All posts tagged: Koti

Astu sisään

Published by Anna

Pidempään seuranneet sen jo tietävätkin, meidän ja talomme kohtaamiseen liittyy ihmeellinen tarina. Osuimme kerran vuosia, vuosia sitten Hankoon ja ajauduimme hiljaisessa elokuun yössä Bulevardin merenpuoleisen päädyn varrella sijaitsevalle sisäpihalle. Pysähdyimme kummallisen, melkein kolmionmallisen kivitalon eteen, joka hohti kulunutta valkoista valoa ja vaikutti kuin jostain muualta maailmasta paikalleen pudonneelta. Me olimme vannoutuneita helsinkiläisiä molemmat, eikä meillä ollut Hankoon mitään siteitä, mutta se oli kai kaari-ikkuna, tai pieni koristeellinen parveke, tai rauta-aitaan kietoutunut pajupuu, joka sai minut parahtamaan Parkkoselle: Jos sä rakastat mua, sä ostat mulle tän talon! No, mitään taloja ei siinä ruvettu iltasaduksi ostelemaan, eikä se olisi ollut myynnissäkään. Tarkistin sen myöhemmin. Mutta Hanko jäi sydämiimme, aloimme käydä usein, kurkistelimme taloakin vielä monta kertaa portin lomasta. Kadulle siitä näkyy vain se laivan keulaa muistuttava kulma. Pitkästä tarinasta lyhyt: kerran se talo sitten oli myytävien asuntojen sivustolla, vaapuin viimeisilläni raskaana sitä katsomaan ensimmäistä kertaa sisältä ja pienen pankissa nyyhkyttämisepisodin jälkeen se oli meidän. Me jätimme kaiken muuttaaksemme Hankoon kahden pikkuisen tyttären ja yhden viisikuisen pojankääryleen kanssa. Vasta myöhemmin muistin, että olimme aikoinaan, nuorina ja luottavaisina listanneet …

Italialainen ilta

Published by Anna

Me vaihdoimme syyskuun lokakuuksi isolla ystäväporukalla juhlien – kukapa nyt ei haluaisi juhlistaa noin kahdeksan kuukauden alkavaa sadekautta komeasti! Oikeasti idea lähti kyllä kesän kuumimpana (ainoana kuumana?) päivänä vietetystä Kreikka-illasta (hei siitäkin on vielä kirjoittamatta, olen niin jäljessä jutuissani!), jolloin seuraavista kekkereistä jo päätettiin. Teemaksi valikoitui Italia, olimmehan saaneet vierailta komean punaviinipullon saapasmaan parhaita pisaroita. Lapsilaumakin oli yhtä koripalloleiriläistä lukuunottamatta koossa, olin superonnellinen kun esikoisemme, nykyinen ulkopaikkakuntalainen, ehti Helsingistä juhlimaan kanssamme. Pieni videoklippi typyköistä ja juhlavalmisteluista löytyy instasta. Tällä kertaa teimme hauskan tempun ja jaoimme illallisen kolmeen osaan. Nautimme alkuruoat yhden perheen isännöimänä, pääruoat meillä ja jälkiruoat kolmannen perheen kauniissa kodissa. Me kaikki kun asumme noin 10 minuutin kävelymatkan säteellä toisistamme. Alkuruoka nautittiin itse asiassa ihan naapurissa, vierastalossamme. Niin vain 12 henkeä asettui matalaan majaan sujuvasti pulisemaan! Tarjolla oli oliiveita, hyvää leipää, sienisalaattia ja ah, aivan mahtavaa kylmää tomaattikeittoa kera grillattujen kampasimpukoiden. Minä livahdin pari minuuttia ennen muita meidän puolellemme sytyttämään kynttilät ja laittamaan pääruoat tulille. Syömäääääään! Kehnäsienirisotto Kehnäsienen minulle opetti taiteilijaystäväni, renesanssimies Heikki. Hän kiidätti minut ballerinoissani metsään parikin kertaa ja opasti kädestä pitäen …

Melko luovaa

Published by Anna

Periaatteessa kieltäydyn nykyään kaikista kotikuvauksista. Koska se on vaan niin r a s k a s t a, kun pitää siivota ja järjestellä tavaroita ja olla olevinaan jotenkin staili. Mulla ei oikeasti ole ollenkaan mitään luontaista sisustussilmää, sisustaminen ei rehellisesti sanottuna kiinnosta mua juuri tippaakaan. Mutta Jonna “kahvisieppo” Kivilahti on saanut mut puhuttua ympäri muutamankin kerran (mulla on hänen kohdallaan joku pehmeä kohta paatuneessa sydämessäni) ja nyt kun ässänä hihassa oli vielä sooooooo talented Krista Keltanen, niin sanoin jossain vaiheessa viiime kevättä että olkoon menneeksi. Kuka nyt ei haluaisi nähdä elämäänsä Kristan linssin läpi? Kuvauspäivä oli tänään. Siivoaminen oli taas ihan järkyttävä urakka, vaikka kerrankin (halleluja) olin fiksu ja varasin hyvissä ajoin siivousapuja. Mutta aina ennen kuvauksia silmä alkaa huomata kaikki asiat, jotka kotona ovat pielessä. Me kestämme ihmeellisen hyvin keskeneräisyyttä (case takka… ne muistaa, jotka muistaa…) paitsi silloin kun joku on tulossa osoittamaan epäkohtiamme kameralla. Ihanko oikeasti meidän kylppärin peilikaapin lasihylly on yhä edelleen teipillä korjattu? Voiko olla totta, että meidän kolmihaaraisessa kylpyhuoneen kattolampussa todella on vain yksi kupu ehjänä (perhanan lattialuuttu pitkine varsineen…)? Ja …

Hattaraa

Published by Anna

Vasta kun petroolinsiniset sohvat rantautuivat meille viime kesänä, huomasin että tosiaankin, yksi olohuoneen seinistä on joskus maalattu ihan sillä samalla sävyllä. Niin sitä silmä tottuu, en ollut edes ajatellut koko asiaa. Nyt tuntuu, että sinistä on kylliksi ja koska sohvista en aio luopua, niin seinä saa uuden maalin. Tekee mieli puuteripinkkiä. Vaaleanpunainen nojatuoli meillä jo onkin, se saapui kotiin silloin kun olin Kreikassa. En ole ihan varma odotinko perheen vain tuolin näkemistä enemmän. Se oli täydellinen, kuin hubbabubba-purkkaa, ei yhtään varovainen vain juuri oikean kreisin ruusunpunainen! Ja Mokon vaaleanpunaisia samettityynyjä löytyi ennestään myös. Viime perjantain kotona liihotellut tanssiaisperhonen vain vahvisti pinkkejä unelmia, kaikki näytti satumaiselta vaaleanpunaisen tyllin läpi! Kun Mrs Jonesin blogissa oli kuvia Tukholman sisustusmessuilta, sielläkin kummitteli se sama pehmeä roosan sävy. Ja Edie & Edie Grey Gardenista nyt tietysti tiesivät vaaleanpunaisen heleyttävän voiman jo ajat sitten. Pinkit linkit SHOP-sivulla! Tuoli: Jean Vernet Filtti: Langø Korvakorut: Gauhar

Optimisti

Published by Anna

  Suuren suuri kiitos kaikille blogiuudistusta kommentoinneille. Jos mahdollista, olen nyt entistä enemmän sekaisin 😀 Ainoa oljenkorteni on tämä Belgian Lempin mummon kannustava elämänohje: AINA SE JOTENKIN MENEE. Tämä on  itse asiassa vähän sama juttu kuin se meidän takka. Pitääkö purkaa aina kaikki ja leuhottaa ennen kuin on mitään käsitystä uudesta? Ilmeisesti pitää, kun on minusta kysymys. Ei ole tietoa nimestä, ei blogialustasta, eikä kukaan graafikko huutanut hep haluan luoda ilmeesi, sinä inspiroiva olento. Eikä ole takkaakaan. Olen pulassa, olen NIIN pulassa. Mieheni on muuten ollut Pulassa, Kroatiassa (tai silloin se oli vielä Jugoslaviaa). Noin, katsokaa, osaan puhua muustakin kuin blogiuudistuksesta. Meillä oli ihan mahtava viikonloppu. Perjantaina saimme syödäksemme kreikkalaisen illallisen, kun Kalamatan oppaani olivat Hangossa. Tottakai tarjolla oli tsatsikia ja horiatikia, he eivät olleet unohtaneet pakkomielteenomaista suhtautumistani noihin kahteen klassikkoon, mutta myös pitkään uunissa (ja punaviinissä) haudutettua, talvista lihapataa luumuin ja rusinoin. Makeaa, sakeaa, ihmeen ihanaa. Lauantaina lorvimme aamun, venyimme aamupalapöydästä keittiön nojatuoleille, keittiön nojatuoleilta olohuoneen sinisille sohville. Levysoitin veivasi paatoksella luettuja ranskalaisia runoja, me kääntelimme lehtien sivuja sormet painomusteessa. Ehdimme vain vaivoin kävelykadulle …

Joulupäivä

Published by Anna

Arvatkaa mitä. Mä pahoin pelkään, että joulupäivälle on käymässä niin kuin elokuulle. Ensin vuosien mittaan elokuu – ja joulupäivä – kehittyy vähän salaa ja yllättäen semmoiseksi ihanan täydelliseksi ja rennoksi ja hitaaksi ja mahtavatunnelmaiseksi, heinäkuun tai jouluaaton varjossa. Sitten sitä rupeaa vahingossa lataamaan siihen (elokuuhun ja joulupäivään) niitä ihanan täydellisyyden odotuksia. Ja pim. Koska joulupäivän – ja elokuun – on oltava täydellisiä, ne eivät sitä välttämättä olekaan. Ne menevät kipsiin. Me menemme kipsiin. Mutta aika lähelle täydellistä ja rentoa päästiin pienistä paineista huolimatta! Ensimmäiset päiväunet nukuin jo ennen yhdeksää sohvalla kirja sylissä. Pienen aamukriisin sain aikaiseksi kun en pystynyt päättämään leijailenko pyjamapäivän uudessa flanellipyjamassa, uudessa MUSTASSA SILKKIPYJAMASSA(!) vaiko uudessa, upeassa poltetun oranssin värisessä kaftaanissa. Päädyin flanelliin, koska oli vähän flanelliolot. Joulupäivänä paistoi myös aurinko aivan valtoimenaan, mikä tuntui vähän epikseltä ja jotenkin ahdistavalta. Damn. Mutta pidin pään kylmänä ja ovet lukossa. Pyjamapäivä on pyjamapäivä. Joku roti sentään. Se on Tapaninpäivä kun käydään kävelyllä. Seuraava vaaran paikka oli kun piti valita mitä tekee, kun kaikkea ei voi tehdä yhtä aikaa. Ei vajavainen ihminen esimerkiksi pysty samaan …

Italialaisen jälkeen

Published by Anna

Italialainen, viikon vaihtolapsi on lähtenyt, kaivakaa eksoottiset mausteet, chili ja valkosipuli taas esiin! Yritimme niin kiihkeästi esittää suomalaista esitellä rakasta ruokakulttuuriamme, että karjalanpiirakkakiintiö on nyt vähäksi aikaa tupaten täynnä. Ensimmäisenä iltana rehellisyyden nimissä (anteeksi Suomi) tein kyllä sitä lasten rakastamaa mausteista kanavuokaa salsoineen päivineen. Periaatteella jos meikäläiset tykkäävät, niin sitten varmaan vieraampikin teini. Ajattelin ettei heti alkuun pelästytetä nuorta matkalaista poron takapuolella ja kuumassa maidossa kelluvilla kalanpaloilla. Paikallinen ruoka, ainakaan kouluruoka, ei ihan hirveän suurta innostusta herättänyt suloisessa vieraassamme tovereineen. Jouluruoka suorastaan kauhunsekaisia tunteita. Meidän tarjoiluistamme ensimmäisen illan vuoan lisäksi armon saivat savulohi ja lihapullat (kaupan, mutta ei sitä tarvitse hänelle kertoa). Aamulla oli ihan turha keekoilla lettipäissään ruisleipä kainalossa: paahtoleipä hillolla oli ainoa, joka tippui. Oli hankalaa miettiä suomalaisia ruokia nimenomaan joulukuussa. Ei ole sieniaika, ei marja-aika. Ei hirveä eikä jäniksiä pakkasessa, kalaakin heikosti saatavilla. Kaikki ehdotukseni kuulostivat omassakin mielessäni vähän hajuttomilta ja mauttomilta. Suomalainen ruoka on UPEAA silloin kun raaka-ainepuoli on kondiksessa, mutta jos on ihan lähimarketin varassa, niin jäljelle jää melkeinpä vain makaroonilaatikko. Ja hei tarjota nyt makaroonia italialaiselle? Osa nuorista (italialaisista ja kotimaisista) istui …

Syömingit

Published by Anna

Mulla on jotenkin LIIKAA asiaa, vaikea kirjoittaa. Hirveän monta juttua on jäänyt välistä, ja nyt tuskailen, että mitä niistä enää, vanhoja kalan kääreitä, eilispäivän uutiset. Vaan eihän se blogissa ihan niin tarvitse mennä? Olkoonkin, että palaisimme jossain vaiheessa pari askelta taaksepäin, niin nyt pysytellään tuoreessa tavarassa, viime viikonlopun tunnelmissa. Ennen lauantain Kuplat-juhlia meillä oli omat ruokafestarit. Vaelsimme kuin mikäkin 12-päinen hattivattilauma torille pussailemaan Jacobia, valitsemaan illallistarpeita ja kiskomaan thai-kärryä tyhjäksi kevätkääryleistä lounaan nimissä. Hoipuimme ostostemme alla kotiin ja saimme kokonaisen päivän kulumaan kokkailuhommissa. Kas kun ensin piti kuoria ja pilkkoa omenoita ja sitten sieniä ja sipuleita. Osa kävi välillä viilentymässä meressä ja loput laukkasivat hiki hatussa hotellille kuuntelemaan bändiä sillä aikaa kun punajuuret kypsyivät. Jotenkin ihmeen kaupalla me kaikki lopulta istuimme kuitenkin jatkopaloin pidennettyyn pöytään ja syödä mäiskimme menemään kaikkia kauden ihanimpia herkkuja. Lihakin oli läheltä, Täktomin highland-karjaa. Molemmat mummoni kääntyilevät nyt haudoissaan kun perunakattila ja kaikenmaailman pannut on nostettu silleensä keskelle pöytää. Mutta mummot hei, meillä oli aika paljon kaikkee siinä! Kuvissa vilahtaa kotoa pari uutta asiaa. Eteisen iso peili tuli ensin vain kokeiluun, mutta …

Petroolia

Published by Anna

Pieni kurkkaus uusiin sohviin. Ei tullut smaragdinvihreää eikä purkkapinkkiä, vaan petroolia! Ja yhtäkkiä kaikki kahden sohvan, yhden nojatuolin ja yhden rahin ympärillä alkoi elää ja liikkua ja vaeltaa. Tällä hetkellä koko olohuone on aivan arvaamattomassa tilassa ja ne kirjat, ne ovat edelleen pahvilaatikoissa. Taulut nojailevat seiniin muina miehinä, kas kun eivät pistä tupakaksi. Voitte vain arvata kuinka monta kauan odotettua kunniavierasta on päättänyt ilmestyä seisomaan leijonanharjoineen keskelle olohuoneentapaista muutosvoimaa juuri nyt, juuri tänä vaihtelevana kesänä. No, sanoinkin ystävättärelle, että meitä ei oikein voi sanoa tuntevansa, ellei ole nähnyt hassua taloamme vielä hassumpaa elämäämme. On vain luotettava, että uoma tai väylä taas löytyy, kaikki loksahtaa paikoilleen. Tietysti värähdelläkseen sitten taas jonkin ajan kuluttua. On koteja, joiden kaunis sisustus on kuin noussut maasta paikoilleen juurineen, muuttumattomana, vakaana, rauhallisena. Kaikella on ikuiset paikkansa, lamputkin kasvavat suoraan seinistä oikeille kohdille. Ja sitten on me. Voin vaikka vannoa, että pienet koristeukkelini, nukkaantuneet filttini, tuoksukynttilänrippeeni, munakuppini, muistikirjani ja nakkiastiani vaeltavat täällä itsekeen öisin silkasta vaeltelemisen ilosta. Sohvat: Ikea Namit tyynyt: Moko

Paitamekkobileiden reseptit, osa 3

Published by Anna

Laukkaamme paitamekkobileiden kolmanteen osaan, ja jälkiruokaan. Melko turhauttavaa, ettei jälkiruoasta valmiina annoksena ole olemassa kuvan kuvaa, iskimme kuvaajan kannalta harmillisen hämärässä ja sateisessa illassa ahnaasti makean herkun kimppuun. Lapset keskittyivät kermavaahtoon, marjoihin ja kekseihin, tässä jälkiruoassa viini todellakin maistuu, eikä sitä haihduteta keittämällä kuten monissa jälkiruoissa. Valoisammat kuvat ovat jo seuraavalta päivältä. Kuka sitä nyt hyviä bileitä yhteen päivään jättäisi! Ja ruokaakin riitti lounaaksi yllin kyllin, elelimme pari päivää kuin tarujen herkkuja tursuavassa runsauden sarvessa.  (Muista ottaa aikaisempien osien lihojen keitinliemet talteen, niistä syntyy mahtavia risottoja tai niissä voi keitellä tortellineja, lihaliemi on äärimmäisen maukas! Ja alla Merja antaa vielä extravinkin zabaione-reseptistä ylijääville valkuaisille. Ja se ei ole marenki.) Mennään pidemmittä puheitta Merjan jälkkäriohjeeseen: * * *  Lo Zabaione Tässä annetun ohjeen määrästä syntyy noin kymmenkunta pientä, n. 1 dl annosta. Marsala-viini on voimakkaan makuista, joten marsalan määrää voi vähentää, jopa puoleen. 2 dl sokeria (sokerin määrää riippuu viinin makeudesta, mitä makeampi viini, sitä vähemmän sokeria.) 8-9 keltuaista 4 dl Marsalaa, tai hyvää muskatviiniä (esim. Moscato d’Asti) Vatkaa sokeri ja keltuaiset niin, että sokeri sulaa hyvin. Laita …