineistöni; se on lähdön hetkellä upeassa tikissä.

Mutta. Ei ihan vielä. Listoissa on vielä yliviivaamattomia kohtia, kajalkynät ovat teroittamatta, muutama asia ratkaisematta.

(Suurin ongelmani on taas kerran kirjat. Miten ihmeessä pidän itseni lukemistossa kokonaisen kuukauden? Maassa, jonka kieltä en osaa lainkaan, en edes kirjaimia? Älkää sanoko lukulaite, sen vastustamisen osalta pidän vanhanaikaisen pääni. Ja toinen kirjoihin liittyvä erikoisuus. Tästä kohteesta ei löydy juuri mitään luettavaa, en voi opetella opaskirjoja ulkoa enkä varustaa pikku vihkosiani vinkeillä. Olen tuuliajolla.)

Ehdin siis vielä:

  • juhlia pojan syntymäpäiviä sankarin toiveesta useamman kerran (näissä kuvissa lauantaina, oikea päivä on huomenna tiistaina).
  • olla tänäkin aamuna paikalla tekemässä ylioppilaskokelaalle onnea tuovia eväsleipiä historialliseen ensimmäiseen sähköiseen yo-kokeeseen, joka oli maantiede. (Menestykseni salaisuus ylioppilaskirjoituksissa sata vuotta sitten oli muuten maksamakkara-kurkku-reissumies).
  • koukuttua Ensitreffeihin alttarilla niin, että googlaan hädissäni miten nettitv:tä voi maailmalla katsoa. Voinko jotenkin kiertää maa-asetukset tai muuta sellaista vilunkipeliä?
  • herätä tarpeeksi monta kertaa öisin tuijottamaan nukkuvia lapsiani ja katumaan lähtöäni, varmana siitä, että kuolen ikävästä.
  • kävellä Hangon rantoja (ja näitähän on 130 kilometriä) ja tankata itseeni syksyä, sillä kohtahan olen takaisin kesässä, ja siitä todennäköisesti suoraan talvessa.
  • tankata itseeni syksyä myös torin antimien avulla. Ah sienet, pavut ja kaikki muut sadonkorjuuherkut. (Nuo kaksi vihreää tomaattia, ne ovat omaa tuotantoa!)

Ja sen sellaista. Työasioita on vielä kurottava matkanmentäviksi, suomen kielen oppilailleni esiteltävä sijainen. Vierastalo saa uudet asukkaat ja pihan voisi pistää talviteloille.

Joten kiitos ja anteeksi, matkatoivotuksenne olivat ihania, mutta hieman ennenaikaisia. Tajuan nyt, että saatoin johdattaa teitä hakoteille myös siksi, että menin itsekin ihan sekaisin siitä ihmetyksestä, että TODELLA tein sen, että todella otin ja varasin liput ja kämpän ja taksikyydit. Sydän hyppäsi kurkkuun. Minun matkani alkoi jo sillä hetkellä.

Nyt vasta huomaan hengittää. Ehdinkin tottua ajatukseen ja varsinkin totuttaa siihen myös muut (terveisiä mutsille…)

Lähtö on lauantaina, lokakuun ensimmäisenä päivänä.