All posts tagged: mutsi

Oikaisuvaatimus

Kirjatoukan mutsi lähetti oikaisuvaatimuksen vimma-postaukseeni. Edesmennyt sukulainen olikin (eläessään) sanonut että kesä on ohi kun horsma on kukkinut (eikä kun horsma kukkii) ja horsma kukkii kauan. Olen siis elänyt vuosia turhaan kauhu kurkussa tienvieriä kytäten ja lyhyttä kesää sureskellen. Mutta nyt voimme kaikki lopettaa panikoimisen. Vielä on kesää jäljellä, sommartiden hej hej!!! (Olisin tosin voinut vaikka vannoa, että tänään sataa, ja kovaa sataakin. Meidän torvisoittokunnallamme on nimittäin liput varattuna illaksi Raaseporin kesäteatteriin. ) Kuvat alkuviikolta Hangon Vedagrundetin rannalta. Hanko Plage -kori: Nest Factory Raidallinen pyyhe: Langø Home

44

Aika makeeta kun on tämmöinen tontti, jossa voi esitellä kellastuneita filmikamerakuviaan vapaasti eikä kukaan voi laittaa kiviä rattaisiin. Mutta on minulla hyvä syykin nostalgiaan: synnyin tänä iltana, juuri ja juuri toukokuun puolella, 44 vuotta sitten. Siinä minä olen tuloillani puuhakkaasta mutsistani pikkuruiseen kerrostalokaksioon, ensimmäisissä kuvissa. Ja sitten jo ulos humpsahtaneensa, jotenkin kuvassakin ihan nurinperin ja helvetin kärttyisenä jo silloin. Nopeasti kuitenkin osoittauduin omien muistikuvieni mukaan monien mielestä harvinaisen hurmaavaksi ihmiseksi. Rakastin syömistä, ja nukkumista. Ei muutoksia niiltä osin. Pukeuduin pienenä usein myssyyn tai ruotsinlipuksi. Kun piti olla leveät lahkeet, ne minulla oli, olkoonkin, että lahje oli itsessään lähes koko housunmitta. Nykyään tosin tiedän, että musta on uusi keltainen ja nutturan kanssa lakki näyttää dorkalta. Sain tänään hauskan onnentoivotuksen fb-seinälleni: STAY CLASSY  STAY SASSY AND A BIT BAD ASSY. Juuri niin olen ajatellut tehdä.

Reissulissu

Kun olin juuri täyttänyt yhden vuoden, vanhempani päättivät, että nyt on pikku-Annan aika lähteä matkaan. He pakkasivat ystäväpariskunnan kanssa yhteen autoon neljä aikuista, kaksi vauvaa, kaksi telttaa, kaksi vauvansänkyä ja kaikkien kuuden romppeet ja lähtivät kohti Eurooppaa. Kukaan ei kirjoittanut silloin yksityiskohtaisia, monimutkaisia ja pitkiä tarvikelistoja sisältäviä blogijuttuja Näin selviät lapsen kanssa matkalla, sillä sellainen ei tullut kenenkään mieleenkään, että ei selvittäisi. Vanhempani olivat kahdenkymmenenviiden ja he halusivat matkustaa, siispä me matkustimme. Nämä kuvat ovat Pariisista, metsäisimmät Bois de Boulognesta, jossa yövyttiin. Matkalla oltiin kokonainen kuukausi, josta suurimman osan ajasta vietin näköjään skottiruudullisessa pussissa pitsimyssy päässä. Kun rahat alkoivat loppua, hyppäsivät vanhempani junaan ja lähtivät takaisin Suomeen. Minä nukuin repun päällä junassa ja keikuttelin kai siellä kiskoilla viimeistään itselleni ikuisen matkakuumeen. Näettekö miten onnellisen näköinen olen tuolla sinimarkiisisella pariisilaisella terassilla, ja onko minulla todellakin tyylikkäästi hartoille kiedottuna pienenpieni keltainen neulepusero? 

Musée Massena

Hiihtolomalle saimme matkaseuraksi legendaarisen Kirjatoukan mutsin, jolle oli kivaa näyttää rakkaaksi käyneitä maisemia. Sovittelimme ohjelmaan tuttuja juttuja, mutta ujutimme väliin itsellekin uusia nähtävyyksiä, sillä niin paljon on noilla nurkilla nähtävää ja aina yhtä kiihkeä halu kokea kaikki, kaikki. Tällä kertaa korkattin Musée Massena, Nizzassa. Museorakennus on 1800-luvun lopussa rakennettu koristeellinen ja romanttinen italialainen villa, tai pieni palatsi, Promenade des Anglaisin varrella. Vieressä kohoaa Hôtel Négresco. Musée Massenan salit kattomaalauksineen ja viehättävä puutarha ovat nähtävyyksiä jo itsessään, mutta sisällä on myös vaihtuvia näyttelyitä. Koska oli Nizzan karnevaalien aika, oli esille asetettu karnevaalirekvisiittaa sadan vuoden ajalta. Värikkäitä julisteita, päätähuimaavia ruokalistoja, vanhoja valokuvia. Viehättävää! Portaikon seinämaalauksista melkein ulos hyppäävän eläväisellä italialaisperheellä näyttää olleen ihanan boheemi meininki kaikessa aatelisuudessaan. Mutta yläkerran näyttely, johon astuimme sisään siitä oikeastaan mitään etukäteen tietämättä, jätti meidät vaitonaisiksi pitkäksi aikaa… Siitä lisää seuraavaksi, se vaatii omaan juttunsa.

Nakuna Kreikkaan?

Olemme taas mutsin kanssa katselleet dokkareita Areenasta. Hän tahollaan Helsingin Katajanokalla ja minä täällä Hangossani. Sitten viestitellään vimmatusti. Mutsi vinkkasi ruotsalaisesta henkilökuvasta “Opperan voimahahmo“, joka kertoo Kjerstin Dellertistä. Minusta se oli vähän tylsä, mutta totta mooses lämpenin sen rokokooteatterin seinien väreille ja Kjerstinin kodin kirjapinoille. Minä vinkkasin minidokkarista “Dance for two“, joka on ihmeellinen pieni tarina kahdesta tanssijasta, jotka tapaavat 60 vuoden jälkeen. Mutta nyt me molemmat, mutsi ja minä, haluaisimme purjehtia alasti Kreikkaan. Syynä on Leroksen auringon läpäisemä dokumentti Christine Schildtsistä, Göran Schildtsin puolisosta. En kerta kaikkiaan voi vastustaa elokuvia, jotka sisältävät kaitafilminpätkiä 1960-1970-luvuilta! Silmä ahmii näkymiä samalla kun ulkona paiskoo loskaa: kuuratun valkoiseksi kalkittu ikivanha Villa Kolkis sinisine ikkunanpokineen ja ovineen, pitkät muoviliinalla peitetyt illallispöydät ravintolan loisteputkien alla, laulun ja tanssin pyörteet, kuuma, tömisevä maa, josta kasvaa kippuroita oliivipuita… Lämpö, valo, värit… Niin, ja ne alastomat pulahdukset suoraan purjeveneen kannelta turkoosiin Egeanmereen. Jäämme odottamaan yhteydenottoja Kreikan saaristoon suuntaavilta kapteeneilta. Mä voin hoitaa brykan jos sä mutsi otat byssan? Kuva Göran Schildtistä: Villa Schildt Luvussa juuri nyt ihan kohta: Göran Schildt, Dianan saari Camilla …

Etanan planeetta

Mutsi soitti. Oli lukenut apinanaivo-postaukseni ja totesi, että olen tullut isääni ja isoisääni. Uuvutti kuulemma pelkkä lukeminenkin. Sanoin, että luovuttaisin MIELELLÄNI matkanjohtaja-valtikkani ja olisin täysin hurmoksessa vietävissä, mutta kun ei kukaan hullu ota moista hommaa, jos on kerran päässyt Matkanjohtaja Luojan Armosta-tyypisen henkilön peesiin. Kerran annoin muuten vetovastuun Herra Kameralle. Päivämatkakohteena Avignon. Tapahtui seuraavaa: Matkanjohtaja ei osannut ajoittaa lähtöä oikein. Olimme kohteessa lounasajan viimeisillä minuuteilla, nälkäisinä ja kiukkuisina. Menimme ensimmäiseen eteen sattuneeseen ravintolaan, ilman minkään valtakunnan ennakkotutkimusta. Söimme mikrossa lämmitettyjä Euroshopper-pastatyynyjä. Lähdimme ruokahalleille, jotka olivat menneet kiinni 20 minuuttia sitten. Pidimme mykkäkoulua. Istuimme yhdellä aukiolla vessahätäisinä parin amerikkalaisen kanssa ja katsoimme saippuakuplia. Lähdimme kotiin, näkemättä paavien palatsia, laulujen siltaa tai mitään muutakaan. Keskustelumme kiersi matkustusaiheessa, sillä me suunnittelemme yhteistä joulumatkaa; mutsi, faija, broidi, broidin lapsi ja me viisi. Suurin ongelma ei ole raha, joka sekin on ongelma, vaan se, että selviämmekö matkasta kuristamatta toisiamme. Olemme viettäneet joulun yhdessä tällä kokoonpanolla… odottakaas… emme ikinä. Ja siihen on syynsä. Sen ainakin sanon, että jos matka toteutuu, niin Italia ei tule olemaan entisensä. Kannattaa matkustaa sinne vikkelään, jos …

Kananpojat hiprakassa

Vielä kuvia ja tunnelmia pääsiäiseltä. Lukijamäärien perusteella meidän pääsiäiskertomuksemme on pian yhtä suosittu kuin se yksi toinen stoori, jota on kerrottu nyt parin tuhannen vuoden ajan. Tuo kynttiläkuva tuossa ylempänä. Voitteko uskoa, että siinä on kaikessa viattomuudessaan yksi kiihkeimmistä väittelynaiheistamme vanhempieni vieraillessa? Kutsun äitiäni “Kynttiläntappajaksi”. Hän on sitä mieltä, että kun kynttilä loilottaa ihan viimeistä liekkiään kynttilänjalan pohjalla kuumassa steariinissa, on aika iskeä. Minä taas edustan sitä koulukuntaa, että ensin annetaan kaiken vahan palaa ihan loppuun, jalan jäähtyä ja vasta sittern istutetaan uusi kynttilä paikoilleen. Jos kynttilän tuikkaa kuumaan liemeen, on tuloksena kallelleen sulanut, taistelun käyneen näköinen valonlähde, toisin kuin minun viileä, suora sotilaani. En nyt viitsi  näin pääsiäisjutussa mennä siihen jouluun, jolloin Kynttiläntappaja tunki jumalattoman kalliin tuoksukynttiläni portaille ulkolyhtyyn, mutta sanotaanko nyt vaikka näin, että kynttilöiden ympärillä käy meillä kova kuhina ja joskus jopa käsirysy. Asiaan. Tällä kertaa paljastamme kevätkananpoikien reseptin. Kevätkananpoikia viinissä Kevätkananpoikia löytyy esimerkiksi Stockalta, pakasteena, ja he ovat ranskattaria. Jos saat kotimaisia kanoja, bravo. Toki samalla reseptillä voi käydä käsiksi myös broileriin. Kevätkananpojat (yön yli sulatetut, huoneenlämpöiset) paistetaan ensin voissa, jotta …

Kun mummo teki Madonnat ja muita pääsiäisen sananlaskuja

Pitkänäperjantaina asettuivat taloksi Kirjatoukan kuuluisat mutsi ja faija. Eteinen täyttyy kylmälaukuista, Punahilkan koreista, Stockan muovipusseista ja Lissabonin tuliaisista ja kaikkien nyssyköiden sisältö ryöpsähtää ympäri huushollia. Kun nämä kaksi ovat tonteilla, se kyllä näkyy ja kuuluu. Ja sitten syödään. Tyypillinen vierailupäivä menee jotenkin näin. Vaari herää aikaisin ja juo teetä. Hänellä on kuulemma ollut nälänhätä, koska leipää ei löydy mistään. Selviää, että leipä on yllättäen ollut leipäkorissa ruokakomerossa, mutta hän ei ole voinut mitenkään uskoa, että siellä voi piillä leipää, kun siinä oli popcornpussi edessä. Vaari on joutunut syömään kakkua aamupalaksi. Mummo heräilee vähän vaarin jälkeen ja menee ja sekoittaa meidän ohjelmoidun kahvikoneemme. Kahvikone on aivan tiltissä siinä vaiheessa kun me laskeudumme alakertaan. Siitä perkeleestä ei kuulemma saa mitään juotavaa kamaa ulos. Laskemme mummolle cappuccinon vastajauhetuista pavuista ja hän rauhoittuu. Vaihtelemme Hesarin osia, vaari lukee ääneen kaikki omasta mielestään kiinnostavat artikkelit, muut luovuttavat pikkuhiljaa. Kun kaikki ovat syöneet, siivoamme keittiön ja putsaamme ja suljemme kahvikoneen. Vaari vie yhden lapsen voimisteluun ja kantaa telineitä. Takaisin tullessa vaari huomaa haluavansa kahvia ja leipää, koska on saanut vasta teetä …

Ikkunaprinsessat

Puhuiko joku visusti kotona pysymisestä ja valkoisista pavuista tomaattikastikkeessa, suoraan peltipurkista? En se ollut minä, se oli joku muu. Lempipäiväni tiistai todisti taas pontevasti miksi on niin lemmitty, kun hyppäsin hetken huumassa eilen Herra Kameran kyytiin, huristelimme Helsinkiin ja minä ajauduin hunningolle mutsini kanssa. Ylevänä tavoitteenani on aina testata uusia ravintoloita kun lähden kylille. Ja sitten löydän itseni Maxillista. Yli kaksikymppinen Maxill vaan on niin …klassinen. Siellä on ihmisen hyvä olla, kun homma on hanskassa eikä tarvitse jännittää aterioinnin onnistumista. Ja onhan tunnelma hyvin ranskalainen. On ihanaa katsella Korkeavuorenkadun hulinaa, ohikulkevia helsinkiläisiä. Saan yleensä vilkuttaa monelle, tuttuja on noilla vanhoilla kotikulmilla paljon. Ja valkoiset paperiliinat pöydillä, oi, se on aina kiva. Kun menimme, satoi jotain rännän kaltaista hyhmää, kuin suuria, läpikuultavaksi kuluneita, märkiä tyynyliinoja taivaan täydeltä. Kuten elämässä usein, ei kuitenkaan tarvittu kuin kaksi lasia kuohuviiniä, niin aurinko alkoi paistaa. Ikkunan taakse ilmestyi häilymään komea paparazzi ja kaikki olivat ihan kateellisia kun hänellä oli silmää vain meille. Kuvaaja palkittiin pinaattikeitolla, 64°C kananmunalla, paahdetulla kuhalla ja kurpitsarisotolla, me mallit söimme tietenkin vain salaattia. (Ja ihan vähän suklaata!)

Turku opettaa. Ja äiti.

Yritettyäni aikani turhaan houkutella poikaa viikonlopuksi nunnaluostariin ja kirjamessuille, annoin periksi ja soitin mutsille. Turku kutsui. Birgittalaissisarten vieraskodissa ei ollut tilaa, mutta toisessa majatalossa kyllä, joten hyppäsimme kumpikin tahoillamme junaan. Perjantai-iltana emme menneetkään messuamaan, vaan päätimme kohdata lisää sukulaisia. Juuri kun odotimme enoani ja hänen vaimoaan Stockalla (missä könysimme kirkkaanpunaisina hyllyjen välissä katselemassa vaatetta äidilleni, jolla on aina kuuma, ja joka silti oli pukeutunut pitkään villakangastakkiin ja polviin asti ulottuvaan, pitkähihaiseen norjalaisvillapaitaan), tuli luoksemme kaunis, vaalea ja kuulas nainen, joka kysyi olinko Hangosta, olinko Anna? Hän oli Pikkutalon Sanna. Samassa saapui enoni ja otti ja sulki Sannan syleilyynsä. Älyllinen imagoni kärsii näistä kahjoista! Koko lauantain ja melkein koko sunnuntainkin hortoilimme messuilla. Paljon kirjoja ja paljon ihmisiä, liian vähän tuoleja ja pieniä puutteita äänentoistossa. Kuuntelimme erikseen ja yhdessä kirjailijahaastatteluja ja paneelikeskusteluja, kävimme pikkuruisella viinimessuosastolla nuuskimassa valkoviinejä. Ranska näkyi loppujen lopuksi aika vähän messuilla, teemamaaksi. Ostin vain Joan Didionin Maagisen ajattelun ajan ja vähän ranskalaista suklaata. Aamuisin äitini ripotteli kanelia munakokkeliini (“koska se tasapainottaa sokereita”) ja öisin analysoi pimeydessä erilaisia asioita kuten tv-ohjelmia, Sofi Oksasen hiuksia, Jari …