All posts tagged: Turku

Väisänen + Ahmatova

Published by Anna

Hilluin viime viikonlopun Turussa ystävieni kanssa, meillä oli siellä “hohtoryhmän kokous”. Aivan taivaallisen hauskaa oli meillä, mutta siitä lisää myöhemmin. Kävimme sunnuntaina ennen junani lähtöä WAMissa katsomassa Hannu Väisäsen Anna Ahmatovan Neljä huonetta -näyttelyn. Näyttely oli komea ja aiheutti kylmiä väreitä reisiä myöten, mutta kaikista eniten jäi kutkuttamaan Hannu Väisäsen näyttelyvieraille – ja muillekin – kirjoittama kirje. Hyvä ystävä ja hyvä muistin ystävä! Teen näyttelyn yhteyteen eräänlaisen muistamisen ja muistin installaation. Ja tarvitsen apuasi sen toteuttamiseen. Jos haluat auttaa minua, toimi seuraavasti: Opettele joku teksti ulkoa. Teksti voi olla mikä tahansa; runo, resepti, värssy, sananlasku, loru. Saattaa olla että sinulla on valmiina muistissasi joku ulkoa oppimasi teksti.  Tekstin ei tarvitse olla pitkä. Tärkeintä on, että valitset tekstin itse. Kun olet varma että osaat tekstisi ulkoa, kirjoita tai printtaa se A4- kokoiselle arkille. Polta sitten arkki jossakin turvallisessa paikassa. Katso, että paperiarkki on kokonaan palanut ja tuhkaantunut. Kun tuhka on kylmennyt, hienonna tuhka mahdollisimman tasaiseksi. Kerää tuhka pieneen suljettavaan pussiin. Tuo tuhkapussi WAMiin, jossa museovalvojat siirtävät tuhkat vanhoihin ranskalaisiin säilytysastioihin. Muistomerkki-installaatiossa ei ole kyse kuolemasta tai …

Simpukoilla Tintåssa

Published by Anna

Jos asuisin Turussa, niin sen lisäksi että piinaisin juttuseuran toivossa farkku- ja sporttikauppojen poikia, söisin ehkä joka päivä simpukoita Tintåssa. Joka ikinen kerta kun ryystämme Tintån simpukoita kuoristaan ja dippaamme hyväsuolaisia ranskalaisia sitruunamajoneesiin, päätämme perustaa oman simpukkaravintolan Hankoon. Sillä mitä mahtavampaa maailmassa muka on kuin simpukat ja ranet? Fish & chips  -kuppilahaaveitahan mulla on jo ollutkin, ehkä nämä merelliset unelmat voisi yhdistää? Simpukat söimme lähtöpäivänä myöhäiseksi lounaaksi, mutta edellisen illan illallispaikka oli vanha tuttu Sergio’s. Siellä on vaan jotenkin aina tosi hyvä olla. Lupaan ensi kerralla vähän laajentaa repertuaaria, mutta myönnän, että usein jo syy Turun reissuun on syöminen näissä hyväksi havaituissa paikoissa. Niitä tulee ikävä, ja silloin on jo viikonloppukassi aika pian pakattu. Uusia, hyviä osoitteita saa ehdottaa! Olemme myös erikoistuneita eri maiden ja kaupunkien parturiliikkeisiin, poika on tarkka tukastaan. Sekin homma hoitui Turussa hyvin. Kuvat: Studio Tomi Parkkonen

Kivat turkulaiset

Published by Anna

Me käväisimme aika supertylsän hiihtolomamme päätteeksi siis Turussa. Sinne veti se Brotherus, mutta on siellä muutenkin kiva käydä. En käynyt oikeastaan ikinä Turussa kun asuin Helsingissä, mutta nyt siellä tulee rampattua muutaman kerran vuodessa. Matkaa Hangosta Turkuun ja Helsinkiin on yhtä paljon. Yövyimme hotelli Marina Palacessa, jonka luulin kakarana olevan nimeltään Marina Palanen. Olen aina jotenkin tykännyt sen jykevästä, marmorisesta preesenssistä joen varrella, mutta kieltämättä se on ketjuhotellimainen ja jo hieman kulahtanut. Nyt huoneita oli aavistuksen ehostettu, mutta silti jäin miettimään, että miten ihmeessä ei Turussa ole kivoja boutique-hotelleja, joita Helsingissä on jo pilvin pimein? Majoittuisin! Mutta hei turkulaiset, mikä juttu se on että jokaisessa kaupassa komeat, nuoret miesmyyjät alkavat heti jutella ja hymyillä ja jaella ravintola- ja parturivinkkejä (parturivinkit pojalle, ei mulle)??? Herranjumala mä olin aivan äimänä. Jos olisin turkulainen, seisoisin kaiket päivät nuorisoliikkeiden ovensuissa juttuseuran toivossa, niin kivaa oli olla näkyvä. Ja poika saikin kassikaupalla makeita kuteita sulavaha-mutsiltaan, eli se ystävällisyys toimi. Akateemisessa kirjakaupassa seisoin englanninkielisten pokkareiden edessä ja yritin tähyillä kotiin jääneille tyttärille tuliaisia, kun käsivarrelle koputteli tervehdyksen merkiksi lukijamme Ulla. Aika hauska …

Vereslihalla

Published by Anna

Hetkeen en ole nähnyt mitään niin vaikuttavaa kuin Elina Brotheruksen retrospektiivi Turun Taidemuseossa. Palvon. Rakastan kuvasarjaa Suites françaises, ajattelen koko ajan sitä yhtä kuvaa, jossa Brotherus istuu sykkyrässä tuolilla post-it lapuille kirjoitettujen ranskankielisten sanojen ympäröimänä. Lumoudun paluusta samoihin huoneisiin 12 vuotta myöhemmin,  12 ans après. Rakastan pysähtyneitä mutta latautuneita tunnelmia sarjassa Les Femmes de la Maison Carré, josta artikkelikuva Asperge (2015) on. Videokuvaa, valokuvaa ja kuvataidetta yhdistävä teos Artists at work yhdessä Jan Nevan ja Teemu Korpelan kanssa on nerokas, kuten myös klassista maalaustaidetta valokuvan kautta tarkasteleva The New Painting -sarja. Brotherus on uskomattoman lahjakas. Rakkauden loppuminen tulee kuvien pinnasta läpi, Model Studiesin omakuvat uivat pehmeässä maitomaisessa valossa, lammet ovat ihmeen vihreitä ja eksoottiset kukat valuvat ametistia.  Annonciation, kuvakertomus lapsettomuudesta on kamalan koskettava ja surullinen. Haluaisin nähdä kaikki sarjat kokonaan, jää nälkä. Näyttely kattaa vuodet 1998-2015, sarjoista on esillä siis tietysti vain osia. Vaikka Brotherusta olisi arvostanut ennenkin, tämmöinen läpileikkaus on lahja. Bravo. Osaisinpa kirjoittaa niin kuin Brotherus kuvaa: avoimesti, herkästi, pelotta. (Tai pelosta huolimatta.) Janoatko lisää? Elina Brotheruksen omien sivujen lisäksi kannattaa seurata hänen päiväkirjaansa Instagramissa. Näyttely Turun Taidemuseossa on esillä 21.5. saakka. 

Vi har ju Åbo

Published by Anna

Kas, kävi niin, että karkasimme Turkuun. Olin juuri levittänyt sata settiä lakanapyykkiä yläkerran lattialle marssimaan kohti kylpyhuonetta värikkäänä jonona, takapihalle oli viritelty väliaikainen melko holtiton pyykkinarusysteemi ja sain päähäni pestä parit muutkin kankaat siinä samassa rumbassa. Herra Kamera taas tomerana kittasi takapihalla – ei valkoviiniä, vaan ikkunaa – ja juoksi välillä Lehtisen pajalle hakemaan uuden ruudun rikkoutuneen tilalle. Noh ja sitten siis kesken tätä puuhakasta härdelliä me saimme iltapäivällä yhtäkkiä idean lähteä Turkuun. Alta aikayksikön oli hotellihuone (jokinäköalalla, aina jokinäköalalla) varattuna kuin myös illallispöytä Sergiosta, ja paiskottuamme epämääräisiä (jotakuinkin puhtaita) vaatteita laukkuihimme, istuimme (tai 3/5 osaa meistä) lopulta autossa. (Sinne ne jäivät, ikkunat ja pyykit, ja kaksi tyttölasta niitä vahtimaan. Eivät olleet karanneet, mitkään tai ketkään, kun eilen illalla palasimme.) Saavuttuamme Turkuun autoradio-ohjelmatappeluiden (Herra Kamera on tulossa vanhaksi…) jäljiltä hiukan kuumissamme, heitimme kamat hotellille, peseydyimme, vaihdoimme vaatteita ja sujahdimme ylös Sergio’s -ravintolan kaakeleilla koristeltuja rappusia ja melkein jo kantispöytään baaritiksin eteen (aina baaritiskin eteen, keittiön tuntumaan). Tilasimme pöydän täyteen ruokaa (fenkolia, taleggio-juustoa, uppomunia, retiisisalaattia, pizzaa, välimerellistä kalaa, risottoa…) ja maistelimme jokainen jokaiselta lautaselta. Oli niin hirveän …