comments 4

Uneton Kalamatassa

Näin nukkumista harrastavana ihmisenä olen havainnut seuraavaa. Kun minun proosallista pohjoismaista päätäni alkaa painaa, käynnistyy Kalamatassa vasta rituaali, jonka olen nimennyt Iltamekkalaksi. Eilen kotiuduin mielestäni keskellä yötä, mutta alakerran nuorukainen oli vasta lähdössä äidin silittämä kauluspaita päällä syömään. Kalispéra, kalispéra vaan kaunis poika, aja varovasti sillä riivatulla mopedillasi.

Ja kun Aamumekkala alkaa kello kuuden kieppeillä ja kaikki lähtevät ovet paukkuen kahdeksaksi töihin, olen tullut siihen tulokseen, että kreikkalaiset nukkuvat vain noin kolmetoista minuuttia yössä. Viikonloppuisin vähän vähemmän.

Tänä aamuna, kun joku hakkasi ennen kuutta rautatankoa asfaltin läpi (tai siltä se ainakin kuulosti) ja katukissalla oli kiljuva kiima, luovutin seitsemän aikaan ja nousin vuoteesta. Tarvitsin suihkun ja kahvia, mutta kumpaakaan en saanut, sillä sähkökatko. Silti saan koko ajan enemmän kuin olin ikinä uskaltanut toivoa.

En enää ollenkaan muista minkälaisena näin elämäni täällä, silloin kun kaikki oli vielä vasta jännittävä haave. Asunto on jo tuttu, sanon hei koti kun tulen retkiltäni ja huomenta koti kun herään. Onneksi en ainakaan ole ollut yksinäinen, sitä pelkäsin eniten.

Ioulia sanoo kahvilassa, että skandinaavit tunnistaa siitä, että kahvi heitetään huiviin minuuteissa.
Miksi???? hän parkuu ja tökkii käsivarteen. Me ostamme kahvin ja juomme sen hitaasti, jotta saamme olla mahdollisimman kauan ihmisten ilmoilla, lähellä ystäviämme, puhua ruoasta ja politiikasta ja elämästä yleensä. Siksihän kahville mennään, olemaan! 

Minä änkytän jotain tehokkuudesta. Tehokkuudesta! Voisin saman tien kuristaa itseni.

Osaan pyytää kreikaksi puolimakean jääkahvin maidolla (jassas, ena frappé metrio, me gála, parakaló) ja juon kraanavettä kaikista karuimmissakin tavernoissa. Minä, neurootikko.

Nukkumaan käydessä sydämentykytyksestä huomaa, että pystyn vasta ottamaan vastaan pieniä annoksia kerrallaan tätä kaikkea. (Paitsi ruokaa.) Kuten hehkuvaan lämpöönkin, kestää hetken tottua.

(Viime yönä hain kaapista filtin, ja sanoin itsekseni, että syysyöt ovat jo viileitä. Niinpä niin.)

Päivän kirja: Nuori alaston nainen, Arja Saijonmaa
Kuva: Kahvila Messinissä. 

4 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.