Vannon, tätä ravintolaa et löytäisi, jos et tietäisi. Keskiviikko- ja lauantaiaamuisin Kalamatan tori on täynnä menoa ja meininkiä, torikauppiaita riittää pitkään aaltopeltihalliin ja vielä uloskin moneen riviin. Mekkala on kakofoninen, hedelmä- ja vihannesröykkiöt runsaampia kuin missään koskaan. Haju on paikoin tyrmäävä. Tarjolla on kaikenlaista, elävistä kukoista taikoja tekevään salvaan, ammattilaiskauppiaiden kiillotetuista omenoista  aina vuorenrinteen mammoihin ja pappoihin pienine nyssyköineen. Mutta muina päivinä ja aikoina halliin ei oikein ole asiaa, se on kaupungin reunamilla, karu, ruma, raaka ja kaikuva. Siis ellei tiedä paremmin. Sisällä hallissa on nimittäin yksi Kalamatan parhaista ravintoloista. Kantoina on oikeastaan vain pieni viinibaari ja rivistö honkkeleita metallipöytiä ulkona betonilla. Se täyttyy iltaisin paikallisista hipstereistä vasta myöhään ja sitten meininkiä piisaakin DJ:n piiskatessa tunnelmaa. Kuten kuvista näette, me olimme joskus iltakymmenen aikaan vielä lähes keskenämme paikalla, tosin ruokailijan kannalta vallan sopivaan aikaan. Sitä paitsi usein (päivittäin?) vaihtuva ruokalista on kirjoitettu käsin kouluvihkoon, kreikkalaisin kirjaimin, joten on parempi, että henkilökunnalla on vielä aikaa kyykistyä pöydän viereen kertomaan mitä on tarjolla! Olen nyt kirjoittanut jo monta kertaa, että kreikkalaiset ovat ylpeitä omasta keittiöstään, ja jopa …

Lähdetään taas retkelle, kesäkuisen Kreikan alkupäiviin. Tyttäret olivat vielä ilonamme, ennen kuin sujahtivat takaisin Suomeen ja kesätöihin. Otimme viisistään suunnaksi myyttisen Manin, ja siellä Areopolin ja Limenin, lokakuun matkaltani tutut paikat. Majoituimme pieneen perhehotelliin, Kourmas Limeniin ja tällä kertaa älysin varausta tehdessäni kysyä päätyhuonetta. Mikä merinäköala pienelle merenlahdelle parvekkeeltamme  ja jopa suoraan sängynpäädystä avautuikaan! (Matkailijalle tiedoksi; tämä hotelli ei ollut mikään hieno hotelli, seudulla on paljon hienompiakin , mutta se on hyvä, rauhallinen ja siisti. Helppo. Messiniassa ja Manissa on uskomattoman hienoja majoituspaikkoja, joissa haluaisin vielä käydä. Voisinkin kerätä ne yhteen postaukseen teillekin tiedoksi, jos joku olisi alueelle suuntaamaassa? Kaikista hienoimmissa voi ainakin käydä lounaalla, tai ouzolla, jos ei ihan majoittua raaski.) Aamiaistarjottimen meille kantava kaunis, tumma nainen on käynyt Suomessa, Lapissa, ja rakastanut kaikkea näkemäänsä, kylmääkin. Eritoten kylmää! Ymmärrättekö te miten hienossa maassa te asutte, hän kuiskaa kunnioittavasti. Pöytä notkuu paksua jogurttia, tuoreita hedelmiä, erilaisia leivonnaisia. Vesi vieressämme on turkoosiakin turkoosimpaa, päivästä taas tulossa luotettavan aurinkoinen ja lämmin. Me nyökkäämme hiljaa. Lahdelma oli kokenut suuria mullistuksia sitten lokakuun. Rannoille rakennettiin kovaa vauhtia, komeaa ja kallista. …

Halusin vain muistuttaa, että jos juhannus on koto-Suomessa lämpöinen (ahahahahahahaha!!!), niin kreikkalainen frappe eli jääkahvi on mitä mainioin hellejuoma. Hifistelijä tekee sen kylmäuutetusta kahvista, tavallinen hippiäinen jäähtyneestä suodatinkahvista.  Tai itse asiassa kaikista useimmiten se tehdään ilmeisesti täällä paikan päällä pikakahvijauheesta. Jääpalat kolisevat joka tapauksessa kutsuvasti jokaisessa versiossa. Lisäksi sekaan laitetaan – tai ollaan laittamatta – sokeria (esimerkiksi metrio = puolimakea) ja maitovaahtoa (me gala). Minä tilaan täällä Kreikassa yleensä cappuccino freddon (sanotaan myös freddo cappuccino), en frappea. Ero on siinä, että se valmistetaan espressosta tai tuplasta, ja minusta se on parempaa kuin frappe. Kuriositeettina mainittakoon, että valkoviinilasillinen maksaa kyllä vähemmän kuin kahvi. Ja ouzo kai vielä vähemmän. Niillä ei kuitenkaan tee mieli aloittaa aamua tai taittaa iltapäiväuupumusta. Paitsi tietysti kreikkalaisten tekee, varsinkin toriaamut.