comments 17

Totta toinen puoli

Ennen kuin pääsen (pystyn) jatkamaan tarinointiani kesäkiertueeltamme, keittiöstäni ja vasta alkaneesta arjestamme (ensimmäisen päivän saldo: viisi tikkiä. Poika, polvi, ei hätää), niin sallinette minun sylkäistä ulos asian, joka vaivaa mieltäni.

Tämä kesä oli vaikein kesä ikinä.

En ollut huoleton kuin kerran, noin kymmenen minuutin ajan, vihreän lähteen rannalla, noin 550 km täältä koilliseen. En ollut hilpeä… kai kertaakaan?

Älkää käsittäkö väärin. Kesään mahtui hienoja hetkiä ja kultaisia ihmisiä vaikka kuinka paljon. Ja mitkä unelmakelit! Minä en vain oikein osannut nauttia niistä mistään.

En tiedä onko ihmisen tarkoituskaan olla huoleton tai hilpeä. Sen sijaan tiedän, että maailmassa on tällä hetkellä pelottavan paljon ihmisiä, joille huoleton ja hilpeä ovat kokonaan saavuttamattomissa ja jotka vaihtaisivat paikkaa minun lellipyllyni kanssa tällä sinisellä sekunnilla. En nyt kuitenkaan voi puhua kuin omasta puolestani. Olisin hirveästi halunnut olla huoleton!

En syytä ahdingostani ketään tai mitään, mutten aio syyttää itseänikään. Tämä kesä vain meni jotakin koko ajan odottaessa, jonkun muun elämää elellen. Esitin kesänviettäjää. Edustin. Myös meidän perheemme dynamiikka vaikuttaa toimivan paremmin arjessa, parisuhteen osalta varsinkin.

Eilen, aamulla, ensimmäisenä arkiaamuna pitkään aikaan, heräsin niska ja alaselkä niin jumissa, että makasin keittiön lattialla puoli tuntia, jotta sain rankani suoristumaan edes aamukahvin verran. Niskan päälle oli laitettu tykinkuula, kyttyrä, jota vihloi. Joogaopettajani tiesi aikoinaan kertoa nimenkin sille möykylle, jonka usein aikuisten naisten niskassa näkee. Nimi viittasi kaikesta huolta kantamiseen…

Nyt kun olen sanonut tämän, niin voin huokaista. Te tiedätte. Toivottavasti kesiä on vielä jäljellä, toivottavasti olen oppinut jotain. Joten kun pian kerron kaikesta mitä me olemme nähneet ja kokeneet, voin keskittyä siihen hyvään ja kauniiseen, joka oli olemassa, ilman, että tunnen valehtelevani teille ja esittäväni kaiken olleen täydellistä. Okei?

Päivän kirja:

“On nautinto istua lauteilla ja katsella järvelle ikkunasta, jonka takana kukkii villi omenapuu. Uinnin jälkeen Marja kietoo pyyheliinan ympärilleen ja istuutuu portaille vetämään henkisauhut. Hän katselee maalauksellista maisemaa ja haistelee ilmaa, joka hänen mielestään on lempeä kuin lehmän henkäys. 
– Aijai, kun mulla on hyvä olla, huokaa hän nautinollisesti.
Minä kadehdin häntä. Itse olen aina huolissani jostain – jos en omista, niin muiden perheenjäsenten asioista. En uskalla hellittää, sillä monet langat vetävät minua eri suuntiin. Harvoin minulla on todella hyvä olla.”


Lippe Suomalainen, Vuosi Karin kanssa (1982)

17 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.