Valitse sivu
Kaikkihan sitä tekee

Kaikkihan sitä tekee

Epäröin viikkokaupalla tämän reseptin jakamista. Veriappelsiinirisotto lienee uusi avokadopasta, pioni tai musta, mutta olkoot. Jos siellä jossain on vielä joku, joka ei ole törmännyt kyseiseen herkkuun, niin nyt se löytyy tältäkin kanavalta, vaikka viikonloppuanne sulostuttamaan.

Minä olin jo ohittanut olankohautuksella veriappelsiinirisotto-huuman kun törmäsin taivaalliseen versioon Yes Yes Yes! -ravintolassa Helsingissä tammikuussa. (Kyllä, se ON ihana ravintola! Jo sisutuksesta tulee hyvä mieli, ruoasta nyt puhumattakaan.) Risotto on yksi niitä ruokalajeja, joissa en ihan hirveästi lähtisi täydellistä, klassista settiä säätämään, mutta siitäpä veriappelsiinirisotto piu paut piittasi, vaan ui liiveihin ensi haarukallisella.

Risotosta tohkeissani muistin Sivumaku-blogin kehutun reseptin, joka puolestaan sai innoituksensa yhdestä lemppariravintolastani BasBasista.

Siinä hetkessä kun me lopulta äidyimme kokeilemaan reseptiä, oli taas (olevinaan) kiire ja hässäkkä, joten kaikki vähänkään vaivannäköä vaativat yksityiskohdat karsiutuivat pois. Me valitsimme oikotien onneen. Ja silti pelitti!

(Suosittelen silti kokeilemaan myös alkuperäistä hienostunutta ohjetta ajan kanssa.)

Veriappelsiinirisotto hässäkässä

Valmista timjamipuskalla ryyditettyä kasvislientä kattilallinen, purista noin 3-4 veriappelsiinista mehut ja raasta yhden veriappelsiinin kuori varovasti talteen. Raasta parmesania iso keko valmiiksi.

Kuullota silputtua salottisipulia ja valkosipulia voissa paksupohjaisessa kattilassa, lisää risottoriisiä sen verran kun on syöjiä.

Hyvästä risottoriisistä ei kannata tinkiä, onhan se nyt sentään koko ruokalajin pääraaka-aine!

Kun riisi on läpikuultavaa, lisää veriappelsiinin mehusta noin puolet, siinä kohtaa kun normaalisti heittäisit viiniä kattilaan. Lisää myös raastettu veriappelsiinin kuori. Voi kuinka kauniin väristä!

Aloita sitten kasvisliemen annostelu risottoon kauhallinen kerrallaan. Hiero liemi riisiin, tarkkaile tilannetta ja maistele kunnes riisi on sopivan kypsää, vaan ei liian. Lisää vielä vähän kasvislientä ja loput appelsiinimehut. Muista, että risotto imaisee vielä nesteitä itseensä, joten se saa olla tässä vaiheessa hyvinkin liemimäistä.

Pyöritä risottoon avokätisesti parmesania ja pari lusikallista mascarponejuustoa. Kiillota voinokareella. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Ei vain hyvää, vaan TOSI HYVÄÄ!

Fenkolia ja viinirypäleitä

Fenkolia ja viinirypäleitä

Hei tämä oli kiva! Ja hyvä! Ja vähän yllättävä!

Paahdettua fetaa ja fenkolia

Laita uuni kuumenemaan (tämä oli eritoten sinulle muistutukseksi Laura!)

Pilko villisti fenkolia, punasipulia, kesäkurpitsaa ja valkosipulia, ja vippaa vihannekset uunivuokaan. Sitten se yllättävä osuus: huuhtele tummia viinirypäleitä ja irrottele reilusti rypäleitä mukaan vuokaan.

Lohko käsin isoja fetakimpaleita vihannesten päälle ja kauhaise vielä kourallinen oliiveja perään. Minulla on ihania vihreitä ja mustia oliiveita vieläkin Kreikasta, voi taivas miten hyviä ne ovat…

Sekoita kastike hyvästä oliiviöljystä, sitruunan mehusta, punaviinietikasta, suolasta ja mustapippurista. Mausta öljykastike kuivatuilla yrteillä, kuten timjamilla, rakuunalla, mintulla… kumoa vuokaan.

Muhita uunissa reilun vartin verran ja lisää sitten pikkuisia terttutomaatteja (edelleen tertuissaan, koska ovat niin kauniita siten!) paistoksen päällimmäiseksi. Kytke grillivastus ja tykitä vielä ainakin viitisen minuuttia, kunnes tomaatit ovat saaneet väriä. Minun puolestani saavat saada vähän jopa mustaa kylkeen.

Tiputtele vielä uunista otettaessa vähän oliiviöljyä ylle. Tarjoa viikonlopun piipahtajille vaikkapa espanjalaisten leikkeleiden ja rapean maalaisleivän kera; vihanneksista irtoaa makeaa, öljyistä lientä, johon leipää on ihana dippailla. Me joimme samppanjaa, mutta punaviinikin passaa.

Alkuperäinen ohje taas siitä jo aiemmin hehkutetusta Vege-lehdestä, tässä pienin omin tuunauksin.

Mulla on fenkolin kanssa pieni käytännön ongelma: otatteko te aina sen ulommaisen kerroksen pois, siis tavallaan “kuoritteko” fenkolin? Siitähän lähtee ihan valtavasti pois! En osaa ratkaista tätä, joten välillä kuorin, välillä en. Pilkon yleensä myös fenkolin varret ja tillimäiset tupsut mukaan ruokiin, valmistan sitten fenkolia kypsennettynä tai raakana. Miten te käytätte fenkolin eri osat?

Fenkolihuumani ei ota laantuakseen, päinvastoin. Ranskassa fenkolia löytyy usein aperitiivitarjottimelta ihan sellaisenaan, fenkoli taipuu mahtavasti salaatteihin, marinoituu kiltisti  ja muistatte ehkäpä myös esimerkiksi fenkoli-lohivuoan tai lemmekkään fenkolipizzan?

Don Witkan Cornicabra -oliiviöljy saatu maisteltavaksi Tian Veranta & Friends -joulupuodista Hangosta. Todella tuoreen ja voimakkaan makuinen pippurinen öljy, tykkäsin! 

Kreikkalainen lammaspata

Kreikkalainen lammaspata












Kesästä tuntuu olevan niin kovin kauan… On vaikea muistaa miltä lämpimät illat tuntuivat, oliko niitä edes, tätä yhtä ainutta lukuunottamatta? Silloinkin tarvittiin huopia hartioille ja painauduttiin kylki kyljessä isolla porukalla yhteen, eikä höyryävä pataruoka ollut yhtään hullumpi valinta illalliseksi.

(En muista alkukesän Kreikankaan helteitä enää, nyt kun ajattelen. Kun sormet kohmettuvat sohvalla kirjoittaessa, on vaikea päästä sihen tunnelmaan, kun on kuuma sisuskaluja myöten. Toisaalta tavoitan aavistuksenomaisesti sen olotilan, kun palasimme yli kolmenkymmenen asteen helteistä vilpoiseen Suomen kesään; olimme kuin energialla rokotettuja siitä viileydestä, siitä, että ylipäätänsä jaksoi tehdä jotain. Nostaa kättä, nostaa jalkaa!)

Järjestimme Big Fat Greek Partyt ystävillemme siis vähän sen jälkeen kun olimme palanneet reilun kuukauden reissultamme. Kaivoimme hiekan ja aurinkorasvan tuoksuisista matkalaukuista puolen kilon kuparisia viinikannuja, lyhtyjä, yrttejä, öljyä, paperipöytäliinoja, tsipouroa, oliiveja ja sitruunoita. Kaikki Kalamatan torin ja tavernoiden maut olivat vielä tuoreessa muistissa.

Ruoanlaitto oli mutaman viikon superhelppoa, sekin oli Kreikan peruja. Käsi oli rento, maut tulivat itsestään, suu maistoi jo etukäteen mitä mihinkin piti laittaa. Kokkaaminen oli rouheaa, juustokimpaleet suuria ja vihannekset romuluisia. Aikaa oli tai sitä otettiin, kyökissä roiskui, loiskui ja sihisi. Kaikki kellui oliiviöljyssä.

(Oliiviöljystä puheenollen, olin kesäkuun jäljiltä pitkään kuin nuori persikka kiiltävine poskineni. Hiukset kihartuivat niskassa ja olin täyteläinen ja täynnä valoa. Tänään seisoimme Parkkosen kanssa marraskuusta putkahtaneina metalliseinäisessä hississä, sinisen loistevalon alla ja katsoimme meitä peilissä: näytimme ryppyisiltä, ankarilta ja alistuneilta.)

Vaan heinäkuussa nostimme pöytään kreikkalaista salaattia, tsatsikia, riisillä täytettyjä mausteisia paprikoita ja lammaspataa. Lapioimme kaikkea hyvää lautaset kukkuroilleen, latkimme halpaa, jääkylmää viiniä. Rapeakuorinen leipä murrettiin kädestä käteen. Tyttäret tekivät jälkiruoaksi hedelmävadin, jonka yllä me kaikki ensin vain huokailimme onnesta.

Ei haittaa, vaikka resepti tulee vasta nyt. Fetasalaatin voi tehdä talvi-iltoina myös lämpimänä versiona ja pataruoka se vasta tekeekin hyvää, hyisestä tuulesta tupsahtaville nälkäisille.

Kreikkalainen lammaspata

Laita pataan pannulla ruskistamaasi lampaanlihaa, suupaloiksi pilkottuna.
Heitä mukaan salottisipuleita, isoja paprikalohkoja ja chilipalko tai pari siemenineen. Laita sekaan myös kuivattuja aprikooseja ja luumuja, kourallinen kumpaakin, ja mausta suolan ja pippurin lisäksi kanelilla ja rosmariinilla.
Kumoa lopuksi kaiken ylle reilusti vettä, kenties pieni tujaus punaviinietikkaa, ja tyrkkää pata uuniin niin pitkäksi aikaa, että kaikki on muhevaa ja hiukan makeaa.

Tarjoa täytettyjen vihannesten tai riisin kera. Ruokajuomavinkki: ainakin meidän marketista saa kreikkalaista Mythos-olutta!

Tuo tatuointi: sen kantaja on juossut Spartathlonin, eli hurjan ultrajuoksun Ateenasta Spartaan. 250 kilometriä alle 36 tunnissa, antiikin ajan sanansaattajan Feidippidesin jalanjäljissä. 440-luvulla eaa Herodotoksen kirjaamassa historiateoksessa kuvaillaan reittiä ja mainitaan siihen käytetty aika, ja kilpailu syntyi 1980-luvulla noiden ikivanhojen persialaissodista kertovien kirjoitusten pohjalta. Lumoavaa, kerrassaan lumoavaa! Itsehän jaksoin juuri ja juuri taapertaa ne muutamat sadat metrit vuoren rinteessä, oliivilehdossa sijaitsevasta lomakodistamme meren ääreen ja rantatuolille.

Punajuuripalleroiset kahden erilaisen kokin keittiöstä

Punajuuripalleroiset kahden erilaisen kokin keittiöstä

Me olemme kaksi varsin erilaista ihmistä, Parkkonen ja minä, monellakin tapaa. Mutta keskitytään nyt (ensi alkuun) eroihimme keittiöhommissa.

Parkkonen, silloin harvoin kun on puikoissa ruoanlaiton osalta, hamuilee summanmutikassa reseptejä, tökkää johonkin sormensa ja päättää sutjakasti tehdä sen. Hän marssii kauppaan, ostaa järjestelmällisesti ainekset katsomatta onko kotona mitään valmiiksi (tästä syystä meillä on mm. noin 12 pulloa soijaa) ja noudattaa tarkasti reseptiä.

Minun pitää taas ensin INSPIROITUA jostakin ruokalajista, mihin voi mennä viikkoja. Sen jälkeen fiilistelen asiaa hyvän tovin. Lopulta etsin reseptintapaisen, jota en luonnollisestikaan noudata, ja lopulta tarjoilen ruokaa, joka on ennemminkin jonkin mieleni tarinan ilmentymä, tai tavoittelemani tunnelma, tai pieni matka.

Molempien metodeilla lopputulos on yleensä ihan syötävän hyvää.

Parkkosen systeemi venyttää mukavasti minun ruoanlaittotapojani, ilman häntä en ehkä koskaan olisi ryhtynyt esimerkiksi näihin punajuuri-kvinoapyöryköihin. Fyysisestikään, sillä minähän en mitään palloja pyörittele, taikina se on punajuuritaikinakin! Minä olisin katsonut reseptiä ja todennut sen liian työlääksi ja aikaavieväksi, mutta hän ei etukäteen semmoisilla asioilla päätään vaivaa vaan ryhtyy uhkarohkeasti hommiin.

Resepti on Glorian Ruoka & Viini-lehden ja Soppa 365-palvelun yhteistyönä tuottamasta lehdestä VEGE, luulisin, että sitä saa vieläkin lehtipisteistä. Ihan älyttömän hyvä kooste maistuvia kasvisruokia tämmöiselle ranskalaisten lihapatojen ystävällekin, joka yrittää silloin tällöin olla hiukan parempi ihminen kasvisateria kerrallaan. Sitä paitsi reseptissä mainittiin suolapähkinät. Count me in.

Punajuuri-kvinoapullat

Huuhtele ja keitä paketin ohjeen mukaan 1 dl kvinoaa. (Tässä kohtaa reseptiä mä olisin jo luovuttanut, inhoan huuhdella jotain jyviä.)

Laita uuni päälle, 200 C.

Kuori ja raasta 400 gr punajuuria (Tai sitten tässä kohtaa reseptiä mä olisin TODELLAKIN luovuttanut.)

MUTTA ÄLÄ SÄ LUOVUTA!

Aja jollakin sähkövempaimella kulhossa  1 tlk valkoisia papuja, 1 muna ja 2 rkl tahinia pehmäksi tahnaksi.

Rouhi 1 dl suolapähkinöitä vaikkapa morttelissä tai hakkaa suolapähkinäpussia vasaralla (niin minä tekisin.)

Yhdistä punajuuriraaste, paputahna ja suolapähkinähakkelus sekä raastettua sitruunankuorta ja puolikkaan sitruunan mehu meheväksi “taikinaksi”. Mausta vielä lehtipersiljalla ja timjamilla, suolalla ja pippurilla.

Pyörittele palleroiksi ja laita pellille tai uunivuokaan. Kypsennysaika on noin 12 minuuttia.

Tarjoile punajuurimöykkyjen rinnalla kauniisti paahtuneita, hunajaisella sitruunaöljyllä (öljyä, hunajaa, sitruunamehua, suolaa) maustettuja juureksia sekä tahinimajoneesia (sekoita lusikallinen tahinia noin desiin majoneesia.)

Me teimme kaksinkertaisen annoksen, koska olemme suurudenhulluja. Huuleni ovat tälläkin hetkellä punajuurenväriset. Aikaa meni kahdelta ahkeralta (no, Parkkonen on kokemattomuutensa vuoksi välillä vähän hidas keittiössä) ainakin Pressiklubin, Jälkiviisaiden ja jonkun Radio Helsingin ohjelman verran. Minä katson tai kuuntelen keittiövuorollani aina poliittissävytteisiä ohjelmia, Parkkonen kuuntelee mieluiten Lasse Kurjen Rakkaudesta-jaksoja. Siinä teille taas yksi osoitus erilaisuudestamme.

Italialainen ilta

Italialainen ilta















Me vaihdoimme syyskuun lokakuuksi isolla ystäväporukalla juhlien – kukapa nyt ei haluaisi juhlistaa noin kahdeksan kuukauden alkavaa sadekautta komeasti! Oikeasti idea lähti kyllä kesän kuumimpana (ainoana kuumana?) päivänä vietetystä Kreikka-illasta (hei siitäkin on vielä kirjoittamatta, olen niin jäljessä jutuissani!), jolloin seuraavista kekkereistä jo päätettiin. Teemaksi valikoitui Italia, olimmehan saaneet vierailta komean punaviinipullon saapasmaan parhaita pisaroita.

Lapsilaumakin oli yhtä koripalloleiriläistä lukuunottamatta koossa, olin superonnellinen kun esikoisemme, nykyinen ulkopaikkakuntalainen, ehti Helsingistä juhlimaan kanssamme. Pieni videoklippi typyköistä ja juhlavalmisteluista löytyy instasta.

Tällä kertaa teimme hauskan tempun ja jaoimme illallisen kolmeen osaan. Nautimme alkuruoat yhden perheen isännöimänä, pääruoat meillä ja jälkiruoat kolmannen perheen kauniissa kodissa. Me kaikki kun asumme noin 10 minuutin kävelymatkan säteellä toisistamme.

Alkuruoka nautittiin itse asiassa ihan naapurissa, vierastalossamme. Niin vain 12 henkeä asettui matalaan majaan sujuvasti pulisemaan! Tarjolla oli oliiveita, hyvää leipää, sienisalaattia ja ah, aivan mahtavaa kylmää tomaattikeittoa kera grillattujen kampasimpukoiden.

Minä livahdin pari minuuttia ennen muita meidän puolellemme sytyttämään kynttilät ja laittamaan pääruoat tulille. Syömäääääään!

Kehnäsienirisotto
Kehnäsienen minulle opetti taiteilijaystäväni, renesanssimies Heikki. Hän kiidätti minut ballerinoissani metsään parikin kertaa ja opasti kädestä pitäen tämän hienon herkun äärelle. Kehnäsienen maku on upea, se soveltuu hienosti juurikin risotoon, tai Tagliatelle ai Funghiin eli kermaiseen sienipastaan, johon sitä myös olen testannut. Kehnäsieniä oli ainakin täällä, ainakin tänä syksynä paljon, saatoimme poimia vain ne ihan juuri sammaleen lomasta kurkistavat palleroiset, helmenvalkoiset ja puhtaat yksilöt ja silti saada kasaan kassikaupalla sieniä. Parkkonen teki miehen työn ja siivosi sienet, käytti pannulla ja pisti pakkaseen, josta sitten tähänkin ammennettiin.
Kehnäsienirisottoon pätee tietysti ihan mikä vain sienirisoton resepti. Me olimme kaukaa viisaina siivuttaneet kaikista kauneimmat yksilöt, jotka paistoin erikseen valurautapannulla voin ja valkosipulin kanssa risoton päälle. Tiputtelin päälle myös persiljaöljyä (persiljaa, öljyä, pinjansiemeniä, sileäksi ajettuna).

Kanaa saltimbocca 
Tämä ruokalaji valikoitui siksi, että saatoin valmistaa sen melkein valmiiksi hyvissä ajoin ja rillutella siten alkupaloilla vailla huolen häivää. Se tehdään perinteisesti vasikasta, mutta usein myös broilerista, kuten nyt tein. Minä tosin en valinnutkaan filettä, vaan sitruunaista Naapurin Maalaiskanan paistia, sen mehevyyden tähden.
Ruskista ensin voidellussa uunivuoassa (uunissa) paistipalat. Mausta ne tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Nosta vuoka hellalle ja lisää jokaisen voissa ruskistuneen paistin päälle muutama salvianlehti sekä viipale ilmakuivattua kinkkua. Lorottele vuokaan Marsala-viiniä. (Tai kuivaa valkoviiniä, varsinkin jos etenet vasikan kanssa.) Ripottele vielä muutama salvianlehti liemeen ja laita vuoka uuniin vielä ainakin puoleksi tunniksi-45 minuutiksi. Valele paistamisen aikana pari kertaa viinillä, jos ehdit.

Grillattuja lampaan sisäfileitä
Tee sisäfileille marinadi jo edellisenä päivänä: öljyä, balsamicoa, sopivia yrttejä, suolaa ja mustapippuria. Nosta hyvissä ajoin lämpimään. Grillaa vain hyvin nopeasti (juuri ennen kuin risotto valmistuu) ja siivuta pöytään tarjolle.

Vihreä salaatti

Kimpale Gorgonzolaa ja tuoreita viikunoita

Jälkiruoka kolmannessa kodissa oli Italian lahja maailmalle, iloiseksi tekevä Tiramisu, ehkä paras sellainen eläessäni. Katsotaan jos saan reseptin ongittua meille ja teille!

Vähän ennen puolta yötä kotiuduimme kukin tahoillemme. Seuraava teemamaakin, seuraaviin kemuihin oli jo päätetty. Tässä kahjossa maailmassa on hyvä olla olemassa pieniä, hilpeitä etappeja tuikkimassa pimeimmän kauden kalenterissa… <3

Lue lisää: Ovat ne kananpojat ennenkin viinissä uineet!

TallennaTallenna

TallennaTallenna