All posts tagged: Meksiko

Kun sanat eivät riitä

Uni palasi, mutta sanat eivät. On tapahtunut kummallisia asioita, kuten vaikkapa se, että muutaman viikon sisällä kaikki sormukset oikeasta kädestäni, kirjoituskädestäni, katosivat. Onko tämä jokin enne, viesti? Ensin otti ja katosi se musta sarviluusta tehty tähtimäinen iso sormus, sitten leveä hopeinen voimasormukseni, joka on ollut peukalossani 10 vuotta jokaikinen päivä, ja josta minut voisi tunnistaa, jos minusta jäljelle ei jäisi mitään muuta kuin oikea käsi. Viimeisenä katosi ohut nivelsormus etusormestani. Se oli muotoutunut ihan minun romuluisuuteni malliseksi ja istui kuin tauti, vaikka paikka etusormen ylänivelessä kieltämättä vähän riskaabeli olikin. Nyt sekin on poissa. Ja minä kun en koskaan kadota mitään. Sormusten lisäksi kadotin vuodenvaihteen. Yleensä olen tammikuussa tiukasti iskussa, koen kalenterivuoden vaihdoksen konkreettisesti tyhjänä tauluna, puhtaana pöytänä. Olen pullollani intoa. Me emme Meksikossa mitenkään erityisesti viettäneet joulua tai uutta vuotta, molemmat aattoillat olivat yhtä hämmentävän kiihkeitä näytelmiä kuin kaikki muutkin kolmeviikkoisen matkan illat. Siksikö olen vähän tuuliajolla ja seilaan vanhan ja uuden välimaastossa ilman uuden alun energiaa ja puhkua? En ole jättänyt hyvästejä hurjalle 2017 vuodelle enkä tehnyt mitään rituaaleja vastaanottaakseni vuoden 2018. Lillun. Kirjoittamisen suhteen aiheista …

Airbnb-asunto Méxicon Condesassa

Meidän ensimmäinen Méxicon asuntomme löytyi siis Airbnb:stä ja oli kerrassaan valloittava. Tilava, kuvauksellinen ja täynnä katsottavaa. Kyseessä oli kokonainen, kaksikerroksinen pieni talo, omalla pihalla. Tuo rappukäytävä sijaitsi siis talon sisällä ja johdatti kolmeen makuuhuoneeseen. Olisin ottanut sisustuksesta vaikka mitä omaan kotiini, jos nyt ylipäätänsä olisi kohteliasta tai edes fyysisesti mahdollista salaa viedä vuokraemännän valtavaa marmorikantista peilipöytää tai jännittäviä meksikolaisia koriste-esineitä. Myös taide- ja taidekirjakokoelma oli vaikuttava, siitäkin pisteet. Ja meidän makuuhuoneessamme oli riippumatto! Asunnon omisti ymmärtääkseni vuokraajan äiti, mutta äiti tai vuokraaja eivät kumpikaan olleet maisemissa meidän aikanamme. Meistä piti huolta ihana kodinhengetär Rebeca, joka kävi joka päivä siivoamassa ja petaamassa sängyt, sekä pesemässä meidän pyykit. Mitä hän niille pyykeille teki, katolla sijaitsevalla antiikinaikaisella pesukoneella, se ei selvinnyt minulle koskaan. Mutta ikinä eivät mitättömät riepuni ole olleet niin ylellisen oloisia ja kauniisti laskostettuja! Rebeca oli aarre ja ystävä, ja me itkimme molemmat kun erosimme. Oli jälkeenpäin ajateltuna erinomaista, että aloitimme matkamme juuri täältä. Condesan kaupunginosa oli kylämäinen ja rauhallinen, asunto suorastaan ylellinen (kaikesta huolimatta) muutamiin seuraaviin majapaikkoihin nähden. Me saimme pehmeän laskun miljoonakaupunkiin ja tuohon …

Ei pelkkää auvoa

Tämä ensimmäinen aamu ja aamiainen oli varmastikin yksi matkan onnellisimpia hetkiä. Laskeuduimme 15.12. kello viiden aikaan pääkaupunkiin Méxicoon ja suhasimme taksilla viehättävään Condesan kaupunginosaan. Heitimme tavarat kämpille ja astuimme suoraan ulos ja ujoon aurinkoon, täynnä ihmeellistä riemua ja seikkailuntuntua. Pieni kahvila oli ihan meidän ensimmäistä majapaikkaamme, ihanaa airbnb-taloa vastapäätä. Pää oli kaikesta adrenaliinista kirkas, menomatkan uuvuttava pituus ei vielä painanut. MIKÄÄN ei vielä painanut. Mutta tuota hetkeä lukuuonottamatta minusta tuntuu, etten koko matkan aikana ollut ihan oma itseni kai kertaakaan. Ensin iski aikaerorasitus. Valvoin 3-4 yötä, mutten saanut nukuttua päivisinkään. Kuinka olisinkaan voinut, koko miljoonakaupunki rautalangalla lukittujen ikkunoiden alla sykkien ja reissuveri suonissa tirskuten? Olin väsymyksestä jo ihan itkuinen, ja kun aikaerot viimein tasaantuivat, iski haperoon kehooni flunssa. Raahauduin kurkkukivusta sinisenä viikon verran ohjelmasta toiseen, ja yöunilla oli taas uusi syy keskeytyä vähän väliä. Vaivoista valittaminen on uuvuttuavinta kuultavaa mitä tiedän, joten kuittaan vain että loppumatkaa sitten värittivätkin tukalat pms-olot ja tahtia hidastavat vatsavaivat. Myös Parkkonen sai flunssan, ja tyttäret vatsataudin. Yhden iltapäivän vietimme huvipuiston ensiapuhuoneessa. Ainoa joka selvisi koko reissusta koskemattomana, oli hän, joka …

Gracielan elämää

Uusi taiteellisen palvontani kohde Graciela Iturbide on paitsi loistava valokuvaaja, myös kiinnostavan elämän elänyt nainen. Hänestä ilmestyy sarjakuvallinen elämäkerta nyt maaliskuussa, ja senhän me ostamme heti lennossa. “Photographic is a symbolic, poetic, and deeply personal graphic biography of this iconic photographer. Graciela’s journey will excite young readers and budding photographers who will be inspired by her resolve, talent, and curiosity.” Isabel Quintero, Zeke Peña: Photographic – The Life of Graciela Iturbide, The Getty Store. 

Kotiinpaluun ihanuus ja hurjuus

Mä olen kilpikonna mitä tulee kotiinpaluihin. Hidas. Aikaero ravistelee koko kroppaa, häilyn vuorokausien, maanosien, jopa kielien rajamailla. Jalat koskettavat hädintuskin maata, vaikka pää on raskas kuin muulilla kuorma. Väsyttää, mutta olen lakannut nukkumasta. Meksiko alkaa uida minuun vasta nyt. Matkalla kaikki on niin uutta, vierasta ja isoina, omituisina paloina ahmittavaa, että pureskelu, nielaisu ja sulattelu tapahtuu vasta kotona. Ja koska olen väsymyksestä sekaisin, kaikki koettu saa vähän mystisen hunnun harteilleen. (Oikeasti en muuten ole kilpikonna, olen kotka sekä pöllö. Meksikossa ja varsinkin Oaxacassa uskotaan ihmisillä olevan omia henkieläimiä, alebrije. Kotka on synnynnäinen matkanjohtaja ja pöllö kuvastaa tietysti viisautta, minun oli helppo hyväksyä omani kun ne minulle kerrottiin.) Unohtakaa kaikki mitä kirjoitin pitkien lentomatkonen kauneusrituaaleista. Mennessä olin ja elin kuin herranenkeli, läpikotaisin kosteutettu, salaatilla ja sitruunavedellä ravittu, mutta ulkonäköni romahti jo Helsinki-Vantaan lentokentällä. Jopa lentohousuni (kyllä, ne olivat sivuraidoitetut ja sporttiset) lurpahtivat polvipusseille heti turvatarkastuksesta selvittyäni. Olin niin turvoksissa, että jalkatilaan sullomastani satojen eurojen arvoisesta kauneuspakaasista yletyin poimimaan vain huulirasvan. Siitä sisuuntuneena takaisin tullessa notkuin kentillä ja koneissa mustissa, tiukoissa farkuissani ja kiskoin vuorotellen punaviiniä kitusiini …

Uneton matkalla Meksikoon

Meksiko tahtoo valvottaa minua edelleen. Juuri kun olimme saaneet päätettyä suurinpiirtein mihin koitamme osua kolmen viikon matkallamme, alkoi maa Meksikossa järistä. Se järisi Oaxacan osavaltiossa, järisi Pueblassa ja järisi jälkijäristyksineen pääkaupunki Méxicossa, ja juuri ne samat nimet olivat lukeneet lopullisessa matkasuunnitelmassamme. Peruskallio tärähteli, Richterin asteikko painui punaiselle, kerrostalot ropisivat maahan ja ihmiset heittivät henkensä. Me pysäytimme matkapuuhastelumme ja tuijotimme uutisia. Voi Meksikoa, voi ihmiskohtaloita… Onko järkeä lähteä, olemmeko vain jälleenrakennuksen tiellä, palloilemassa jaloissa kykenemättä olemaan avuksi? Vai onko sitten kuitenkin hullua olla lähtemättä? Maailmahan sheikkaa nykyään niin monin tavoin, absoluuttista turvallisuutta tavoittelevan olisi parasta pysytellä… no, vaikkapa Hangossa, joka sekään ei suinkaan ole kaikin puolin turvallista. Meksikolaiset itse toivovat, että matkailu ei lakkaa, tuloja tarvitaan. Lentoliput Ciudad de Méxicoon on nyt ostettu, majoituspaikat varattu. Kattaus on monipuolinen: airbnb-kämppä, pieni hotelli, taiteilijamajatalo, b&b. Suunnittelemme aikaerojen yli yhteyshenkilömme Sónian kanssa sähköpostitse siirtymiä, retkiä vesiputouksille ja ruokakursseja. Kirjoitan vihkoon kynä sauhuten museoiden ja ravintoloiden nimiä, tallennan linkkejä. Vetreytän espanjaani. Instagramista (rakastan sosiaalisia medioita juuri tämmöisistä syistä!) tutuksi tullut Yes More Please -ruokablogin Mariana (querida amiga mia!) lähettää eräänä iltana huikean …