Valitse sivu
You can’t make everyone happy, you’re not Via Tribunali

You can’t make everyone happy, you’re not Via Tribunali

Parin viikonlopun takaiset 70-vuotisbileet päättyivät siis unelmaiseen lounaaseen Porvoossa, jonka jälkeen kiisimme Helsinkiin Red Hot Chili Peppersin keikalle. Keikan, joka ei oikein temmannut mukaansa (vaikka olin niin, niin auki ja alttiina!) jälkeen katosimme hetkeksi vielä Helsingin yöhön.

(Vika ei ollut välttämättä bändissä. En ole mikään festarieliö muutenkaan, koska a) en kestä bajamajoja ja b) en kestä ihmisiä. Onneksi näimme VIP-teltan muovi-ikkunoiden sisäpuolella ystävämme holauttelemassa gin toniceja kitusiinsa. Laitoimme hänelle viestiä, että hommaa meidät sinne ja vähän vikkelään, tai heitä edes sipsejä. Hän heitti sipsejä.)

Kävimme jatkoilla mm. Jackiessa Iso-Roballa, jossa oli sydämellinen palvelu (tuli loistava Monte Rosso jotenkin mieleen), soi aivan sairaan mahtava musiikki (kiitos cool DJ), ja jonka sisustus oli (rumia oluthanoja lukuunottamatta) kuin elokuvasta. Suuri nautinto, tuommoinen paikka, jossa silmä ja korva lepää. Mutta voi, roomalaistyylinen pullava peltipizza yöpalana ei aiheuttanut intohimoja, vaikka ymmärränkin kaiken työn ja taidon sen takana.

Onneksi maailmassa on sunnuntait. Sunnuntaina saa olla hidas ja ajatuksissaan, liikkua kuin lehmuksen varjo huoneissa, pysähdellä katsomaan, näkemättä. Ja antautua pitkille lounaille. Oli tosi kivaa olla pitkästä aikaa kahden kesken kokonainen päivä. Haahuilimme Helsinkiä, kävimme aamukahvilla Strinbergillä (aina Strinbergillä), teimme turhanpäiväisiä ostoksia. Lopulta ajauduimme Via Tribunaliin ja kysyimme pöytää. Se luvattiinkin parinkymmenen minuutin kuluttua, joten istuimme pikkuruisen baarin puolelle drinkeille. Sydän oli läikkyä yli baarin täydellisestä fiiliksestä, olisipa pöydän saaminen kestänyt kaksi tuntia… Lueskelimme, siemailimme aperoitamme, kurkistelimme ostoskasseihimme. Viihdyimme.

(Lukemisesta tuli mieleeni: Onko Belgian Lempi kuulolla? Miten tehdään aprikoosicocktail???)

Pöytämme kuitenkin vapautui tuossa tuokiossa ja vaihdoimme salin puolelle. Olimme analysoineet pizzalistaa jo odotellessamme, mutta onnistuin (kirjavalinnastako johtuen) ajautumaan eksistentiaaliseen kriisiin valintani kanssa. Onneksi tarjoilijapoika oli napakka ja keskeytti vuodatukseni (“…kun mä oon niinku tunnettu siitä että otan AINA Margharitan, mä oon The Margharita-ihminen, jos mä ottaisin sen niin mä voisin tavallaan vertailla, mut sitten toisaalta tilanne vaatisi gorgonzolaa ja sitä tonnikalapizzaa on kyllä kehuttu aivan valtaisasti ja…”)

Sä otat sen Margharitan. 

En edes muista minkä Parkkonen otti, koska kun pizza tuli pöytään, rakastelin sitä naamallani, sukelsin siihen, piehtaroin siinä, itkeskelin onnesta sen kaulaa vasten, piilottelin reunapaloja vaatteisiini ja lopuksi nuolin lautasen.

Apua. Mitä juuri tapahtui!?

Ymmärtänette pointin: IHAN JÄRKYTTÄVÄN HYVÄÄ PIZZAA OLI SE!

Nyt käyttäydyn kuin Christine F ja hakkaan Via Tribunalin nettisivuja auki uudestaan ja uudestaan, pohdin seuraavaa mahdollista ateriointikertaa ja tuskailen pizzavalintaa.

Eli yhdistä nämä, sinä kauniiden asioiden ystävä: Via Tribunaliin aperitiiveille ja pizzalle, ja jatkoille sekä musahengailulle Jackieen

Päivän kirja: Sarah Bakewell, At The Existentialist Café – Freedom, Being, and Apricot Cocktails

TallennaTallenna

Mokossa värien perässä

Mokossa värien perässä

Kävimme huhtikuussa Mokossa ostamssa Mokosta lisää värikkäitä samettityynyjä kotiin. Kamalan vaikea valita, katsokaa noita värejä!

Muistan ensimmäisen käyntini Mokossa: en voinut uskoa, että niin ihanaa kauppaa voi olla olemassakaan.  Ja miten siellä saattoi olla ihan kaikkea sitä mitä rakastan ja haluan? Sisustusjuttuja, kirjoja, astioita, herkkuja. Tulen aina vähän hulluksi Mokossa. Vasta myöhemmin opin yhteisten tuttavien kautta tuntemaan Mokon omistajat, sisarukset Lillin ja Susun. Ja Lillin keijukaismaisen tyttären Lakshmin, me ollaan ehkä kaksosia pienestä ikäerosta huolimatta 😉

Jos asuisin kulmilla, olisin Mokossa aina, riesaksi asti. Toisaalta nyt kukkaroni kiittää, että pääsen vain silloin tällöin apajille.  Tosin mokomilla on verkkokauppakin, sitä kautta tilasin sen Crosleyn levarin Parkkoselle joululahjaksi. Levysoitin on muuten saanut vappuna kyytiä, se todella kulki minne vain mukana (kunhan oli töpseli) ja veivasi sitkeästi musaa milloin ex tempore taidegalleria-piknikillä, milloin aurinkoisilla takapihan portailla. Mutta näistä lisää myöhemmin!

Tiesitkö, että Mokolla on myös oma blogi? Erityisesti suosittelen kyttäämään reseptejä, jumalaisen sisustussilmän lisäksi mokolaiset ovat lunkeja huippukokkeja! Otetaan nyt vaikka esimerkiksi se Kevätpasta alla Lilli.

Huom: myös tuo samppanjanvärinen Peugeot on myynnissä, eikö se ihan huuda Hankoon kesäöiden ajeluille!

Gauharin Hello Spring -pop up!

Gauharin Hello Spring -pop up!


Seuraa pikavinkki Helsinkiin: Gauharin Hello Spring pop up -kauppa on avoinna vielä tänään keskiviikkona kello 10-19, osoitteessa Punavuorenkatu 22.

Poimin ostoskoriin t ä y d e l l i s e n olkihatun kevään ja kesän reissuille (leveä musta kanttinauha! tupsu!), kashmirhuivit meille molemmille ja täydennystä tuoksutuotteisiini.

Tänään pop upissa on asiakkaille lisäksi Flower Bar, jossa saa niputtaa itselleen kauniin kevätkimpun. Sanokaa Jannikalle & Sabinalle terveisiä!

Tapahtuman fb-sivun löydät täältä.

Paras fish & chips on löytynyt!

Paras fish & chips on löytynyt!

Jos luulitte, että rakastan yli kaiken muistikirjoja, olitte väärässä. Rakastan yli kaiken ranskalaisia perunoita. Ja jostain mystisestä syystä erityisen kivaa ranskalaisia perunoita on syödä rapeaksi paneroidun kalan kanssa.  Ihan vastikään taas muistutinkin näistä mun säännöllisistä fish & chips-fantasioistani. En vain vielä kertaakaan ole onnistunut saamaan ihan sellaista unelmieni annosta, sellaista kuin KUVITTELISIN sen täydellisimmillään olevan.

Fish & chips on tavallaan ihan simppeli setti, mutta niin herkkää leikkiä kaikkine osasineen, että jostain syystä epäonnistuminen on kokemusten perusteella onnistumista todennäköisempää. Minulle fish & chips on ehdottomasti ravintolaruokaa (tai katukeittösafkaa), sillä ajatuskin muutenkin roihuavasta meikäläisestä, kaasuhellasta ja kuumasta öljystä saa perheen kalpenemaan.

Myönnän, olin aika skeptinen kun kolusimme tänään myöhäiselle lounaalle Kampin 6K-ravintolakeskittymän nurkkaan ja Fisu & Ranet-kioskin tiskille. Emme meinanneet löytää paikkaa millään, nälkäkiukku ravasi kilpaa meidän ylimmästä kerroksesta alimpaan juoksentelumme kanssa ja lopulta puljun sijainti käytännössä katsoen bussiterminaalissa ei aiheuttanut mitään rakkautta ensisilmäyksellä viboja.

Mutta siihen se kuitenkin paiskattiin, korkealle baaripöydälle, jossa odottelimme viileiden, vihreiden olutpullojemme kanssa: ihan täydellinen fish & chips -annos. Peltitarjottimella, sanomalehtipaperia muistuttavalla alusella keko täydellisiä ranskalaisia, rapeaa ja mehevää turskaa, kirkasta hernepyrettä, reilua remouladea ja sitruunanlohko. Mallasviinietikkaa sai ripsiä annokseen oman maun mukaan.

Ja hinta? 9,50 euroa!

Listalla on myös mm. sinismpukoita KERMAISESSA kastikkeessa, tiedän siis mistä löydän lapsilaumani seuraavalla Helsingin reissulla.

Tätäkään paikkaa en olisi löytänyt ilman lukijoitamme, tai yhtä teistä. Nimellä en voi kiittää, kun nimeä en tiedä, mutta kiitos sulle Tuntematon vinkistä!

Wild things

Wild things

Ihanan villit viikonloppukimput löydät Erottajalta, Wild Things Helsinki -kukkakaupasta, Urban A:n kainalosta. Kiitos vinkistä Ira!