Valitse sivu
Astu sisään

Astu sisään



















Pidempään seuranneet sen jo tietävätkin, meidän ja talomme kohtaamiseen liittyy ihmeellinen tarina.

Osuimme kerran vuosia, vuosia sitten Hankoon ja ajauduimme hiljaisessa elokuun yössä Bulevardin merenpuoleisen päädyn varrella sijaitsevalle sisäpihalle. Pysähdyimme kummallisen, melkein kolmionmallisen kivitalon eteen, joka hohti kulunutta valkoista valoa ja vaikutti kuin jostain muualta maailmasta paikalleen pudonneelta. Me olimme vannoutuneita helsinkiläisiä molemmat, eikä meillä ollut Hankoon mitään siteitä, mutta se oli kai kaari-ikkuna, tai pieni koristeellinen parveke, tai rauta-aitaan kietoutunut pajupuu, joka sai minut parahtamaan Parkkoselle:

Jos sä rakastat mua, sä ostat mulle tän talon!

No, mitään taloja ei siinä ruvettu iltasaduksi ostelemaan, eikä se olisi ollut myynnissäkään. Tarkistin sen myöhemmin. Mutta Hanko jäi sydämiimme, aloimme käydä usein, kurkistelimme taloakin vielä monta kertaa portin lomasta. Kadulle siitä näkyy vain se laivan keulaa muistuttava kulma.

Pitkästä tarinasta lyhyt: kerran se talo sitten oli myytävien asuntojen sivustolla, vaapuin viimeisilläni raskaana sitä katsomaan ensimmäistä kertaa sisältä ja pienen pankissa nyyhkyttämisepisodin jälkeen se oli meidän. Me jätimme kaiken muuttaaksemme Hankoon kahden pikkuisen tyttären ja yhden viisikuisen pojankääryleen kanssa.

Vasta myöhemmin muistin, että olimme aikoinaan, nuorina ja luottavaisina listanneet lennosta asioita, joista haaveilimme. Sen lisäksi, että halusin kuusi lasta (tehdään vaikka 99! huusi rakastunut Parkkonen), olimme elätelleet toiveita asumisesta meren rannalla valkoisessa kivitalossa.

Bulevardin päässä keinuu meri, joka päivä erilainen. Kesällä vaelsimme kylpytakeissa yöuinneille helteen riivaamina, eilen Puistovuoren kalliot olivat syysauringon matalasta mahlasta appelsiininpunaiset ja vesi vaahtopäistä. Valkoinen kivitalomme rapisee hissukseen, hengittää hyvin, paukkuu kun myrskyää ja on varmasti osaltaan tehnyt meistä meidät.

En malta karsia Krista Keltasen upeaa kuvasarjaa, saatte hukkua kuviin. Onhan tämä ihana muisto meillekin, kuten tietysti myös muut kotoamme tehdyt lehtijutut vuosien varrella.

Superparivaljakko Jonna Kivilahden ja Krista Keltasen juttu ja kuvat ovat olleet (vähän eri muodossa toki) esillä sekä kirjassa Happy Homes – Creative sekä Glorian Kodin elokuun 2018 numerossa.

Italialainen ilta

Italialainen ilta















Me vaihdoimme syyskuun lokakuuksi isolla ystäväporukalla juhlien – kukapa nyt ei haluaisi juhlistaa noin kahdeksan kuukauden alkavaa sadekautta komeasti! Oikeasti idea lähti kyllä kesän kuumimpana (ainoana kuumana?) päivänä vietetystä Kreikka-illasta (hei siitäkin on vielä kirjoittamatta, olen niin jäljessä jutuissani!), jolloin seuraavista kekkereistä jo päätettiin. Teemaksi valikoitui Italia, olimmehan saaneet vierailta komean punaviinipullon saapasmaan parhaita pisaroita.

Lapsilaumakin oli yhtä koripalloleiriläistä lukuunottamatta koossa, olin superonnellinen kun esikoisemme, nykyinen ulkopaikkakuntalainen, ehti Helsingistä juhlimaan kanssamme. Pieni videoklippi typyköistä ja juhlavalmisteluista löytyy instasta.

Tällä kertaa teimme hauskan tempun ja jaoimme illallisen kolmeen osaan. Nautimme alkuruoat yhden perheen isännöimänä, pääruoat meillä ja jälkiruoat kolmannen perheen kauniissa kodissa. Me kaikki kun asumme noin 10 minuutin kävelymatkan säteellä toisistamme.

Alkuruoka nautittiin itse asiassa ihan naapurissa, vierastalossamme. Niin vain 12 henkeä asettui matalaan majaan sujuvasti pulisemaan! Tarjolla oli oliiveita, hyvää leipää, sienisalaattia ja ah, aivan mahtavaa kylmää tomaattikeittoa kera grillattujen kampasimpukoiden.

Minä livahdin pari minuuttia ennen muita meidän puolellemme sytyttämään kynttilät ja laittamaan pääruoat tulille. Syömäääääään!

Kehnäsienirisotto
Kehnäsienen minulle opetti taiteilijaystäväni, renesanssimies Heikki. Hän kiidätti minut ballerinoissani metsään parikin kertaa ja opasti kädestä pitäen tämän hienon herkun äärelle. Kehnäsienen maku on upea, se soveltuu hienosti juurikin risotoon, tai Tagliatelle ai Funghiin eli kermaiseen sienipastaan, johon sitä myös olen testannut. Kehnäsieniä oli ainakin täällä, ainakin tänä syksynä paljon, saatoimme poimia vain ne ihan juuri sammaleen lomasta kurkistavat palleroiset, helmenvalkoiset ja puhtaat yksilöt ja silti saada kasaan kassikaupalla sieniä. Parkkonen teki miehen työn ja siivosi sienet, käytti pannulla ja pisti pakkaseen, josta sitten tähänkin ammennettiin.
Kehnäsienirisottoon pätee tietysti ihan mikä vain sienirisoton resepti. Me olimme kaukaa viisaina siivuttaneet kaikista kauneimmat yksilöt, jotka paistoin erikseen valurautapannulla voin ja valkosipulin kanssa risoton päälle. Tiputtelin päälle myös persiljaöljyä (persiljaa, öljyä, pinjansiemeniä, sileäksi ajettuna).

Kanaa saltimbocca 
Tämä ruokalaji valikoitui siksi, että saatoin valmistaa sen melkein valmiiksi hyvissä ajoin ja rillutella siten alkupaloilla vailla huolen häivää. Se tehdään perinteisesti vasikasta, mutta usein myös broilerista, kuten nyt tein. Minä tosin en valinnutkaan filettä, vaan sitruunaista Naapurin Maalaiskanan paistia, sen mehevyyden tähden.
Ruskista ensin voidellussa uunivuoassa (uunissa) paistipalat. Mausta ne tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Nosta vuoka hellalle ja lisää jokaisen voissa ruskistuneen paistin päälle muutama salvianlehti sekä viipale ilmakuivattua kinkkua. Lorottele vuokaan Marsala-viiniä. (Tai kuivaa valkoviiniä, varsinkin jos etenet vasikan kanssa.) Ripottele vielä muutama salvianlehti liemeen ja laita vuoka uuniin vielä ainakin puoleksi tunniksi-45 minuutiksi. Valele paistamisen aikana pari kertaa viinillä, jos ehdit.

Grillattuja lampaan sisäfileitä
Tee sisäfileille marinadi jo edellisenä päivänä: öljyä, balsamicoa, sopivia yrttejä, suolaa ja mustapippuria. Nosta hyvissä ajoin lämpimään. Grillaa vain hyvin nopeasti (juuri ennen kuin risotto valmistuu) ja siivuta pöytään tarjolle.

Vihreä salaatti

Kimpale Gorgonzolaa ja tuoreita viikunoita

Jälkiruoka kolmannessa kodissa oli Italian lahja maailmalle, iloiseksi tekevä Tiramisu, ehkä paras sellainen eläessäni. Katsotaan jos saan reseptin ongittua meille ja teille!

Vähän ennen puolta yötä kotiuduimme kukin tahoillemme. Seuraava teemamaakin, seuraaviin kemuihin oli jo päätetty. Tässä kahjossa maailmassa on hyvä olla olemassa pieniä, hilpeitä etappeja tuikkimassa pimeimmän kauden kalenterissa… <3

Lue lisää: Ovat ne kananpojat ennenkin viinissä uineet!

TallennaTallenna

TallennaTallenna

Melko luovaa

Melko luovaa

Periaatteessa kieltäydyn nykyään kaikista kotikuvauksista. Koska se on vaan niin r a s k a s t a, kun pitää siivota ja järjestellä tavaroita ja olla olevinaan jotenkin staili. Mulla ei oikeasti ole ollenkaan mitään luontaista sisustussilmää, sisustaminen ei rehellisesti sanottuna kiinnosta mua juuri tippaakaan. Mutta Jonna “kahvisieppo” Kivilahti on saanut mut puhuttua ympäri muutamankin kerran (mulla on hänen kohdallaan joku pehmeä kohta paatuneessa sydämessäni) ja nyt kun ässänä hihassa oli vielä sooooooo talented Krista Keltanen, niin sanoin jossain vaiheessa viiime kevättä että olkoon menneeksi. Kuka nyt ei haluaisi nähdä elämäänsä Kristan linssin läpi?

Kuvauspäivä oli tänään. Siivoaminen oli taas ihan järkyttävä urakka, vaikka kerrankin (halleluja) olin fiksu ja varasin hyvissä ajoin siivousapuja. Mutta aina ennen kuvauksia silmä alkaa huomata kaikki asiat, jotka kotona ovat pielessä. Me kestämme ihmeellisen hyvin keskeneräisyyttä (case takka… ne muistaa, jotka muistaa…) paitsi silloin kun joku on tulossa osoittamaan epäkohtiamme kameralla.

Ihanko oikeasti meidän kylppärin peilikaapin lasihylly on yhä edelleen teipillä korjattu?

Voiko olla totta, että meidän kolmihaaraisessa kylpyhuoneen kattolampussa todella on vain yksi kupu ehjänä (perhanan lattialuuttu pitkine varsineen…)?

Ja mikä hiivatin LELU toi meidän suihkupää on? Haloo sadesuihkut keksittiin jo jotain 10 vuotta sitten???

Roikkuuko portaikon molemmat lamput puoliksi irti? Kyllä vain. Ja toinen ei edes pala.

Onko muiden muin meidän ikkunoissa on vielä viime talven jäljiltä vetoteipit ja pumpulia, todella freessin näköistä?

Miksi suurin osa meidän tauluista nojailee seiniin, sen sijaan, että olisivat naulalla kiinni niinkuin normaalien ihmisten taulut?

Koska meidän etuovi on pesty? Tarkoitan siis millä vuosikymmenellä? Ja mihin oven vierestä on hävinyt se pitkä havu…joku, semmoinen pinjamainen hässäkkä?

Mä en muistanutkaan, että me ollaan laitettu valkoinen pahvinpala sen kadonneen takan hormiaukon päälle, kukaan ei varmaan huomaa mitään? Ei-pä.

Mitä meidän lakanoille on tapahtunut, miksi ne kaikki ovat niin haalistuneita? Ja kuka on syönyt sekä peittojen että tyynyjen täytteistä puolet?

Kenen nää kaikki kengät on, asuuko Imelda Marcos meillä häh???

Oisko jäänyt vähän teippaamatta seinien maalausten yhteydessä juttuja  (juttu = valokatkaisija), oisko Parkkonen?

Mikä keissi tää on, että meillä puuttuu monesta lampusta varjostimet?

Ostettu kuvauksia varten:
Kaksi kattolamppua
Marmorikaukalo (???)
Neljä tyynyliinaa
Helvetin kallis kukkakimppu
Lyhty ja kynttilä
Käsisaippua ja käsirasva
Kauniita pyykinpesuaineita (mä OLEN tosissani.)
Kauniit astianpesuaine- ja keittiösuihkeputelit
Uusia rättejä ja tiskiharjoja
Ruokaa, juustoja, suklaata ja viiniä
Monta tuntia siivouspalveluita

Harkittu ostaa kuvauksia varten, mutta tultu järkiimme:
Untuvatäkki, tuplakoossa (äh, se vaan petautuisi niin kauniisti!)
Myös lapsille uudet peitot
Päiväpeitto (me ei IKINÄ käytettäisi päiväpeittoa. Eihän me melkein ikinä edes pedata!)
Pussilakanoita
Suihkupää
Kaksi nojatuolia
Matto, jossa tissit (oli Stylebyssä tai Ruotsin Ellessä, siksi.)
Valkoinen emalipata
Uusia sohva- ja sänkytyynyjä, tai ainakin tyynynpäällisiä (muuten, 65×65 kokoisia ei löydy melkein mistään?)
Kirjoituspöytä (no vitsi sen mä kyllä tarvitsisin ihan oikeasti.)

Ja vastaukseksi kysymykseesi: ei, en tietenkään nukkunut silmällistäkään viime yönä. Riivasin alakerrassa nukkuvaa Parkkosta whatsapp-viesteillä 2:30 alkaen ja kirjoitin itselleni muistiinpanoja tyyliin muista nostaa juustot ajoissa lämpenemään.

Mutta kun Jonna Kivilahti ja Krista Keltanen pelmahtivat aamulla hymyssä suin ja ihanan varmaotteisina ovesta sisään, kaikki oli kaiken vaivan väärtiä. Meillä oli ihan superhauska päivä! (Paitsi se kohta kun piti olla itse kameran edessä, se on mulle aivan mahdoton tehtävä.) Oli äärettömän terapeuttista nähdä oma rähnäkkä kotinsa heidän silmin, olin ihan täynnä hellyyttä tätä kivirotiskoa kohtaan kun nuo kohteliaat ja kaunispuheiset naiset illansuussa poistuivat.

Lopputuloksen näette KIVILAHTIKELTASEN kolmannessa Happy Homes-kirjassa (työnimi on Creative Homes), joka julkaistaan keväällä 2018. Kustantaja on Cozy.

Ensimmäisestä Hideaways- osan julkkareista olen kirjoittanut täällä ja se kirjahan päätyi mieleisiksi tuliaisiksi jo Ranskaan ja Kreikkaan. Kakkososa, joulukirja, ilmestyy kirja- ja sisustuskauppojen hyllyille ihan pian, lokakuussa.

Lisää kuvauspäivästämme Jonnan, Kristan ja meikän Instoissa.

Kodin siivouksen hoiti ah niin ihanasti Calida Cleaningin Sari. En olisi selvinnyt hengissä ilman!

Hattaraa

Hattaraa

Vasta kun petroolinsiniset sohvat rantautuivat meille viime kesänä, huomasin että tosiaankin, yksi olohuoneen seinistä on joskus maalattu ihan sillä samalla sävyllä. Niin sitä silmä tottuu, en ollut edes ajatellut koko asiaa.

Nyt tuntuu, että sinistä on kylliksi ja koska sohvista en aio luopua, niin seinä saa uuden maalin. Tekee mieli puuteripinkkiä.

Vaaleanpunainen nojatuoli meillä jo onkin, se saapui kotiin silloin kun olin Kreikassa. En ole ihan varma odotinko perheen vain tuolin näkemistä enemmän. Se oli täydellinen, kuin hubbabubba-purkkaa, ei yhtään varovainen vain juuri oikean kreisin ruusunpunainen!
Ja Mokon vaaleanpunaisia samettityynyjä löytyi ennestään myös. Viime perjantain kotona liihotellut tanssiaisperhonen vain vahvisti pinkkejä unelmia, kaikki näytti satumaiselta vaaleanpunaisen tyllin läpi!

Kun Mrs Jonesin blogissa oli kuvia Tukholman sisustusmessuilta, sielläkin kummitteli se sama pehmeä roosan sävy. Ja Edie & Edie Grey Gardenista nyt tietysti tiesivät vaaleanpunaisen heleyttävän voiman jo ajat sitten.

Pinkit linkit SHOP-sivulla!
Tuoli: Jean Vernet
Filtti: Langø
Korvakorut: Gauhar

Optimisti

Optimisti

 

Suuren suuri kiitos kaikille blogiuudistusta kommentoinneille. Jos mahdollista, olen nyt entistä enemmän sekaisin 😀

Ainoa oljenkorteni on tämä Belgian Lempin mummon kannustava elämänohje:

AINA SE JOTENKIN MENEE.

Tämä on  itse asiassa vähän sama juttu kuin se meidän takka. Pitääkö purkaa aina kaikki ja leuhottaa ennen kuin on mitään käsitystä uudesta? Ilmeisesti pitää, kun on minusta kysymys. Ei ole tietoa nimestä, ei blogialustasta, eikä kukaan graafikko huutanut hep haluan luoda ilmeesi, sinä inspiroiva olento. Eikä ole takkaakaan.

Olen pulassa, olen NIIN pulassa.

Mieheni on muuten ollut Pulassa, Kroatiassa (tai silloin se oli vielä Jugoslaviaa). Noin, katsokaa, osaan puhua muustakin kuin blogiuudistuksesta.

Meillä oli ihan mahtava viikonloppu. Perjantaina saimme syödäksemme kreikkalaisen illallisen, kun Kalamatan oppaani olivat Hangossa. Tottakai tarjolla oli tsatsikia ja horiatikia, he eivät olleet unohtaneet pakkomielteenomaista suhtautumistani noihin kahteen klassikkoon, mutta myös pitkään uunissa (ja punaviinissä) haudutettua, talvista lihapataa luumuin ja rusinoin. Makeaa, sakeaa, ihmeen ihanaa.

Lauantaina lorvimme aamun, venyimme aamupalapöydästä keittiön nojatuoleille, keittiön nojatuoleilta olohuoneen sinisille sohville. Levysoitin veivasi paatoksella luettuja ranskalaisia runoja, me kääntelimme lehtien sivuja sormet painomusteessa.

Ehdimme vain vaivoin kävelykadulle kirjakauppaan ja kukkakauppaan, molemmista löytyi viikonlopun sulostuttajia. Lounaan jälkeen katsoimme kissan kanssa Woody Allenin Husbands and Wives, jota rakastan ja jonka värimaailmaan ja interiööreihin holahdan kuin vasikka kevätlaitumelle. On mahdollista, että pientä unosta ilmeni elokuvan loppumetreillä, mutta se ei ole niin vaarallistä, näin sadannella katselukerralla.

Pimeyden laskeuduttua kävelimme vielä nimellisen lenkin, katsoimme sataman valoja ja ihmettelimme harvinaista, tuuletonta iltaa.

Ennen nukahtamista luimme sängyssä, puhtaissa, mustissa, rapeissa pellavalakanoissa. En tiedä parempaa tapaa päättää (lauantai)päivänsä.

Sunnuntaina tein avokadorisottoa, joka onnistui erinomaisesti. (Mikä ei tosin ollut kovin vaikeaa.)

Avokadorisotto 


Alkuperäinen ohje K-Ruoka, alla ohje pienellä omalla veivauksella.

Tee perusrisottopohja lempireseptisi mukaan. Minä esimerkiksi pidän pieneksi pilkotusta sellerinvarresta risotossa sekä kuullotan sipulit ja sellerit (ja riisinjyvät) aina voin ja öljyn seoksessa.Todennäköisesti yliannostelen parmesania ja vasta ihan viime aikoina olen oppinut jättämään risoton tarpeeksi valuvaksi.

Pilko suureen kulhoon ainakin puolikas avokado per syöjä. Mausta avokadokeko sitruunanmehulla, suolalla ja mustapippurilla. Riivi joukkoon ainakin puska basilikaa.

Vaikka alkuperäisessä ohjeessa opastettiin toisin, me annostelimme avokadosalaattia risoton päälle vasta lautasilla.

Kuva risotosta löytyy Instagramin puolelta. Siellä komeilee myös hysteerinen jälkiruoka-annos, monsterijätski, joka koostui Kolmen Kaverin aavistuksen suolaisesta kinuskipähkinä-jäätelöstä, kermavaahdosta ja kinuskikastikkeesta!

Näillä eväillä olikin hyvä valmistautua tähän alkavaan viikkoon, joka on ollut jo nyt superantoisa, vilkas ja täysi, vaikka lempipäiväni tiistai vasta taittuu kohti keskiviikkoa. Jos se näin alkoi, mihin se voi päättyäkään?

Olen pitkästä aikaa optimistisella tuulella. Minä, kaikista maailman ihmisistä.

Lue lisää: Crosleyn levysoitin esitelty ensimmäisen kerran täällä.

TallennaTallenna