Pidempään lukeneet tietävät vaikeasta suhteestani taikinoihin. Siksi tämä vaivattoman oloinen ja valmistaikinaan perustuva ohje ilahdutti, vaikka siinä ihan vähän joutuukin kaulinta käyttämään. Tai siis Parkkonen käytti. Helppo omenapiirakka (Ohje on poimittu Viini-lehdestä, linkin takaa alkuperäisen määrät. Itsehän toki improvisoin.) Pese ja pilko sopiva keko kotimaisia luomuomenoita rennosti lohkoiksi. (Luksusta, kun ei tarvitse edes kuoria.) Sulata valurautapannulla voita ja hiero joukkoon ihanasti fariinisokeria. Lisää pekaanipähkinöitä ja valele ne yltympäriinsä voi-sokeriseoksella. Mikä tuoksujen sinfonia! Lisää pannulle omenalohkot, pehmittele, kääntele. Ottele insta-kuvia. Kumoa sokerista tahmeat omput piirakkavuokaan tai ihan mihin vain uunivuokaan. Minä paistoin omenoita ohjetta enemmän, ja valitsin syvän suorakaiteen muotoisen “lasagnevuoan”. Kauli sulatettu valmismurotaikina (löytyy kaupan pakastealtaasta) ohuehkoksi ja leikkaa pitkiksi suikaleiksi. Tee suikaleista kaunis ristikko omenoiden päälle ja tuikkaa uuniin noin 20 minuutiksi. Tarjoile vaniljajäätelön ja vaahterasiirapin kanssa. Tein piirakan samana iltana kun testasin taiteilijaystävääni ja sieniopettajaani kehnäsienipastaa, tagliatelle ai funghi – tapaan. Melko klassisesti siis, kermaisessa kastikkeessa. Samaisessa uusimmassa Viini-lehdessä oli myös tosi hyvän kuuloinen metsäsienipastan resepti, mutta hentoiseen kehnäsieneen en malttanut sotkea oliiveja ja aurinkokuivattuja tomaatteja, kokeilen ohjetta kenties toisen uuden sienituttavuuden kanssa, …

Aina väillä – eli melkein aina – yritän keksiä miten voin tehdä mahdollisimman hyvää ruokaa mahdollisimman helpolla. Ja se, että ruokaa riittää pariksi päiväksi on tietysti plussaa, sillä se tarkoittaa vapaailtaa seuraavan illan ruoanlaitosta. No tänään mä todenteolla onnistuin, olen aivan äärettömän ylpeä taas itsestäni. Kanaa, papuja ja tomaatteja uunissa Laita isoon, öljyttyyn vuokaan kananpaloja, mausta ne suolalla ja mustapippurilla ja roiskauta vielä öljyä kanojen päälle. Ruskista nopeasti kuumassa uunissa. Lisää vuokaan pienen ruskistuksen jälkeen kupillinen vettä, muutama punasipuli isoina lohkoina, muutama ruokalusikallinen öljyyn säilöttyjä valkosipulinkynsiä (minulla oli chilillä maustettuja), pari tölkillistä isoja voipapuja ja päällimmäiseksi muutama tertullinen kirsikkatomaatteja. Mausta vielä kuivatuilla yrteillä, pavut pitävät mm. rosmariinista ja timjamista. Sitten vuoka uuniin ja uunista ulos, kun kana on kypsää, maut ihanasti muhineet ja liemettyneet ja tomaatit makeita, pehmeitä ja vähän väriä saaneita. Tarjoile täysjyvämakaronien ja fetan kera.

Kyllä, olen ratkaissut tyydyttävällä tavalla aprikoosicocktail-mysteerin! Tai jos ihan rehellisiä ollaan, Tero ratkaisi. Minä en ole mikään cocktailtaituri, mutta tätä oli tosi kiva tehdä. Aloitin pari päivää ennen perjantaita uuttamalla rosmariinia vodkaan, joka oli helppoa, sillä sulloin vain pihalta rosmariininoksia pieneen vodkapulloon. Viinikaupan porukka neuvoi valitsemaan uuttamispuuhiin 60 % tavaraa, joten varovasti sitten sen annostelun kanssa. Seuraavana päivänä keitin aprikoosipyrettä. Puolitin rasiallisen aprikooseja, poistin kivet ja heitin pallerot kattilaan kera muutaman sokerilusikallisen sekä sitruunamehutirskahduksen. Keittelin, kunnes aprikoosit luovuttivat nestettä ja olivat pehmeitä ja tuoksuvia, sitten soseutin koko hässäkän ja lusikoin jäähdyttelyn jälkeen hillon kiehuvassa vedessä puhdistamaani lasipurkkiin. Jälkiviisaana sanoisin, että hillon olisi cocktailkäyttöön voinut vielä paseerata sametinsileäksi, mutta toisaalta drinkkiin tuli kivaa rouheutta kun hillo oli kunnolla kotitekoisen oloista. Perjantaina, hiukan ennen vieraiden tuloa, aloin etsiä shakeria. Sitä ei tietenkään löytynyt, ja jos ihan tarkkaan nyt muistelen, taisin myydä sen tarpeettomana kirppiksellä pari vuotta sitten. Mutta kävi se ilmankin. Parkkonen sai koota drinkit: Kauniin lasin pohjalle ammennetaan reilu lusikallinen aprikoosipyrettä. Sitten päälle noin ruokalusikallinen kiiltävää sokerisiirappia. (Keitä kattilassa saman verran sokeria ja vettä, kunnes sokeri …

Olen tänä kesänä saanut itseni kiinni tuhahtelemasta erityisesti yhdelle ravintola-annokselle, jonka tilaan mielelläni, mutta johon petyn usein. Vuohenjuustosalaatti. Mutisen Parkkoselle kuivien salaattikikkareiden äärellä, kurkkuviipaleita sivuun työnnellen, että kuinka vaikeaa voi olla tehdä yksinkertainen vuohenjuustosalaatti, klassinen chèvre chaud, jota saa Pariisissa jokaisesta kuppilasta… Sitten rupesin miettimään. Mikä tekee vuohenjuustosalaatista täydellisen? Onko se itseasiassa yksinkertainen salaatti ollenkaan? Ja mitäköhän sanoisi ranskalainen. Katsotaanpa. Minusta vuohenjuustosalaatissa pitää olla (perusasioiden lisäksi) marinoitua punasipulia, pähkinöitä, kuten saksanpähkinöitä, tai sitten pinjansiemeniä, paahdettua pekoninmurua tai kenties joissakin tapauksissa ilmakuivattua kinkkua. Tai näistä kolmesta ainesosasta edes kahta. Tai edes marinoitua punasipulia. Ja perusasiathan ovat: raikas ja rapea salaattipohja, ei kuitenkaan mitään jäävuorisalaattia. Vuonankaali ois kiva. Tomaattia, hyvää leipää, rasvaista vuohenjuustoa anteliaasti, Provencen yrttisekoitusta, joko juuston päällä tai salaatinkastikkeessa. Mistä pääsemmekin salaatinkastikkeeseen. Ei, ei ja ei valtavaa, tahmeaa loiskautusta balsamico-siirappia kaiken ylle! Salaatinkastikkeessa haluaisin maistaa Dijon-sinapin, ja aavistuksen hunajaa. Ja jos salaattiin haluaa hedelmäistä makua, niin päärynä toimii parhaiten, omenankin hyväksyn. Sitten hommiin. Laita uuni kuumenemaan. Valmistele punasipulirenkaat marinoitumaan. Marinadi: oliiviöljyä, punaviinietikkaa, hunaja-Dijonia,  suolaa, mustapippuria, Provencen yrttejä. Jos käytät tavallista Dijon-sinappia, lisää hitunen sokeria. Hunaja-Dijon …

Minusta on tosi vaikeaa kokata silloin kun on ihan pakko. Toki syötän lapsoset ja pidän yleisesti ottaen perheen ruokahuollon näpeissäni, mutta jostain syystä hyydyn vierailuiden ja juhlapyhien edessä (jouluangsti, ne tietää, jotka tietää). Silloin kun olisi suotavaa olla viimeisen päälle menut ja meisselit, tyhjenee pääni ja kauhakäteni tuntuu äärettömän painavalta. Tekisi mieli vain vaipua sohvalle kirjan kanssa. Usein vaivunkin. Mutta annas olla kun koittaa joku ihan satunnainen tiistai, jossa ei kumma kyllä ole yhtään ylimääräistä ohjelmanumeroa, varovaisen lomilta töihinpaluun lisäksi. Tämä menu sai kipinän Porvoon SicaPellessä (huh miten ihana ruokaelämys, palaan siihen pian!) syömästäni alkuruoasta ja paisui siitä sitten monen ruokalajin sessioksi. Olen aivan tohkeissani tästä setistä, sillä se edustaa juuri minulle tunnusomaista huijauskeittotaitoa: nopeaa, sairaan helppoa (kaikki oikotiet sallittuja) ja silti pyörryttävän näyttävää ja maittavaa! Alkuherättely Kylmä, juotava kurkkukeitto Surauta sauvasekoittimella avomaankurkkulohkoja, pari valkosipulinkynttä, maustamatonta jogurttia ja tuoreita yrttejä (mm. minttua, basilikaa) sileäksi sopaksi. Mausta hyvällä oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla. Lopuksi valuta hellästi joukkoon vielä lusikallisen juoksevaa hunajaa. Tarjoile pienistä juomalaseista jääkuution kera. (Kuva keitosta Instagramin puolella. Siellä myös behind the scenes-otos näistä kuvauksista :)) …

Olin perjantaina viettämässä tyttöjeniltaa ihanassa seurassa, kauniissa valoa tulvivassa kodissa. Kakluunit humisivat nurkissa kun ilta pimeni, huomaan kuinka kauhean paljon kaipaan tulta omaankin kotiin… Söimme niin mahtavia herkkuja, että minun oli melkein yksi yhteen kopioitava menu seuraavana päivänä synttäritytön late lunchille. Tyttöjenillan ehtoisa emäntä nimittäin esitteli mm. marinoidut ja paistetut kesäkurpitsat, joista innostuin jatkokehittelemään pienet pizzaset. Pizzette di Zucchine eli pienet, valkoiset kesäkurpitsapizzat Valmista ensin kesäkurpitsat. Leikkaa pari-kolme kesäkurpitsaa ohuen ohuiksi siivuiksi, ja laita hetkeksi marinoitumaan liemeen, jossa on yhtä paljon balsamicoa, oliiviöljyä ja soijaa. Mausta mustapippurilla. Minä laitoin myös valkosipulia, sitä ei alunperin reseptissä ollut. Levittele maustuneet viipaleet pellille tai parille, ripottele päälle parmesania ja grillaa uunissa rapeahkoiksi ja ruskeiksi. Sitten itse pizzahommiin. Minä tyydyin taas valmispizzapohjiin, koska kuuluisa taikinatrauma. Tomaattikastikkeen sijaan sekoita ranskankermaan luomusitruunan kuorta, suolaa ja pippuria ja levitä seos pizzapohjille. Sama idea siis kuin niissä lemmekkäissä fenkolipizzoissa! Nostele paahtuneita kesäkurpitsasiivuja ranskankermalla voidelluille pizzoille, lisää tarvittaessa juustoa ja paista pizzat kuumassa uunissa reunoiltaan rapsakoiksi. Pizzojen ollessa uunissa lämmittelemässä, kuumenna nopeasti pannulla öljyssä isoja katkarapuja ja mausta ne valkosipulilla, paprikajauheella ja chilillä. Nosta pizzat tarjolle käteensopiviksi viipaleiksi leikattuna, …

Hiihtoloma. Eräillä. Minä pakenin kirjastoon kirjoittamaan. Tosin siellä oli lasten pelitapahtuma ja oviremppamiehet porineen, joten mitään hiljaisuutta oli turha toivoa. Mutta pikkuinen tutkijankammio kuitenkin, ovi, jonka sai vedettyä kiinni, ja omat kodinkoneet kädenulottumattomissa. Oma kolo. Vilahdin kotiin vain lounaalle, joka tänään oli erittäin poikkeuksellisti Parkkosen valmistama. Ja sairaan hyvä kaikessa simppeliydessään. Mustapaputacot Papupaistos 2 tölkkiä mustapapuja Pussillinen tacomaustetta Soijaa Savupaprikaa Öljyä Huuhtele pavut ja lämmittele ne pannulla öljytilkassa, mausta. Lisää hiukan vettä jos seoksesta uhkaa tulla liian sakeaa. Salsa tölkkitomaateista Pari tölkillistä kokonaisia tomaatteja Sipulia Valkosipulia Punaista chiliä 1 limen mehu Juustokuminaa eli jeeraa Pari ruukkua korianteria Suolaa, mustapippuria Aja salsa sauvasekoittimella karkeantasaiseksi, siis vain muutama pyörähdys. Anna maustua. Leikkaa tarjolle punakaalia ohuina suikaleina ja tee hyvissä ajoin valmiiksi myös yksinkertainen guacamole (avokadoa, limeä, suolaa, mustapippuria). Lämmitä juuri ennen ruokailuja taco-kuoret ja nosta muiden lisukkeiden lisäksi (kaura)ranskankermaa pöytään. Tulisuudesta tykkäävä arvostaa Sriracha-tujausta. Me ripottelimme annokseen myös Cheddar-raastetta, mutta vegaani jättää toki sen väliin. Koristeluun ja maunkin vuoksi vielä korianteripuska tyrkylle. Varaa paljon lautasliinoja per ruokailija ja nauti! Resepti on hieman oiottu versio Paula Heinosen kirjasta Vegeä – herkullista & …