Valitse sivu
15 vuotta sitten, osa 13

15 vuotta sitten, osa 13

15 vuotta sitten ostimme talon Hangosta. Kirjoittelin sähköposteja (myöhemmin myös kirjeitä ja tekstiviestejä) ystäväni K:n kanssa, ensin kysyäkseni apua talokaupoissa, mutta keskustelu laajeni nopeasti koskemaan koko sen hetkistä (hektistä) elämäämme.  Viestinvaihdon alkaessa olin 32-vuotias, lapset olivat kuuden, viiden ja 3 kk.

Tekstejä on editoitu ja lyhennetty, ja esillä on vain minun osuuteni.
Kutsun ystävääni Jajaksi, lempinimi tuli Rebecca Wellsin kirjasta Jumalaiset Jaja-siskot.
Laajemman pohjustuksen tälle vuoden kestävälle juttusarjalle löydät täältä.

***

SYYSKUU 2005

Saitko Parkkosen kuvat? Ajattelin, että jutussa (K teki lehtijuttua talostamme, toim. huom.) voisi korostaa näitä käytettyjä kalusteita, jotka ovat aika rönttöisiäkin, mutta olen takuuvarma, että sellainen trendi on tulossa ja kovaa, kaiken kauniaislaisen kiiltävyyden jälkeen. Me emme ole ostaneet kuin kenkätelineen ja pienen vaatekaapin, senkin vanhana. Kaikki muu on jostain saatua tai löydettyä!

***

En kertakaikkiaan malta odottaa, että pääsen esittelemään sinulle Hankoa. Nytkin, kun aurinko paistaa ja on tyyntä ja hiljaista, kävelyttäisin sinua rantoja pitkin, yli kallioiden, ohi huviloiden, läpi puistojen. Nyt tämä kakka-petteri tuli taas syliin karjumaan, pitää mennä.

***

Minun ongelmani on se, että vaikka käytän paljon kasviksia ja syömme terveellisesti, syön kuin rekkamies. Tällä kulutuksella ei käy laatuun.

Mielestäni jokaisen ruokailun tulisi olla nautinto. Se ei tarkoita, että jokaisen päivän pitäisi olla juhla, mutta aina voi syödä hyvin ja nauttia elämästä. Minä muuten uskon siihen, että hiilihydraatteja kannattaisi rajoittaa.

Tänään laitoimme pikkuiivarin ajoissa nukkumaan ja pidimme tyttärien kanssa rapukestit. Pari naapuria liittyi seuraan. Pöytä oli niin kaunis tilleineen ja voiastioineen, suurine rapuvateineen. Oli ihana ilta.

***

Hyvää uutta kaunista päivää! Jokainen tämmöinen helteinen syyskuun päivä on kuin lahja ja olen tosi onnellinen, että saan viedä Elsan eskariin ja näen sen jo aamusta alkaen.

Aamukahvimukissani lukee Hasta la victoria siempre. Tunnen itseni voimakkaaksi ja vallankumoukselliseksi sen kanssa, vaikka istunkin tavallisen keittiönpöytäni ääressä aamutakissa, villasukat jalassa ja niin heränneen näköisenä, etten kehtaa edes hakea Hesaria postilaatikosta. Sellainen vallankumouksellinen.

Et ikinä arvaa kuka täällä huutaa, juuri kun istuin alas vaihtamaan pari sanaa sinun kanssasi… Menen vaihtamaan tuon pojan (toiseen :)).

***

Ihmiset ovat suurimmaksi osaksi surkeita tarinankertojia. Olen aina ihan että hohhoijaa.

Ostin kirjakaupasta Parkkoselle Nick Hornbyn “31 songs”. Parkkonen on suuri musiikkidiggailija ja siinä missä minä haluaisin, että on hiljaista, hän haluaa aina radion päälle. Oikein tapellaan siitä joskus.

Lähdemme kahdestaan stadiin huomenna. Parkkosella on keikka perjantaina, palaamme lauantai-iltana. Mutsi ja aivan ihana isotäti Sisko tulevat tänne lapsia kaitsemaan. En aio tehdä mitään, en shoppailla, en kiertää näyttelyissä, en käydä elokuvissa, teatterista puhumattakaan. Aion lojua kaksi päivää pyjamassa ja lukea ja tilata nepalilaista ruokaa.

Shoppailemisesta puheenollen. Kun hankolaiset aina marmattavat, ettei täältä saa mitään, niin minä joudun oikein miettimään miten saisin rahanmenoni kuriin. Nytkin kirjakauppa on täynnä ihania kirjoja, vaateliikkeet pullollaan pehmeitä syysneuleita, keittiötavaraliikkeen ikkunassa on ihan selvästi minulle tehty kuuden litran savipata, kukkakaupassa liljoja, tytöille löysin ruskeat samettihameet ja ruskeat villapuserot. Hangon parissa galleriassa on niin paljon mieleisiä tauluja, etten kuuna päivänä ehdi kaikkia niitä hankkimaan.

Katselin tänä aamuna sääriäni eteisen peilistä, silloin kun olisi jo pitänyt kiitää koulutietä. Ihan muhkuraiset ja lyhyet ja pulleat tweedhameen alla. Ja sitten, kun hissukseen ja kirjakaupan kautta hiippailen kotia kohti tytöt vietyäni, tulee naapuritalon täti ja sanoo katsoneensa kuinka kauniit sääret minulla on. Kuulemma niin solakat ja terveet ja ruskeat. Hyvä, että panin hameen päälle!

***

Olen sanonut tämän ehkä ennenkin, mutta inhoan sanaa nuorekas. Olin hirveän onnellinen kun täytin 30 ja koin, että saan ihan oikeasti aikuistua. Odotan kiihkeästi viisikymppisyyttäni, luulen, että olen silloin parhaimmillani!

(Tätä on ihana lukea nyt syksyllä 2020. Olit oikeassa Pikku-Anna!)

***

En tiedä tarpeeksi, huomaan sen joka päivä. Tunnen alemmuudentunnetta ja varon sanojani, etten sanoisi mitään tyhmää. Olen huono politiikantuntemuksessa, maantiedossa ja historiassa. Pelkään joskus sanoa mielipiteeni, koska en välttämättä osaa perustella sitä. En osaa enkä jaksa kirjoittaa niin tyhjentävästi ja viisaasti ja älykkäästi asioista kuin haluaisin.

***

Ihanaa lähteä Helsinkiin. Jätän lapset, talon ja jopa Hangon oikein hyvillä mielin hetkeksi. Tai okei, ehkä minun tulee ikävä kaikkia edellämainittuja, mutta aion silti nauttia olostani.

***

Meidän tavallinen päivä:

6:00 Poika herää. Maitopullo ja banaania. Minä juon teetä ja luen Hesaria. Syön aina samanlaisen voileivän: paahdettua ruisleipää, voita, saunapalvia, tomaattia ja Dijonia.

7:00 Tytötkin kömpivät alakertaan, he laittavat itse aamiaisensa, yleensä leipiä, teetä, ehkä bulgarianjogurttia. Keittiö siivotaan yhdessä.

7:30 Valmistautuminen lähtöön. Kaikki juoksevat rappusia ylös ja alas, minä poika lonkalla keikkuen. Käyn suihkussa, meikkaan, puen. Puen pojan ja etsin tytöille vaatteet, jos eivät itse saa aikaiseksi. Reput pakataan, jumppakamat kassiin.

8:30 Haalitaan vielä huppareita kasaan ja sitten lähdetään kävelemään kouluun ja eskariin.

9:00 Hei hei tytöt! Minä ja poika lähdemme takaisin kotia kohti, yleensä kaupan kautta. Sillalla tuulee aina, se on pitkä ja korkea nousu. Ajattelen, että vielä tulee päivä, etten ole ihan hengästynyt sen huipulla. Takaisin kävelykatua pitkin, kävelykadulla on enemmän katsottavaa. Siellä törmää myös aina tuttuihin, kotimatka kestää melkein tunnin.

10:00 Pojulle lounasta, vaipanvaihto, pullollinen maitoa ja ulos rattaisiin nukkumaan.

10:30 Siivoan taloa, laittelen iltapäivää varten asioita valmiiksi. Pujahdan koneelle, nyt on se hetki kun ehtii hetken kirjoittaa! Poika nukkuu ehkä kaksi tuntia, usein vähemmän. Olen vähän ärtynyt kun rattaista kiekaistaan, jotain jää liian usein kesken.

12:30 Välipalaa ja sitten hakemaan Elsa Eskarilaista. Koululainen tulee itsekseen.

Siinä on minun aamupäiväni. Loppupäivä on milloin mitäkin. Kurdilapset ovat melkein aina meillä ja yläkerta on silloin lasten valtakuntaa. Me pojan kanssa kokkaillaan ja jos poika nukahtaa vielä pienille iltapäivätorkuille, menen takan eteen nojatuoliin ja luen. Ellei sitten ole ihan pakko täyttää astianpesukonetta tai jotain muuta tylsää.

Lapset käyvät nukkumaan kahdeksalta. Hiippailen villasukat jalassa ympäri taloa, keräilen vaatteita, kirjoja, kyniä ja leluja kasaan. Juttelen Parkkosen kanssa puhelimessa. En katso ikinä telkkaria, vaan menen tosi ajoissa sänkyyn ja luen 1-2 tuntia. Nukahdan kuin lyhty. Ennen nukahtamista olen käynyt vielä pomimassa pojan pinnasängystä viereeni.

***

Kotona taas. Kävimme sushilla, näyttelynavajaisissa, kierrettiin kaikki Helsingin design-kaupat ja uudet liikkeet ja makeet mestat. Käveltiin varmaankin 500 km niin kuin kunnon kaupunkilomalla kuuluukin.

Kyllä Helsinki on aina mun kaupunki. Kotikaupunki on kotikaupunki. Kauniisti pukeutuneita ihmisiä, ihania rafloja (Kuurna!) ja kaikki se valikoima. Se meni mulla välillä jotenkin yli, en ole taas tottunut, melkein itkin Stockan Herkussa kaikkia niitä suloisia juustonpalleroita, erilaisia leipiä, kauniita öljypulloja, vihanneslajitelmia, kalatiskiä. Se oli mulle vähän liikaa.

Parkkosen kanssa oli kivaa, käveltiin käsi kädessä ja pussailtiin. Hyvää teki.

Äkkiä nämä kotijoukot saavat kyllä sitten taas jalat maahan. Tänään on vaihdettu vaippoja, pyyhitty pissaa lattialta, paikattu verisiä varpaita, syöty pussikeittoa ja kipitetty astianpesukoneen ja pyykinpesukoneen väliä. Mutta siksi se loma tuntuikin niin ihanalta. Ei makeaa mahan täydeltä.

***

Olimme eilen lähdössä sienimetsään. Koitin selittää Helmille, etten erityisemmin välitä metsistä. (Siis onhan se hyvä, että niitä on, mutta ei kai mun ole pakko sinne mennä?)

Helmi sanoi että kokeile joskus ilman korkokenkiä….

Tulos: kolme vauvakanttarellia.

***

Oletko lukenut Hanne-Vibeke Holstin Theresen valinnat? Siitä kirjoitettiin aikanaan paljonkin ja lainasin nyt ekan osan kirjastosta. Kehuihin nähden yllättävän kioskikirjamainen paikoitellen, mutta huomaan silti liikuttuvani ja samaistuvani vähän väliä. Ja et ikinä usko, tunnistan itsestäni taas vauvakuumeen oireet. Älä kerro kenellekään, minuahan pidettäisiin ihan hulluna. Mutta kun se on siinä raskaana ja niin edelleen, mä en tiedä… se on jotenkin niin maagista aikaa. Vollotan täällä, kai se on pakko myöntää.

***

Tuo minun kommenttini kioskikirjallisuudesta oli kyllä syvältä. Kirjoittahan hän hauskasti ja elävästi. Olenkin ihan kyllästynyt Joyce Carol Oatesiin, jota olen nyt useampien kirjojen perusteella koittanut ymmärtää ja arvostaa.

Vauvakuumeesta: Luulen, että lastenteko pitää lopettaa järjellä, sillä kaikille ei ehkä vain tule sitä tunnetta, että nyt riittää. Mutta kun tiedän nyt kuinka ihanasti ihmiset täällä suhtautuvat meihin ja lapsiin, näin jo sieluni silmillä kuinka koko Hanko odottaisi kanssani uutta tulokasta!

***

Sääli, ettei nykyisten hirmumyrskyjen aikaan ole enää poliittisesti korrektia sanoa rakastavansa myrskyjä. Nyt sanoisin nimittäin niin. Kun nuo aallot lyövät harmaina kalliota vasten ja heittävät valkoista vaahtoa korkealle ilmaan.

***

Löysin hauskan sitaatin, valitettavasti tässä ei sanota kenen se on, kirjasta Kadonnutta kahvilaa etsimässä: Kahvila on paikka niille, jotka haluavat olla yksin, mutta tarvitsevat sitä varten seuraa. Se on turvapaikka niille, joiden on tapettava aikaa, jotta aika ei tappaisi heitä.

***

Eilen, juuri kun olin saanut iltapuuhat nukuttamista vaille valmiiksi, eli olin syöttänyt pojan, kylvettänyt hänet, rasvannut, laittanut puhtaan vaipan, puhtaan yöpuvun ja lämpimät sukat jalkaan ja syöttänyt iltamaidon, hän painui kylpyhuoneeseen ja istumaan tyhjentämättä jääneeseen vannaansa. Kun ehdin paikalle, hän seisoi siellä kaulaa myöten vettä valuvana kuin uitettu koira, ilmettään myöten. En voinut kuin nauraa!

***

Varoitus, seuraa puhkumista! Hesarissa artkkeli helsinkiläisistä muiden silmin. Ihan ensimmäiseksi: kuka on helsinkiläinen? Mulla on siihen tiukka kanta: minä olen helsinkiläinen, vaikka asunkin Hangossa. Tulen aina olemaan helsinkiläinen. Helsinki on myös asenne. Se, ettei olla nöyriä ja luullaan olevamme päätä muita pidempiä ei välttämättä ole huono piirre ihmisessä, tässä linttaanastuttujen maassa.

Minulle sanotaan usein näin: Sä oot ihan erilainen ku tavalliset hesalaiset, tai You are not a typical Finn, are you? Se saa minut raivon valtaan! Minä olen helsinkiläinen, tämmöisiä me ollaan. Minä olen suomalainen, tämmöisiä me ollaan!

Olen hulluna erilaisiin ihmisiin. Vaarassa, Punkaharjulla, jumaloin. Täällä Hangossa on aivan mahtavia tyyppejä ja kiireetön tunnelma. Oululaiset ystävämme ovat meille maailman rakkaimpia. Ja sinäkin, mikä lie turkulainen.

***

Meillä oli hieno päivä eilen. Olimme meidän entisen asunnon ostaneiden häissä. Itkin kirkossa ja itkin juhlapaikalla Ajettiin illalla pilkkopimeässä kotiin. Henki meinasi salpautua kun pääsimme Appelgrenintielle ja kuunsilta peitti merestä puolet. Vesitornin valot ottivat meidät vastaan. Ajatella, että minä saan asua täällä!

***

Olin koulussa äidinkielentuntien kympin tyttö. Aineeni luettiin aina ääneen ja olin itsekin sitä mieltä, että ne olivat loistavia. En ikinä epäillyt kykyäni kirjoittaa. Kun koulu loppui eikä aineen aiheita enää annettu, kirjoittaminenkin jäi.

Vahva puoleni kirjoittajana: minulla on sana hallussa, olen rehellinen, avoin ja mielenkiintoinen. Heikkouteni on pelko siitä, ettei mikään aiheeni ole kyllin hyvä. Ettei minulla ole tarpeeksi painavaa sanottavaa. Että pitkästytän lukijani. Että loukkaan kirjoituksillani läheisiäni. Heikkouteni on siis pelko.

Toinen intohimoni on puhuminen. Olisin loistava luennoitsija tai kansankiihottaja!

***

Luin eilen ahmimalla kirjan Toven matkassa, jossa erilaiset ihmiset kertovat kohtaamisistaan Tove Janssonin kanssa. Se kirja oli jotenkin silkkaa valoa minulle, minä aivan kuin kasvoin ja venyin sitä lukiessani. En tiedä mikä siinä niin juoksutti aivojani, mutta olin koko ajan suurten oivallusten äärellä.

***

Poika täyttää huomenna vuoden. Muistatko, kun se teki syntymää?

Ajoimme kovalla kiireellä Tammisaareen ja supistukset kävivät yhä kipeämmiksi ja matka tuntui kestävän ikuisuuden. Kuinka pehmeä ja tuoksuva se ilta oli, kun soitimme sairaalan ovikelloa, minä jo kaksinkerroin. Pääsin saman tien synnytyssaliin. En voinut käsittää, että se voisi käydä niin äkkiä. Kätilö auttoi katsomalla silmiin ja hengittämällä kanssani. Parkkosen käsi ristiselällä kipulääkkeenä. Ja sitten olikin jo pakko ponnistaa, ponnistaa, ponnistaa.

Me olimme luvanneet soittaa vanhemmilleni tilannekatsauksen kun pääsemme sairaalaan. Kätilökin kuuli kuinka äitini ja isäni kiljahtelivat luurissa kun kerroimme, että joku muukin oli ehtinyt jo perille. Soitin itse sen puhelun, pari minuuttia synnytyksen jälkeen, jalat vielä levällään ja liukas lapsi kainalossa. Olin elämäni kunnossa, nauratti vaan.

Nyt se poika nukkuu tuolla raidallisessa pyjamassa. Ja se poika tuo joka päivä niin paljon iloa minun elämääni, etten voi sanoin kuvata. Kuinka se laittaa silmät viiruun ja nauraa tekonaurua. Tekee kuperkeikan ja hortoilee sinisissä sukkahousuissa ja raahaa mukanaan uutta rakasta leluaan, eli minun terveyssidepakettiani. Se halaa ja suukottaa ja pissaa AINA lattialle kun vaipan ottaa pois. Se nukkuisi varmasti kuin tukki omassa pinnasängyssään, mutta minä nostan sen aina viereen. Jokaiseen valkoiseen haiveneen olen hengittänyt öisin rakkautta, sitä on niin tulvimalla.

Juuri nämä lapset minun täytyikin saada!

Onnea Antolle toivoo äiti.

***

Eilen itkin kun Parkkonen valmistautui kuvauskeikalleen. Olin niin kateellinen kun hän saa tehdä mieleistä työtä ja toteuttaa itseään. Tunnen toki olevani tarpeellinen ja tärkeä täällä kotonakin. Naisen ikuinen kahtiajako, ellei kolmiajako. Olen puuskuttanut taas pari viikkoa nais-miesasetelmasta. Miksi juuri minä joudun miettimään tulevaa mahdollista duuniani siltä kannalta, että pystynkö samalla hoitamaan lapset ja kodin? Miksei miehet koskaan?Joka muuta väittää, ei jumalauta elä tässä maailmassa.

***

Talo on siivottu, huonekalujen paikkoja vaihdeltu, vessat pesty, lasten hyllyt järjestelty, pyykit pyörii ja kakaroille on syötetty kiinalaista puikoilla.

Kävin päiväkerhossa. Poika oli innoissaan kun näki pieniä ihmisiä. Mutta sen mä sanon, että jos haluaa että isätkin käyvät lapsineen noissa tilaisuuksissa, niin ei ehkä kandee laittaa ihmisiä hillumaan jonkun vaaleanpunaisen silkkiliinan kanssa jonkun leikin varjolla. Ei ollut kovin mieltä ylentävää.

***

Pikku kerjäläinen, täältä sulle sanoja!

Hangossa herättiin yön kaatosateen jälkeen auringonpaisteeseen. Ilma on kylmä, ensimmäisen kerran. Sormikkaat olisivat olleet eskarimatkalla tarpeen.

Luen Vivica Bandlerin Vastaanottaja tuntematon-kirjaa, varmaan kolmatta kertaa. Ihan mieletön tyyppi, niin urhea ja julkea. Lue, jos suinkin ehdit. Monet ihmiset ovat ovat lakanneet lukemasta kirjoja, mikäli ikinä aloittivatkaan. Se on niin surullista, sivistyksen loppu.

***

Sanoin eilen Parkkoselle kun se tuli stadista, että rakastellaanko tänä iltana. Se sanoi TORSTAINAKO??

15 vuotta sitten, osa 12

15 vuotta sitten, osa 12

15 vuotta sitten ostimme talon Hangosta. Kirjoittelin sähköposteja (myöhemmin myös kirjeitä ja tekstiviestejä) ystäväni K:n kanssa, ensin kysyäkseni apua talokaupoissa, mutta keskustelu laajeni nopeasti koskemaan koko sen hetkistä (hektistä) elämäämme.  Viestinvaihdon alkaessa olin 32-vuotias, lapset olivat kuuden, viiden ja 3 kk.

Tekstejä on editoitu ja lyhennetty, ja esillä on vain minun osuuteni.
Kutsun ystävääni Jajaksi, lempinimi tuli Rebecca Wellsin kirjasta Jumalaiset Jaja-siskot.
Laajemman pohjustuksen tälle vuoden kestävälle juttusarjalle löydät täältä.

***

ELOKUU 2005

Tekstiviesti 1.8.2005
Tytöt tennistunnilla, minä ja poika kentän laidalla. Parkkonen aloitti työt.

Tekstiviesti 8.8.2005
Poika on ollut tänään ihan pieni perkele. Nyt kun se nukkuu, tietenkin rakastan sitä niin että itkettää. Se on niin kaunis kasvoiltaan ja silkkipäinen.

Tekstiviesti 9.8.2005
Aino 4v oli kylässä ja ihmetteli kun poju osaa avata suunsa syödessään. Minä sanoin, että joo-o, hän on niin reipas poika. Tulee sitten varmaan isäänsä, sanoi Aino.

Nyt olen puistossa 7 lapsen kanssa.

Tekstiviesti 9.8.2005
Noin, taas oli yli 10 henkeä illallisella ihan yllättäen. Ja huomenna tulevat Parkkonen ja anoppi. Ukostaa.

Tekstiviesti 9.8.2005
(K kysyi eivätkö illalliset käy vähän kalliiksi ajan mittaan.)
Ai ajan mittaan… uskon siihen, että mitä enemmän antaa, sitä enemmän saa.

Tekstiviesti 9.8.2005
Mikä musta tulee isona?  Ei ole luonnollista kulkea pesukoneiden väliä lapsi kainalossa monta vuotta.

Tekstiviesti 12.8.2005
Punajuuria balsamicon, valkosipulin, meiramin, öljyn ja suolan kanssa. Punajuuria homejuuston kanssa. Punajuuren varsia voisulan kanssa. Punajuuren lehtiä öljyn, suolan ja pippurin kanssa. Ruokasanat ovat maailman kauneinta kieltä.

Sähköposti 18.8.2005
Itkin tietenkin koulun pihalla, selviääkö siitä kukaan kuivin silmin? Mutta nyt tuntuu, että esikoinen on ollut koululainen syntymästään asti, nauttii, paistattelee ja patsastelee. Esikoululainen taas on vähän surkeana, siellä minun hermonpääni nyt ovat, hänen pelossaan, ettei ystäviä löydy. Isä oli tukena ekana päivänä, minä eilen ja tänään mummo. Huomenna pannaan varmaan vaari istumaan sinne!

Ihmeellistä, että minun vauvani aloitti koulun, se joka teki minusta äidin. Mihin aika on mennyt?

Mutsi tarjosi mulle jalkahoidon. Kai se näkee, missä myllyssä täällä olen. Ja sanoi ihanasti, että tunsi luissaan kuinka minä nautin siellä.

Meidän kurdiystävämme ovat yhä enemmän läsnä elämässämme. Lapset leikkivät meillä usein ja vanhemmat kiikuttavat ruokanyyttejä harva se päivä. Vesimelonia, leipää, kurkkuja, puhumattakaan kikhernekastikkeista, linssimuhennoksista, paistetusta riisistä. Kurdi-isän mielestä mä olen ihan selvästi kurdi. (Siis viiniä juova, huivitta kulkeva kurdi?)

Lähden kohta kiikuttamaan tyttöjä telinevoimisteluun. Selvitin tänään myös Hangon Tenniskerhon puhelinnumeron. Koitanko väenvängällä tehdä lapsistani liikkujia, koska olen itse aivan onneton  urheilija?

Sähköposti 19.8.2005
Tämä on ollut käsittämätön kesä. Vieraita on ollut joka päivä, en edes muista koska viimeksi söimme illallista vain perheen kesken, en todellakaan.

Kohta Hanko on taas minun. Seisoin äsken kadun päässä hiekkarannalla uittamassa tyttäriä ja heidän ystäviään. Satoi vettä, kalliot olivat kuin ihon pintaa. Ihan hiljaista pitkästä aikaa. Jäätelökioskin jono lyhenee, Vuittonin laukut häipyvät Helsinkiin. Kauppoihin ei taas moneen kuukauteen tilata parmesaania.

Turun ystävät pitivät sähköpostin allekirjoituksestani Hangon Anna. Se voisi olla romukauppani nimi, sitten aikanaan? Romukaupan, jonka takahuoneessa voin kirjoittaa menestysromaanini hiljaisina tunteina.

Täältä löytyisi haastateltavia vaikka kuinka paljon, kiehtovia tarinoita, ihmeellisiä ihmisiä. Vain Hangossa.

Sähköposti 21.8.2005
Katastrofaalinen rahatilanteeni on yleensä aina ja vain omien kummallisten kulutustottumusteni tulosta. En olisi pennitön, ellen elelisi niin kuin joku rouva Beckham. Poika makaa nyt kaarella jalkojeni juuressa ja huutaa naakatkin katolta, mutta sehän nyt ei ole mitään uutta.

Sähköposti 23.8.2005
Olen nyt lyhyen ajan sisällä lukenut kolme suomalaisen 30-40 v. miehen kirjoittamaa kirjaa: Simo Halisen Idänsydänsimpukka, Reko Lundanin  Rinnakkain ja Reidar Palmgrenin Lentämistä (tai jotain sinne päin). Kaikki ovat tietyllä tavalla toistensa kopioita. Miehet rakastuvat nuorempiin naisiin, eivätkä mihinkään vähän nuorempiin, vaan korkeintaan parikymppisiin. Naisia kuvaillaan ihmeellisen samankaltaisilla sanoilla ja kaikki kuvaukset liittyvät rintoihin. (Nuput, pienet ja terhakkaat, rinnanalut.) Olen jotenkin superärsyyntynyt. Ja tässä viimeisimmässä, Palmgrenin kirjassa, naiset kuvailtiin aina myös painon mukaan. Hoikkien kaunotarten pullukat ystävättäret, joiden nimiä kirjan päähenkilö ei ikinä muista. Ja lauseita tyyliin: “traagisen osan esitti pullukka tyttö, eikä hänen rumuutensa yhtään haitannut.” (Valitettavasti ei ihan suora lainaus, kun palautin kirjan jo kirjastoon.)

Ja päähenkilöt sitten: nämä riivatut miehet, kahlehditut raukat, jotka halajavat vapautta ja keveiden sormien kosketusta ja joille arki näyttäytyy helvetin esikartanona vaimoineen ja lapsineen. En kyllä ymmärrä yhtään. Eikö heillä itsellään ole muka ollut missään vaiheessa osaa eikä arpaa elämänkulkuunsa? Tarjottimellako heille pitäisi vapauskin kantaa??

Väsyttää, en malta ajatella ajatuksia loppuun enkä laiskuuttani jaksa pohtia älykkäästi. Siispä sanon vain, että ärsyttää.

Helmi on edelleen aivan elementissään koululaisena. Ihan kuin hän olisi koko ikänsä vain odottanut koulun alkua puhjetakseen omaksi itsekseen. Hän joutuu kulkemaan yksin aika paljon koulumatkoja jo heti alussa. Ei se häntä haittaa, mutta minä olen sydän sykkyrällä.

Nyt minäkin kohtasin ensimmäisen päällystettävän kirjan. Miten sitä pitäisi lähestyä?

Sähköposti 23.8.2005
Eikö sinua ikinä turhauta mikään, tai raivostuta tai masenna lastenhoidossa? Onko minun mentävä maan rakoon mustan mieleni kanssa ja noustava sieltä vasta sitten kun olen oppinut ajattelemaan yhtä positiivisesti ja näkemään maailman yhtä lumoavana kuin sinä? Vai johtuukohan kaikki siitä, että sinä olet kokenut menetyksistä suurimmat ja osaat suhteuttaa. No, tapoit sentään sen Tamagotchin, et sittenkään ole täydellinen 🙂

Sähköposti 23.8.2005
Puhuimme tänään Parkkosen kanssa au pairin palkkaamisesta. Siis tuskin onnistuu, kunhan mietimme. Löysin ihanan espanjalaisen naisen netistä, 26-vuotiaan. Parkkonen sanoi, että eikö se ole vähän liian vanha. LIIAN VANHA? LIIAN VANHA MIHIN??

Naapuri kävi teekupposella ennen ruoanlaittoon ryhtymistä. Minä lohkaisin sille palan minun parmesaniani ja vaadin häntä raastamaan sitä ruoan päälle. Nyt pelkään, että hän pitää minua ihan snobina kun paasasin sille oikean ja väärän parmesanin eroista. Voisinko minä joskus, JOSKUS, käyttäytyä vähän nöyremmin?

Minä aina päätän esim jonnekin juhliin lähtiessäni, että olen hiljainen ja puhun vain harkittuja lauseita, annan itsestäni salaperäisen ja älykkään kuvan. Ei ole vielä koskaan onnistunut.

(Kirjoitetaanko nykyään ruoan vai ruuan? Ja siitä tulikin mieleeni, näitkö koulukirjoista minkä näköinen on uusi yhdeksikkö, blaaaaah!)

Sähköposti 30.8.2005
Äidyin äsken tekemään hyvän linssikeiton: 4 dl linssejä huuhdellaan ja keitetään noin 5 min, jonka jälkeen vesi pois ja linssit sivuun odottamaan. Kattilan pohjalle reilu oliiviöljytilkka ja siinä kuullotetaan pari sipulia, valkosipulia ja porkkanaa. Lisää linssit. Mausta mustapippurilla, sitruunanmehulla ja oreganolla. Lisää litra kanalientä ja 2 prk tomaattimurskaa. Tarjoa valkosipulilla siveltyjen, paahdettujen ruisleipien kanssa. Talossa leijuvat mahtavat tuoksut.

Linssit olivat iltatorilta irtomyynnistä, mutta saa niitä kaupastakin. Käytin punaisia linssejä. Niitä ei tarvitse liottaa, vain huuhdella ja esikeittää. Mausteita kannattaa laittaa reilusti, linssit jotenkin imaisevat ne! Minä annoin kiehua kunnes keitto oli melkein sosemaista. Kaikki söivät kaksi lautasellista, poikakin.

Mutta tämän kesän bravuurini on vihannespellillinen:
Pilko paperoidulle pellille erivärisiä paprikoita, munakoisoa, fenkolia, punasipulia ja sipulinvarsia, kirsikkatomaatteja, kesäkurpitsaa, herkkusieniä… mitä vain. Mausta suolalla, pippurilla ja pyörittele joukkoon hunajaa. Uuniin kunnes kaikki on kypsää ja paahtunutta. Pöydässä pinnalle pinjansiemeniä ja parmesania.

Jälkiruoaksi vaikka jogurttia, saksanpähkinöitä, hunajaa ja minttua.

Bonus: Anna iltapalaleipä eli paista pannulla herkkusieniviipaleita, punasipulia ja valkosipulia.Suolaa ja pippuroi. Tarjoa paahdetun ruisleivän päällä koristeltuna tuoreella basilikalla.

Katsoin muuten sivusilmällä sitä uutta kokkiohjelmaa. Hohhoijaa. “Voit laittaa myös kanelia niin mausta tulee niinku kanelinen.”

Sähköposti 30.8.2005
Vein H:n kouluun ja E:n eskariin. Poika nukkuu. (Kai nyt kun kuudelta herää, ihan törkeä aika!)

Minulla kestää aina tunti kävellä kouluilta takaisin, kun matkalla törmää jo niin moneen tuttuun. Ja minulta katoaa aina kymppikaupalla rahaa tuossa kävelykadulla, kun siinä on niin ihania liikkeitä.

Olen tuhlailevainen ja laiska, mutta myös antelias ja hauskaa seuraa.

15 vuotta sitten, osa 11

15 vuotta sitten, osa 11

15 vuotta sitten ostimme talon Hangosta. Kirjoittelin sähköposteja (myöhemmin myös kirjeitä ja tekstiviestejä) ystäväni K:n kanssa, ensin kysyäkseni apua talokaupoissa, mutta keskustelu laajeni nopeasti koskemaan koko sen hetkistä (hektistä) elämäämme.  Viestinvaihdon alkaessa olin 32-vuotias, lapset olivat kuuden, viiden ja 3 kk.

Tekstejä on editoitu ja lyhennetty, ja esillä on vain minun osuuteni.
Kutsun ystävääni Jajaksi, lempinimi tuli Rebecca Wellsin kirjasta Jumalaiset Jaja-siskot.
Laajemman pohjustuksen tälle vuoden kestävälle juttusarjalle löydät täältä.

***

HEINÄKUU 2005

Tekstiviesti 20.7.2005
Meillä on nyt vieraita vieraiden perään. Kokkaan ja petaan sänkyjä. Sataa, Luojan kiitos. T. Uupunut majatalon emäntä

15 vuotta sitten, osa 10

15 vuotta sitten, osa 10

15 vuotta sitten ostimme talon Hangosta. Kirjoittelin sähköposteja (myöhemmin myös kirjeitä ja tekstiviestejä) ystäväni K:n kanssa, ensin kysyäkseni apua talokaupoissa, mutta keskustelu laajeni nopeasti koskemaan koko sen hetkistä (hektistä) elämäämme.  Viestinvaihdon alkaessa olin 32-vuotias, lapset olivat kuuden, viiden ja 3 kk.

Tekstejä on editoitu ja lyhennetty, ja esillä on vain minun osuuteni.
Kutsun ystävääni Jajaksi, lempinimi tuli Rebecca Wellsin kirjasta Jumalaiset Jaja-siskot.
Laajemman pohjustuksen tälle vuoden kestävälle juttusarjalle löydät täältä.

***

KESÄKUU 2005

Tekstiviesti 1.6.2005
Olen kehitellyt rautakauppakonseptin. Ketjun nimeksi tulee Rauta-Anna. Loistavaa palvelua, kattavat erikoisvalikoimat ja ripaus ylellisyyttä.

***
Tekstiviesti 1.6.2005
Töitä, töitä, töitä. Sitten kello 22 pyöräilemään, koko perhe, pitkin rantoja, tuoksuvassa illassa. Lopuksi kannettiin yksi lamppu taloon ja sytytettiin se ikkunalaudalle. Me olemme tulleet kotiin!

***
Tekstiviesti 6.6.2005
Kaksi yötä takana omassa talossa! Yläkerta on niin kaunis, vaikka edelleen kaaoksen vallassa. Iänikuiset pahvilaatikot pitkin poikin. Keittiönä mikro ja vedenkeitin, astiat tiskaan kylppärissä.
Toisissa talkoissa osallistujia oli jo kaksi, joista toinen tuli vasta kolmelta. Ellei mun veljeni olisi ollut täällä, me oltais kuoltu.

***
Tekstiviesti 13.6.2005
Kun Poika on aikuinen ja asuu omassa kodissaan, menen kaatamaan sen sohvalle 16 litraa maitoa, kostoksi näistä vuosista ja menetetyistä sohvatyynyistä.

***
Tekstiviesti 16.6.2005
Meillä oli tänä aamuna tukkasotka vaatehuoneessa ja kohta lähdemme kurdiperheen luokse illalliselle.

***
Tekstiviesti 16.6.2005
Voisit muuten haastatella sitä kurdiäitiä, hän on älykäs ja tasapainoinen ihminen. Tasapaino, sitä etsin ja sen perässä juoksen. Olen vielä tosi kaukana.

***
Tekstiviesti 20.6.2005
Oletko lukenut Anna Gavaldan Viiniä keittiössä? Hieno. Makaan rannalla lasten kanssa ja olen kerrankin rauhallinen.

***
Tekstiviesti 21.6.2005
Tänään olen totaalisen uupunut ja korviani myöten epätoivoinen. Miten en saa pidettyä tätä huushollia kasassa? Miten minä en jaksa MITÄÄN?

***
Tekstiviesti 23.6.2005
Menkat alkoivat, nyt olen taas elävien kirjoissa. Siis eikö todellakaan keksitä mitään helpotusta PMS-raivoon? Avaruuteen kyllä lennetään tuosta vaan.

***
Tekstiviesti 23.5.2005
Retkellä Tammisaaressa pikkuankkojen kanssa. Tekee mieli tuhlata rahaa, jota ei ole.

***
Tekstiviesti 25.6.2005
Ja niin kävi, että me söimme juhannusaterian oman pöydän ääressä, omassa keittiössä. Tehtiin hulluna töitä koko päivä, pahvit jäivät vielä lattialle, mutta kuitenkin. Oli taivaallista keittää perunoita kuukauden mikroelämän jälkeen. Kokko oli upea, Hankoelämän ensimmäinen juhannus. Anton ensimmäinen juhannus. Tavattiin paljon ihmisiä ja jatkettiin vielä juhlia meillä. Hauska ilta!

***
Tekstiviesti 26.6.2005
Jaja, Jaja. Istun keittiössä, juon teetä ja syön pullaa. Olin ihan satavarma, että tätä päivää ei tule, mutta nyt se on tässä. Ikkunat ovat pölyiset, lattialistoja ei ole ja jääkaappi on niin vanha, että luulee olevansa pakastin. Mutta tässä minä istun ja luen ja kynttilät palavat. Sittenkin.

15 vuotta sitten, osa 9

15 vuotta sitten, osa 9

15 vuotta sitten ostimme talon Hangosta. Kirjoittelin sähköposteja (myöhemmin myös kirjeitä ja tekstiviestejä) ystäväni K:n kanssa, ensin kysyäkseni apua talokaupoissa, mutta keskustelu laajeni nopeasti koskemaan koko sen hetkistä (hektistä) elämäämme.  Viestinvaihdon alkaessa olin 32-vuotias, lapset olivat kuuden, viiden ja 3 kk.

Tekstejä on editoitu ja lyhennetty, ja esillä on vain minun osuuteni.
Kutsun ystävääni Jajaksi, lempinimi tuli Rebecca Wellsin kirjasta Jumalaiset Jaja-siskot.
Laajemman pohjustuksen tälle vuoden kestävälle juttusarjalle löydät täältä.

***
Toukokuu 2005

Pojalla on eroahdistus. Hän itkee joka kerta kun irrotan hänestä otteeni. Öisin me nukumme vierekkäin, suu suuta vasten, samaa ilmaa hengittäen. Jos koitan välillä kääntää kylkeäni, hän nyppii hiuksiani pienillä sormillaan kunnes käännyn ja hän saa taas ottaa poskistani kiinni ja painaa tuttinsa minuun kiinni.

Joudun pukemaan itseni pätkätyönä. Pikkuhousut, poika syliin ja lohdutusta, lasken lattialle, puen sukkahousut, syliin, lattialle, rintaliivit ja paita, syliin, lohdutusta, pujottelen puseroon. Meikkaaminen onnistuu joten kuten kun poika istuu tyhjässä saavissa ja leikkii Ihmeperheellä.

Hän roikkuu jalassani kun tiskaan, hän roikkuu jalassani kun imuroin, hän roikkuu jalassani kun pesen vessaa, hän roikkuu jalassani kun petaan sänkyjä.

Olen Parkkoselle aina valittanut, etten saa tarpeeksi hellyyttä ja huomiota. Myönnän olevani pohjaton kaivo mitä rakkaudenosoituksiin tulee. No nyt tulee tuutin täydeltä, sen kun otan vastaan!

Tänään olen erityisen kyllästynyt kaikkeen. Varsinkin likaiseen vuokrakämppäämme. Ja nyt ovat rahat loppu. Tyystin!

***

Tekstiviesti 13.5.
Mua on ruvennut ärsyttämään tämä syökö lapsesi tarpeeksi monipuolisesti -horina. Ei jotkut Kolumbian katulapsetkaan ihan ruokaympyrän mukaan elä ja ihan reippaita pikku huumekauppiaita niistäkin kasvaa.

Tekstiviesti 16.5.
Nämä loputtomat vaatimukset… Mutta kyllä toi lauma on ihana: Helmi niin reipas ja raikas, Elsa nätti kuin nappi, myös luonteeltaan, ja Antto pantto pakana, kiiltävä kalju ja vastustamattomat kuolasuukot. Parkkonen on stadissa, huokailen rauhaa. Mulla on kirjastosta se Rakennusapteekin tuotekirja, meinaan seota!

Tekstiviesti 20.5.
Book Club-jengini tulee Hankoon sunnuntaina. Sain matkailutoimistosta vesitornin avaimen, vien naiset sinne ylös ja näytän MINUN HANKONI! Ajattele, voisin kiivetä sinne vaikka keskellä yötä, olisipa hienoa. Siis jos jaksaisin valvoa yli ilta-yhdeksään.

Tekstiviesti 28.5.
Parkkosen talkoisiin viime viikonloppuna osallistui nolla ystävää…

Tekstiviesti 31.5.
Mun vauvani lähti tänään Helsinkiin. En yhtään epäile etteikö se pärjäisi, mutta miten MINÄ pärjään? Täytän tänään 33 vuotta. Mun sexual peak on taas vuoden lähempänä.

***

Tästä ajasta:
Tässä kohtaa matkaa haluan muistuttaa, että ellei kirjeenvaihtoystäväni K olisi aikoinaan koonnut näitä kaikkia kirjeitä, sähköposteja ja tekstiviestejä talteen, mitään ei olisi jäljellä. Ei sanaakaan. Kiitos siis hänelle <3