maalis 8, 2019
On aika pistää Meksiko pakettiin. Eihän siihen mennytkään kuin reilu vuosi. Näin lopuksi teemme lyhyen listauksen muutamista matkan kohokohdista, jotka eivät päätyneet omiksi postauksikseen.
Hierve el Agua
Kivettynyt “vesiputous” noin tunnin ajomatkan päässä Oaxacan pääkaupunki Oaxacasta ja mineraalipitoista terveysvettä sisältävät luonnonaltaat, joissa saa uida henkeäsalpaavissa maisemissa.
Taller Jacobo y Maria Angeles
San Martin Tilcajeten kylässä sijaitseva taidekeskus, jossa tehdään värikkäitä, puisia, käsinmaalattuja zapoteekkien tonas ja nahuales-kulttuureista ammentavia alebrijes -henkieläinhahmoja. Taidekeskus tarjoaa paikallisille nuorille koulutusta ja työtä sekä vahvistaa paikallisten uskoa omaan taiteeseen ja käsityöperinteeseen. Minun syntymäaikojen mukaan määräytyvät voimaeläimeni ovat pöllö ja kotka.
Lue myös: Elokuvalipulla Meksikoon – COCO
Kaikki meksikolaisten torien urheat naiset
Torit, hallit, ruokakojut ja kävelevät hedelmä- tai leipäkauppiaat, kaikki kunnia ehtymättömälle uurastuksellenne tänään kansainvälisenä naistenpäivänä ja jokaisena muunakin vuoden päivänä! Meksikossa vaikeinta oli todistaa valtavia yhteiskunnallisia eroja (jopa puolet asukkaista elää köyhyydessä), ympäristöongelmia ja vähemmistöjen, usein alkuperäiskansojen, heikkoa asemaa. Lisäksi Meksikoa riivaavat hurjat rikosluvut, huumekaupan mukanaan tuomat ongelmat ja väkivaltaisuudet. Ja jos eivät ihmiset rökitä toisiaan, hirmumyrskyt ja tulivuoret pitävät huolen, ettei elämä ole koskaan tasaista. Matkailijoina meillä oli onni kohdata vain maailman ystävällisimpiä ja avuliaimpia ihmisiä.
Bonus: Matkaseura
Aina ja ikuisesti lempiseuraani arjessa ja reissuissa, ylä- ja alamäissä. Olen sydänjuuriani myöten kiitollinen, että saan nähdä maailmaa juuri teidän kanssanne. Tämä koskee myös kameran takana häärivää Parkkosta.
maalis 4, 2019
Odysseiamme jatkuu. Aikaa on kulunut jo yli vuosi, mutta yhä vieläkin vaellan Meksikossa. En kuvittelekaan, että nämä kirjoitukset jaksaisivat enää kiinnostaa teitä, kunhan verryttelen bloginkirjoitustaitojani (olen ollut taas pitkään poissa!) ja tallennan jälkipolville matkaa muistiin. Kyytiin saa silti tulla, bienvenidos!
Palattuamme Oaxacasta vietimme vielä kaksi (vai kolmeko?) yötä Mexico Cityssä ennen paluumatkaa. Kun ajattelen sen aikaisia meitä, muistan tai kuvittelen meidät punaisen pölyn peitossa, kaikesta kiertämisestä jo jotenkin hidastuneina, kotiinlähdön ajatus takaraivossa ryskyttäen. Majoitumme pieneen majataloon (kaksi viimeistä kuvaa), jonka nimen olen jo unohtanut. Se sijaitsi Coyoacanin kaupunginosassa, jossa oli kivat, kylämäiset vibat ja paljon iltaelämää keskusaukiolla. Huoneemme olivat tilavat ja kauniit ja kuten kaikissa majapaikoissamme, öisin jääkylmät.
Olimme säästäneet mm. Diego Riveran ateljeetalon näille viimeisille päiville. Mitä muuta teimme, en saata muistaa. Edelleen jaksan hokea itselleni ja muille, kuinka PALJON jäi kokematta, mutta ehdimmehän jotain sentään. Kaikki aikaisemmat Meksiko-jutut löydät tämän linkin takaa.
Sanon Diego Riveran talon, vaikka oikeastaan alleviivaten mainitaan, että Fridakin asui ja työskenteli täällä. Sitäpaitsi taloja on oikeastaan kaksi, ne yhdistyvät toisiinsa kapealla, kattojen tasalla kulkevalla sillalla taaten aikanaan taiteilijapuolisoille omaa rauhaa ja omaa tilaa.
Talossa vieraillessa herää kuitenkin epäilys. Miten ihmeessä Frida täällä olisi asunut? Kapeissa, spiraalimaisesti kiertävissä portaissa kulkeminen on haastavaa tervejalkaisellekin. Huoneet pikkuruisia koppeja, kuin sellejä. Diego Rivera, suuri sammakko tai norsu, kuten Frida häntä kuvaili, mahtuiko hän toden totta tänne olemaan ja elämään? Diegon ateljee on toki iso ja valoisa. Ja täynnä tavaraa. Joka tapauksessa vaikka Frida maalasikin täällä mm. tunnetun teoksensa Lo que el aguea me dio (Mitä vesi minulle antoi), hän muutti takaisin Casa Azuliin muutaman vuoden kuluttua ja kuoli siellä, missä oli rakastanut elää. (Näin proosallisia asioita mietiskelin suurten taiteilijoiden pyhätössä, olen sillä lailla käytännön ihminen.)
Emme kuitenkaan jää vellomaan faktantarkistusasioissa vaan nautimme arkkitehtuurista, väreistä, talon (talojen) rytmistä ja kaktusistutuksista. Museovahti, vanhempi nainen, ihastui poikaamme niin, ettei meinannut saada sanaa suustaan. Hän vaati meitä ottamaan puhelimellaan monta kymmentä kuvaa, jossa hän mustassa vartijanpuvussaan ja meidän vaivaantunut, silmät alaspäin lymyilevä teinimme seisovat olkapäät koskettaen virallisina ja vakavina suuren kohtaamisen kangistamina. Poika saa kuulakärkikynän, museotäti kuvansa sekä oikeuden koskettaa kauniin lapsemme hiuksia. Katsokaas, tämmöisiä asioita minä kyllä muistan.
1930-luvun alussa rakennetun talon on suunnitellut kuvataiteilija ja arkkitehti Juan O’Gorman. San Angelin huvilamaisessa kaupunginosassa Le Corbusierinkin innoittama rakennus kohotutti kulmakarvoja aikoinaan modernilla arkkitehtuurillaan. Diego Rivera asui tässä talossa kuolemaansa saakka, hän otti ja poistui kolme vuotta Fridushkansa jälkeen, marraskussa 1957.
Suosittelen lämpimästi vierailemaan myös tässä kuuluisaa Casa Azulia tuntemattomammassa kohteessa, mikäli Mexico Cityyn tiesi vie.
No tulihan se: viimeinen majatalomme oli nimeltään B&B Casa Jacinta. Kannattaa kysyä sitä parvekkeellista huonetta sisäpihan puolella.
joulu 31, 2018
Vuosi sitten Meksikossa.
Siirryimme Oaxacan kaupungista vuodenvaihteenviettoon noin 40 minuutin ajomatkan päähän, pieneen vuoristokylään nimeltä San Agustin Etla. Emme yhtään tienneet mitä odottaa, kun taksi poukkoili pölyisiä hiekkateitä syvälle maaseudulle, keskelle ei mitään.
Majapaikkamme Casa Maria osoittautui hyvin kauniiksi, mutta hyvin yksinkertaiseksi. Yöt ja sitä myöten riisutun luostarimaiset huoneet olivat jääkylmiä. Olimme ainoat asiakkaat, ja kun hotellia pyörittävät kaksi hiljaista naista iltapäivällä lähtivät omille teilleen, olimme koko rakennuksessa yksin. Nettiyhteys toimi vain silloin tällöin, ja vain tietyissä paikoissa (aula, katto). Päivisin pelasimme korttia kattoterassilla, jonka aurinko lämmitti suloisesti, mutta jota asuttivat valtavat, helikopterinkokoiset kovakuoriaiset. Aamiainen oli askeettinen, leipää sai vain silloin jos leipämummo sattui saapumaan kadunkulmaan korinsa kanssa. Jos ei, naiset vain kohauttivat olkapäitään ja sanoivat anteeksipyytelevästi no hay pan. Joimme laihaa kahvia hiljaisina. Kyläkauppa oli pimeä kioski kellarissa kadunvarrella, sieltä haalimme huoneisiimme perunalastuja ja aikoja sitten umpeutuneilla päivämäärillä merkittyjä keksejä, sillä ravintoloita ei juuri ollut, ja nekin vähät olivat auki vain silloin tällöin.
Myönnän, silloin manasin yhteyshenkilöämme, joka paikkaa oli ehdottanut: mitä hän oikein oli ajatellut?
San Agustin Etla on noussut arvoon arvaamattomaan, kun vanha tekstiilitehdas vuonna 2006 avautui taiteilija Francisco Toledon toimesta uuteen kukoistukseen nykyaikaisena taidekeskuksena. Valtava keltainen rakennus on kuin elokuvan kulissi, jostain muusta ajasta ja maailmasta irtileikattu ja sattumanvaraisesti tänne pudotettu. Näky on hämmästyttävä, sillä ympärillä on vain muutama hiekkatie ja matalia, yksinkertaisia, peltikattoisia hökkeleitä.
Taidekeskuksessa oli meidän vierailumme aikaan esillä Graciela Iturbiden tajunnanräjäyttävä valokuvanäyttely, siitähän matkakertomuksemme aikanaan alkoikin.
Pikkuhiljaa kylän salaisuudet alkoivat aueta. Oli sentään yksi kahvila, ja sitä pyörittämässä ranskalainen (!) filosofian professori, joka oli jättänyt kaiken, koska oikeasti halusi vain katsoa elokuvia ja leipoa kakkuja. Niinpä me sitten istuimme pari iltaa hänen kissojen valtaamassa kolossaan takit päällä elokuvia katsellen ja popcorneilla ja jälkiruoilla elellen.
Alempaa mäestä löytyi toinen ravintola, suuren suuri kukko hovimestarinaan. Sain seurata tulisijan ääressä kuinka ttlayudamme valmistuivat. Tilausta ei tehty, vaan sitä syötiin mitä saatiin. Henkilökunta seisoi ympärillämme katsomassa kun ruokailimme, mutta siihen olimme jo tottuneet.
(En tiedä onko kylässä enemmän toimintaa, useampia ruokapaikkoja, laajempia aukioloaikoja jonain muuna ajankohtana? Pakkohan siellä on olla, taidekeskus on kuitenkin tunnettu nähtävyys? Ehkä kuitenkaan kukaan muu ei keksi jäädä kylään yöksi, saati sitten viideksi yöksi. En tiedä. Meille paikka näyttäytyi niin salaperäisenä, että epäilen onko koko kylää oikeasti olemassakaan, vai kuvittelimmeko vain kaiken.)
Uuden vuoden aattona katsoimme ranskalaisen kanssa Saksikäsi-Edwardin ja hän avasi punaviinipullon. Keräsimme kamppeemme ja astuimme sadusta ulos kun kadulta alkoi kuulua autontorvien tuuttauksia. Koko pimeä kylämme oli täynnä ihmisiä, polkupyöriä ja neitsytpatsailla kuorrutettuja autoja! San Agustin Etla on jonkinlaisen uuden vuoden pyöräilypyhiinvaelluksen päätepiste ja nyt oli kirkonmenojen aika.
Katselimme kun väki vastaanotti polkijoita ja kuinka he valuivat pieneen valkoiseksi kalkittuun ja villisti koristeltuun kirkkoon. Me hiippailimme kuitenkin hotellille ja istuimme vielä hetken kattoterassilla ilotulitteiden ruudinkäryssä. Joskus hieman hankala on juuri se oikea. Tämä vuodenvaihde ei unohtuisi koskaan.
joulu 12, 2018
Jatkamme vuodentakaisen Meksikon-matkan parissa.
Yksi matkan kohokohtia oli puolen päivän ruokakurssi, johon sisältyi ensin käynti kauppahallissa ja torilla kokkimme kanssa ja sen jälkeen kiihkeää ruoanlaittoa vastaostetuista, tuoreista raaka-aineista. Miten mainio tapa tutustua uuteen maahan, sen kieleen, kulttuuriin ja tapoihin, suosittelen lämpimästi!
Olen jo unohtanut suurimman osan valtavasta määrästä ruokalajeja, jotka valmistimme, ja jotka nautimme oluen kera pitkän pöydän ääressä ulkona pihalla kurssin päätteeksi. Eniten teimme erilaisia salsoja ja kastikkeita, jotka erosivat toisistaan lähinnä käyttämämme chililajikkeen verran, ja sen mukaan lisättiinkö tehosekoittimeen yksi toukka savustettuna vai au naturel! Teimme myös ainakin kesäkurpitsankukka-tortilloja ja jälkiruoaksi suklaajäätelöä talon omasta suklaasta, joka oli pakattu niin kauniisiin kiekkoihin, että haalimme suklaata myös tuliaisiksi.
Opettajamme oli napakkaa sorttia, kurssilla ei rupateltu, kädet työnnettiin heti kyynärpäitä myöten raaka-aineisiin ja ryhdyttiin hommiin. Huomasin, että hän oli ensialkuun epäileväinen nähdessään nuorisolaumamme, mutta lopulta juuri he saivat armollisimman nyökkäyksen ja kauneimmat kehut erittäin vähäsanaiselta ja vaativalta chefiltä.
Minäkin olin ihan reipas, mutta myönnän välillä pysähtyneeni katsomaan kaunista keittiötä, upeita saviastiapinoja, seinillä riippuvia taideteoksia ja kokin hipihiljaista mutta supertehokasta henkilökuntaa, joka siivosi keittiötä, toimitti vadeittain esivalmisteltuja vihanneksia ryhmällemme ja taikoi esiin pitkiä haudutusaikoja vastaavia padallisia takahuoneesta niiden kippojen tilalle, jotka me olimme juuri uunikuntoon saattaneet. Minäkin haluan piikoja!
Tässä muutama resepti talvi-iltojen iloksenne, kaikki ovat kokkikoulu Casa Crespon toimittamia. Joitakin aineksia on vaikeaa ellei mahdotonta löytää meidän pohjoisilta ulottuvuuksiltamme, mutta luovi rauhassa, niin meksikolainenkin tekisi. Voit aina sanoa, että oma versiosi reseptistä on juuri se oikea ja alkuperäinen, satojen kansojen ja tuhansien heimojen maassa se on todennäköisesti aina jossain päin maata tottakin!
JK: Sain lukijalta huippu-uutisia! Helsingissä, osoitteessa Hämeentien 6 palvelee meksikolaisia herkkuja myyvä kauppa Dos Tecolotes, josta saa varmasti harvinaisempiakin mausteita ja raaka-aineita. Kiitos vinkistä Tuulevi!
Salsa paahdetuista tomaateista (ja pohja melkein kaikille salsoille)
Tomaatteja
Serrano-chiliä (tuoretta ja kuivattua, kokonaisena, tai muuta chililajiketta, tulisuusmieltymysten mukaan)
Valkosipulinkynsiä
Suolaa
Paahda tomaatit, kuorimattomat valkosipulinkynnet ja chili uunissa grillivastuksen alla pehmeiksi ja tummapintaisiksi. Kuori valkosipuli ja aja kaikki ainekset tehosekoittimessa sileäksi.
Salsaan saa vaihtelua esimerkiksi lisäämällä siihen kuminansiemeniä, toukkia (yksikin toukka muuttaa makua melkoisesti, testattu on!), avokadonlehtiä, korianteria tai viinietikkaa. Eikä aineksia tarvitse aina paahtaa, silloin maku on napakampi.
Mole Verde
2 kokonaista neilikkaa
Puoli teelusikallista kuminansiemeniä
1 jalapeno-chili
6 isoa tomatilloa (joita kutsutaan myös harhaanjohtavasti vihreäksi tomaateiksi, vaikka ne ei vät ole tomaatteja, sukulaisia kylläkin. Tomatillo on meksikolainen koisokasvi, jonka voi korvata hätätilassa tomaatilla ja vihreällä paprikalla, tosin silloin salsamme ei enää olekaan verde. Tomatilloja saattaa löytyä Suomesta tölkissä.)
1 pieni sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 oksaa timjamia
2 oksaa oreganoa tai meiramia
6 kupillista kanalientä
6 ruokalusikallista maissijauhoa (masa harinaa), hierottuna vesitilkan kanssa tahnaksi
1-2 punttia lehtipersiljaa
(Vaikeita löytää: tuoretta tai kuivattua epazote-yrttiä eli sitruunasavikkaa ja muutama hoja santan-lehti.)
Jauha morttelissa neilikka ja kumina hienoksi. Iske tehosekoittimeen chilit, tomatillot, sipuli, valkosipuli, timjami, meirami, juuri jauhetut mausteet sekä puoli kupillista kanalientä. Samalla kun tehosekoitin jauhaa aineksia samettisiksi, laita loput kanaliemestä kattilaan ja nosta kiehumispisteeseen. Lisää kiehuvaan nesteeseen tehosekoittimen mössö ja keittele muutama minuutti. Lisää masa-jauhotahna voimakkaasti vispaten. Keittele kymmenisen minuuttia välilllä vispaten. Tee lopuksi vielä persiljasta (ja epazote-yrtistä ja hoja santa-lehdistä) vihreä tahna sopivaksi katsomallasi tavalla. Lisää tahna kastikkeeseen ja keitä kokoon.
Sopa de Frijoles eli mustapapukeitto
2 pientä rotanhäntää eli arbol-chiliä tai muuta vastaavaa
4 avokadonlehteä
2 kupillista mustia papuja (kypsiä eli esikeitettyjä)
5 kupillista vettä
Oliiviöljyä
1 pieni sipuli silputtuna
2 tortilla-lättyä leikattuna ohuiksi nauhoiksi
1 avokado
Kupillinen (kuuluisaa oaxacalaista) juustoa raastettuna
Suolaa
Paahda kuivalla pannulla chilejä ja avokadonlehtiä, varo käräyttämästä. Puolita chilit ja poista siemenet. Aja tehosekoittimessa chilit, avokadonlehdet, mustapavut ja pari kupillista vettä sileäksi.
Ruskista sipulisilppu syvällä paistinpannulla öljyssä. Lisää papuseos. Lisää 3 kupillista vettä, kiehauta ja mausta. Jatka keittelemistä vielä kannen alla vartin verran.
Paista tortillanauhat kullanruskeiksi, pannulla, grillillä tai uunissa. Leikkaa avokado kuutioiksi.
Tarjoile valmis keitto tortillanauhojen, avokadon ja juuston kera.
Ceviche
Vaaleaa kalaa leikattuna noin 1 cm kuutioiksi
2 kupillista limenmehua
2 kypsää tomaattia kuutioituna, ilman siemeniä
Puoli kupillista sipulisilppua
Tuoretta korianteria
Muutama pikkelöity jalopeno-chili rinkuloina
Vihreitä oliiveja, pieneksi leikattuna
Kapriksia, silputtuna
Kuivattua oreganoa
Suolaa
Mustapippuria
Oliiviöljyä
1 avokado, viipaloituna
Tee ensin kaikki esivalmistelut, eli silppua niin perhanasti. Laita kala suureen kulhoon, sekoita limenmehu mukaan ja anna happojen kypsentää kala (huoneenlämmössä, sanovat meksikolaiset).
Yhdistä toisessa kulhossa tomaatit, sipuli, korianteri, chilit, oliivit, kaprikset, suola, pippuri, oregano ja oliiviöljy. Lisää kala (voit huuhdella kalan tässä välissä, mutta en oikein käsitä miksi, limehän saa maistua cevichessä kunnolla) ja yhdistä kalanpalat tomaattisotkuun. Tarkista suola ja pippuri. Koristele avokadolla ja korianterilla, tarjoa suolakeksien kera.
Mixiotes eli kanaa tai lihaa paperinyytissä (jos sinulla ihmeen kaupalla on agavenlehtiä tai banaaninlehtiä, voit käyttää myös niitä paketoimiseen!)
10 guajillo-chiliä tai vastaavaa
1 tl oreganoa
Pari kokonaista neilikkaa
Maustepippuria
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1 kupillinen vettä
6 kanankoipea (tai lammasta, tai muuta lihaa)
Suolaa
Avokadonlehtiä
Leivinpaperia (tai foliota)
Esikäsittele chilit eli puolita, poista siemenet ja liota kuumassa vedessä kymmenisen minuuttia. Nosta chilit kuivumaan, heitä vesi pois.
Taas tehosekoittimen kimppuun: viskaa sinne tällä kertaa chilit, oregano, neilikka, maustepippuri, valkosipuli, sipuli, suola ja kupillinen vettä. Näin syntyy kanan tai lihan marinadi.
Pyörittele marinadi kanankoipiin ja anna maustua vähintään tunti.
Tee kuusi paperinyyttiä asettelemalla kuudelle leivinpaperiarkille koipi kullekin, lisää lusikallinen marinadia ja yksi avokadonlehti (voi korvata laakerinlehdellä) ja sido narulla nyytiksi. Kypsennä läpikotaisin joko uunissa tai vesihauteessa, vienee tunnin verran.
Tarjoile kuumien (kesäkuritsankukka)tortillojen kera.
Helado de Chocolate Oaxaqueno eli suklaajäätelöä oaxacalaisittain
2 tölkkiä maitotiivistettä
3 kupillista raastettua oaxacalaista suklaata, eri makuisilla saat vaihtelua, esim. appelsiinisuklaa on ihanaa!
Puolikas kupillinen kermaa
Vaniljaa
Aavistus chilijauhetta
Lämmittele kaikkia aineksia kattilassa kunnes suklaa on sulanut. Älä kiehuta kuitenkaan. Jäähdytä.
Kaada jäähtynyt seos kannelliseen muovirasiaan, sen verran suureen, että pääset sekoittamaan muutaman kerran jäätelöä pakastamisen aikana. Pakasta ainakin 8 tuntia, välillä perinpohjaisesti sekoittaen sähkövatkaimella kuohkean lopputuloksen aikaansaamiseksi.
*****
Casa Crespo
Chef Oscar Carrizosa
Jacobo Dalevuelta 200 (melkein Reforman kulmassa ja lähellä Jardin Conzattia)
68000 Oaxaca
Lisää Meksikoa? Yle Areenassa nyt Rick Steinin ruokamatkat Meksikossa. Hauskaa, osassa 5 vieraillaan juurikin Oaxacassa ja BBC: sivuilta löydät jaksoon liittyvät reseptit!
joulu 11, 2018
Tuntuu, että pystyn vihdoin palaamaan näppäimistöni avulla Meksikoon. Eihän siihen mennyt kuin vuosi, sulatteluun.
Sille, joka vastikään on seuraamme liittynyt: vietimme viime vuodenvaihteen Meksikossa, yhteensä kolme viikkoa. Matkan varsinainen syy oli Parkkosen valokuvanäyttely pääkaupungissa Mexico Cityssä, sen jälkeen matkasimme Oaxacaan jouluksi ja pieneen San Agustin Etlan kylään uudeksi vuodeksi. Matkakertomuksen edelliset osat löydät kootusti täältä. Silmäilin itsekin jutut uudestaan läpi ja sain taas kiinni siitä hämmennyksestä ja jonkunlaisesta alakulosta, jonka matka minussa aiheutti. Siksiköhän matkapäiväkirjan loppuunsaattaminenkin on kestänyt? Olkoot, nyt tunnen tarvetta pistää reissun pakettiin, muistoksi itselleni, ja jälkeläisille, ellei muuta.
Huomaan, että on enää vaikeaa muista asioiden järjestystä, nimiä ja osoitteita, teknisiä yksityiskohtia. Mutta tunnelmia muistan, tuokiokuvia sieltä täältä. Kuten ajomatkan vuorten yli Oaxacan osavaltion pääkaupunkiin Oaxaca de Juareziin. Olimme valvoneet koko edellisen yön huonovointisten tyttärien kanssa ja minä olin kurkkukivussa. Olimme aika hiljaista porukkaa, sympaattinen kuskimme Leo ei saanut meistä juttu- eikä lounasseuraa kuuden tunnin ajomatkalle. (Olimme vuokranneet auton ja kuskin siirtymiseen, sillä meille oli toitotettu, että itsekseen ei maantielle kannata lähteä. Pysäyttipä auton maantierosvo tai poliisi, huonosti kävisi.)
Vuorten ylitys oli kaunista katseltavaa. Nojasin otsaa ikkunalasiin ja ihmettelin kuunpintaa muistuttavaa maisemaa, jota pilkuttivat sadat erilaiset kaktukset. Korppikotkat kaartelivat pilvien välistä. Harvakseltaan ajeltiin jonkin kylän tai kaupungin ohi tai pysähdyttiin huoltoasemalle. Huoltoaseman tiskien vitriineissä ei ollut oikein mitään ostettavaa, ehkä jokunen ikuisesti säilyvä muffinssintapainen. Toilettien vieressä päivysti pikkuinen ukko, joka myi vessapaperia.
Olimme miettineet toki myös rantalomakohteita loman jatkoksi, niistähän Meksikokin paremmin matkailupiireissä tunnetaan. Ajattelimme kuitenkin, että joulunaikaan kuuluisat paratiisirannat ovat matkailijoiden kansoittamia ja kalleimmillaan, joten miten me siellä tavoittaisimme häivähdystäkään “aidosta” Meksikosta?
Mutta sitä me emme tulleet ajatelleeksi, että jos Meksikossa poikkeat turistireiteiltä, olet keskellä ei mitään. Ei ole olemassa mitään pittoreskejä löytämättömiä paikkoja täynnänsä palveluita. On vain suuria, moderneja kaupunkeja, turismista eläviä ja sen ehdoilla rakennettuja seutuja ja niiden ulkopuolella ankaran köyhyyden värittämä arki. No historiaa toki, vuortenkin välissä, niin että hirvittää.
Oaxaca de Juarez oli joka tapauksessa hyvä valinta Mexico Cityn jälkeen, se kun on kaupunkina ihan erilainen. Kaikissa sateenkaaren väreissä loistavat, matalat rakennukset reunustivat mukulakivikatuja ja aukioita, tunnelma oli kylämäinen. Oaxacaa pidetään Meksikon kulttuurin ja kulinarismin keskuksena, ja siellä onkin kuulemma lähes sata erilaisia keittiöitä, kuten myös kymmenittäin puhuttuja kieliä ja sadoittain murteita. Oaxaca tunnetaan kahvista, kaakaosta ja agave-viina mezcalista. Oaxacan osavaltio ulottuu meren rannalle saakka, mutta parin sadan kilometrin matka kestää kokonaisen päivän vuorijonojen mutkittelevien teiden tähden.
Tyttäret sairastivat pari ensimmäistä päivää, joten me tutustuimme hissukseen uusiin, rosoisiin kulmiin. Kaupunki on pienehkö ja osalle alueista kehotetaan olemaan menemättä, mutta me kyllä vähän menimme. Hotellilla oli uima-allas, mutta vaikka päivät olivat lämpöiseen päin kallellaan, saimme itsemme öisin niin kohmeeseen, että veteen ei tehnyt mieli. Aamukahvin (surkean sellaisen, aina americano, mikä olisi ollut cafe mexicano?) kuitenkin nautimme sisäpihan puutarhassa palmujen alla. Jouluaattona olimme kaikki vihdoin tolpillamme ja lähdimme villisti ja värikkäästi koristelluille pääkaduille ja aukioille kiertelemään, kuten kaikki muutkin. Kadut olivat mustanaan ihmisiä, paukkupommit sihisivät ja sinkoilivat jaloissa, huojuva kulkueellinen valtavia paperimassapäitä keinahteli torin ympäri torvisoittokunnan säestämänä.
Kadunvarsilla istuvat, kankaita ja käsitöitä myyvät intiaanit olivat lannistuneita, likaisia ja mykkiä ja me ostimme pala kurkussa lasten tekemiä piirustuksia arkki toisensa perään. Miten tätä voi olla huomaamatta tai tästä välittämättä? Kaiken hulinan ja väriloistonkin yli torin laidalta erottui korkean rakennuksen seinään viritetty valkoinen lakana, jossa oli vuonna 2010 täällä murhatun suomalaisen ihmisoikeusaktivistin Jyri Jaakkolan nimi ja kuva sekä teksti Me emme unohda.
Mutta oli myös iloa ja naurua: jakauduimme joukkueisiin ja ostimme torilta joululahjat toisillemme. Poika hankki kolikoillaan isälleen pilakuvan, istuskelimme muurilla taiteilijan kanssa hyvän tovin kun mallia ikuistettiin. Me muut saimme koruja ja ilmapalloja, saiko poikakin raketteja, en enää jaksa muistaa. Jouluateriamme oli taas maissilättyjä eri muodoissa, vihreällä ja ruskealla kastikkeella, yöllä poimimme vielä vaunuista voilla, juustolla ja chilijauheella siveltyjä maissintähkiä. Mezcal ja ylimaallinen meteli saivat pään pyörimään. Tuntui ihmeelliseltä, tuntui silloin ja tuntuu nyt, että me todella saimme hetken aikaa olla osa sitä kaikkea!
Parasta Oaxacassa oli kuitenkin kauppahallin tuoksuista raskas kuhina sekä yhden aamupäivän ruokakurssi, josta lisää seuraavaksi.
Lisää Meksikoa? Alfonso Cuaron palkittu ja kriitikoiden ylistämä meksikolaiselokuva Roma tulee Netflixiin 14.12. ja on sitä ennen viikon ajan nähtävissä myös joissakin suomalaisissa independent-elokuvateattereissa. Hesarin elokuva-arvioon tästä.
