loka 13, 2014
Keskusteltiin pojan kanssa eilen kuolemasta. Leppoisasti, sunnuntai-iltana, juostuamme ensin elokuviin, istuttuamme punaisille samettipenkeille suklaapatukoita puristaen vain huomataksemme, että olemme väärään aikaan väärässä paikassa. Nousimme noloina ylös ja puikkelehdimme ulos. Oli siis yhtäkkiä tyhjää jutteluaikaa, ja mikäs sen mielenkiintoisempaa kuin eläminen ja kuoleminen.
Poika kysyi miten haluaisin tulla haudatuksi. No, pyysin polttamaan. Sitten aloin päästä vauhtiin ja oikein nautiskelin mahdollisuuksilla. Komensin lopulta koko hautajaisseureen hyvään ravintolaan, nostamaan samppanjamaljoja. Sellaisia laakeita. Mites tuhkat? Tuhkat tulisi ripotella pariisilaisen viinibaari-kirjakauppa-gallerian La Belle Hortensen lattialle.
Saako sellaista muka tehdä? ihmetteli poika. Tuskin, joten tuhkat olisi laitettava taskuun, ja taskuun pistettävä reikä, ja sitten muina miehinä käveltävä edestakaisin baarin lattiaa kunnes viimeinenkin äidinmurunen olisi laskettu maahan.
Ei, sanoi poika. Kyllä minä laittaisin sinut kumminkin jonkun kirjan väliin kotona.
Jaa, vastasin minä. Älä sitten lainaa sitä kirjaa epähuomiossa kenelle tahansa hempukalle!
Taulu: Paris – La Belle Hortense, 100 x 70, vedos alumiinille.
loka 1, 2014
Kukaan ei kai edes huomannut, että minulla jäi toissakesän Ranskan matkakertomus kesken. Kas kun osia oli jo yli kaksikymmentä siinä vaiheessa, ja vaihtui kone, ja matkakuvat vanhalla, korisevalla läppärillä räpyttelivät hädissään ja sen sellaista. Ymmärrän hyvin teitä, ymmärrän minuakin. Matka oli, matka meni.
Siltä kesäkuulta toivoin, että pääsisin Marseilleen (jossa olin viimeksi ollut 15-kesäisenä) bouillabaisselle, että näkisin Cézannen ateljeen ja että osuisin 1100-luvulla rakennettuun luostariin, Abbaye Notre-Dame de Sénanqueen verestämään nunnuushaaveitani kukkivien laventelien aikaan.
Minusta minä olen yks onnen kultatyttö, kun toiveista toteututuivat kaikki kolme, osa aavistuksen rampoina, noin niin kuin unelmiksi, mutta silti!
- Kävin Marseillessa. Kaksi kertaa. En syönyt bouillabaissea, mutta löysin niin ihanan pienen rantakuppilan, että haaveilen siitä edelleen viikoittain. Tyttöni mun olivat suunnillen saman ikäisiä kuin minä silloin, kun kurkotin porkkanafarkuissani ja Molly Ringwald-kampauksessani Notre Dame de la Garden kivimuurien yli ja tunsin syleileväni koko valtavaa kaupunkia. (Linkkien takaa löydät Herra Kameran kauniita kuvia, suosittelen klikkaamaan.)
- Kävin myös Abbaye de Sénanquessa, tosin hiukan liian aikaisin kesän kannalta, laventelit olivat vasta tuloillaan. Elämäni pienemmällä miehellä osui luostarivierailun alle joku periranskalainen eksistentiaalinen kriisi, vierailumme oli tiukkahuulinen, lyhyt ja kulmikas. Kuvat luostarista ovat vanhan koneeni kätköissä mustavalkoisia, sellaisena ne ainakin muistan. Sopii hyvin päivän tunnelmaan.
- Vierailimme Aix-en-Provencessa Cézannen ateljeessa, ja se oli juuri sellainen kuin olin ajatellutkin, paitsi että pienempi.
Näissä kuvissa on pala Marseillea, naulattuna vierastalon seinälle. Seinänpätkässä on sattumalta samaa vihreää kuin pienessä marseillelaisessa pensionaatissa, josta haaveilin jo pari vuotta sitten. Sinne en olekaan vielä ehtinyt, minulla on kaikkea kivaa vielä edessä. Toivottavasti.
syys 23, 2014
Sain keväällä Herra Kameralta lahjaksi taulun. Taulussa on kuva eräästä antikvariaatista Pariisissa, tai oikeastaan sen näyteikkunasta, joka pursuaa kirjoja ja lentäviä possuja. Possuja on viisi, ihan niin kuin meitäkin.
Näyteikkuna on vilahtanut blogissa ennen tauluksi päätymistäänkin. Nimittäin siinä Pariisin matkakertomuksessa, joka, vaikka itse sanonkin, on aika sympaattinen vinkkipaketti kaupunkiin matkaavalle. On ehdotuksia kivoista nähtävyyksistä ja muutama oikein mainio ravintolaosoite. Vaikka muuttuuhan maailma, parissa vuodessa. En pistäisi hanttiin uutta Pariisin tutkimusmatkaa.
Facebookissa blogin sivulla on jaettu viime aikoina orastavan Pariisi-ikävän kourissa muutamakin Pariisi-aiheinen linkki (kuten vaikka tämä ihana). Tykkääjiä tuli juuri täyteen 500, suuri kiitos asianosaisille.
Taulun saa halutessaan hankkia myös itselleen, tätä kautta.
syys 22, 2014
Tekstiviestittelyä mutsin kanssa.
Mutsi: Tänä aamuna pihan puissa näkyy pitkästä aikaa jonkun naisen kasvot, en tunnista?
(Mutsillani on harvinainen kyky nähdä ilman silmälaseja puissa ja pensaissa tunnettujen ihmisten, yleensä miesten, kasvoja. Kykynsä kullakin.)
Minä: Katso tarkkaan!
Mutsi: Sain eilen vihdoin kirjastosta Klingen viime vuoden päiväkirjan. Kyllä sun on tutustuttava mieheen! Kävelen Kaivopuistossa ja yritän bongata sen. Käyn sitten kimppuun.
Minä: Kidnappaa se? Lunnaiksi vaaditaan joulun lentolippurahat?
(Kirjatoukka haaveilee joulusta Ranskassa. Ei tule onnistumaan.)
Mutsi: Ei kun sen on lähdettävä meille oppaaksi Pietariin.
Minä: Tästä tulee niin hauskaa…
Mutsi: Nainen häipyi ja nyt siellä on pandan naama.
Minä: Nainen, panda, kuulostaa ihan mun aamunaamalta.
Mutsi: Mä annan kuule sun lukea Hariton Tuukkasen Venäläisen keittokirjan.
Minä: Kovin ystävällistä?
Mutsi: Siinä kerrotaan juhlapyhien vietosta siellä Wolkoffin talossa.
Minä: No siinä tapauksessa! Pistä tulemaan!
Mutsi: Miten sun poskiontelontulehdus?
Minä: Hyvin se voi, mä vähän huonommin.
Mutsi: Villasukat! Kuumaa mehua!
Minä: Taitaa olla kohta antibioottien aika.
Mutsi: Meidän perheessä ei kannateta lääkkeitä!!
Minä: Niinpä… Ja sen huomaa… Mitäs siellä puussa nyt näkyy?
Kuvassa Herra Kameran työ L’Acrobat, Pariisi, 1989. 150 x 100, Silisec.
syys 17, 2014
Tämä erään käytävän seinälle nostettu kuva on otettu Nizzassa, ja se on kuuma ja viilee samaan aikaan. Plus näyttää sulle suunnan.
Elämä, just noin arvaamaton.
150 x 100, vedos, Silisec.
Lisää kuvia täällä.
