All posts tagged: Luvussa juuri nyt

Yksin Kreikassa kirjoittamassa

Katsokaas, mihin törmäsin. Ateenalaissyntyinen, mutta sittemmin englantilaistunut Daphne Kapsali otti hatkat kotikaupungistaan Lontoosta viettääkseen sata päivää pienellä Sifnoksen saarella, Kreikassa, yksin. Hänen tarkoituksenaan oli kirjoittaa, ja sen hän tekikin. Ensin blogia, ja lopulta blogin myötä syntyneiden 100 tekstin pohjalta kirjan. Kapsalin kirjasta tuli pienimuotoinen menestys, jota on verrattu jopa monelle tärkeään Eat Pray Loveen. Tässäkin kun kyse on rohkaisusta omien unelmien toteuttamiseen ja vanhasta vapautumiseen. Oman elämänsä muuttamisesta. Lopulta Kapsali jäi saarelle pidemmäksikin aikaa, palasi sitten Lontooseen, ja nyt käsittääkseni seilaa molempien paikkakuntien väliä. Kirjasta en osaa sanoa vielä juuta enkä jaata, vasta painoin nettikirjakaupan tilausnappulaa. Mutta koska minä olen minä ja intoilen aina etukäteen, halusin jakaa tiedon kirjan olemassa olosta teille heti. 100 Days of Solitude, Daphne Kapsali “How far do you need to go to find yourself?”

post post alfa

Luen paperi t:n post alfaa lauantaiaamuna kreikkalaisen kerrostalon halkeilleella parvekkeella, syön pinaattipiirakkaa ja juon kahvia vaahdotetulla maidolla. Nään heti että tää setti on insta-worth-it. Tykkään tosi paljon, nauran usein, ymmärrän ainakin osan (luulen), ja tunnen niitä tunteita. Tajuan, etten ole nähnyt täällä yhtään tyyppiä läppärin kanssa kahvilassa. En oo nähnyt kolmeen viikkoon kenenkään hakkaavan mäkkiä julkisella paikalla. Muitakin eroja toki on. Kirja on saatu arvostelukappaleena Kosmoksesta.

Pakko saada Paperi T

En ole pitkään aikaan halunnut mitaan runokirjaa näin kiihkeästi. (Olenkohan KOSKAAN älynnyt haluta runokirjaa kiihkeästi?) Lainataan tiedotteesta: “post-alfa on tekstikokonaisuus, jonka teemoina ovat rakkaus ja tyhjyys, miehisyys, sisqo, woody allen, kuristuminen, julkinen liikenne, black metal -teepaidat, intiaanien hautausmaat, kauhu ja porno, fomo, afrikan tähti, kuolleet idolit ja artistin pyrkimys päästä ironiasta vilpittömyyteen.” Pakko saada. Paperi T:n post alfa ilmestyy syyskuun lopussa, kustantajana Kosmos.

Päivän kirja

Tämä kirja on vähän semmoinen ilmiökyllästyneen Kirjatoukan piristys, eräänlainen fuck konmari, ja juuri siksi niin kiehtova. Koska minähän jumalauta siivoan tavaroita pois vain omin päin ja hulluuksissani, en koskaan käskystä, järjestelmällisesti tai ajatuksella. Siksi meillä ei ole enää esimerkiksi yhtä nojatuolia ja yhtä sohvaa, ja siksi kirjahyllyni ammottaa tyhjyyttään ja minä kierrän Hangon kirppiksiä ostamassa omaisuuttani takaisin. Ja ikinä en suostu pikkuhousujani viikkaamaan, ELÄMÄ ON LIIAN LYHYT SELLAISEEN!! No niin asiaan. Meillä kiertää suvussa (sen hulluuden lisäksi) vahva keräilyvietti ja romukauppiasgeeni. Minä olen ihan kehittymättömimmästä päästä, mutta on minullakin ollut hetkeni. (Pieni kiinalainen ukkeli, pieni kiinalainen ukkeli!) Tavaraa siis on, ja kaikki esineet eivät ole järjellä perusteltavissa. Senkin jälkeen, kun kesällä heitin takaovesta puolet huushollistamme pihalle, ei meidän kotiamme ole voinut minimalismista syyttää. Tai kiittää. Never stop to think… Do I have a place for this on tavarainhaalijoiden pelastus ja eräänlainen armon huokaisu. Hassuja löytöjään saa rakastaa ja antaa niiden täyttää hiljalleen elämä. Me loppujen lopuksi koostumme kaikesta siitä, mitä meihin matkan varrella tarttuu, oli se sitten henkistä tai fyysistä. Kirjan kirjoittanut ja kuvannut Mary Randolph …

Melkein geisha

Jostain syystä Japaniin sijoittuvan kirjallisuuden, tai tietynlaisen japanilaisen kirjallisuuden, tai tiettyjen japanilaisten kirjailijoiden kirjat laskevat stressitasoja ja tuntuvat töiden, vilkkaan seuraelämän, uusien elämänkokemusten ja kiihkeiden kirjojen lomassa kuin vuoristopuroilta, joiden kirkkaasta, vain satunnaisen, tuulen irrottaman kirsikankukan somistamasta virrasta voi juoda jääkylmää vettä pienellä kasvinlehdestä taitetulla kupposella, kaksin käsin ja polvillaan. Nyt melkein peräkanaa kaksi pientä helmeä, Kissavieras (mainittu täällä, täällä ja täällä) sekä tämä Melkein geisha. Puhdasta nautintoa. Kuuntele myös kirjailija, FT Minna Eväsjoen miellyttävää jutustelua kirjastaan ja elämästä Japanissa Yle Areenassa, ohjelmassa Miian kanssa.

Lukuiloa

Olen lukenut kuin hullu viime aikoina, ahmimalla, kuten silloin joskus nuorena. Nielaissut useamman kirjan kerrallaan, piiloutunut päivisin keväältä sohvankulmaan villahuovan alle salalukemaan, mennyt aikaisin sänkyyn, jotta ehtisin ennen unta haukata isoja paloja kirjoistani ja silti herännyt yölläkin tankkaamaan sanoja. Yöpöydän jalat niiaavat kirjojen painosta. Ah, saada lukea! Kuvassa paistatteleva Joni Mitchell-muistelo on minusta vähän kömpelö kerronnaltaan, se Kissavieras oli ihana, kuin lasillinen lähdevettä, sellainen, josta on vaikea puhua. Joel Haahtelan Perhoskerääjä (taisin mainita kirjastoreissullani?) oli harvinainen helmi, epätodellinen, viipyilevä, tiivistunnelmainen, hiljaiseksi jättävä… Luulen myös hetkittäin eläväni 1960-70-lukujen suomalaista kirjailijaelämää, niin paljon olen lukenut Haavikosta, Mäkelästä, Joenpellosta, Saarikoskesta, Meriluodosta… Tunnen kaikki kustantajat, väijyn pitkiä lounaita Kosmoksen harsoverhojen takana… Olen hyvin yllättynyt kun ikkunan ulkopuolella onkin vuosi 2016 ja Hangon Bulevardi, ei Helsingin. Sitten luin Milena Busquetsin kirjan Tämäkin menee ohi, koska jaja-siskoni sitä suositteli. Tai oikeastaan hän sanoi, että luulee, että jos minä kirjoittaisin kirjan, kirjoittaisin jotakin sen tapaista. No siitä en ole varma, tai olen että en, mutta mikä vallaton kirja, nauroin monta kertaa ääneen. Ääneen! Putosin kylläkin vähän väliä kärryiltä kuka kukakin oli (hei, …

Sunnuntaiaamun rauha

Niin. Onneksi oli sitten kuitenkin sunnuntaiaamu. Aurinko paistoi hotellin vuoteelle minkä satunnaisilta lumipyryiltä ennätti, kiiltäväkylkisessä kannussa kahvi oli kuumaa ja mustaa, maito vaahtoavaa. Pikkuruisten voisarvien päälle siveltiin runsaasti vadelmahilloa. Kirjat, joita mukanamme kannoimme, kas kun koskaan ei voi tietää mitä milläkin hetkellä haluaa lukea: Takashi Hiraide, Kissavieras Marom Malka, Joni Mitchell omin sanoin – Lauluntekijän elämä Milena Busquets, Tämäkin menee ohi Haruki Murakami, 1Q84 Paul Theroux, Salainen elämäni Anita Brookner, Rantahotelli

Päivän kirja

Kunnon kirjabloggarit kirjoittavat kirjoista vasta luettuaan ne, Kirjatoukka silloin kun innostuu ajatuksesta kirjasta. Bongattuani kirjakuningatar Lumiomenan arvostelun Kissavieraasta rakastin kirjaa samantien. Lukenut en sitä tietenkään vielä ole. Tuskin maltan odottaa, ihon alla kihelmöi, niin kuin hyvän kirjan odotus aina. Meidän elämäämmehän on ilmestynyt omakin kissavieras, Instagramissakin ihastuttanut Coco the Cat. Kustantamo SETS kertoo kirjasta Kissavieras näin: Kissojen ja kirjallisuuden ystävilleTokion laitamilla, pienessä talossa asuu kolmikymppinen pariskunta. He ovat kirjailijoita ja työskentelevät kotoa käsin. Eräänä päivänä heidän pihalleen tassuttelee kissa, vastaansanomattoman kiehtova olento, joka saa heidät kohottamaan katseensa kirjoituspöydästä. Kissa kyläilee seuraavanakin päivänä, ja sitä seuraavana ja sitä seuraavana. Eläin ilahduttaa, ja arki muuttuu uuden tuttavuuden myötä. Elämä tuntuu toiveikkaalta, sillä kissa tuo siihen uutta eloa: pariskunta kertoo päivittäin eläimen edesottamuksista toisilleen. Sitten tapahtuu jotain, joka muuttaa kaiken. Kissavieras on kaunis ja viisas mutta eleetön romaani, joka saa katsomaan elämää uusin silmin. 

Ilta kirjastossa

Hooo, selvisin hengissä eilisestä, “Elämäni kirjat”-sessiosta Hangon kirjastossa! Jännitin hurjasti, enemmän kuin olisin koskaan osannut kuvitella, silloin kun lennossa tammikuun tuiskuissa nojauduin kirjaston lainaustiskin yli tiputellen vettä hiuksistani ja kepeästi lupauduin puhumaan. Muistan silloin myös ajatelleeni, että maaliskuuhun on pitkä aika, ikuisuus. En ymmärtänyt kai kuukausien järjestystä tai ajan villiä laukkaa, sillä tiistai 8.3. koitti kuin varkain. Rohkenen sanoa, että ilta meni ihan hyvin. Väkeä oli liikkeellä ilahduttavasti, joskaan ei tungokseksi asti, joukossa tuttuja kasvoja, jotka poimin ankkureikseni illan ajaksi. Miten suuri merkitys onkaan kuulijakunnan hymyillä, satunnaisilla nyökkäyksillä! Ne siivittävät eteenpäin, vähän niin kuin kivat kommentit ja pienet peukalonkuvat bloggaajaa. En ollut harjoitellut puhettani kertaakaan, mutta arvioin äänimiehelle, että puhuisin noin tunnin. Kun lopetin, painoin kirjapinojeni takana vaivihkaa kännykän näyttöä ja katsoin ensimmäisen kerran ajastinta. Se näytti 56 minuuttia. Tietysti myös piiskasin itseäni viime yön, olenhan Itse Itsekriittisten Kuningatar. Puhuin liian nopeasti ja häsläsin, toistin itseäni, sekosin sanoissani ja kompastelin ajatuksissani, olin liian pintapuolinen kirjoista kertoessani ja unohdin kertoa monta verratonta tarinaa. Unohdin myös lukea yhden kappaleen, jonka olin valinnut kirjasta Runoilijan talossa ja johon …

Nakuna Kreikkaan?

Olemme taas mutsin kanssa katselleet dokkareita Areenasta. Hän tahollaan Helsingin Katajanokalla ja minä täällä Hangossani. Sitten viestitellään vimmatusti. Mutsi vinkkasi ruotsalaisesta henkilökuvasta “Opperan voimahahmo“, joka kertoo Kjerstin Dellertistä. Minusta se oli vähän tylsä, mutta totta mooses lämpenin sen rokokooteatterin seinien väreille ja Kjerstinin kodin kirjapinoille. Minä vinkkasin minidokkarista “Dance for two“, joka on ihmeellinen pieni tarina kahdesta tanssijasta, jotka tapaavat 60 vuoden jälkeen. Mutta nyt me molemmat, mutsi ja minä, haluaisimme purjehtia alasti Kreikkaan. Syynä on Leroksen auringon läpäisemä dokumentti Christine Schildtsistä, Göran Schildtsin puolisosta. En kerta kaikkiaan voi vastustaa elokuvia, jotka sisältävät kaitafilminpätkiä 1960-1970-luvuilta! Silmä ahmii näkymiä samalla kun ulkona paiskoo loskaa: kuuratun valkoiseksi kalkittu ikivanha Villa Kolkis sinisine ikkunanpokineen ja ovineen, pitkät muoviliinalla peitetyt illallispöydät ravintolan loisteputkien alla, laulun ja tanssin pyörteet, kuuma, tömisevä maa, josta kasvaa kippuroita oliivipuita… Lämpö, valo, värit… Niin, ja ne alastomat pulahdukset suoraan purjeveneen kannelta turkoosiin Egeanmereen. Jäämme odottamaan yhteydenottoja Kreikan saaristoon suuntaavilta kapteeneilta. Mä voin hoitaa brykan jos sä mutsi otat byssan? Kuva Göran Schildtistä: Villa Schildt Luvussa juuri nyt ihan kohta: Göran Schildt, Dianan saari Camilla …