Valitse sivu
Jéröme & Jean Louis

Jéröme & Jean Louis

Huhtikuun Ranskan matkan viimeisenä iltana jätimme lapset paistamaan pizzoja keskenään ja lähdimme illalliselle parinkymmenen kilometrin päähän Mouginsista, Tanneroniin. Siellä sijaitsee Villa Le Menestrelin puutarhurin ja hänen kokki-puolisonsa kaunis koti, Villa Florentine.

Jérôme oli toki kertonut puutarhatöiden lomassa heidän talostaan ja kaikista remppahommista ja maisemointitöistä, joita he olivat tehneet en-käsitä-millä-ajalla, näiden muutamien vuosien aikana kun mekin olemme tunteneet.  En silti osannut kuvitellakaan mihin astuisimme, kun auto kaarsi porteista pihalle.

Tanneron ei ihan hevillä ole tuttu nimi, pieni seutukunta kun kätkeytyy Esterelin vuorenrinteille, sivuun rannikon humusta, ja olla posottaa ihan omassa rauhassaan, vailla kummempia nähtävyyksiä väkeä vetämässä. Lähin isompi (ja nimekkäämpi) kaupunki taitaa olla Grasse. Oikeastaan ainoa asia, josta Tanneron on tuttu, on hämmästyttävän laajat mimosapuuesiintymät, jotka mimosankukka-aikaan (joulukuu-maaliskuu, keleistä vähän riipuuen) värjäävät koko maiseman käsittämättömän kullankeltaiseksi. Sitä ajellaan ihmettelemään kauempaakin. La Route de Mimosa kulkee kylän halki tietysti myös.

Luonto, se on täällä se juttu. Luonto ja rauha. Vuorenrinteillä humisevat oliivipuut ja havupuut, aluetta halkoo kirkasvetinen joki ja uimaan voi pulahtaa myös Saint Cassienin järveen, jos ei jaksa ajella Välimerelle. Jossain on vesiputouskin! Me emme ehtineet käydä varsinaisessa Tanneronin kylässä, nyt haluaisin kyllä. Ei siellä juuri mitään ole, mutta siksipä se kiinnostaakin. Lähellä kulkee myös oikein varteenotettavia vaellusreittejä, vaativaankin makuun, huimin merinäköaloin. Nämä kaikki jäivät seuraavaan kertaan, sillä nyt tultiin syömään eikä kävelemään!

Ensin kuitenkin tupatarkastus, siihenhän me jäimmekin, autoon kaartamassa porteista pihalle: olin lentää pyrstölleni, niin uskomaton näky meitä odotti! Puutarha on tietysti kaunis, onhan toinen isännistä alan ammattilainen. Mutta uima-allas se vasta oli jotain. Se ikäänkuin jatkui ja jatkui suoraan mykistävään vuorimaisemaan. Sisällä taas oli toisenlaisia elämyksiä. Chef Jean Louis on kotoisin Saint Martinilta, Karibialta, mikä näkyy mm. talon taidekokoelmissa. Muutenkin väriä piisaa, ja iloista tunnelmaa.

Mutta syy miksi kirjoitan tästä kaikesta on siis se, että he ryhtyvät vuokraamaan kahta yläkerran makuuhuonetta matkailijoille. Kummassakin makkarissa on oma kylpyhuone. Olohuone, keittiö ja puutarha ovat yhteisessä käytössä isäntäparin kanssa. He tosin tekevät molemmat useampaa työtä, joten käytännössä katsoen huvila on päivät pitkät vieraiden valtakuntaa. Voisin hyvin kuvitella itseni makuuhuoneet yhdistävälle parvekkeelle hitaalle aamukahville (se näköala!!), päiväksi uima-altaan reunalle appelsiinipuita nuuhkimaan ja iltaisin hillumaan Rivieran ravintoloihin.

Me saimmekin kutsun yöpymään (kiitokseksi kuvista) ja aion todellakin hyödyntää sen. Paikka on huikean kaunis, rauhoittava ja sivussa turistivirroista. Löysin ihan uuden nurkan Provencea taas. Jérôme ja Jean Louis ovat leppoisaa seuraa, edes minä en jaksaisi heistä ahdistua.

Nautimme aperitiivit uima-altaan reunalla, ranskalaisittain kaikessa rauhassa. (Tämän haluaisin oppia. Olen ihan kuin mummoni, jolla oli ruoka valmiina kaksi tuntia ennen vieraiden saapumista ja joka soitteli sitten solkenaan että joko työ tuutte kun perunat jäähtyy… Haluan osata istua aloillani ja nauttia aperitiiveista. Noin, siinä on 2018 henkisen kasvun tavoitteeni.) Vaaleanpunaisen samppanjan jälkeen siirryimme terassille ylellisesti katettuun pöytään ja söimme vatsamme pinkeiksi mereneläviä. Aurinko laski suupala suupalalta, kaikki helmeili etelän valoa ja vuoret tuoksuivat. Ainoa ääni, meidän kalkatuksemme lisäksi, oli satunnainen vahtikoira jossain kaukana ja lintujen kuoro, joka sekin hiljeni kun pimeys putosi. Pakahduttavan ihanaa.

Harmi, että illallinen ei sisälly majoittumisen hintaan, mutta ainahan kannattaa kysyä minkälaisen paketin pojat keksisivät, jos oikein nätisti pyytäisi!

Tästä majoitusvaihtoehdosta löytyy lisää Villa Le Menestrelin sivuilta, ja varauksen voi tehdä helposti ystäviemme Sarin ja Juhan kautta. Kätevää.

Ystävyyden ja Hangon kesänaapuruuden lisäksi me teemme siis kuvaus- ja tekstitöitä Sarille ja Juhalle, jos jollekin tämä sidonnaisuus on jäänyt epäselväksi. Nämä blogijutut kirjoittelen tosin omaksi ilokseni.

Usvaa

Usvaa

Yhtenä päivänä me ajelimme henki kurkussa kapeaa ja kiemuraista tietä ylös Sainte-Agnèsiin, näköalojen tähden. Se päivä oli juuri suuren sumun päivä.

Seisoimme näköalatasanteella emmekä nähneet mitään, ja sekin oli jo niin kaunista, että sydäntä puristi.

En tiedä minkälainen tungos kylässä on sesonkiaikaan tai kauniilla keleillä, mutta nyt siellä ei ollut lisäksemme juuri ketään. Kylän asukkaita tietysti, ja valkoinen, kuuro kissa, joka oli astunut vihreään maalipurkkiin. Sen lisäksi, että se oli maalintahrima, se oli myös hyvin hellyydenkipeä. Kaksi hevosta, toinen kiiltävä ja komea ja toinen notkoselkäinen, hamusivat lempeästi hekotellen kukkia suuhunsa tien varressa. Ikivanhan kivikirkon kellot kolahtelivat tasatunnin merkiksi, juuri muuta ei kuulunut.

Ostimme pienestä ravintolasta jäätelöä. Lounaslistalla olisi ollut kania ja villisikaa ja sivupöydällä oli pyöreissä piirakkavuoissa kirsikkapiirasta. Harmittaa vieläkin ettemme jääneet Le Saint Yvesiin. Söimme myöhemmin kelvottoman lounaan mentonilaisessa ravintolassa ja vannoimme palaavamme jonain päivänä tuohon satumaiseen vuoristokylään ajan kanssa.

Siis mene Sainte-Agnèsiin, jos suinkin pääset ja varaa aikaa myös lounaalle. Jos olet kovakin kävelijä, voi vaeltaa koko matkan jalan, tai nousta kylään bussilla ja laskeutua sitten jalkaisin Mentoniin vilvoittelemaan varpaitasi Välimeressä.

Kylässä kesässä

Kylässä kesässä



Kävimme kyläilemässä kesässä, Ranskan Rivieralla. Ensimmäisenä iltana kun sukelsimme Cannesin sivukaduille sen ymmärsin; olin kaivannut lämpöä niin että luihin sattui. Tuntui ihanalta hiippailla pienillä kujilla hartiat rentoina, leuka pystyssä, takitta. Appelsiinipuut kukkivat ja tuoksuivat melkein julkeasti.

Välillä ajattelen, että on jotenkin noloa sanoa rakastavansa Cannesia. Pitäisi rakastaa vain pieniä, karttaan merkitsemättä jätettyjä salaisia paikkoja. Joka kerta ajattelen, että ehkä se olikin vain roseeviini, lomatunnelma tai aurinko. Mutta ei, taas rakastin, myös niinä harmaina aamuina ennen kahdeksaa, kun istuimme torilla maitokahvin äärellä nakertamassa patonkia lasten nukkuessa vielä villalla. Kahvilan katoksen alta katselin toria reunustavia taloja ja niiden värikkäitä ikkunaluukkuja. Kuvittelin vinoja, epäkäytännöllisiä ja pieniä asuntoja, joita luukkujen taakse kätkeytyisi ja sydämeni läpätti. Näin itseni astumassa rappukäytävän ovesta ulos, kori käsivarrella, elämässä ilman paluulentoja.

Kun saavuimme, auton lämpömittari tykitti muutaman päivän yli kolmenkymmenen asteen lukemia. Etelä-Ranskassakin oli ollut viileä ja sateinen talvi, kertoivat, ja ensimmäisten kuumien päivien jälkeen tulee aina sankka sumu. Niin nytkin. Hellepäivien uima-allaselämän jälkeen retkeilimme taas kiihkeästi kun emme olleet sulaa.

Musée Fernand Léger oli ihana. En taaskaan ehtinyt Mentonin kauppahalliin. Château de la Napoule oli ihan uusi tuttavuus, kaunis ja jotenkin salaperäinen. Kannattaa pysähtyä katsomaan linnan historiasta kertova pieni dokumentti.

Jokaikinen kerta jää näkemättä jotain. Listani on loputon ja ihmeellisesti matkat vain kasvattavat listaa, sen sijaan, että se supistuisi. En ihan heti saa kyllikseni. Kaiken uuden kokemisen lisäksi nautin siitä, että minulla on noilla kulmilla jo kantisapteekki (olen accro mitä ranskalaisten apteekkien kauneudenhoitotuotteisiin tulee!), lempiravintola ja yllättävän vilkas sosiaalinen elämä. Parkkosella on tarpeeksi leipomosanastoa  hallussa voisarvivuoroja varten ja lapset voi laskea irti ja luottaa, että he löytävät ajallaan sovittuun tapaamispaikkaan.

Me muuten yövyimme ensimmäisen yön Cannesissa, koska meillä oli seuraavana päivänä kuvauspäivä Villa Le Menestrelissä. Vasta kuvausten jälkeen raahasimme nyssykkämme huvilalle ja asetuimme taloksi. Ensimmäisen yön hotellimme oli Villa Claudia, joka oli ehkä hiukan kostea ja johon kantautui ison tien kohina, mutta silti suosittelen, jos haluat edullisen yösijan lähes ytimestä. Onhan se nyt sentään suloista herätä mandariinipuu ikkunan alla ja syödä aamiaiseksi Nutellaa kauniissa salissa. Palvelu oli mitä ystävällisintä, isäntä itse paikalla.

Lue lisää: Cannesin ympäristön näkemistä ja kokemista löytyy juttutolkulla tägin Villa Le Menestrel -alta, ja laajemminkin Ranskaa tägin (quelle surprise…) Ranska alta. Mouginsissa sijaitseva Villa Le Menestrel on siis ystäviemme Sarin ja Juhan Ranskan-koti, jota he myös vuokraavat. Jos kiinnostuit.

Insta-tilitäni löytyy profiilini alta pieni pylpyrä otsikolla “Riviera”, jossa kootusti tallessa reissun aikaiset stoorit.

Miehen ikään

Miehen ikään

Varsinainen syy Ranskan matkallemme oli siis Parkkosen saattaminen miehen ikään. (Eikö noin kuulukin sanoa, kun mies täyttää 50?)

Olin udellut jo pitkään miten hän haluaisi Suuren Merkkipäivänsä viettää, ja kävi selväksi, ettei ainakaan seisten ovensuussa solmio suorassa vieraita kättelemässä, punaisena paahtavan kahvipannun kyljessä, ruusuja hopeamaljaan asetellen.

Eikä hän halunnut myöskään bileitä, ei edes Runarissa.

Eikä mitään extreme-yllätyksiä.

Eikä lahjoja.

Hän halusi kuulemma vain olla meidän kanssamme.

Se sopikin meille vallan mainiosti, sillä kaikista maailman asioista meistäkin on kivaa hengailla juuri hänen kanssaan. Mikä sattumien sattuma. Sen verran arjesta irtautumista kuitenkin tähän merkkipaaluun haluttiin, että päätimme vaihtaa maisemaa, sinne, missä me olemme usein onnellisimmillamme.

Koko kymmenen päivää tuntui lahjalta, mutta itse syntymäpäivään tietysti satsasimme vielä vähän enemmän. Menimme sankarin toivomuksesta aikaisin aamusella torin kulmille maitokahveille, sitten kuvaamaan 50-vuotispotretteja merenrantaan. (Harmi vain, että hän on meistä ainoa, joka osaa käyttää kameraa! Mutta ehkä 50-vuotiasta onkin hyvä kuvata jo vähän blurrina…) Mereltä livuimme uima-altaan reunalle ja yritimme esittää, että meistä on ihan luontevaa heittää pitkäkseen ja paistatella päivää aurinkovarjon alla, varpaat viileässä vedessä, kun henkilökunta häärii keittiössä. Lounaan nimittäin kattoivat villalle Menestrelin superkaksikko Jérôme & Jean Louis, jotka vastaavat myös villan puutarhasta ja siivouksesta. Jean Louis kun on varsinaiselta ammatiltaan kokki.

Lounas oli mitä maittavin, päivä kuuma ja aurinkoinen. Palmunlehvät kahisivat kevyessä kevättuulessa. Onnellisen oloinen mies oli täten nyt lähempänä sataa kuin nollaa, nuoren vaimonsa ja kauniiden kakaroidensa rakastavan kuittailun saattelemana.

Ja saatiinhan se synttärikuvakin lopulta napattua! 

Pieni ravintolalöytö Matissen ja Chagallin ystäville

Pieni ravintolalöytö Matissen ja Chagallin ystäville



Voi mikä suloinen pieni ravintolaosoite mulla onkaan teille antaa!

Cimiezin kaupunginosa Nizzassa on kiehtova kävelehtimiskohde, ei pelkästään museoidensa takia, josta syystä tänne ylös, kauas keskustasta, yleensä noustaan. Cimiezissä kun sijaitsevat sekä Musée Matisse että Muśee Chagall. Kuin myös fransiskaaniluostarin hautausmaa, Matissen viimeinen leposija sekä Rooman vallan aikaiset kaupunginrippeet.

Cimiez on rauhallinen ja hienostunut. Osa 1800-luvun villoista on kuin pieniä palatseja, ruusuköynnöksiä ja hedelmäpuita pursuaviin puutarhoihin on kiva kurkistella koristeellisten rauta-aitojen raosta. Museomatkalaisen on vain vähän vaikea löytää ruokapaikkaa näiltä kulmilta, kunnes nyt sekin ongelma on ratkaistu!

Ravintola Côté Sud on kätkössä pienellä sivukadulla, joka putoaa vähän pääväylältä. Eikä itse ravintolakaan ole koolla pilattu, viileänä huhtikuisena päivänä puutarhan terassikaan ei ole vielä avoinna. Onnistumme (ilman pöytävarausta, me olemme maailman surkeimpia pöytävarauksentekijöitä!) ahtautumaan tupatentäyden, puheensorinan sakeuttaman ravintolan ovensuun pyöreään pöytään. Sitten vain tilailemaan liitutaululta. Olemme nälkäisiä kuin sudet, unohdamme kaikki raportoimisvelvollisuudet ja keskitymme muun muassa valokuvaamisen sijaan vain syömiseen ja toisiimme. Alkuun artisokkasalaattia, pääruoaksi päivän pihvi, suklainen jälkiruoka puolitetaan. Kaikki, myös leipomukset, on paikan päällä tehtyä, tuoretta, maistuvaa, raaka-aineet sesongin mukaan. Viineistä suurin osa on luomua, luomumunia saa ostaa myös mukaan.

Vasta lipoessamme espresson vaahtoja ylähuulistamme havahdumme : tämä on ihana paikka, tästä pitää muistaa kertoa! Henkilökunta on onneksi heti messissä, kaikki pysähtyvät lounaskiireiltään viideksitoista sekunniksi tiskin taakse poseeraamaan. Merci!

Ravintola on avoinna vain viikolla, alkuviikosta aikaisesta aamiaisesta lounaaseen, torstaina ja perjantaina myös iltaisin. Elokuussa suljettu. Hintataso ei ole halvimmasta päästä, mutta laatu vastaa hintaa.

Côté Sud
2 rue du Professeur Maurice Sureau
Cimiez- NIZZA

Côté Sud facebookissa.

Vinkki: Museoretkeen kannattaa yhdistää käynti La Chapelle du Rosairessa, Matissen suunnittelemassa, sinitiilikattoisessa kappelissa Vencessa.