Valitse sivu

Erilainen nuori täällä taas terve.

Taste of Helsinki julkisti tänään tapahtumaan osallistuvien ravintoloiden ja keittiömestareiden menut. Kaikki ystäväni ovat pähkinöinä tapahtumasta ja absoluuttisesti messissä.

Paitsi minä.

Minä olen pieni, yksinäinen ja harvinainen muumio, joka haluaa syödä ruokansa pöydän ääressä istualtaan, lautaselta, haarukalla ja veitsellä. Viinilasillisen kera. On hyvin harvinaista, että haluan edes syödä ulkoilmassa (koska joo, mutta myös) koska en siedä tuulta syödessäni. Enkä paahtavaa aurinkoa. Kylmyydestä puhumattakaan. Lintuja. Ampiaisia. Ihmisiä.

Ajatus siitä, että jonottaisin viileässä tuulessa ruokaa teltasta ja söisin sen seisaaltani paperilautaselta tasapainoillen välineiden ja juomalasin (lasin?) kanssa saa selkäpiini värisemään. Jopa ihan normaali seesteinen seisova pöytä on minulle hiukan liikaa. Sana “festivaali” ruokailun yhteydessä itkettää salaa. Monta erilaista (varmasti herkullista) ruokalajia, joista pitäisi säntäillen valita… ei ei ei, menen lukkoon jo kirjoittaessani tätä. Korostan, ettei se ole Taste of Helsingin, Ravintolapäivän tai minkään muunkaan ruokakarnevaalin vika. Tää ei johdu susta, tää johtuu musta. Pysytään hei kuitenkin ystävinä.

On todistetusti olemassa muutamia suopeita kesäpäiviä, jolloin Kirjatoukan tapaa kalliopiknikiltä, ja aika useinkin suojaisan takapihamme pitkän pöydän äärestä, mutta ruokafestareille saatte mennä te. Vaikka rakastankin Sami Tallbergia.

Kuvat ovat muutaman viikon takaa Helsingistä, ravintola Careliasta.