tammi 17, 2017
Suuren suuri kiitos kaikille blogiuudistusta kommentoinneille. Jos mahdollista, olen nyt entistä enemmän sekaisin 😀
Ainoa oljenkorteni on tämä Belgian Lempin mummon kannustava elämänohje:
AINA SE JOTENKIN MENEE.
Tämä on itse asiassa vähän sama juttu kuin se meidän takka. Pitääkö purkaa aina kaikki ja leuhottaa ennen kuin on mitään käsitystä uudesta? Ilmeisesti pitää, kun on minusta kysymys. Ei ole tietoa nimestä, ei blogialustasta, eikä kukaan graafikko huutanut hep haluan luoda ilmeesi, sinä inspiroiva olento. Eikä ole takkaakaan.
Olen pulassa, olen NIIN pulassa.
Mieheni on muuten ollut Pulassa, Kroatiassa (tai silloin se oli vielä Jugoslaviaa). Noin, katsokaa, osaan puhua muustakin kuin blogiuudistuksesta.
Meillä oli ihan mahtava viikonloppu. Perjantaina saimme syödäksemme kreikkalaisen illallisen, kun Kalamatan oppaani olivat Hangossa. Tottakai tarjolla oli tsatsikia ja horiatikia, he eivät olleet unohtaneet pakkomielteenomaista suhtautumistani noihin kahteen klassikkoon, mutta myös pitkään uunissa (ja punaviinissä) haudutettua, talvista lihapataa luumuin ja rusinoin. Makeaa, sakeaa, ihmeen ihanaa.
Lauantaina lorvimme aamun, venyimme aamupalapöydästä keittiön nojatuoleille, keittiön nojatuoleilta olohuoneen sinisille sohville. Levysoitin veivasi paatoksella luettuja ranskalaisia runoja, me kääntelimme lehtien sivuja sormet painomusteessa.
Ehdimme vain vaivoin kävelykadulle kirjakauppaan ja kukkakauppaan, molemmista löytyi viikonlopun sulostuttajia. Lounaan jälkeen katsoimme kissan kanssa Woody Allenin Husbands and Wives, jota rakastan ja jonka värimaailmaan ja interiööreihin holahdan kuin vasikka kevätlaitumelle. On mahdollista, että pientä unosta ilmeni elokuvan loppumetreillä, mutta se ei ole niin vaarallistä, näin sadannella katselukerralla.
Pimeyden laskeuduttua kävelimme vielä nimellisen lenkin, katsoimme sataman valoja ja ihmettelimme harvinaista, tuuletonta iltaa.
Ennen nukahtamista luimme sängyssä, puhtaissa, mustissa, rapeissa pellavalakanoissa. En tiedä parempaa tapaa päättää (lauantai)päivänsä.
Sunnuntaina tein avokadorisottoa, joka onnistui erinomaisesti. (Mikä ei tosin ollut kovin vaikeaa.)
Avokadorisotto
Alkuperäinen ohje K-Ruoka, alla ohje pienellä omalla veivauksella.
Tee perusrisottopohja lempireseptisi mukaan. Minä esimerkiksi pidän pieneksi pilkotusta sellerinvarresta risotossa sekä kuullotan sipulit ja sellerit (ja riisinjyvät) aina voin ja öljyn seoksessa.Todennäköisesti yliannostelen parmesania ja vasta ihan viime aikoina olen oppinut jättämään risoton tarpeeksi valuvaksi.
Pilko suureen kulhoon ainakin puolikas avokado per syöjä. Mausta avokadokeko sitruunanmehulla, suolalla ja mustapippurilla. Riivi joukkoon ainakin puska basilikaa.
Vaikka alkuperäisessä ohjeessa opastettiin toisin, me annostelimme avokadosalaattia risoton päälle vasta lautasilla.
Kuva risotosta löytyy Instagramin puolelta. Siellä komeilee myös hysteerinen jälkiruoka-annos, monsterijätski, joka koostui Kolmen Kaverin aavistuksen suolaisesta kinuskipähkinä-jäätelöstä, kermavaahdosta ja kinuskikastikkeesta!
Näillä eväillä olikin hyvä valmistautua tähän alkavaan viikkoon, joka on ollut jo nyt superantoisa, vilkas ja täysi, vaikka lempipäiväni tiistai vasta taittuu kohti keskiviikkoa. Jos se näin alkoi, mihin se voi päättyäkään?
Olen pitkästä aikaa optimistisella tuulella. Minä, kaikista maailman ihmisistä.
Lue lisää: Crosleyn levysoitin esitelty ensimmäisen kerran täällä.
TallennaTallenna
tammi 15, 2017
Nyt mä olen kyllä taas itselleni sopan keittänyt…
Menin hetken huumassa perjantaina ilmoittamaan Instagramissa ja facebookissa, että tammikuun aikana veivataan kuuden blogivuoden kunniaksi uusiksi koko blogi, nimeä ja ulkoasua ja kaikkea myöten.
Huh huh. Siis HUH HUH! Hulluko mä oon… No, yhtä varmasti kuin on saatava joka syksy kaalipataa, romahdettava joulun tienoilla tai koettava kevään kiihkeä kukinta Rivieralla, koittaa tammikuussa pakottava tarve pistää blogi mullin mallin.
Joka. Ikinen. Tammikuu.
Nyt se sitten tapahtuu.
Vaikka kaikille muille tämä on varmaankin nyt ihan että mitä se kohkaa, aivan sama, pikkujuttu, niin jostain syystä tämä on niin niin niin pelottavaa, että mahaan sattuu ja yöllä ei tule uni. Mitä jos kaikki pohjatyöni valuu hukkaan? Mitä jos kaikki katoaa?
Vaikein asia on tietysti nimi.
Heti kun olin päättänyt, että tällä kertaa se todella vaihtuu, kiinnyin hurmionomaisesti vanhaan kunnon Kirjatoukka ja Herra Kamera -nimeen. Siihen työnimeen, joka jäi blogin nimeksi, jota aina nimeä kysyttäessä jotenkin nolostelin ja selittelin ja mumisin huulen nurkasta, joka alkoi vaivata vuosi vuodelta enemmän. En tahdo olla enää mikään mato ja herroittelu on aina tuntunut vieraalta. Se, mikä nimi loppujen lopuksi on, minulla ei ole vielä aavistustakaan. Tai on liian monta aavistusta.
(Perhe on onneksi ollut avuliaalla päällä. Vai mitä sanotte lasten ehdotuksesta P.S. Muista hakea lapset? Mrs Jonesin Jonna taas keksi, että hakisin ideaa jostain coolista drinkin nimestä. Ainoa, minkä keksin, oli Sex on the Beach. Ehkei kuitenkaan, vaikka Hangossa ollaankin. Sen voin vannoa, että Kirjaperhonen se ei ainakaan tule olemaan!)
Seuraavaksi vaikeinta on kaikki tekninen. Sama blogialusta vai jotain muuta? Tekisi mieli uusiutua kivijalkaa myöten. Ja voinko vain vaihtaa some-kanavien nimet ilman uusia tilejä? Pystynkö infoamaan seuraajia tarpeeksi, ettei jengi ihan putoa kärryiltä kun nimi yhtäkkiä muuttuu? Missä kaikkialla olenkaan tällä nimellä, mitä kaikkea pitää muistaa?
Visuaalisuus on itselleni tosi tärkeää blogeja selatessa. Rakastan kun on kaunista. Saanko kaiken näyttämään siltä miltä haluan itsekseni, vai tarvitsenko apuja? Haluaisin apuja, olen kyllästynyt tekemään yksin. Haluaisin kokonaisen tiimin!
Haluan myös ottaa blogin vahvemmin omiin nimiini. Tämä on minun blogini, minun näkemykseni elämästä. Mies saa ja toivottavasti haluaa edelleen tuottaa jumalaista kuvamateriaaliaan, ja minä haluan muistaa olla siitä aina kiitollinen ja antaa kreditit sille jolle kreditit kuuluvat. Mutta minun blogini tämä on.
Haaveilen myös pikkupikkuriikkisestä nettikaupasta. Taidetta, porsliinisia nakkikulhoja, muistikirjoja, lempijuttuja. Mutta se on toki jo niin jännää, että huimaa. Ei puhuta siitä enempää. Itse asiassa, ei edes mietitä sitä nyt.
Saanko kysyä teiltä pari kysymystä, jotka auttaisivat minua tekemään päätöksiä? (Ja tyydyttäisivät uteliaisuuttani.)
1. Käytättekö arkistoja, esimerkiksi hakukentän kautta tai sivupalkin avainsanojen takaa? Mitä haette jos haette? (Tilastojen mukaan viismausteen reseptiä, mutta mitä muuta?)
2. Haluatteko, että kaikki vanhat jutut säilyvät? Minä haluan, minusta ne kaikki yli 2 200 artikkelia ovat ihan ylimaallisia helmiä, mutta olen vähän jäävi sanomaan.
3. Mistä pomppaatte blogiin? Ihan muuten vain avaatte suoraan osoitteen ja katsotte onko se inspiraation orja saanut mitään aikaiseksi vai sysääkö facebook-postaus teidät uusimpien juttujen pariin?
4. Miksi oikeastaan luette tätä blogia, mikä kiinnostaa eniten? Eivät ainakaan kirjat, jos tilastoihin on uskominen, mutta niistä fiilisteleminen jatkuu siitä huolimatta. Sitä en tiedä, hyväksytäänkö minua enää uudistusten jälkeen tai onko koskaan hyväksyttykään oikeiden kirjablogien joukkoon, mutta en tiedä mikä muukaan olen.
5. MITÄ JOS KAIKKI MENEE IHAN PIELEEN??????
6. MITÄ JOS KUKAAN EI ENÄÄ TYKKÄÄ MUSTA??????
7. MITÄ JOS MÄ ONNISTUN DELETOIMAAN ITSENI JOTENKIN KAIKKIALTA, EHKÄ JOPA FYYSISESTI MAAPALLOLTA??????
Belgian Lempin kommentti postaukseen Syy taukoon naurattaa mua yhä edelleen. Tässä se aavistuksen lyhennettynä, lihavoinnit minun.
Sillä muuttuu mikä hyvänsä, niin yksi pysyy. Kirjoittaja itse, maneereineen ja marinoineen.
* * *
“Rakkaus ja ilo ja kaikki nää on tosi hienoja juttuja. Mutta kyllä mä nostaisin siihen rinnalle tasaveroisina – ja itse asiassa lukijan näkökulmasta verrattomasti kiinnostavampana – mm. perusteettoman draaman, pikkujutuista kiukuttelun ja raivokkaan tohinan (viittaisin tässä vaikkapa taannoiseen havuja perkele- tunnelmiin, joista sitten sukeutui pieruhuumorilla höystetty melukylämäinen perheidylli).
En tietenkään mitenkään vihjaile, että Kirjatoukan blogissa esiintyisi mitään uhmakohtauksia, herkän taiteilijasielun “ja sitten mä menin viideksi päiväksi viltin alle nyyhkimään”- kriisejä. Ihan vaan noin yleisesti tuli etsimättä mieleen noi jutut tässä blogia lukiessa. Mä monesti just assosioin tollain ihan vapaasti…krohm…
(…)
Kirjatoukan sitruunaintoilut sen sijaan – anytime! Koska tiedän, että ennen kuin se on ehtinyt/muistanut laittaa blogiin jotain marmelaatirespetiä se on jo eksynyt luuhaamaan jonnekin “kukaan ei ole koskaan kuullutkaan, mutta ois PITÄNYT” taitelijan villaan tai heittelemään konvehteja eiku konfetteja tai sitten se on sohvannurkassa stressaamassa jostain käsittämättömästä, mutta just nyt maailman tärkeimmästä jutusta.
Itsensä ruoskimisesta voit kyllä luopua. Ota mut esimerkiksi! Vaikkapa tää kommentti. Yhtään en pinnistellyt ja näin hyvä tästäkin tuli! Voit lainata mun mottoa ja tutkistella sitä sydämessäsi. Miksi ponnistella, jos riman altakin mahtuu!”
– Belgin Lempi
P.S. Kaikille täällä salaa pyöriville mainostajille – turha yrittää! (Paitsi jos haluisitte mainostaa jotain mua kiinnostavaa kuten suomalaisia kulttuurilehtiä, lakritsia tai selluliittivoidetta, joka maksaa miljoonan eikä taatusti toimi.) Kirjatoukka tossa nyt höpisee, mitä höpisee, mutta oikeasti sitä ei kyllä kiinnosta pätkääkään väsätä runollisenhaikeaa postausta, jossa välillä syödään valmisnuudeleita purkista. Se vois kyllä olla kiinnostunut ilmaisista hotelliöistä, ravintolaillallisista tai matkalipuista. Tarjotkaa niitä! Mutta älkää sitten syyttäkö mua, jos se kirjoittaakin sitten siitä, miten se oli yrittänyt lukea jotain, mutta ei sitten pystynytkään ja luki loppujen lopuksi Lippe Suomalaista.”
GIF via Design Taxi.
touko 4, 2016
No jopas… ootte te kyllä… mä luulen, että mä en ansaitse teitä.
Arvatkaa, mikä minut tänään herätti? Lokkien nauru. Makuuhuoneen parvekkeen ovi oli unohtunut yöksi auki (kesä!), joten meren tuoksulla oli tilaa seilata sisään perässään kokonaisen lintukuoron riehakas aamuylistys tuulen selässä ratsastaen. Tuli ihan Saariston lapset-fiilis. Ja onhan Hanko lähes saari, kuten on ihminenkin, näin pitkälle olen päässyt valaistumiseni tiellä. Ei ole helppoa tämä valaistuminen, kun ei ole luontaisesti valaistunutta sorttia, vaan ennemminkin vähän pimeä.
Kommenttinne alkoivat eilen pimpahdella puhelimeeni heti Syy taukoon -postauksen julkaistuani, ja yritin tapaamisten ja muiden juoksujen lomassa kurkkia niistä sen minkä ehdin. Vasta illalla kotona sitten kunnolla luin, ja luin ja luin, uudestaan ja uudestaan. Ootte te kyllä… ihania.
(Ja Belgian Lempi on kahjo! Rakas, tarkkanäköinen kahjo.)
Jostain syystä minun on edelleen vaikea kirjoittaa, mutta ajattelin nyt kuitenkin vain kirjoittaa. Edellinen postaus tulvahti näppäimistön kautta kuin tsunami, ja painoin julkaise-nappia ennen kuin kriittinen vänkääjä-minäni ehti väliin. Opettelua, opettelua. Laske irti, älä takerru täydellisyyden ideaan.
Olen ottanut ihan tosissani sen Totuus kutuviikonlopusta -parahdukseni. Sen, että miten elämä olisi täysillä elettävissä kuukauden jokaisena päivänä. Se on syössyt minut isommalle matkalle kuin ajattelinkaan. Sen sijaan, että hoitaisin ja hoidattaisin vain joitakin tiettyjä vaivoja (jotka kaikki muuten alkoivat ainakin mielikuvissani samana päivänä kun täytin 40 vuotta), olen huomannut, että koko kimppu, jota Kirjatoukaksikin kutsutaan, vaatii pientä ravistelua. Ja kuinka vaikeaa on melkein 20 vuoden palvelemisen jälkeen keskittyä itseensä, satsata itseensä. Jo se on iso askel.
Kirjoitan hoidoista ja tuloksista erikseen, mutta kerron tämän. Yhden mielikuvaharjoituksen aikana oivalsin jotain hassun pientä, hiukan huvittavaa, mutta hirveän tärkeää.
Kysymykseen OLENKO SITTEN AINA ONNELLINEN, vastaus on
“VÄLILLÄ”
Ja sen pitää riittää. Ja se on lohdullista, ja tarpeeksi! Tässäkään ei voi eikä kannata pyrkiä sataan prosenttiin hullunkiilto silmissä.
Jo joogatessa sen aikoinaan opin, mutta kalloon takomista se vaatii edelleen: 70 % on jo tosi hyvä. Tai kuten Belgian Lempi (hei nyt se Fan Club!) sanoo:
Miksi ponnistella, jos riman altakin mahtuu!
Mutta ei syytä huoleen siskot. Tulette kaikesta huolimatta saamaan säännölliset annokset kipuilua, kriiseilyä ja kiukuttelua. Mikäs pahan tappais, kuten mummoni usein sanoi, ei nyt Luojan kiitos sentään minusta, mutta muuten. En aio piinata teitä pelkillä hippitouhuillani, luvassa on mm. juttua siitä mitä aion syödä kun täytän 50 vuotta joskus vuosien kuluttua. Sillä se jos mikä on oikeasti tärkeää ja tähdellistä!!!
Vielä kerran kiitos kaikista ihanista, ihanista kommenteistanne. Olette tärkeitä.
Päivän kirja: Pentti Saarikoski – Suomentajan päiväkirjat (ties kuinka monetta kertaa).
Koska: “Pentti ei voi hyväksyä sitä, että elämä nyt on kerta kaikkiaan tylsää.” – Tuomas Anhava
Kuva: Pinterest
joulu 10, 2015
Siis mitä täällä tapahtuu?
Kommenttiboksissa minut on syössyt valtaistuimelta muuan Belgian Lempi, jota kansa rakastaa nyt enemmän kuin kuningatarta itseään. Lempi nimittäin ojensi taivaasta (= Belgiasta) jouluahdistuneille kirjoittavan kätensä ja katsos, kädessä oli Kivan Joulun Avaimet eli “What’s not to like?“, kuten Lempi sanoo.
Puran vapaamuotoisesti Belgian Lempin joulun muistilistaksi meille kaikille lahkolaisille, ettei meidän tarvitse säikyttää Lempin perhettä pamahtamalla hänen belgialaisen ovensa taakse aattoaamuna. Sitäkin nimittäin jo kommenteissa suunniteltiin.
- Laulaa loilota joululauluja koko ajan ja joka välissä
- Tuhlaa rahaa kauniisiin kransseihin, anemoniin, amarylliksiin ja jouluruusuihin
- Koristele kuusi vaaleanpunaisilla paljettipuudeleilla ja violeteilla ja oransseilla riikinkukoilla
- Kultapalluranauhat voit kietoa omaan kaulaan (ei liian tiukalle!)
- Muista koristelussa ja tunnelmanluomisessa Marjo Matikaisen legendaarinen ohje: “Havuja, perkele!”
- Siemaile Cointreausta, limemehusta ja soodasta sekoitettua, rosmariininoksalla koristeltua drinkkiä…
- … ja esiinny taikajuoman voimalla joulunhengettärenä tökkimällä neilikoita appelsiineihin
- Supervinkki: Ihan mistä vain ruoasta tulee jouluisaa, kun sen päälle nakuttelee granaattiomenan siemeniä:
- testaa vaikka taateli-kaneli-kuskusilla tai appelsiinisalaatilla
- Anna penskojen kattaa pöytä
- Lado tarjolle ostereita, parhaita kalaherkkuja ja samppanjaa
- Pistä sukulaiset vastaamaan aattoillan ohjelmasta; jokainen esittää jotain oli lahjakas tai lahjaton
- Älä missään nimessä unohda granaattiomenapavlovaa!
***
Belgian Lempin granaattiomenapavlova
Paistele ihanan venyvänsitkeitä, pieniä marenkeja. Marengit voi tehdä jo päiviä aikaisemmin.
Vatkaa iso keko kermavaahtoa ja mausta se vaikkapa vaniljalla tai kardemummalla.
Kokoa jälkiruokamaljaan suloisesti sekaisin marenkeja, kermavaahtoa ja granaattiomenan siemeniä.
Tai vaihtoehtoisesti mausta kermavaahto neilikalla ja sekoita jälkiruokaan marenkeja, kermavaahtoa, passionhedelmää ja vadelmakastiketta.
***
Älkää minua syyttäkö, syyttäkää Belgian Lempiä!
Kuva: Pinterest
