Valitse sivu
Leffatreffeillä Helsingissä

Leffatreffeillä Helsingissä

Meillä ei ollut mitään erityisiä talvilomasuunnitelmia, vastahan toivuimme Meksikosta ja toisaalta haaveilemme jo huhtikuisesta Etelä-Ranskasta. Lapsetkin äänestivät rennon kotona hengailun puolesta.

Emme kuitenkaan panneet pahaksemme kun meille tarjoutui tilaisuus karata alkuviikosta pariksi päiväksi kahdestaan Helsinkiin, yhdistämään työtä ja huvia. Irtiotto nimettiin leffatreffeiksi ja laukut oli nopeasti pakattu.

Olimme ajatelleet katsastaa mahdollisimman monta kiinnostavaa elokuvaa ja mielellään Helsingin uusissa helmissä kuten Rivierassa ja Maximissa. Kino Engelin tunnelmaan ja tarjontaan on myös aina voinut luottaa. Näimme itsemme istumassa yötä päivää leffateattereiden hämärässä, tarinasta toiseen leijuen. Se mitä emme ottaneet huomioon, oli rajallinen vastaanottokykymme, järkevä aikatauluttaminen, hyvin syöminen sekä muut aikaavievät ambitiot kuten marmoripöytien metsästys ja ystävien kanssa hengailu. Ja ne duunit. Loppujen lopuksi saimme saldoksi vain kolme leffaa ja ruksin ainoastaan Maximin kohdalle. Minkä leffoissa missasimme, sen muissa elämyksissä voitimme.

Kirjoitan leffoista erikseen oman juttunsa, olen aika tiloissa niistä, jotka näimme. Hirmuinen leffakuume menossa, en haluaisi tehdä mitään muuta kuin uppoutua elokuviin!

Jotenkin aika liikuttavaa, että pienet hotelli-irtitot ovat aina olleet meidän juttu. Suhteemme alkuaikoina jo varasimme aina silloin tällöin (kotikaupungistamme) Helsingistä huoneen kylpyammeella ja elelimme hetken aikaa herroiksi muuten niukan nuoruutemme keskellä. Jatkoimme harrastusta lapsien pulpahdeltua maailmaan, aina kun isovanhemmat pystyivät antamaan meille yhden vapaaillan ja -yön. Kahdenkeskiset hotelliyöt ovat edelleen osa parisuhderepertuaariamme. Hotellihuoneen oven sulkeutuessa me irtoamme hetkeksi arkisista rooleistamme, olemme ne samat nuoret ja hassut, olemassa maailmassa vain toisilleen.  Money well spent.

Kahden vuorokauden visiitti oli erittäin onnistunut ja sen voimalla levottomat jalkani malttavat taas olla aloillaan ainakin jonkin aikaa. Sanotaan nyt vaikka viikon.

Hotellina tällä kertaa Klaus K ja Skylofts-huone omalla parvekkeella kaupungin kattojen yllä. 

Air de Paris

Air de Paris

“Kun asuu Pohjoisessa niin kuin minä, sitä haluaa joitakin kauniita asioita sydäntään ilahduttamaan.”

Mikä saa nuoren miehen panttaamaan kultakellonsa taiteen tähden? Niin Leonard kuitenkin teki, perustaakseen 1900-luvun alkupuolella oman taidegallerian Helsinkiin ja tukeakseen nousevia, suomalaisia taiteilijoita niin siveltimin kuin savukkeinkin. Luonnontieteen opiskelut vaihtuivat taidehistoriaan, vanhat ystävät taiteilijapiireihin, elo Helsingissä matkoiksi Pariisiin ja muualle maailmaan. Tämä satunnainen ihmisen elämänpolku koituu meidän onneksemme nyt helmikuussa, kun HAMissa avautuu 23.2. näyttely Air de Paris.

Leonard Bäcksbackan (1892-1963) ja hänen puolisonsa Katarinan Helsingin kaupungille lahjoittamasta lähes 450 teoksen kokoelmasta kuratoitu näyttely vie meidän viime vuosisadan ensi vuosikymmenille. Elettiin sodan jälkeistä aikaa, ja toisaalta aikaa ennen sotaa. Pariisissa viihtyvät taiteilijat, myös suomalaiset, olivat uutta pullollaan ja Leonard teki hyviä kauppoja. Kotimaahan lähti jälkipolvien ihasteltavaksi rahtilaatikoittain Leonardin valitsemaa ranskalaista taidetta ja hänen suomalaisten suosikkiensa töitä.

Leonardin Konstsalogen – Taidesalonki on edelleen olemassa Helsingin Bulevardilla.

Kuva: Adrien Holy, Ravintolassa, 1939, HAM

Lähteet:
Air de Paris, HAM
Taidesalonki 100 vuotta, HAM

Pariisista kotoisin oleva kuraattori Laura Gutman esittelee HAMin näyttelyn 24.2. klo 14. Olisipa hauskaa ehtiä paikalle!

Rakastunut Anna Ensimmäinen

Rakastunut Anna Ensimmäinen

Viime viikon keskiviikkona heräsimme ihmeelliseen näkyyn. Jopa yläkerran ikkunat olivat lumen ja jään sekaisesta hyhmästä umpeen muurautuneet. Samaa kamaa vihmoi taivaan täydeltä sellaista tahtia, että ulko-oven eteen oli muodostunut korkea lumidyyni ja pihalle pääsi vain puskemalla hartiavoimin itsensä ulos kodin lämpimästä kohdusta. Ne tiet, jotka eivät olleet tukossa, olivat jäässä, autot näkyivät liukuvan kuin hidastetussa elokuvassa sivusuunnassa Hangon Bulevardia kohti merenrantaa. Puuttui vain sinfoniamusiikkia taustalta. Ihmispolon oli kuljettava kaksinkerroin edetäkseen, silti silmät ja suu sohjoa täynnä.

Juuri kyseisen keskiviikon olin tietenkin valinnut junaillakseni itseni muutamaksi yöksi Helsinkiin, mutta pisteet tällä kertaa paljon parjatulle VR:lle. Kiskoin lentolaukkuani jäätiköiden yli ja lumivuorten läpi kuin mikäkin etelänavan valloittaja, vain kymmenen minuuttia myöhässä ensimmäisestä tapaamisesta.

Helsingissä minulla oli enemmän ja vähemmän virallista ohjelmaa, mutta kaikista tärkein tapaaminen sijoittuu nykyään aina Pihlajatielle. Siellä asuu esikoinen. Tällä kertaa meillä oli ohjelmassa muun muassa teatteritreffit!

Helsingin Kaupunginteatterin Rakastunut Shakespeare sai ensi-iltansa Suurella näyttämöllä viime viikon torstaina ja me istuimme polleina parvella kolmessa polvessa, kun mutsikin liittyi seuraan. Olen aika surkea teatterissakävijä, mutta aina kun käyn, vannon käyväni useammin. Niin nytkin. Onhan siinä aivan omanlaistaan taikaa.

Näytelmä oli ihanan klassinen, älykäs, hupsu ja romanttinen. Ensi-illassa on varmaan näyttelijöilläkin erityislaatuinen lataus, mutta meistä pääparin välillä oli niin kipinöivää kemiaa, että poskia kuumotti penkkirivien päähänkin. Heikki Ranta ja Miila Virtanen olivat valloittavia, suloisia mutta sopivasti pippurisia. Lavastus oli superhieno, puvustus ja musiikki saivat meidät heittäytymään ensiminuuteista lähtien 1500-luvulle. Pidimme siis valtavasti!

Näytelmä sikisi minussa myös pukeutumisvimmaksi, oli hommattava pulleat pitsihihat ja leikittävä vähän kuningatar Elisabet ensimmäistä. Myllynkivikaulus vain uupui. Ylen Kulttuuriykkönen käsitteli muuten juuri taannoin Elisabet I:n pukeutumista Pia-Maria Lehtolan johdolla, radio-ohjelmassa vieraina olivat mm. Rakastunut Shakespeare -näytelmän loistavan kipakka kuningatar Helena Haaranen ja näytelmän puvustaja Elina Kolehmainen, kannattaa kuunnella.

Olen menossa lasten kanssa maaliskuussa katsomaan sopivaksi jatkoksi Helsingin Kansallisteatterin Julian ja Romeon. Sitä ennen tahdon kiihkeästi nähdä vielä leffaversion Rakastuneesta Shakespearesta, muistan jumaloineeni sitä silloin joskus hamalla 90-luvulla. (Ja muistatteko Gwyneth Paltrow’n voittopuheen Oscareissa, voi kyynel!!!).

Haluan näyttää kakaroille myös Baz Luhrmannin rajun ysärihitin Romeo + Juliet, pääosissa Leonardo DiCaprio ja Claire Danes.

Jep, selvä putki taas päällä!

P. S. Se peukalosormus LÖYTYI!!

Lue lisää (ja parempaa): Jos minä olenkin vain satunnainen teatterissa pistäytyjä, niin Kujerruksia-blogin hurmaava Linnea sen sijaan on – kaiken muun kulttuurintuntemuksensa lisäksi – katsomoiden kuningatar monenlaisen lavataiteen saralta. Nappaa Linnea seurantaan niin pysyt kärryillä mitä missäkin on meneillään ja miltä se näyttää ja tuntuu!

TallennaTallenna

Aika alkaa nyt

Aika alkaa nyt

Tehtävä: Vie poika kavereineen Superparkiin koska olet luvannut, ja suorita sillä välin mahdollisimman monta omaa juttua.

Aika: Klo 11-16.  (Lähtö Hangosta klo 9 ja paluu Hankoon klo 18.)

Pojat tiputetaan Superparkkiin klo 11.

Aika. Alkaa. Nyt!

1. Ikea, uusi petauspatja, koska vanha on nakertanut alaselkää jo pari vuotta. Aika korjata tilanne! Välihodarit. Petauspatja pitää hakea noutovarastolta, kullanarvoisia minuutteja kuluu.

2. Espoon modernin taiteen museo EMMA ja siellä Ernst Mether-Borgströmin, Sarah Morrisin ja Heli Rekulan näyttelyt. Museokauppafiilisteyä, mutta Frida Kahlo -sukissa ei ole oikeaa kokoa. Lähdemme tyhjin käsin, mutta taiteesta täyttyneinä.

3. Sörnäisten Moko, koska tytär on siellä töissä. Puolet omaisuudestani valuu nykyään Mokoon, koska ostan aina tytärkäynneillä jotain, en pysty hillitsemään itseäni siellä lainkaan. Tällä kertaa löydän järkyttävän hienot fuksianväriset tyynyt, pienen lasipurkin, johon en anna kenenkään laittaa mitään koska se on kaunein tyhjänä, appelsiininkukkasaippuaa, sekä kortin, jossa on tursas. En saa edelleenkään henkilökunta-alea, vaikka kävelen aina kassan taakse pussailemaan tyttöäni päähän.(Käykää moikkaamassa Helmiä, tosin välillä hän on Punavuoren Mokossa! Ai mistäkö tunnistatte? Ahahahahah! No sanotaanko nyt vaikka näin, että me olemme kuin kaksi marjaa. Sillä  lailla viinirypäle vs. rusina -tyyppisesti, mutta kuitenkin.)

4. Hietsun halli. Pientä kissanhännänvetoa Le Marchén ja Fat Ramenin välillä, ramenit voittivat tällä kertaa. Ryystämme lientä antaumuksella, kippistelemme valkoviinillä ja oluella.

5. Sinebrychoffin taidemuseo, hauska Minä en ole minä-muotokuvanäyttely sekä kellarikerroksessa italialaisen Andrea Angionen Terribilis est locus iste-valokuvasarja, jota pidän suurella asiantuntijuudellani vähän kökkönä. Täälläkin huinin museokaupassa ties kuinka kauan, ja ostan toiselle tyttärelle tuliaiseksi heijastimen, jossa on nuoren renesanssinaisen muotokuva. Kukapa EI rakastaisi heijastinta, jossa on nuoren renesanssinaisen muotokuva!

6. Liike, eli vaateliike Liike Fredalla. Muistatteko mustan villakangastakkini? Sen jossa asun? Kadun syvästi, etten ostanut samaa takkia aikoinaan myös kyyhkynharmaana…

7. Shine on! Kas, kirjoja! Itselleni uusi tuttavuus, tämä puoti, täynnä elämäntaitoa ja enkeleitä. Todella hieno pinkki neonvaloteksti seinällä. Inspiroidun.

8. Nide. Ostan Minä maalaan kuin jumala -kirjan, enkä vähiten sen upean kannen tähden. Kiertelemme hyllyjä kauan, kauan, hiljaa ja hartaina.

9. Niteen vieressä on C. Hagelstamin Antikvariaatti, sekään ei ole mikään pikaisen piipahduksen paikka. Haluaisin kuvata jokaisen huojuvan kirjapinon ja tapetoida kuvilla taloni. Saisikohan täällä yöpyä joskus? Katselen Picasson luonnosvihkojen pohjalta tehtyä taidekirjaa, mutten kuitenkaan raaski ostaa sitä. Palautamme sen ikkunasomistukseen. Kukakohan ikkunoiden kirjat kokoaa, asetelmat ja valikoimat toimivat ainakin minuun magneetin lailla? Seuraa kuvauksellista antikvariaattia myös Instagramissa.

10. Café Ekberg. Vooooooi, meidän hääjuhlapaikkamme, täällä istuimme lumikirkossa tapahtuneen vihkimisen jälkeen “kello viiden teellä” seurueinemme, pian kahdeksantoista vuotta sitten. Muistatko tarinan? Nyt jaamme Napoleoninleivoksen, hörpimme kahvia, himoamme vihreää marmoria ja aikaa, jolloin ei olisi aina kiire.

klo 16:05 kurvaamme Espoon Superparkin eteen. Olen onnistunut selviytymään 19 vuotta äitinä astumatta koskaan mihinkään sisäleikkihalliin puolella varpaallakaan. Nyt sekin neitsyys on menetetty. Vastassa on punaposkisia lapsia, kuinka hauskaa!

Kuudelta olemme jo Hangossa, ryhdymme ruoanlaittoon, nostamme juustot lämpenemään. Kyllä sitä ehtii, jos tahtoo.

P.S. Semmoinen hauska homma, että koska tämä ei ollut lemmenloma, jolloin teimme tietysti ihan samanlaisia asioita kuin nyt (miinus se lempi), en tietenkään stressannut esimerkiksi pukeutumisesta ollenkaan. Hiihtelin tyynesti Nikke Ankara-tyyppisessä lookissani tukka sotkussa pitkin kaupunkia. Mitä tästä opimme? (Opimme näköjään koko ajan nykyään jotain.) Lemmenlomia kannattaa  tästä lähtien kutsua “Superpark-keikoiksi”. Ongelma ratkaistu.

Hotellielämää

Hotellielämää

Teille lienee käynyt matkan varrella selväksi, että pidän hotelleissa notkumisesta. Ymmärrän, että viehätys katoaa sukkelaan, jos hotellielämä käy työstä, mutta näin satunnaisena piipahtelijana olen edelleen tohkeissani pienistä shampoopulloista ja muhkeissa vuoteissa nautituista aamiaisista.

Me vietimme viime viikonloppuna lemmenlomaa Helsingissä, siitä lisää myöhemmin. (Jos muistan, en ole palannut melkein mihinkään juttuun johon olen luvannut palata. Anteeksi. On ollut kiireitä.)

Nyt haluan nimittäin kirjoittaa aiheesta, jonka olen meinannut toteuttaa joka kerta hotellivierailun jälkeen. Minähän olen tunnetusti krooninen ajattelija ja jopa superrentouttava hotellivierailu stimuloi pääni täyteen kysymyksiä ja pohdiskeluja, koskien hotellielämää. Löydän vaivattomasti itseni vatvomasta oikeita ja vääriä tapoja elellä hotellissa, ja mietin tietenkin myös legendaarista mitä muut minusta ajattelevat -soopaa, eli tässä tapauksessa mitä minusta ajattelee hotellinväki. Sillä jos jostain asiasta voi tehdä ongelman, niin minähän totta vieköön teen!

Ja koska tyhmät kysymykset on tehty kysyttäviksi, soitin tuttavalleni, Klaus K -hotellin hotellipäällikkö Tero Thynellille.

Anna: Tero, kerrohan, saako ne ihanat pienet shampoopullot, hoitoaineet, vartalovoiteet ja vanity kitit ottaa hotellista mukaansa? Ja ajatteleeko kerrossiivoja, että vitsi mikä pihi bitch täällä on kyläillyt, jos ottaa?

Tero Thynell: Haha, siitä vaan, tottakai saa ottaa! Nehän ovat ihan parhaita matkakokoisia tuotteita myöhempää käyttöä varten! Itse asiassa se suorastaan helpottaa kerrosiivojan työtä, kun ei tarvitse arvailla onko pulloja avattu ja vähän käytetty. Hyvin herkästi ne kaikki vierailijoille tarkoitetut tuotteet menevät roskikseen, jos on pienikin epäilys.

Anna: Teillä on Klaus K:ssa ekologista ajattelua, kaikki kosmetiikkakin on isoissa pulloissa, pisteet muuten staileista MALIN + GOETZ -tuotteista.

Tero Thynell: Ekologisista valinnoista puheenollen, tiesitkö muuten mikä on tulevaisuuden juttu hotellisiivouksessa mm. Ruotsissa? Aktiivivesi! Meillähän on tämä Green Key-sertifikaatti ja olimme sen tiimoilta palaverissa, jossa kerrottiin siivoamisesta ilman kemikaaleja, aktiivivedellä.

Anna: Mä r a k a s t a n hotelleiden aamutossuja jostain syystä. Ja kyllä, otan nekin mukaani. Niitähän ei pestä ja kierrätetä. Mutta mun on myönnettävä, otan joskus myös ne toisetkin tossut, muovipaketissa, jos Parkkonen ei ole avannut omiaan. (Miehet eivät ole niin aamutossuihmisiä?) Asettelen aamutossuja sitten yövierailleni, koska tietysti kotioloissakin usein leikin hotellia (suklaakonvehti tyynylle jne.), eivätkö kaikki tee niin?

Tero Thynell: Käytettyjä tossuja ei tosiaan pestä eikä kierrätetä, ne menevät roskiin. Eli mukaan vaan nekin ihan hyvällä omatunnolla. Enkä pistä pahakseni vaikka käyttämättömätkin tossut lähtisivät vieraan matkaan. Nehän mainostavat hotellia jatkokäytössä teidän vieraillenne.

Anna: No joko nyt se kerrossiivooja ajattelee että kaikkiko sen pitää riipiä mukaansa?

Tero Thynell: Ei ajattele, kerrosiivoojilla ja meillä muilla hotellityöntekijöillä on aika paljon muuta ajateltavaa kuin hotellivieraidemme käytös. Sitten jos lähtee esimerkiksi lamput seinästä, niin sitten ei ehkä ajatella niin hyvällä.

Anna: Mä r a k a s t a n myös tilata aamiaisen huoneeseen. Ihan parasta! Pitääkö mun meikata ja pukeutua aamiaisentuojaa varten vai saanko ottaa aamiaisen vastaan aamutakissa?

Tero Thynell: Anna saat, todellakin. Aamiaistarjoilijalle on itsestään selvää, että hän hyvin hienovaraisesti astuu siinä asiakkaan intiimiin tilaan ja tilanteeseen, ja kunnioittaa sitä. Sitä paitsi sehän on juuri huoneaamiaisen juttu, että ei tarvitse vielä laittautua maailmaa varten.

Anna: Ärsyttääkö teitä juosta tarjottimien kanssa kerroksissa?

Tero Thynell: Ei hyvänen aika ärsytä, aamiainen huoneeseenhan on tosi ihanaa, mekin ihan hykertelemme asiakkaan puolesta!

Anna: Mä kirjoittelen kaikenlaisia erityistoiveita aamiaistilauslapun reunaan, pyydän Hesarin tai lämmintä maitoa kahvin kanssa, tai annan munankeitto-ohjeita. Laitan toki aina siihen myös hymynaaman kuvia, ettei kukaan ajattele, että olen mikään vaativa ihminen, vaan sellainen hyvin kohtelias ja nöyrä.

Tero Thynell: Hei tämä onkin nyt tärkeä asia: kannustaisin tosi rohkeasti asiakkaita avaamaan suunsa toivomustensa suhteen. Oikein TOIVON, että asiakkaat antaisivat meille tilaisuuden palvella vielä paremmin! Otamme mielellämme mieltymykset huomioon, kunhan meille kerrotaan niistä. Mitään kristallipalloa kun ei ole. Kaikista kurjinta on, jos jälkikäteen sanotaan, että olisi ollut kiva jos teillä olisi ollut sitä tai tätä. Jos tiedämme etukäteen, voimme aika monessa tapauksessa vaikka valmistaa erikseen jotain asiakkaan toiveita vastaavaa. (Tällöin toki lisämaksu on mahdollinen.)

Anna: Mä inhoan ruokahävikkiä, olen kehittynyt todella taitavaksi ja optimaaliseksi aamiaisentilaajaksi. En tilaa mitään turhaa. Tässä mä olen ihan super.

Tero Thynell: Joo, minustakin ruokahävikki on iso, maailmanlaajuinen ongelma. Paras tapa saada tarjottimen ruokamäärät kohdilleen on luonnollisesti tilata vain sen verran kuin jaksaa syödä. Lisäähän saa tarvittaessa aina.

Anna: Annetaanko aamiaistarjottimen tuojalle muuten tippiä? Mä olen kova tippaamaan ravintoloissa, mutta olen usein tosi vaivautunut aamiaistilanteessa kun en tiedä missä kohtaa ja kuinka paljon ja onko se noloa vai ei.

Tero Thynell: Tippaatko hotelliaamisella, jos syöt sen salissa? Et varmaankaan. Mutta toki jos olet paljon kirjoitellut sinne lapun reunaan erikoistoiveita ja ne on kivasti toteutettu, niin saahan siitä kiittää huonepalvelua.

Anna: Siihen nähden, että tykkäisin tilailla kaikenlaista huonepalvelusta muutenkin, teen sitä tosi harvoin. Mutta joskus kuitenkin. Miksiköhän hotellissa tekee aina mieli syödä caesarsalaatti tai hampurilainen? Tai joku klassikko BLT-sandwich? Olen ollut havaitsevani kolmea koulukuntaa tarjottimen suhteen syömisen jälkeen: nostetaan käytävän lattialle, soitetaan joku noutamaan tyhjä tarjotin tai jätetään tarjotin aamuun ja lähtöön saakka huoneeseen. Uuh, tota viimeistä mä en ihan ymmärrä… Mikä on paras tapa?

Tero Thynell: Ehdottomasti paras tapa on soittaa huonepalvelu hakemaan tarjotin ruokailun jälkeen. Se on selkeintä. Tottakai kierrämme käytävät iltaisin ja öisin ja keräämme tarjottimet myös käytävältä. Minustakin ehkä se ruoantähteineen huoneessa seissyt tarjotin on se vähiten hyvä käytäntö. Ja Anna, saat tilata ihan mitä tahdot huonepalvelusta, me emme todellakaan tee asiakkaistamme luonneanalyysejä tai luokittele muutenkaan vieraitamme.

Anna: Ja sittenhän mulla on tää, että mä siivoan lähtiessäni. (Mä muuten myös joskus uudelleensisustan hitusen tullessani, mutta ei puhuta nyt siitä.) Poislähdön alla laitan kaikki nätisti ja kerään pyyhkeet viikattuina ammeeseen ja ylipäätänsä vähän järkkäilen paikkoja. Suoristelen asioita. Ajattelen kuinka ILOISEKSI kerrosiivooja varmaankin tulee ja kuinka suurella kaipauksella hän minua ajattelee. Tyyliin siinäpä vasta oli viehättävä asiakas, toivottavasti hän palaa pian! Olenko normaali?

Tero Thynell: Ei sun kyllä tarvitsisi. Mutta en mä sano, että se ihan kurjaakaan on, siivoojan kannalta. Se on aina jännä hetki astua sinne huoneeseen, että mitä on luvassa. Tottakai siivoojakin ilahtuu, jos ei mitään ihan hurjaa kaaosta ole vastassa.

Anna: Mikä hemmetti siinä muuten on, että hotellihuoneiden ihanissa, ylellisissä, muuten niin viimeisen päälle suunnitelluissa kylpyhuoneissa on yleensä aivan surkeat meikkivalot!

Tero Thynell: Hyvä kysymys. Suunnittelevatko valaistusta ihmiset, jotka eivät meikkaa? Meidän olisi varmaan muutenkin syytä ottaa useammin käyttäjät eli hotelliasiakkaat mukaan suunnitteluun?

Anna: Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi! Jatketaan. Koska en yleensä ikinä haluaisi poistua hotellista määräaikaan mennessä, kysyn joskus mahdollisuutta venyä mestoilla vähän pidempään. Miten se vaikuttaa teidän hotelli-ihmisten elämään, olenko riesaksi?

Tero Thynell: Aina saa kysyä. Jos on todella kiireistä ja täyttä, niin sitten se ei vain yksinkertaisesti onnistu. Onhan se vähän hankala yhtälö ja sekoittaa siivoojien pakkaa työjärjestyksen osalta, mutta aina kun se vain on mahdollista, myönnämme sen mahdollisuuden ilolla. Ei ole tapana pantata hyvää palvelumahdollisuutta. Jotkut hotellit veloittavat lisäajasta, tämä vain sinulle tiedoksi.

Anna: Kiitos tosi paljon Tero kun ehdit vastailla. Kerrohan nyt lopuksi Klaus K:n kuulumisia, en olekaan ollut teillä pitkään aikaan? Kaltaiseni hotellihaukka on kyllä armoton asiakas, uudet hotellit vetävät heti puoleensa… Vaikka teillä on kyllä kaupungin paras asiakaspalvelu, on aina ollut. (Sitäpaitsi mun huumorintajuun vetosi aina se, että siirryin Hangon Bulevardilta Helsingin Bulevardille, heh!)

Tero Thynell: Nyt ei ole mitään suurempaa kerrottavaa, pari vuotta sitten rakensimme vintille Sky Lofts-huoneet ja sviitit sekä kattoterassin, ne ovat tosi kiva lisä tarjontaamme. Aulabaari eli lounge on mukava, Toscaninissa on tosi hyvää italialaista ruokaa, meille voi tulla hengailemaan vaikkei yöpyisikään.

Anna: Joo, ne teidän Helsingin kattojen korkeudella olevat parvekkeelliset pienet huoneet on kivoja, tykkään hirveästi kun huoneessa on tasoja, siis että noustaan esimerkiksi pari porrasta ylös sänkyyn. Kuule, jos lukijoilla on vielä jotain ovelia kysymyksiä hotellielämästä, lupaatko vastata vielä niihinkin?

Tero Thynell: Tottakai!

Kuvan aamiainen on viime viikonlopulta Hotel Havenista, joka kuuluu Kämp Collection Hotels -ryhmään, kuten Klaus K:kin.