comments 9

Tuulta tukassa

Nämä kuvat eivät ole eilisillallalta, vaan viime viikolta.

Eilen olin pakahtua, täytyin ääriä myöten. Pyrähtelin sisään ja ulos, kävin kaksi kertaa pyöräilemässä ja kerran kävelyllä ja hortoilin takapihalla puolipukeissa silkasta lämmöstä seonneena. Auringonlasku oli pinkein ikinä, koko maailma tuoksui ja siritti. Oli kuuma, vielä valon putoamisen jälkeenkin.

Hassuintahan tässä lähestyvässä lähdössäni on se, että oikeastaan tämä on juuri se paikka, johon haluaisin mennä. Vaan en voi, koska kaupunki on jo kotini, kaikki siteeni ovat täällä, koko sosiaalinen elämäni, arkeni ja ne muutamat asiat, joihin haluan ottaa etäisyyttä.

Kun etsin kirjoituslomalleni paikkaa, halusin ensisijaisesti seuraavaa: meri.

Sitten toivoin myös: kävely- tai pyörämatka joka paikkaan, tori, kivoja ihmisiä. Valoa.

Olin ajatellut myös: erakoitua, olla hiljaa, vältellä ihmisiä.

Se, mihin päädyin, yllätti itsenikin.

Mutta jos minä olisin sinä, ja minä eli sinä kaipaisit aikaa ja happea, valitsisin Hangon. Vuokraisin villan tai huoneiston, lainaisin pyörän, laittaisin kännykän kiinni ja hengittelisin syvään Bellevuen rantatien mäntyjä, hiekkaa, kurtturuusuja ja rannalle huuhtoutunutta levää. Söisin Tagen haukipullia kylmänä voipaperikääreestä ja tuijottelisin kirjan yli merelle. Kävisin aikaisin nukkumaan.

Siispä sanonkin ihanan Tuulen naapurissa-blogin Kirjailijattarelle, että se ainoa huono puoli täällä asumisessa on, että tänne ei voi sitten enää lähteä, tulla, uutena olla.

Mutta palata voi. Onneksi.

Lue lisäää: Tuulen naapurina-blogin ihanat Hanko-kuvat ja teksti täällä.

9 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.