kesä 11, 2018
Maailmanpolitiikasta kiinnostuneille (ja tuohon jatkuvaan auringonpaisteeseen kyllästyneille, vitsi vitsi :)) tiedoksi:
Netflixissä on katsottavissa dokumenttielokuva Obama – The Final Year sekä neliosainen sarja Trump – Amerikkalainen unelma. On aika kuumottavaa ymmärtää kuinka paljon koko maapallomme kannalta on kiinni siitä, kuka keikkuu Valkoisen talon korkeimmalla pallilla ja minkälaiset ihmiset työskentelevät presidentin tiimissä ja nimissä. Ja kuinka kaikki voi rakentua ja murentua, pelastua tai tuhoutua näiden ihmisten arvojen ja prioriteettien myötä. Semmoinen kännissä ja läpällä äänestäminen kun on kuin pirullinen perhosen siivenisku, vaikutukset ulottuvat kauas, maantieteellisesti ja ajallisesti. No nyt olin ilkeä, tiedän että Trumpia äänestettiin myös selvinpäin ja tietoisesti. Kumpi sitten onkaan suurempi aivosolmu.
Näiden perään voi vielä tuoreeltaan aloitella Areenan uuden sarjan Vuosi The New York Timesin toimituksessa, josta katsottavissa on nyt ensimmäinen osa. Seuraavat kolme julkaistaan viikottain torstaisin. Hyvin koukuttava, myös journalistisen työn kulisseihin kurkistamisen kannalta. Tykkään.
Ja koska nyt kerran osasin näköjään vielä kirjautua sisään blogiini, niin listataan (ei missään muussa järkässä kuin siinä missä satuin muistamaan) muutama ajankohtaisohjelma/podcast, joita kuuntelen kävelylenkeilläni, useimmiten Acastista tai Areenasta.
1. Polittiikkaradio. Sakari Sirkkasta olen fanittanut näillä nurkilla ennenkin, mutta rakastan MYÖS Tapio Pajusta sekä Polittiikaradio Extran Puheet päreiksi-erikoisjaksojen dosenttia Vesa “tervepä terve” Heikkistä. Polittiikaradion tylsimmät jaksot säästän unettomiin öihin, olen pavlovoinut itseni nukahtamaan jo tunnarin kohdalla, niin paljon luotan potitiikkaradiolaisiin.
2. Politbyroo, välillä superärsyttävä, mutta mä tykkään vähän ärsyyntyä, ei siinä mitään.
3. Hesarin Uutisraportti Podcast. Villiintyy välillä viihteen puolelle, mutta menkööt. HS Aamusaunaan en ole vielä kiintynyt, mutta ei musta koskaan tiedä.
4. Pyöreä pöytä. Huomaan usein väitteleväni puoliääneen ohjelman tekijöiden kanssa tai kannustavani heitä pieneen keskinäiseen torailuun, virkistävää.
5. Jälkiviisaat, tv-ohjelma joo, mutta ei siinä ole varsinaisesti mitään katsomista, joten kuuntelen vain. Pidempäänkin kuuntelis.
6. Ylen Ykkösaamu. Silloin tällöin, riippuu aiheista.
7. Radio Helsingin Tasavalta, joka kylläkin loppui juuri, mutta jaksot edelleen kuunneltavissa. Ihan parasta kun tuli kaksi tunnin jaksoa putkeen, paneeli ja haastis. Jestas mun askelmittari raksutti!
8. Ruben Stiller, aiheesta ja vieraista riippuen. Liika on liikaa, Rubenia. Kuuntelin (katselin) myös Pressiklubia sinnikkäästi ja säännöllisesti sen hamaan loppuun saakka, myös juontajan vaihduttua, jota tietysti protestoin.
Mitäs muita hyviä (tai sopivan ärsyttäviä) asia-, uutis- ja ajankohtaispodcasteja maailmalla pyörii, vinkatkaa? En ole vielä edes lähtenyt seikkailemaan englannin- tai ranskankielisille podcast-apajille!
tammi 16, 2018
Tilanne on nyt sellainen, että mun pitää ehkä muuttaa Meksikoon. Ei pelkästään siksi, että tuntuu että ihan hirveästi jäi näkemättä tuosta kiehtovasta maasta, vaan lähinnä siksi, että ilmeisesti on mahdollista, että ihmiselle jää kerta kaikkiaan jet lag päälle. Ei tietenkään kenelläkään normaalilla ihmisellä, mutta minulla. En vain pääse Suomen aikaan, en sitten millään. Valvon (väkisin) päivät ja tikkana yöt, olen käytännössä katsoen lopettanut nukkumisen kokonaan. Aina mun pitää olla tämmöinen erikoisuudentavoittelija!
Yöllä valvoskellessa kaikenlaista tulee mieleen. Olen ollut esimerkiksi TODELLA kiitollinen siitä, etten ole presidenttiehdokkaana tällä kierroksella. Käy sääliksi koko remmiä. Ymmärrän toki, että presidenttinä olisin – jos sallitte pienen kissanhännännoston – suurisydäminen, humaani ja sivistynyt joukkojen johtaja, mutta en kyllä tykkäisi yhtään istua vaalitenteissä, joissa ei saa eteensä pöytää (käsi- ja jalkaneuroosit) enkä haluaisi kohdata alamaisia missään tuulisten torien kylmillä vaaliteltoilla. (Haluaisin vaalipalatsin omalla turkkilaisella saunalla, mutta ymmärrän kyllä, että se saatettaisiin väärinymmärtää jonkunlaisena pröystäilynä köyhän kansan selkänahasta. En ole mitenkään yksinkertainen näissä asioissa.)
Mutta Politiikkaradioon menisin vaikka joka päivä, häikäisemään ulko- JA sisäkenkäpoliittisella osaamisellani lempi-ihmiseni Sakarin ja Tapion!
Politiikkaradion pressanvaalitentit Yle Puheessa 15.-25.1., maanantaista torstaihin, kello 12:15-13. Kuunneltavissa myös Yle Areenassa, ihan mihin aikaan vain, vaikka keskellä yötä (eli meidän meksikolaisten päivää).
Joko seuraat yökuviani Instagramissa? Ja Facebookin puolella jatkuvat “Terveisiä mutsilta”-nostot, joiden suosion perusteella se on kyllä hän enkä minä, jonka kannattaisi presidentiksi pyrkiä!
helmi 4, 2017
Siis mullahan on tää juttu, että jos jostain asiasta tulee trendi tai ilmiö, mä rupean heti haraamaan vastaan. Jos esimerkiksi ruvetaan kampanjoimaan että #perheetsafkaa, niin mun tekee välittömästi mieli lopettaa siltä seisomalta lähes kaksikymmentä vuotta kestänyt ramppaamiseni ravintoloissa lasten kanssa.
Ja jos #hygge on in, niin muutun toimeliaaksi työnarkomaaniksi ja kiskon kireitä vaatteita päälle ja korkokenkiä jalkaan lähteäkseni tuuleen ja tuiskuun olemaan tehokas. Teekannun heitän ikkunasta ulos.
Uusia kirjojahan en melkein ollenkaan voi lähestyä tästä samasta syystä. Siksi luen vain Lippe Suomalaista vuodelta 1982. Ja kuulkaa ihan rauhassa saan sitä lukea, siitä ei koskaan kohkaa kukaan. Kuuntelen Politiikkaradiota jos muut katsovat Downton Abbeytä, ja Frendejähän en suinkaan katsonut 90-luvulla, vaan katson sen nyt. (Muotihan on joka tapauksessa sama, mutsifarkut.)
Nyt olen hiukan liukunut sivuraiteille, sillä yöpöydälläni nököttävät niin uusin Mazzarella kuin Haahtelakin, sekä harvinaisen ontuvasti kirjoitettu Elizabeth Gilbertin Big Magic, jota en voi lukea iltaisin, koska kiihkeydyn niin valtavasti luovuusmielessä. On minulle liikaa, se kirja. Onneksi kirjastosta löytyi euron poistopöydästä montakymmentä vuotta vanha Rivieran matkaopas, jossa kerronta on sivutolkulla ajatonta sekä verkkaista.
Jos linnoitus ja merimuseo ovat lounastunnin takia suljetettuja, kuten usein tuntuvat olevan, vallimuureilta on hyvä näkymä pohjoiseen kattorivistöjen ja kirkon muodostaman etualan yli Saint-Trpezin lahden välkehtivään sineen, jossa purjeveneet lipuvat ristiin rastiin pitkin salmea valkeat purjeet lepattaen, moottoriveneet pyyhältävät eteenpäin jättäen jälkeensä kirkkaan valkoisen vanan ja suuret luksusjahdit kimaltelevat auringonpaisteessa, edeten hieman rauhallisemmin. (…) Saint-Tropez on oman alueensa herra ja hidalgo.
Minulla on teoria: jos jokin ravintola mainitaan vanhoissa matkaoppaissa, ja se edelleen on voimissaan (ja samassa omistuksessa), on se kokeilemisen arvoinen. Trendipaikat testataan toki myös, mutta vereni vetää klassikoihin. Huhtikuisen Cannesin listalle pikkuopuksesta päätyi Le Caveau, johan se mainitsi aikoinaan Le Capitaine‘kin.
Toinen teoria: aina kuin Sephoran ripsari vetelee viimeisiään, kuin ihmeen kaupalla saan mahdollisuuden lähteä Ranskaan.
En enää muista mihin olin päätymässä koko jutustelullani. Kävin tässä välissä tarjoilemassa laumalleni falafel-pyöryköitä ja tomaattisalaattia. Olen nakutellut uutta blogisivustoa koko päivän, perfektionisti minussa riehuu kuin pieni apina ja tekee koodariparastani hermoraunion. Silti tiedän, että aavistuksen keskeneräisenä se kaikki kannattaa puskea maailmaan, sillä vasta meidän yhteinen käyttömme kertoo viimeisten viilausten paikat. Ehkä tuikkaan saitin ilmoille huomenna, ehkä viikonloppuna, viimeistään ensi viikon alussa. Sitten vaihtuvat siis myös erinäisten tilieni nimet, koska blogillakin on ihan uusi otsikko. Pyydän, koittakaa pysyä kärryillä. Kaikesta tämän hetken kauhuntunteista huolimatta tiedän, että siitä tulee kiva ja kaunis, ja että meillä tulee olemaan siellä hauskaa yhdessä.
Vaikka en tahdo saada enää väsymykseltä sanaa suustani, saati sormistani, haluan kertoa vielä tämän.
Kaukainen ystäväni on tulossa keväällä Hankoon ja minä kutsuin heidät aperitiiveille. Hän lähetti minulle vastausviestin, joka – niin uskon – on maailman kaunein lause. Siis kyllä, vielä kauniimpi kuin aja hiljaa sillalla. Lause meni näin:
Mieheni on samppanjankeräilijä, eli ehdotan että tulisimme pullo kainalossa juomaan kanssanne maljan kevään kunniaksi.
Voi kyllä, VOI KYLLÄ!
Kuva: Olivia de Havilland täytti viime vuonna 100 vuotta, kreisiä!
tammi 20, 2017
Jos eilinen olikin yhtä tanssia Dorothynä Ihmemaa Ozin kultaisella tiilitiellä, niin tänään taivaalle jo ilmestyivät mustat pilvet. Kirjaimellisestikin, aamun tapaamisista palatessani niskaani leijaili lentävää lakanapyykkiä muistuttava lumimyrsky ja vei ripsivärin lisäksi valonrippeet mennessään.
Mutta myös kuvainnollisesti.
Tänään mikään ei suju.
(Paitsi hei ensimmäisen laskiaispullan syönti kahvilassa, se sujui kyllä erittäin hyvin. Sain kermavaahtoviikset ja mantelimassan makuiset suupielet.)
Tänään olen ajatellut semmoista, että onneksi en ole presidentin vaimo. Enhän kestä ihmisiä noin kahta tuntia pidempään kerrallaan, en edes niitä kaikkein kivoimpia, saati sitten jotain tylsiä. Jos yhtäkkiä mieheni päättäisi heittäytyä esimerkiksi Amerikan presidentiksi, olisin pulassa. Tuommoinen virkaanastumispäiväkin, hohhoijaa. Näen turvamiehet hakkaamassa hädissään visusti lukittua naistenhuoneen ovea ennen kaikenmaailman kahvikutsuja, ja itseni istumassa puuterihuoneen sinapinkeltaisella samettipenkillä hengittelemässä kädet puuskassa, kiukkuisena, kirjaa Sakari Sirkkanen-kangaskassistani kaivaen.
Asia ei ole kovin ajankohtainen, mieheni ei ole presidenttiyteen päin kallellaan vaan on varsin tyytyväinen valokuvaajana. Mutta minä olen mestari varautumaan pahimpaan, jopa mahdottomaan.
Kun kysyin blogiuudistus-postauksessa että mitä jos kaikki menee ihan pieleen, te vastasitte
mitä jos kaikki menee hyvin?
Sanotaan nyt kuitenkin näin, että helposti se ei ainakaan mene.
Kaiken tämänkin otan opetuksena. Kuka on sanonut, että helppo on hyvä? Kaatuuko maailma, jos yksi blogi vähän takkuaa? Olenko minä muka maailman keskipiste? No okei, olen, mutta silti on mahdollista, että elämä jatkuu vaikka tämä kaikki veisi aikaa, olisi hankalaa, harmistuttaisi jotakuta, jäisi kököksi, osoittautuisi virheeksi… tai jotain.
Ja jos unohdamme hetkeksi blogiuudistuksen (emme unohda), niin sama: helppous ei ole tavoite, vaikeudet eivät ole aina huono juttu, virheet eivät maata kaada, kaikesta oppii ja loppujen lopuksi on ainakin aina viisaampi!
Löysin valitettavasti eilen illalla juuri ennen nukahtamista Sara Karlssonin (kyllä, me kaikki seurasimme häntä aikoinaan Lilyssä!) Minutes-blogin. Miksi minä tai ylipäätänsä kukaan enää tekisi koskaan yhtään mitään, jos yksi ihminen tekee kaiken näin seireenimäisesti ja kauniisti? Sisällöllisestikin hän paikoin on kuin Kirjatoukka 2.0 (plus tietysti kaikki tyylikkäät asiat).
Sara K. olisi täydellinen presidentin vaimo presidentti.
Jatkan siis kriiseilyä. Menkää te sillä välin elämään ihanaa, ihanaa perjantai-iltaa, kultaset.
…. sillä mitä jos kaikki meneekin hyvin!
Tätä et tiennyt tarvitsevasi: seksikäs Dorothy-naamiaisasu. Hauskaa viikonloppua 😉
TallennaTallenna
tammi 4, 2017
Huh. Nämä ovat raskaita tehdä, ja takuulla raskaita lukea.
Jotenkin silti hirveän hyödyllisiä, itselle. Kun kuukausi kuukaudelta läpikäy omaa elämäänsä ja sen julkista päiväkirjaa, huomaa, että eletty on, silloinkin kun on hitaalta kuolemalta tuntunut. En voi uskoa, miten paljon vuoteen mahtuu, tämä on sekä terapeuttista että hämmentävää kiitollisuutta aiheuttavaa puuhaa. Miksi ihmeessä kaikki angsti?
En pistä pahakseni jos skippaat, niin minäkin kaikkien blogien vuosikoosteille teen.
Kuvassa Serge Gainsbourg uuden vuoden tunnelmissa, kuvaaja tuntematon.
Tammikuu 2016
Ihan aluksi roikuttiin vielä vähän sukujoulussa, ja sitten sikisivätkin paukkupakkaset. (Pakkasia seurasimme sydän kylmänä, koska joutsenet!)
Loppiaisena vuodatin ilmoille yhden koko vuoden luetuimman jutun, jonka päätin näihin sanoihin (enteellisesti, sanoisin nyt, jälkiviisaana):
“Vuoden 2016 vaihtuessa vuodeksi 2017 haluan suudella enkä riidellä. Ja haluan olla enemmän Anna. Yhä äiti, yhä vaimo, mutta kaikista eniten Anna.”
Tammikuun loppupuolella blogi täytti viisi vuotta, ja haaveilin purjehtivani nakuna Kreikkaan. Vähänpä tiesin!
Kaikki tammikuun 2016 jutut (20 kpl) löydät täältä.
Helmikuu 2016
Helmikuussa kirjoittelin omituisen vähän. No, uunijäätelöä ainakin tehtiin, ja koitettiin hakeutua maailman murjomana ilon pariin. Ja ei kai blogikuukautta ilman Ranskasta haaveilua tai ainakin Ranskan matkojen muistelua. Helmikuussakin palattiin aikaisempiin seikkailuihin, tällä kertaa Cannesin vanhaan kaupunkiin.
Vaan oli helmikuussa suurta onnea ja iloakin, esikoisemme täytti 18 vuotta! Se kirvoitti pohtimaan elämää parinkin jutun verran, kas näin ja näin. Ja kirsikkana kakussa, kuin ihmeen kaupalla ja vähän yllättäen, me todellakin pääsimme taas matkaan!
Kaikki helmikuun 2016 jutut (10 kpl) löydät täältä.
Maaliskuu 2016
Maaliskuu alkoi kysymyksellä MIKSI? ja jatkui Herra Kameran menoja ja tuloja ihmetellessä. Kävi hän kyllä kotonakin, joskus.
Maaliskuussa koitti myös yksi elämäni tähtihetkistä, kun pääsin Hangon kirjastoon puhumaan lempiaiheestani eli itsestäni lukemisesta. Aikaa annettiin tunti, pistin menemään kelloon vilkuilematta tasan 56 minuuttia. Mahtava spektaakkeli kuunneltavissa tämän jutun linkin kautta.
Ranskan hiihtolomamatkaan palattiin monen jutun verran, yksi lemppareistani on tämä, jossa kerron myös vähän keskimmäisestä kullanmurustamme. (Nizzan rantabulevardi oli myöhemmin samana vuonna ihan päinvastaisten tapahtumien ja tunnelmien näyttämö, sitä emme onneksi silloin vielä tienneet…) Reissusta teki erityisen myös se, että ensimmäisen kerran pakkasimme mukaan myös mummon. Poimi tämä ravintolavinkki talteen, jos olet Rivieralle suuntaamassa!
Näin jälkikäteen katsottuna tämä kuukausi oli ilahduttavan monipuolinen varmaan lukijankin kannalta. Esittelimmehän tavanomaisten höpinöidemme lisäksi ikäänkuin bonuksena mm. ystävien upean kodin Oulussa.
Mutta kutuviikonloppu, se ei mennyt nappiin, ei sitten ollenkaan. Tosin yhden vuoden parhaista lukukokemuksista se soi, Milena Busquetsin kirjan Tämäkin menee ohi.
Kun myös pääsiäinen osui maaliskuulle, tahnoineen ja munajahteineen, oli kuukausi melkoinen runsaudensarvi.
Kaikki maaliskuun 2016 jutut (24 kpl) löydät täältä.
Huhtikuu 2016
Tavallaan yksi merkittävimmistä kuukausista koko vuotta jälkeen päin katsoessa. Tutustuin Hankoon tulleisiin turvapaikanhakijoihin ja aloitin pian osan heistä suomenopena. Tosin minä taisin lopulta olla se, joka sittenkin oppi eniten.
Vuoden mittaan oli tietysti useita herkkuhetkiä, mm. Herra Kameran tsukune-pyörykät jäivät mieleen. Osso buccon resepti toimii uusintanakin. Ja kirjarintamalta vaikka tämä poiminta, jos ei muuten niin vastaiskuna tylsälle pikkuhousujen pyörittelylle eli konmaritukselle.
Venevaja ja Gunnarsinranta, ne taitavat olla ikuisia haaveita…
Kaikki huhtikuun 2016 jutut (22 kpl) löydät täältä.
Toukokuu 2016
Oi ja voi, syntymäkuukauteni alkoi pienellä kriisillä. Josta selvittiin teidän avullanne, aina teidän avullanne.
Sitten olikin jo vuorossa yllättävän nopea paluu Rivieralle, tällä kertaa salaperäiseen Villa La Vigieen. Ajankohtakin oli mitä mainioin, Herra Kamera sai kiikareihinsa ihanan Vanessan ja minä taas totesin, ettei elokuvajuhlia tarvitse jännittää. Elokuvajuhlien pukuloistoa meille avasi vieraileva kirjoittaja.
Iänikuista matkakuumettani purettiin muuten tässä postauksessa, kuvamateriaalia suoraan samettiselta 70-luvulta!
(Niitä viboja riitti vanhojen diojen purun myötä myös tähän synttäripostaukseen.)
Kesää kohti vauhti kiihtyi, kulttuuririennoista Rut Bryk lumosi EMMAssa.
Kaikki toukokuun 2016 jutut (20 kpl) löydät täältä.
Kesäkuu 2016
Kesäkuun alussa oltiin vielä optimistisia seikkailuiden suhteen. Koko ihana, pitkä kesä edessä vailla suurempia suunnitelmia! Oli ihmeellisen lämmintä, pihaelämää päivät pääksytysten. Mutta yhtä aikaa kesäsateiden kanssa lankesi kesäahdistus.
Onneksi sentään oli paitamekkobileet, kuvasarja on yksi kaikkien aikojen suosikkejani. Osia kertyi resepteineen neljä (1, 2, 3, 4.) Paitamekko-parka sen sijaan ei ole päätynyt kunnolla kuviin vielä kertaakaan, tai korkeintaan vilaukselta! Olen edelleen tosi vastentahtoisesti kameran edessä…
Esittelimme myös muutaman kesän takaisen vuokravillamme Draguignanin lähellä, ja sen viehättävät vuokraajat Marie-Joséen ja Henrin. Lämmin suositus.
Kaikki kesäkuun 2016 jutut (16 kpl) löydät täältä.
Heinäkuu 2016
Ja kun se kesäahdistus oli asettunut taloksi, sitä koitettiin juosta karkuun. Mm. Helsinkiin (1 & 2 ) ja Tampereelle (1 & 2). Tampereella Amurin työläismuseokortteleissä kesäahdistus sai vähän mittasuhteita ja pisti miettimään.
Karkumatkoilta palattiin kotiin: satoi, paistoi, riitelimme, remppasimme. Emme oikein saaneet otetta.
Grillissä tirisivät sentään mahtavan makuiset ravut, niitä teimme monen monta kertaa.
Kuin ihmeen kaupalla kesän kaunein päivä osui juuri Gauharin rantapiknikille, jossa minäkin olin mukana kesälukemiston esittelijänä! Siitä sitten alkoikin vähän hilpeämpi kausi, kävimme Mrs Jonesin kesäkodissa, hengailimme lumoavaksi basaariksi muuttuneella studiollamme ja paistoimme rapeakuorisia kanoja.
Kesän loppuminen alkoi jo huolestuttaa, ja yritin kovasti olla zen. Mutta olinkin vimma.
Onneksi kuitenkin muistin horsma-sananlaskun väärin!
Heinäkuu päättyi uusiin ystäviin, jotka ovat pysyneet elämässämme siitä lähtien. Onneksi. Ja hei, tälle vuodelle luvassa sen taivaallisen kalasopan resepti!
Kaikki heinäkuun 2016 jutut (20 kpl) löydät täältä.
Elokuu 2016
Mutta edes uudet ystävät eivät saaneet meitä pysymään paikoillamme, vaan taas oli hypättävä autoon ja ajeltava hullun lailla ympäri Suomea. Tai no Turkuun. Ja palattava sitten maantiepölystä takaisin vaahteran alle ja pihapöytiin, joissa onneksi istui vuorostaan vanhoja, rakkaita ystäviä.
Studio taas taipui basaarista majataloksi, näille kunniavieraille.
Huomaan nyt tätä koostetta tehdessäni, että meillä syödään usein suurella joukolla ja että vuosi 2016 todella toi paljon uusia ihmisiä elämäämme. Ja uusia ruokakulttuureita, mausteinen kanabiryani pulputti hellalla useammankin kerran.
Silti ketään ei varmaan enää yllätä, kun kerron etä elokuussakin olo oli välillä vähän graah. Siellä elokuun loppupuolellako se yksinmatkustamisen ajatus alkoi muodostua?
“Vähän hassua, mutta olen kesän jäljiltä ihan poikki.
Haaveita syksylle: Olla vähän aikaa tavoittamattomissa. Olla vähän aikaa yksin.”
Ja sitten syötiin taas!
Kaikki elokuun 2016 jutut (16 kpl) löydät täältä.
Syyskuu 2016
Syyskuun toisena päivänä varasin lennot. Olin ihan kauhuissani, mutta samaan aikaan täynnä ilotulitusta. Ihan vielä en kuitenkaan halunnut kertoa tarkemmin suunnitelmistani, enhän ollut muistaakseni kertonut vielä mutsillekaan!
Tiesin kuitenkin ihan tarkkaan, miksi matkaan oli lähdettävä, pelotti tai ei.
(Hassua oli, että juuri Hanko olisi ollut täydellinen kirjoituslomakohde, ellei se olisi jo ollut kotikaupunki.)
Kokkailin siis ihan coolina omenapizzaa, lämmintä fetasalaattia ja rakuunaista kaalipataa, sillä vielä ehti vaikka mitä.
Ennen matkaa.
Kreikkaan.
Kaikki syyskuun jutut (14 kpl) löydät täältä.
Lokakuu 2016
Laskeuduin Ateenan lentokentälle lokakuun toisena päivänä, hyppäsin taksiin ja nostin matkalaukkuni kadulle erään kalamatalaisen kerrostalon edessä. Halkeilleelle jalkakäytävälle, keskelle kujakattien kiimaa ja savun hajua. Lämpömittari näytti + 33 astetta. Siitä se alkoi ja vain silmänräpäys myöhemmin (tai siltä se ainakin tuntui), koitti kotiinpaluun aika.
Kaikki lokakuun jutut (14 kpl) löydät täältä.
Marraskuu 2016
Kotiinpaluu ei ollut helppo. Eivät asiat välttämättä muutu yhdessä kuukaudessa. Kaikki ärsytti, kuten se, ettei perhe ollut pessyt paistinpannujen POHJIA. Ja Lumene.
Yritin kirjoilla, kirjoittamisella ja ruoalla pitää itseni vielä kiinni Kreikan auringossa, mutta lunta tuli tupaan monellakin tavalla. Matka haalistui, pian en enää marketin käytävillä ymmärtänyt kun ihmiset kysyivät miten matka meni. Mikä matka?
Onneksi olin keksinyt itse itselleni (okei, myös vähän muillekin) hauskuutusta marraskuun loppupuolelle, Beaujolais Nouveau -ilta oli niin kiva! Ja Sakari Sirkkanen vasta kiva olikin.
Vuoden hämmentävin lukukokemus oli Kristallipalatsi.
Kaikki marraskuun jutut (13 kpl) löydät täältä.
Joulukuu 2016
Jo marraskuun loppupuolella ajatukset kääntyivät jouluun.
Joulukuussa juttuja oli vähän, mutta ne olivat pitkiä ja pohdiskelevia. Lapset kasvoivat kohisten, minä pikkukaupunkilaistuin pikkukaupunkilaistumistani. Kirjoittelin vielä yksinmatkustamisen peloista, pelottomuudesta. Italialainen vaihto-oppilasjoukko majoittui useaksi illaksi keittiöömme.
Teinkö muuten mitään muuta ruokaa kuin leipiä?
Mutsi uteli joululahjoista ja ajoi minut hulluuden partaalle, eli ei mitään uutta sillä rintamalla.
Tuttuakin tutumpi jouluangstikin asettui taloksi. Ei siinä mitään, mutta että aina niin luotettava joulupäiväkin uhkasi tehdä elokuut?! Kaikista osterioloistani huolimatta sain kuitenkin loppujen lopuksi kirjoittaa nämä sanat: “Kiitos Joulu 2016, olit kiva kamu.”
Tapaninpäivänä olimme myös olleet kimpassa 23 vuotta. Sitä sieti juhlia.
(Miten juuri tapaninpäivänä? Siitä on pari sanaa tässä vanhassa kirjoituksessa.)
Kaikki joulukuun jutut (13 kpl) löydät täältä.
Lue lisää (hullu…): Vuosikooste 2015
TallennaTallennaTallennaTallenna
