Valitse sivu
Menolippu

Menolippu


En ole vielä onnistunut 
deletoimaan itseäni koko maailmasta, täällä ollaan. Blogiuudistus etenee, eikä edes hitaasti ja varmasti, vaan aika nopeasti ja kiihkeästi. Tuntuu niin oikealta. Silti kaikki kestää (tietysti) kauemmin kuin olin ajatellut, valmistuminen tammikuun aikana on alkuperäisistä uhoiluista huolimatta jo haudattu haave. Jaksatteko odottaa? Minä melkein en.

Viikonloppu oli mahtava. Painelin jo perjantaina Helsinkiin, heitin laukkuni hotellille ja syöksyin tapaamaan ystäviä. Drinkkejä, ruokaa ja vimmattua käsillä huitomista, loppuilta osaavan dj:n varmoissa käsissä. Niin hauskaa! Bas Basin viinibaari on muuten vielä ravintolaakin mainiompi, varsinkin jos parkkeeraa baaritiskille.

Seuraavana aamuna lojuin voipuneena ja kylpytakkiin kääriytyneenä hotellin puhtaanvalkoisissa lakanoissa aamiaistarjottimeni vieressä ja etsin laiskasti puhelimestani edellisillan biisejä, kun ensin respasta soitettiin, että sun mutsis on täällä ja vähän ajan kuluttua tuli faija. Makasimme kuin nakkimakkarat rivissä ja kiistelimme politiikasta ja lounaspaikasta. Mutsi pölli huoneesta suihkulakin ja faija heitteli mutsia kirsikkatomaateilla. Olin tulla hulluksi.

Olin joka tapauksessa jotenkin järkyttävän onnellinen kun lopulta istuin Hangon junassa, sekopäisen suloinen ja villisti tuoksuva kukkakimppu kaikkien muiden kamojen lisäksi varovasti kainalossa. Joistakin ystävistä vain saa niin paljon virtaa, että sitä kipinöi monta päivää. Ruokimme toistemme vimmaa, syötämme toisillemme serpenttiiniä.

Siitäkö se sitten johtui, että olin vielä tänä sumuisena sunnuntainakin riehakkaalla tuulella. Tein sen mistä olin vasta salaa haaveillut: keräsin lentoyhtiön ostoskoriin pelkkiä menolippuja kesäkuiseen Kreikkaan. Ajatus siitä, ettei paluupäivää tarvitse päättää, että matka voi jatkua ties minne ja ties millä kokoonpanolla, ja että kaikki on mahdollista tuntui kutkuttavalta.

Hassua. Olen aina ajatellut, että jos vain kaikki langat ovat tiukasti käsissäni voin hengittää helpoiten. Mutta ei se aina niin mene. Jos jättää tilaa seikkailulle, onkin yhtäkkiä ihan hirveästi happea.

Joskus se, että kaikki on vähän auki, onkin kaikkein rauhoittavinta.

Ranskalaisia ihanuuksia lahjaksi tai omaksi

Ranskalaisia ihanuuksia lahjaksi tai omaksi

 

 

 

 

 

 

Seuraa vinkki.

Harmi vaan, että joulu meni jo. Toisaalta alkanut vuosi sisältää varmasti kaikenlaisia säkenöiviä juhlia meistä jokaiselle, tai niin ainakin toivon. Ihanat ja erityiset lahjat tai tuomiset löydät nimittäin pienestä puodista nimeltä Koopernu (tai siis kooPérnu), Helsingin Korkeavuorenkadulta.

Sillä mikä voisi olla ilahduttavampaa kuin paketista paljastuva ranskalainen vintage-yllätys?Käyttökelpoista, kaunista ja ainutlaatuista, astioista pieniin huonekaluihin. Kaupasta löytyy myös uniikkeja tekstiileitä, tuoksuvia saippuoita ja ihan kaikkea sellaista sipsutusta, jota ainakin minä toivoisin. Ja itse asiassa olen saanutkin täältä tuomisia, ystävämme ovat ostaneet meille noita pieniä metallikulhoja, jotka ovat vilahtaneet kuvissa ainakin täällä!

Tällä kierroksella ostin kamulle pari samppanjamaljaa ja itsekseni ihastuin noihin “Toi” ja “Moi” laseihin, joista näen jo itseni siemailemassa pastista Herra Kameran kanssa takapihalla, levysoitin uloskannettuna, korituolien natinassa. Siis kesällä. Hrrrrrrrrrrr.

Suomi 100

Suomi 100

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Me ollaan kyllä ihan sairaan tehokas tiimi kun me vauhtiin päästään. Tempaisimme muutamassa Helsinki-päivässä (tosin kokoonpano vähän vaihteli) piiiiitkien aamiaisten lisäksi kolme taidemuseota, yhden pakohuonepelin, trampoliinihalli Rushin, Cockin vongolepastan, kaverin kuohuviinibileet, Rivolin osterit, kaikki ne ihanat kirja- ja levykaupat, Starbucksin kermavaahtoöverit (toffeehipuilla), molemmat mummot sekä yhden vaarin, paritkin eri Bellinit, parturikeikan, Sing-elokuvan uudestaan, Puttesin pizzat… mitäs vielä.

Niin, Kansalaistorin uuden vuosisadan bileet. Tai bileet ja bileet, miten sen nyt ottaa… “itken vuokses kyyneleen”. Mä olen enemmän semmoista Rion karnevaali -sorttia. Mutta hei, me olimme siellä, sadan tuhannen muun ihmisen kanssa, ja arvatkaa mitä: kun vuosi vaihtui, mä suutelin, enkä riidellyt!

#visithelsinki

#visithelsinki

 

 

 

 

 

Olimme varatuneet kolmen vuorokauden Helsingin hurvitteluun mahtavalla kassillisella kirjoja ja lehtiä, tavoitteenamme lueskella hotellin sängyssä. No, emme ehtineet lähestulkoon edes nukkua kaikelta riekkumiselta (ei sellaiselta riekkumiselta senkin pervot!), joten lukeminen jäi pariin vaivaiseen sivunkääntöön. Se ei silti estänyt meitä täydentämästä varastojamme. Onhan Fredan Nide kirjahullun taivas.

Niteen hyllyistä poimimme seuraavia namusia:

  • Luncheon, uudehko lehti yhdistää mahtavan kokoisten sivujensa sisällä taidetta, ruokaa ja kulttuuria rennosti ja tyylikkäästi.
  • Letters of note – Correspondance Deserving a Wider Audience, tunnettujen henkilöiden parhaita tai koskettavimpia kirjeitä yksissä kansissa ja osalla alkuperäisistä kirjeistä kuvitettuna.
  • Creative Space – Urban Homes of Artists and Innovators, vähän sekalaisempi sisustuskirja meidän makuumme, kirjoja ja levyjä mitä suurimmissa määrin kaikille kaltaisillemme tavaranarkkareille.

Lisäksi tiedotan valtaisan innostuksen vallassa, että Viiskulman Digeliukselle on tullut laatikollinen ranskalaista runoutta älppäreille luettuna, siis voiko olla MAHTAVAMPAA!!! Itse ostin tietysti tuon Persen.

Kauniit tummasävyiset kortit, muistikirja ja tulitikkurasiat (kuinka paljon voi ihminen kauniita tulitikkurasioita rakastaa?) ovat Sinebrychoffin taidemuseon museokaupasta. Uskokaa alan asiantuntijaa, sinne kannattaa mennä ostoksille jo pelkän paperikassin tähden. (Myös vöyräs ja värikäs Elämä tarjottimella -näyttely on suotavaa toki samalla katsastaa, mutta kiireesti, se päättyy 8.1.)

Meidän kolmen yön kotikolonamme toimi jumalainen Hotel F6 ja sen sisäpihan pieni kaupunkikaksio. Myös hotellissa oli kivasti kirjoja, niitä kävimme selailemassa kadunvarsibaarissa Runarissa, josta kehotaan tilaamaan sen yrttisen drinkin ja pyytämään musiikit kovemmalle.

Instagramissa lisää kuvia ja tunnelmia. 


Tiesitkö? Saint-John Perse oli ranskalainen runoilija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1960. Muuta merkittävää hänessä on mm. hänen syntymäpäivänsä, joka on sama kuin Kirjatoukalla, eli 31. toukokuuta. Tosin 1887, Kirjatoukkahan on hädintuskin nähnyt 1900-lukuakaan. Perse toimi myös diplomaattina, eikä hänen oikea nimensä ollut sitten kuitenkaan Perse, vaan Alexis Léger. Perse kuoli Hyèresiin kuuluvalla Giensin niemellä (presqu’ île Giens) jonne nyt tietysti sitten haluan matkustaa. 
TallennaTallennaTallennaTallenna

Who the **** is Alice

Who the **** is Alice

Sanoinhan, että monta juttua on jäänyt välistä. Tähän Helsinki-reissuun haluan palata (ja sen itselleni tallentaa) paristakin syystä. Siksi, että en muista milloin viimeksi olemme olleet keskimmäisen kullanmurun kanssa kolmistaan kokonaisen viikonlopun. Ja siksi, että paljon jo puhuttukin Alice Neel Ateneumissa tosiaan oli hyvä ja sen ehtii vielä nähdä.

Kun kolmesta lapsesta vanhin ja nuorin lähtivät kesällä viikonlopuksi itärajalle, me olimme yhtäkkiä keskenämme. Suvi oli pistänyt jo piikomaan jonkun verran, joten päätimme karata kaikkea sosiaalista hurlumheitä. Ja mihinkäs sitä hankolainen lähtisi rauhoittumaan ellei heinäkuiseen Helsinkiin 😉

Saapuessamme perille olimme nälkäkuoleman partaalla, joten ihan ensimmäiseksi parkkeerasimme itsemme The Cockin ikkunapöytään ja kauhoimme sopivat annokset ahneisiin suihin.

Nappasimme huoneen ihan ytimestä, Kluuvikadun Hotel Glosta ja onnistuimme saamaan sellaisen, johon sisältyi pääsy Kämp Spa’han. Täydellistä, kuin tilauksesta! Hyppäsimme heti saavuttuamme kylpytakkeihin ja -tohveleihin ja hiivimme hihitellen samassa kerroksessa sijaitsevaa käytävää pitkin saunatiloihin. Istuimme hammamissa kunnes olimme ihan helmeileviä ja kaikki kiire oli sulanut pois. Sen jälkeen valahdimme vielä mosaiikkidivaaneille viilenemään. Raitiovaunut kolkuttelivat jossain kaukana alhaalla, muuten oli ihan hiljaista.

Tytär sai valita illallispaikan. Ykkösvaihtoehto Gaijin oli täynnä, mutta kakkosvaihtoehtoon Farangiin mahtui vielä. Söimme, rupattelimme. Kävelimme hissukseen takaisin hotellille valoisassa iltayössä ja lojuimme vielä pitkään leveässä vuoteessa Rion olympialaisia katsellen. Ihmeellisiin lajeihin voi jäädä koukkuun, kun tarpeeksi kauan tuijottaa…

Alice Neel oli vuorossa seuraavana päivänä jossain kiihkeän shoppailun välissä. Astuessani näyttelyyn ensimmäinen ajatukseni oli, etten tykkää yhtään. Ihan kuin joku sovinnaisuus sisälläni olisi lyönyt liinat kiinni. Mutta samoin kuin kummallisten olympialajien kanssa, myös Alice Neel otti hitaasti haltuun sitä mukaa kun kuljimme kuvalta kuvalle. Lopulta olisin halunnut tavata (melkein) jokaisen näyttelyn hahmoista. He olivat ihan eläviä edessämme, saattoi hyvin kuvitella miten he puhuivat (pitkä, laiska nenä-ääni), jopa miltä he tuoksuivat (suitsuke). Miten he suutelivat, mitä söivät, mitä suruja kantoivat. Kaikista eniten olisin halunnut tavata Alicen; ihmeellisen, rohkean ja vähän riivatun Alicen!

Alice Neel Ateneumissa 2.10.2016 saakka.


(Otsikko tulee tästä biisistä. Voi taivas kuinka sitä hoilattiinkin jokaisissa paarteissa ja baareissa joskus 90-luvun puolivälissä, kuka muistaa?)