marras 18, 2018
1. Mitä ajattelit minusta ensitreffeillämme?
(Parkkonen alkaa horista jostain tapaamisesta JP:n luona, joka EI OLLUT meidän ensitreffit. Sitten se alkaa muistella sitä kertaa, kun kävimme kauppatorilla ostamassa kalaa ja menimme hänen luokseen Pohjoisrantaan sitä kokkaamaan. Minulla oli valkoinen paita, ja satoi. Mutta sekään ei ollut kyllä ensitreffimme. Meillä ei ehkä ole ollut ensitreffejä? Noh, kysyn mitä hän ajatteli minusta ensialkuun ylipäätänsä? “Ihana tyyppi”, vastaa Parkkonen.)
2. Nauranko vitseille, mitä en oikeasti tajua?
Et. Jos sä et ymmärrä, sä sanot että EN YMMÄRRÄ, EI NAURATA YHTÄÄN.
3. Pidänkö halailusta?
Pidät todella paljon.
(En pidä.)
4. Halusinko pienet vai isot häät?
Halusit pienet häät.
5. Olenko koskaan rikkonut lakia?
Varmasti.
6. Millainen on voileipäni?
Surrealistinen.
7. Millaista musiikkia kuuntelen?
Tunnelmasta riippuen. Tunnelmallista. Tunnelman mukaan.
Kelaa nyt! En kuuntele ikinä mitään musiikkia!
Aaaaaaa! Niinpä! Sä kuuntelet Politikkaradiota. Se on sun musiikkia!
Älä sitten sano että tunnelmallista!! Hermo menee.
8. Mitä pelkään?
Tietysti hämähäkkejä.
9. Kestänkö stressiä?
Kestät oikeastaan hemmetin hyvin. Mutta sä et tykkää stressistä.
10. Oudoin tapani?
Noukit suolapähkinäkulhosta vain ne kokonaiset pähkinät. Se luonnehtii sua oikeastaan aika hyvin kaikin puolin. Tykkäät tietynlaisista asioista ja oot aika tarkka omista jutuistasi. Kaiken pitää olla viimeisen päälle oikein. Tietty tarkkuus elämän detaljeissa tuottaa sulle valtavaa nautintoa.
11. Mihin työhön et missään nimessä laittaisi minua?
Sä oot kyllä semmoinen multitalentti, että pärjäät ihan missä vain työssä, mutta jossain sulla kyllä saattais mennä hermot. Esimerkiksi lentoemännäksi ei ehkä. Sä kopauttelisit asiakkaita päähän.
12. Jos saisin viettää päivän jonkun kuuluisan, elävän tai kuolleen kanssa, kuka se olisi?
Ennen se olisi ollut Gérard Depardieu, mutta Venäjä-kytkökset, egon paisuminen ja etääntyminen todellisuudesta on sysännyt sen takavasemmalle. Nyt sä viettäisit ehkä päivän Merete Mazzarellan kanssa.
(Mä oisin vastannut Outi Nyytäjä, mutta Mazzarellakin hyvä!)
13. Jos voittaisin lotossa, mitä tekisin rahoilla?
Kyllä se menisi varmaan ihan peruselämisen nostattamiseen. Matkustaisit, ostaisit vaatteita, söisit.
Söisin??? Mä hankkisin hetipaikalla asunnon Ranskasta ja pistäisin ranttaliksi! Söisin…
14. Mikä väri vastaisi persoonaani ja miksi?
Semmoinen hieno, oikeansävyinen vihreä kuvastaisi hyvin sun aristokraattista olemusta, keltainen sun hyvän tuulen iloa ja pirteyttä ja kuninkaallinen roosa kaikkea muuta.
(Oikea vastaus on musta, koska olen synkeä.)
15. Mikä minua ärsyttää eniten muissa ihmisissä?
No tietysti tyhmyys.
Oonko mä vastannut nyt yhteen oikein?
16. Mikä on suosikki roskaruokani?
Ranskalaiset perunat.
17. Rumin vaatteeni mistä minä pidän, mutta sinä et?
Ei ne nyt rumat ole, mutta ne villasukat, jotka jatkuu vielä viisi metriä varpaista eteenpäin, ne on ehkä jo vähän virttyneet.
18. Mikä oli viimeisin tekstiviesti minkä lähetin sinulle?
“Nähdään tässä vähän vaille 14.”
19. Kun olen kipeä, haluanko että minua hoidetaan?
Haluat.
Miksi sä sitten et hoida???
20. Kun riitelemme miten käyttäydyn?
Tunnelma on jäätävä.
21. Menemme ravintolaa, mitä tilaan?
Mehän syödään aina hyvin ravintolassa.
Eihän tässä sitä kysytty?
Täh?
Menemme ravintolaan, mitä tilaan???
Ruokaa? Mitä mun pitäis vastata?
Oh my goooood…. MENEMME RAVINTOLAAN, MITÄ TILAAN???
Jaaaaaaaaa! Kalaa ja valkoviiniä.
22. Minkä asian äärellä voisin viettää tuntikausia?
Seuraavan matkan suunnittelun parissa.
23. Mikä saa minut todella vihastumaan?
Jos olohuoneen matto on rytyssä.
Jos astianpesukone on täytetty hiukan väärin.
Muiden odottelu.
(Lisäisin listaan vielä käytävillä seisovat ihmiset.)
24. Entä piristymään?
Matkalippujen varaaminen. Matkalle lähtö piristää sua aivan varmasti.
25. Millainen olen vaimona?
Täydellinen. Niin kuin sä oot itse sanonut, ihminen ei voisi kuvitella itselleen parempaa vaimoa.
(Niin totta!)
26. Kumpi sanoi ensin “rakastan sinua” ja missä se tapahtui?
Minä sanoin sen hekuman huipulla.
Lopeta…. Se olit kyllä sinä, mutta sä sanoit sen kun tulit ekan kerran mun luokse syömään.
Sitä ihanaa katkarapupataa?
Ei, gorgonzola-tagliatellea. Sä sanoit “Anna, Tomi rakastaa sua.”
27. Mitä teen heti ensimmäiseksi aamulla?
Juot kahvia.
28. Millaisia vaatteita käytän kotona?
Me molemmat käytetään ihan samoja vaatteita kotona, Pariisin kaduilla ja kallioseikkailuilla.
29. Mitä kotiaskaretta en osaa hoitaa?
Et edelleekään tiedä miten pölypussi vaihdetaan.
30. Kumpi määrää kaapin paikan?
Anna.
31. Mikä on paras luonteenpiirteeni?
Saat ihmisen tuntemaan itsensä tärkeäksi.
31. Entä paras piirre ulkoisesti?
Oot kansainvälisen luokan kaunotar.
33. Ihanin yhteinen muisto?
(Hänellä ei meinaa tulla mitään mieleen. Ollaan sentään menty naimisiin ja saatu mm. kolme kakaraa ja sen sellaista pientä. Miettii pitkään.)
Yli sata vuotta oltu yhdessä, yksikö pitäisi nostaa sieltä? Ehkä se kun me ollaan yhdessä ja ymmärretään että me ollaan parhaat toisillemme, on rakkaudellista ja hyvä fiilis.
Onks toi nyt mikään muisto…
No voin mä jonkun konkreettisen muiston sulle tässä kaivella, odotas hetki. Se kun me nähtiin meidän Hangon talo ekaa kertaa? Ihanin muisto? Niitä on niin, niin paljon. Mä sanon ihan kohta…
(Kestää todella kauan.)
Ihanin muisto? Mikäs ois se ihanin muisto?
Parkkoneeeeeeen…
Keksitty! Se kun me Aleksis Kiven kadulla luettiin toisillemme romaaneja ääneen.
Kiitos, siinä ne oli.
Olisin mä keksinyt kaikenlaisia parempiakin vastauksia.
Vähän myöhemmin tulee studiolta vielä whatsapp-viesti: “Ihanin muisto on päiväunet viisistään mökillä kun lapset oli pieniä.”
maalis 12, 2017
Kuten taisin jo jossakin postauksessa puuskuttaa, on tämä kevät juhlantäyteinen. Meidän porukasta neljällä viidestä on kevään korvalla tai keväällä synttärit, vain kuopus on syysprinssi. Tähän vuoteen osuu syntymäpäivärintamalla tärkeitä merkkipaaluja, kuten yhdet 18-vuotispäivät sekä yhdet 50-vuotispäivät. Lisäksi penkkareita, vanhojentansseja ja ylioppilasjuhlia. Naistenpäivää ja äitienpäivää unohtamatta. Harva se aamu siis joku kokoonpano kipittää jyrkkää portaikkoa yläkertaan liian ison ja kuhmuraisen peltitarjottimen kanssa villisti hoilaten.
Eilen lauantaina koitti 18-vuotispäivien vuoro, keskimmäinen kultakin on nyt aikuinen. Se tuntuu saavutukselta, vaikka ihan itsekseenhän nuo kasvavat. Mutta että jo kaksi lasta olemme saatelleet ihmisten ikään, on se vaan niin sairaan hienoa!
Meidän rakasta Elsaamme kutsutaan meidän rakkaaksi Elsaksi koska pikkuruinen, vain 13 kuukautta vanhempi isosisko aina kädet puuskassa niin huokaili: mitä se meidän lakas Elsa nyt taas on tehnyt?
Meidän rakas Elsa on ihan tosi makea tyyppi. Hän on ulospäin ujohkon oloinen ja sellainen kertakaikkinen suurisilmäinen suloisuus, mutta pinnan alta löytyy myös pippuria ja ihanan kajahtanutta huumorintajua. Elsa on omapäinen, staili ja ahkera, ja hänellä on kummallinen taipumus ajatua tikattavaksi säännöllisin väliajoin. Elsa ei turhaan sanojansa tuhlaile. Tuo rohkea reissuliisa vastailee eri puolilta maailmaa äitinsä vuolaisiin, kilometrin pituisiin miten menee – kyselyihin aina yhtä napakasti:
hyvi
Elsa sai syntymäpäivälahjaksi sata suukkoa, nuorelle naiselle sopivan käsilaukun, yön koreasti Hotel F6:ssa sekä Woltin lahjakortin hotellihuonebileiden onnistumisen takaamiseksi. Mukaan Helsinki-kemuihin saa ottaa kaksi kaveria. Pahoin pelkään, että äiti ei mahdu enää mukaan.
Elsan aamiainen
Smoothie Bowl:
Soseuta turkkilaista jogurttia, banaania, mangoa, kiiviä, mustikoita (pakaste), mustaherukoita (pakaste) ja päärynää paksuksi smoothieksi.
Koristele banaani- ja kiiviviipaleilla, pensasmustikoilla sekä kookoshiutaleilla.
Lisäksi:
Pirkka Parhaat- sarjan voicroissantteja (pakasteesta, todella, todella hyviä!)
Appelsiinimehua
Café Lillanin (Hanko) valkosuklaa-vadelma-passion -moussekakkua
Kaakaota ja kermavaahtoa
maalis 9, 2017
Heräsin eilen kolme kertaa. Ensin aura-autoihin kello kolme, sitten rytmikkääseen NAIS-TEN-PÄI-VÄ, NAIS-TEN-PÄI-VÄ, NAIS-TEN-PÄI-VÄ huutoon ennen seitsemää ja lopulta 8:30, jolloin suoriuduin jo sängystä ylös.
Keskimmäinen, kello seitsemän herätys sisälsi kaksi tohkeissaan olevaa miespuolista henkilöä, kolme umpiunista naista, naurua, halauksia, ruusuja, croissantteja, Nutellaa ja kermavaahtoa. Tungin yhden suklaalla silatun voisarven suuhuni ja nukahdin autuaasti uudelleen, olinhan päivystänyt aura-autokuskien kanssa reippaat pari tuntia aamuyöllä. Tiesitkö, että auroissa on piippausominaisuuksia sekä kirkkaat, pyörivät valot, jotka lainehtivat jännittävästi kiviseinille ja varoittavat ulkomaailmassa muun muassa haahkoja (ja tarkoitan nyt niitä lintuja…) miehistä työssä?
Kun vihdoin pääsin alakertaan Hesarille ja kahville, löysin keittiönpöydältä rakkaudella ostetun ruusupuskan, joka oli tungettu kuolevien tulppaanien kanssa samaan maljakkoon. Tulppaanien tummuneet terälehdet leijailivat ulkona vellovan lumimyrskyn tahdissa pöytäliinalle. Ajattelin Märtaa.
Miehet, mihin joutuisimme ilman heitä. Ilman miehiä ei Naistenpäiväkään tuntuisi miltään, se olisi vain ihan tavallinen päivä, jos sitäkään. Kiitos miehet.
Illalla keksimme Parkkosen kanssa, että koska molemmilla oli torstaina hommia Helsingissä, voisimmekin itse asiassa lähteä sinne jo samantien. Ideasta autoon kesti tasan 30 minuuttia, vanhempiensa tempauksiin tottuneet lapset jäivät pitämään taloa pystyssä, ja tilaa majatalosta muistettiin kysyä vasta kun oltiin jo tien päällä…
maalis 7, 2017
En voi millään uskoa, etten olisi kertonut tästä pastasta ennen, mutta ainakaan hakukenttä ei löydä aikaisemmasta esittelystä viitteitä. Siis tämähän on kuitenkin pastojen pasta, meidän elämämme kannalta, ilman tätä pastaa ei ehkä olisi meitä pariskuntana, lapsukaisia, koko tätä kreisiä kohellustamme. Antakaas kun kerron.
On ehkä vuosi 1993. Ei ollut ainakaan kesä, oli joku muu. Asuin Aleksis Kiven kadulla (no en nyt herranenaika sentään KADULLA, mutta siis pienessä yksiössä siinä kadun varrella, ennen kuin Kallion hoodit olivat cooleja, päinvastoin). Olin pyytänyt ensimmäisen kerran erään tummatukkaisen pojan syömään luokseni. Kun sanon pieni yksiö, tarkoitan t o d e l l a pientä yksiötä. Sänky, koko seinän peittävä kirjahylly, toiletissa vain käsisuihku. Mutta säälittävä pöydäntapainen ikkunan edessä oli kuitenkin kauniisti katettu.
Seison siis pienessä keittiönurkkauksessa höyryävien kattiloiden äärellä ja valmistan touhukkaana pastaa ja gorgonzolakastiketta, kun ovikello soi. Oven takana vilkkuvat ruskeat silmät ja kimppu gerberoita. Ruokailu jännittää niin paljon, että unohdan salaatin ja patongin keittiöön, josta löydän ne vasta kun ateria on ohi. Oliko meillä jälkiruokaa lainkaan, muuta kuin toisemme? Näin jälkikäteen ajateltuna ruokavalintani oli melko rohkea, jakaahan sinihomejuusto kansan jyrkästi kahtia. Ruoan jälkeen poika kuitenkin sanoo ensimmäisen kerran ääneen, että tykkää.
Aika liikkistä.
Tämä ruokalaji on jäänyt pyörimään repertuaariimme, sitä tehdään kun on kauhea kiire ja kauhea nälkä, ei enää niinkään romanttisiin tarkoituksiin. Eikä kauhean usein, niin tuhtia se on. Resepti on niin nopea, ja niin helppo, ja silti niin ihana, että pyörryt:
Penne al Gorgonzola
Laita pennet kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen. Kastike valmistuu pastankeittoajassa, todellista pikaruokaa!
Laita pieneen kattilaan kermaa (tai kerman ja maidon sekoitusta) ja murustele joukkoon gorgonzola-juustoa tai muuta sinihomejuustoa. Minä laitan paljon, koska me kaikki pidämme mausta, mutta kastikkeesta saa tietysti miedomman vähemmällä juustolla.
Anna juuston sulaa kermaan, sekoittele. Mausta RUNSAALLA mustapippurilla.
Nosta syvälle lautaselle pastaa ja ammenna kermaista kastiketta päälle. Jos olet oikein villillä tuulella, lisäät vielä parmesaniakin. Nauti!
Koska perusohje on niin helppo, innostun välillä varioimaan. Esimerkiksi salvia sopii kastikkeeseen hyvin. Italialaiset nauttivat gorgonzolapastansa usein saksanpähkinöiden kera.
Kuvassa pennet ovat vaihtuneet basilikalla ja pinjansiemenillä täytettyihin pastatyynyihin, kastikkeessa on voissa kuullotettua purjoa ja tarjolla oli myös tuorepestoa, Lidlin Italia-viikkojen aarteita. Penne-versiossa (ei toimi tuorepastan kohdalla) laitan jäljelle jääneet pastat ja kastikkeen uunivuokaan, ja tarjoilen seuraavana päivänä gratinoituna. Mahtavaa niinkin.
Lue lisää: miten saada lapset syömään melkein kaikkea, kuten nyt vaikka homejuustoa, siihen löytyy vinkki täältä 😉
helmi 13, 2017
Lähdemme siis huhtikuussa jälleen Ranskaan, Villa Le Menestreliin. Matka niihin maisemiin ei mitään erityisiä syitä enää kaipaa, enemmänkin kyse on jo jonkilaisesta pakosta päästä siihen valoon, niihin tuoksuihin, tuttuun hulinaan ja kieleen. Mutta tällä kertaa matkalla on myös komea tarkoitus, eräs haluaa paeta paikalta suuren ja pyöreän merkkipäivän alla.
Mietimme kiihkeästi miten vietämme tärkeän juhlapäivän. Lounas Colombe d’Orissa vai peräti yksi yö? Tai etsimmekö käsiimme jonkun vanhoista kalastajista ja sulloudumme sardellipaattiin katselemaan Rivieraa mereltä päin? Avoauto päiväksi, kuten kerran Pariisissa?
(Sekin oli muuten hänen syntymäpäivänsä! Auto oli pieni suklaanruskea Mini ja lapset nukahtivat limittäin ahdettuina takapenkille kun me ajoimme Riemukaarta ympäri, ympäri. Saimme myös pysäköintisakot myöhemmin päivällä. Sillä reissulla meillä on hauska vuokrakämppä Marais’n kaupunginosassa.)
Uskaltaisiko kysyä jos saisi vaikka vain syödä lounaspiknikin Matissen Vencen talon, Villa Le Rêven, puutarhassa, niiden kuuluisien palmujen alla?
Olemme ehtineet tehdä, nähdä ja kokea paljon Cannesin ympäristössä, listataanpa:
Cannes itsessään tietysti (tori, kauppakadut, ihanat ravintolat. Kuuluisat kädenjäljet festivaalipalatsin ympärillä, Carltonin terassin, ne elokuvajuhlatkin.)
Le Suquet
Ile Saint Honorat
Musée Bonnard, Le Cannet
Nizza, ihana Nizza! Pyöreäkivinen ranta, joulumarkkinat maailmanpyörineen, kevään mimosafestivaalit. Pienet ravintolat kapeilla kujilla ja sitten toisaalta maljoja Negrescossa.
Musée Matisse
Musée Massena
Palais Lascaris
Linnakukkula
Musée d’Art Moderne
Ja Nizzan lähistöllä:
Fondation Maeght, Saint-Paul
Villa & Jardins Ephrussi de Rothschild, Saint-Jean-Cap-Ferrat
Villa Santo Sospir, Saint-Jean-Cap-Ferrat
Villa Kérylos, Beaulieu-sur-Mer
Le Domaine des Collettes eli Musée Renoir, Gagnes-sur-Mer
Kyliä ja pieniä kaupunkeja pitkin rannikkoa, joista kaikista ei ole sanoja, ei kuvia, museoineen, ravintoloineen:
Menton
Saint-Raphaël
Villefranche-sur-Mer
St. Tropez
Vallauris
Draguignan
Antibes
Mougins
Grasse
Théoule-sur-Mer…
Puhumattakaan koko Provencesta sitten erikseen, aikaisemmilta vuosilta. Viiniviljelmät, unikkoniityt, laventelipellot. Laventelihunaja! Linnat ja kylät korkeilla kukkuloilla. Kiertävät toripäivät ja yrttikauppiaat. Retket aina Marseillen meteliin asti.
Mitä meillä on vielä kokematta, kertokaapa? Sanotaan nyt vaikka tunnin ajomatkan säteellä Cannesista? Ainakin Musée Chagall joka oli pitkään remontissa mutta nyt avoinna, Matissen kappeli ja Cap Moderne (jonne on kyllä vissiin vähän vaikea päästä yksittäisenä kävijänä, olen joskus koittanut)? St. Tropezissa Hotel Babyloksen baari ja se perhosmuseo? Fernand Légerin museo Biotissa? Cannesistahan voi painella laskettelemaankin suurinpiirtein tunnissa, niin tekevät villan oikeat asukkaat tälläkin viikolla (terveisiä!). Mutta ei ehkä enää huhtikuun lopussa sentään. Mihin sinä veisit miehesi viettämään merkittävää sýntymäpäiväänsä?
Toisaalta, joko nyt olisi se kerta, kun malttaisimme olla vähän aloillammekin? Jos säiden jumalat olisivat armollisia, kenties kerkiäisimme kerrankin loikoilla uima-altaalla? Noukkia kalakaupasta mereneläviä ja keitellä niitä valkoviinissä kauhottavaksi rapean patongin kanssa tai hakea järkyttävän hyvät pizzat siitä tutusta puu-uunikärrystä? Uskoisin nuoremman polven arvostavan vapaata, kiireetöntä aikaa, myöhäisiä aamuja ja pitkiä lautapeli-iltoja, niin paljon kuin he museoita rakastavatkin (ahahahahaha, äiti on NIIN hauska!). Eikä se lepuuttelu huonoa tekisi sankarillekaan, joka on ollut alkuvuoden etten sanoisi öitä myöten töissä. Osaisimmekohan? Istua alas? Vain olla?
Linkin Villa Le Menestrelin sivuille saat talteen tästä ja se löytyy myös tuolta Shopin puolelta. Jos Côte d’Azur kiinnostaa.
Kuva: Ai perhana, ei nuo olekaan me, vaikka ensisilmäyksellä luulin. Nuo on jotkut muut.
