comments 14

Tästä innostuin tänään #3

Vierastalon yläkerran remontti edistyy.
Ostettu: vanha pariisilainen bistropöytä.
Puuttuu: seinät, katto ja lattia.

Kuten meillä usein, asiat etenevät arvaamattomasti ja ulkopuolisten silmin varmasti myös hieman holtittomasti. Keskiviikkoaamuna kello 8 laitoin ystävälleni viestin, että olen allapäin, mikään ei onnistu ja aiomme luovuttaa tai vähintään lykätä. Kello kymmeneltä vintillä oli kolme miestä hommissa, pihaan ajettiin raakalautakuormaa ja meidän piti ilmoittaa sähkömiehelle lampunpaikat.

Samaan aikaan osuu tietenkin omien töiden kevätsuma, meillä molemmilla. Yöunet jäävät muutamiin tunteihin, mutta innostus uudesta pitää ainakin vielä mielen virkeänä. Jos olisimme tienneet, että remontoimme nyt yläkertaa, emme ehkä olisi varanneet matkaa Ranskaan juuri tähän kohtaan. Näen itseni istumassa La Croisetten kuuluisilla sinisillä tuoleilla  huutelemassa luuriin mielikuvituksellisia ohjeita lattiamaalin värisävystä.

No, se on vain maallista, sanoisi Katto-Kassinenkin, lempifilosofini.

On taas viikkokatsauksen-joka-ei-ilmesty-viikottain aika. Isosta kuvasta kellotaulun mukaisesti oikealle.

1. Croisetten tuoleista tuli mieleen, että on olemassa – niiden sinisten metallilegendojen lisäksi- kuuluisasta rantabulevardista nimensä saanut metalli- ja rottinkirunkoinen Honoré Decon Croisette-tuoli, pulleilla samettityynyillä ja tosi herkullisissa väreissä. Oispa fyrkkaa.

2. Dokkari, jota en malta odottaa: That Summer esittelee jemmassa ollutta kuvamateriaalia kesältä 1972. Yksi kaikkien aikojen lempparielokuvistani, Grey Gardens oli vasta tuloillaan kun taiteilija Peter Beard ja Lee Radziwill lähtivät tapaamaan Leen sukulaisia, omalaatuista tätiä ja tämän tytärtä hämmentävään pesukarhujen valtaamaan kartanoon. Elokuvassa vilistää Peterin, Leen, Edien ja Edien lisäksi heidän taiteilijakommuuninsa kantaporukkaa, mm. nuori Andy Warhol. Ja jos sallitte pienen kissanhännännoston, niin olihan kesä -72 merkittävän aikakauden alku kaikin puolin. Vaan missä ja milloin tämän leffan saa nähdäkseen?

3. Minulla on ehkä kalpea aavistus siitä miltä narkkarista tuntuu, kun ajattelen suhdettani kirjoihin ja aprikoosihilloon. Vieroitusoireet ovat fyysisiä. Minulla on oma kuriiri, joka diilaa Mokon ranskalaista hilloa säännöllisesti paperikassi kerrallaan Hankoon, ja uusi pakko saada- kirja on aina mielen päällä. Tällä hetkellä tuntuu, etten voi elää ilman David Douglas Duncanin Goodbye Picassoa.

4. Kimonon tapainen väljä “taiteilijatakki” on maailman kätevin vaatekappale ja nyt niitä onneksi näkyy taas mallistoissa. Muutama vaatekaapista jo löytyy, mutta ihastuin tuohon sinapinkeltaiseenkin. Tilasin kuitenkin tietysti mustan

5. Lisää dokkareita. Yle Areenassa on katsottavissa nautinnollisen yksinkertainen Mestari Miyazakin paluu, joka toimii minuun meditaation lailla. Katsoin sen kerran, ja aloitin heti alusta uudestaan. Samaistuin hiukan mestariin, en minäkään kestä kun kukaan ei tajua nyansseja. Rakastin myös edellistä Miyazaki-dokkaria, Unten ja hulluuden valtakuntaa.

6. Ravintolavinkki Helsinkiin. Yksi parhaista ravintola-annoksista pitkään aikaan oli muutamia viikkoja sitten Wernerissä nautittu, avotulella grillattu kokonainen päivän kala. Ravintola oli valaistukseltaan vähän kolkko, alkucocktailit hutaisten tehty ja tarjoilija omissa ajatuksissaan, mutta kalan ja sen kyljessä jollotelleen fenkolin tähden palaan takuulla uudelleen! Myös alkupalat olivat maistuvia, valitsimme pöytäseurueen kesken muutaman ja maistelimme kaikkea.

14 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.