All posts tagged: Koti

Paitamekkobileiden reseptit, osa 2

Seuraa toinen osa reseptejä paitamekkojuhlista, siirrymme secondo piattoon eli pääruokaan. Kenties juhannuspyhinä innostut sinäkin keittelemään kattilakaupalla erilaisia lihoja, varsinkin jos on kesävieraita tyrkyllä? Päästetään Chef Merja ääneen pidemmittä puheitta, sillä tekstiä tulee PALJON! * * * Il Gran Bollito Misto Bollito misto on tavallinen pohjoisitalialainen kotiruoka, erilaisia keitettyjä lihoja kastikkeen kanssa. Il Gran Bollito Misto taas on ateria, jolle on omistettu kokonaisia yhdistyksiä ja nettisivustoja. Kokonaisuus koostuu lihojen keittämisestä syntyvästä lihaliemestä, useasta erilaisesta lihalaadusta ja lihojen määrää vastaavasta määrästä erilaisia kastikkeita.  Jälkiruokana tulee tarjota zabaione tai päärynöitä viinissä. Zabaionen ohjeen saatte seuraavassa osassa. Kastikkeista perinteisimmät ovat bagnetto rosso (ketsupin italialainen esikuva) bagnetto eli salsa verde (persiljakastike,) cren (piparjuuritahna) ja mostarda di frutta (hillottuja hedelmiä).  Mostarda di fruttaa ei ole Italiassakaan joka puolella, sen sijaan voi käyttää makeita aasialaisia kastikkeita, mango chutneytä tai sweet & sour -kastikkeita. Lisäksi erilaiset etikkapikkelsit sopivat hyvin, kuten myös hunajasinappikastike, karpalokastike jne. Tarjolle pannaan lisäksi myös balsamietikkaa, hyvää suolaa ja oliiviöljyä. Lihat tarjoillaan sopiviksi annosapaloiksi leikattuna, sitä emme nyt tehneet. Tässä reseptillä taitaisi ruokkia parikymmentä ihmistä! 1 naudan kieli1 kg vasikan rintaa, tai …

Paitamekkobileiden reseptit, osa 1

Kokkasimme eeppisissä paitamekonsovitusbileissämme koko lauantaipäivän, tekemistä riitti jokaiselle, myös sattumalta ovelle ilmestyneelle. Yksikään käsipari ei ollut liikaa, ja kattiloita haettiin muista huusholleista täydentämään patteristoa. Tykitän nyt parin postauksen verran reseptejä, koska meillä kerrankin oli kunnon kokkishenkilö paikalla, eikä mikään kattilaan viskelijä, kuten eräät 🙂 Aloitetaan alkupaloilla ja alkumaljoilla, sekä primo piattolla, joka oli samettista sahramirisottoa. Risoton liemeksi käytettiin rinnalla kihisevien lihakattiloiden lientä, pääruoaksi nimittäin valmistui samaan aikaan varsinainen lihafestivaali eli Il Gran Bollito Misto. Aperol Spritz 3 osaa kuohuviiniä 2 osaa Aperolia 1 osa soodavettä Jäitä, luomuappelsiinin siivu, tai hätätilassa sitruunan. Aperol-maljojen kanssa nautimme perunalastuja, erilaisia pähkinöitä sekä gorgonzoladippiä selleritangoille ja retiiseille. Mutta päästetään itse capocuoco Merja Merjissima ääneen, hän kun on auliisti lähettänyt minulle omin sanoin selitettyjä reseptejä teillekin jaettavaksi. Oppinsa tähänkin italialaiseen iltaan Merja on saanut ensin italialaisperheessä au pair-vuosina ja sitten asiaan suurella hartaudella perehtymällä jo vuosien ajan. Sanonpahan vain, että oli aika jumalaista seurata hänen työskentelyään keittiössä. Voisin kuunnella Merjan ruokapuheita tuntikausia. Merja, ole hyvä: * * *  “Sedano al gorgonzola on perinteinen italialainen antipasto tai buffetsnäksi, jota voi tarjota myös …

Padat porisee

Viikonloppuna kokattiin taas patatolkulla, kun ystäviä tuli kylään. Osso bucco-lihat saatiin ylellisen läheltä, Havsgårdin tilalta Hangon Täktomista, ja resepti oli suurin piirtein se sama kuin ennenkin miinus porkkanat. Tätä sateista sunnuntaita lukuunottamatta aurinko helli viikonlopunviettäjiä, pihalla tarkeni käristää potkia ja kaikki aika mikä ruokailulta yli jäi, käytettiin rantoja koluten. Pataruoan hyviä puolia on kypsennysaika, joka sallii hortoilun (ja eksymisen aulabaariin), sekä se tosiasia, että tämä ruoka vain paranee vanhetessaan ja siitä piisaa varmasti vaikka nälkäisiä suita ilmestyisi enemmänkin. Osso bucco, eli kerran vielä pojat Ruskista potkakiekot valurautapannulla voissa, mausta suolalla ja pippurilla ja laita suureen pataan tai vuokaan. Kääntele samalla pannulla sipulilohkoja, kokonaisia valkosipulinkynsiä, herkkusieniä, varsiselleriä… Maustaa voi jo ainakin alkuun tässäkin vaiheessa, kun maut on helpompi käännellä vihanneksiin. Suolan ja pippurin lisäksi liha kaipaa kuivattuja yrttejä, miksei tuoreitakin. Ropsahdus sokeria tuo varsinkin tomaattien maun paremmin esiin. Kaada vihannekset lihojen perään pataan. Huuhtele pannu lopuksi isolla lasillisella valkoviiniä. Kumoa pataan myös kokonaisia kirsikkatomaatteja (tölkistä) ja pari peltipurkkia tomaattimurskaa. Heitä sekaan vielä kanelitanko ja pari laakerinlehteä, lisää edellä mainittuja mausteita jos siltä tuntuu. Sitten koko komeus uuniin …

Salaattipöytä toimii aina

Ruokapöydän ympärillä on ollut vipinää ja värikkäitä keskusteluja, kun olemme tehneet tuttavuutta muutamien uusien hankolaisten kanssa. Meidäthän kotoutti Hankoon 11 vuotta sitten eräs kurdiperhe, joten on aika antaa takaisin! Kun uudet ystävät tulevat kaukaa ja ihan eri kulttuureista, on ensimmäinen ajatus, että pitäisi nyt kattaa pöytään jotain hyvin suomalaista, noin niin kuin opetusmielessä. Mutta sitten sitä muistaa, että emmehän me syö keitettyjä perunoita, karjalanpiirakoita ja munavoita juuri koskaan, emme hernekeittoa, emmekä poronkäristystä puolukkahillolla. Kalakukkoja ei näiltä leveyksiltä edes saa. Ja niin sitä vain tekee ihan rennoin rantein loppujen lopuksi semmoisen setin, minkä usein laittaa pöytään muutenkin, jos on iso porukka tuloillaan eikä täyttä varmuutta jokaisen ruokavaliosta. Salaattibuffa toimii aina. Salaattipöytä Tee pohjaksi suuri vihreä salaatti erilaisista salaateista, pinaatista, versoista, yrteistä. Laita kippoihin ja kuppeihin erilaisia salaatin lisukkeita, joista jokainen vieras voi koota omanlaisensa salaatin. Tällä kertaa meillä oli säilykkeitä (aurinkokuivattuja tomaatteja, paahdettuja paprikoita, oliiveja, artisokansydämiä, tuorejuustolla täytettyjä paprikoita… ), kukkakaalinnuppuja öljyssä ja chilihiutaleilla, marinoituja, makeita punasipuleita, pähkinöitä, fetaa, leipää. Ja sipsejä, ajattelin, että sipsi sentään on universaali asia! Pöytään vielä maustamiseen oliiviöljyä, balsamicoa, suolaa ja …

Tänään kello 21

Taistelemme täällä Herra Kameran ajasta ja huomiosta. Välillä tuntuu, että hän on harvemmin hoivissamme kuin satunnainen kissavieras Coco. Kaikki haluavat reissumiehestä osansa. Minä väitän, että kello 21 Herra Kamera on sanonut haluavansa jutella kanssani parisuhdejuttuja kainalokkain sängyssä sekä lukea mulle ääneen, samalla selkääni rapsuttaen, olkapäätäni pussaillen. Poika puolestaan väittää, että Herra Kamera on ilmoittanut JO AIKOJA SITTEN, että ei malta odottaa ohjelmaa “Lakon ja Herban BOKSI”, jota aikoo katsoa kello 21 silmiään räpäyttämättä pojan kanssa sohvalla. Kello on paria minuuttia vaille. Katsotaan miten käy!

Makoisat Tsukune-pyörykät

Aika tosi tosi kiva oli tulla viikonloppuna töistä kotiin, kun vastaan tepsutteli yökyläilemään tullut kissa ja ulkoportaille asti leijaili hieno, syvä, vähän makea ruoan tuoksu. Potkaisin kengät jalastani, olin seissyt koko päivän ja varpaissa puristi. Minut tuupattiin kaari-ikkunan alle nojatuoliin ja käteen työnnettiin jääpaloja koliseva, jumalaisen sitruunainen ja minttuinen vihreä drinkki nimeltä “Mrs” (kuva Instagramissa, resepti HS Ruoka). Herra Kameralla oli ollut aamusta alkaen Suuri Ruokakriisi (olen salaa tyytyväinen, että hänKIN joskus joutuu kokemaan sen, tiedäthän, kun ei kerta kaikkiaan keksi mitä kokkaisi!), ja vasta ruokakaupan pihassa, juuri kun hän oli valmis tanssimaan kaislalannevaatteessa parkkipaikalla sadetanssin kaltaisen “ruokakriisitanssin”, hän muisti auton takaluukussa lymyilleen Kauppalehden Option. Optiosta löytyi resepti japanilaisiin Tsukune-kanapyöryköihin. Koska Herra Kamera on kykenevä noudattamaan reseptejä, toisin kuin eräät, ohje on tällä kertaa ihan yksi yhteen Option Mikko Takalan testaamaan reseptin kanssa, joka taas puolestaan on Maori Murotan kirjasta Tokyo Cult Recipes.  (Jonka nyt sitten tietysti haluaisin omaksi.)  (Kas näin saatiin taas ujutettua yksi kirjamainos blogijuttuun!) Pyörykät olivat meheviä ja maukkaita ja kastike makeantahmeudessaan ihan nappi. Semmoista mmm mmm mmm -ruokaa, kun kaikki hymisevät pöydän …

Viimeinen joulujuttu, vannon!

Ai niin, tämä oli hauska jouluhetki! Mutsi (jolla todellakin on lahjanarua päässään) sai joululahjaksi jumalaisen korallinvärisen käsilaukun, jota tiesin hänen hypistelleen. Eikä hän meinannut millään uskoa silmiään! Tuntui ihanalta antaa lahja, joka ei ole yhtään yleishyödyllinen, vaan vähän ylellinen, ja oli ihanaa onnistua yllättämään kerrankin niin, että lahjansaaja ei voinut kuin kiljua eivoiollatottaa! Ja broidi antoi niiden pilailujuttujen lisäksi kaikille arpoja, joita sitten raaputettiin niin että harmaa raaputuspöly vain pöllysi tuvassa. Voitimmekin jotain, ja ostimme lisää arpoja, mutta ne ovat vielä kalenterini välissä. Sillä niin kauan kuin arpojen hopeinen pinta on ehjä, on olemassa humalluttava mahdollisuus…

Joulukotia

Toivuttuani siitä järkytyksestä, että veljeni, jonka ainoa tehtävä oli tuoda samppanjaa joulupöytään, päättikin korvata kuplajuoman tekokakalla, pierupillillä, rumalla naamarilla ja irtosormella, otin selviytymisstrategiakseni heittäytymisen virran vietäväksi. Jos minun oli tarkoitus juhlia tätä joulua muovinen kakkakikkare kuusen alla, olkoon sitten niin. (Ei mennyt ihan niin kuin Belgian Lempillä…) Sukujoulun ehdoton onnistumisen edellytys oli sijoittaa vieraat oman katon alta hotelliin. Kovin kauas emme heitä laskeneet, sillä meitä vastapäätä on tälle porukalle varsin passeli majoituspaikka: Hangon vanha poliisiasema Hotel Bulevard. Ja niin äitini, isäni, veljeni ja veljenpoikani viettivät muutamat täysikuun valaisemat jouluyöt arvolleen sopivasti parissa putkassa. Heistä pidettiin siellä niin hyvää huolta, että oli työn ja tuskan takana houkutella mölyävä joukko välillä kadun yli meidän matalaan majaamme majatalon väkeä viihdyttämästä. Yllä pari kuvaa joulukodistamme. Pitää vielä yrittää tuuppia Herra Kameraa keittiön suuren kaari-ikkunan suuntaan kun tiedän teidän siitä niin kovasti pitävän. Sitä paitsi ikkunan kruunasivat tänäkin vuonna legendaarinen kalanmuotoisella kuumailmapallolla lentävä joulupukki seurueineen ja välkkyvä, luminen kylähässäkkä, jota kiertää pikkuinen punainen juna. Murto-osa lahjoistakin kuvassa vilahtaa, kukkulan kuninkaana uusi munakuppi. Tai ei ihan uusi, itse asiassa yhtä vanha kuin …

Esittelyssä Langøn lakanat

Blogiyhteistyössä: LANGØ Perheyritys Langøn pellavat ja villat huokailevat pohjoisen saariston sävyjä, kesäkuumista kallioista kevätalven hyhmäisenä keinuvaan, jäistä vapautuvaan mereen. Pussilakanoissa ja tyynyliinoissa on hauska kaksipuoleinen väritys, meidän sängyssämme white & grey ja ensi kevään uusi väri pale red & sand. Villapeitot ovat klassisia kuvioinniltaan, silti ne sopivat meidän rosoisen rotiskomme lisäksi vallan mainiosti moderniinkin kotiin. Sängyllä lojuu 100% villaa värityksessä light blue & white. Kaikki värit löydät Langøn sivuilta, esimerkiksi puhtoinen väripari green & white näyttää jotenkin lakanamaailmassa uudelta ja raikkaalta, tuoreelta. Mrs Jones Lifestyle Shopin valikoimista löytyvät lisäksi muuta mallistoa täydentävät ylellisen yksinkertaiset Langø-sävyt: hiekka, vaaleanharmaa, tummanharmaa ja komea musta, samaa laadukasta pellavaa. Näissä kuvissa ollaan väreiltään hempeissä tunnelmissa, mutta odottakaas kun näette, minkälaiset lakanat pieni poika valitsi, kun sai ihan itse päättää. Osaatko arvata? Langøn tuotteita myyvät Helsingin Stockmann, Avelia Turussa, Mrs Jones Haukilahti ja Helsinki sekä Lifestylepuoti Suvimarja Padasjoella. Lakanat, filtit ja tyynynpäälliset voi noukkia ostoskoriin myös Langøn omilta sivuilta. Mustavalkoinen Akrobaatti-valokuvateos seinällä on Herra Kameran.  Lakanat ja villapeitto: LANGØ Lue lisää: Vierastaloomme kesällä ostamani Langøn hiekanväriset pellavalakanat on esitelty täällä, ja vuositolkulla vietettyjä yhteisiä aamuja …

Laiskureita laulattaa

Blogiyhteistyössä: LANGØ Joskus silloin sata vuotta sitten, kun olimme vielä kahden ja Herra Kamera lähti kukonlaulun aikaan töihin, laittoi hän levysoittimesta kuiskailemaan Marilyn Monroen When I fall in Loven. Suukotti joka ikinen aamu, myös riitojen jälkeen, peiton alta pilkistäviä varpaitani ennen kuin katosi kaikuvaan kruununhakalaisrappukäytävään ja maailmalle. Kun lapset olivat pikkuriikkisiä, muistan jonkun valoisan viilimainoksen, jossa soi Pepe Willbergin Aamu. Se “kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin na na na naa…”. Jotenkin se itketti, se oli niin idyllistä ja meillä oli vain valvottuja öitä ja tahmeat lattiat ruokapöydän ympärillä ja hiekkaisia kurahaalareita ja maksamattomia laskuja. Ei ollenkaan aikaa nähdä kaikenmaailman vauvojen yli kenen vierestä heräsi. Jos joku haroikin hiuksiani, se ei ollut Herra Kamera vaan janoinen jälkeläinen. Sitten elämä vähän helpotti, muutimme Hankoon, kuuntelimme sunnuntaiaamuisin kaminan paukkeen ja myrskytuulen lisäksi Lasse Mårtensonia ja hoilasimme ihan muina laiskureina On taaaaaaaskin sunnuntai. Viime sunnununtaina ei ollut musiikkia isänpäivän onnittelulauluja lukuunottamatta, mutta sen sijaan oli uudet pellavalakanat. Tämä on ylellistä, sanoi tyytyväinen Herra Kamera painokkaasti ja piirsi kädellään suuria kaaria yllämme aaltoilevan savunsinisen, liidunvalkoisen …