comments 16

Täällä menneisyys, kuuleeko kukaan?

Löysin pienen pahvilaatikollisen viestinvaihtoa ystäväni kanssa ajalta, jolloin muutimme Hankoon. Mikä aarre. Olen itkenyt ja nauranut nivaskan parissa monta iltaa. Kun nostan katseeni papereista tuntikausien uppoutumisen jälkeen, minun on vaikea muistaa missä vuodessa olen, ja etsin melkein hätääntyneenä pieniä lapsia läheltäni. Vaikka aikaa on kulunut, kaikki on edelleen tuoreessa muistissa. Luissa ja ytimissä.

Viestittelymme alkoi joulukuussa 2004 kun me Parkkosen kanssa rakastuimme tiilirotiskoomme  ja aloimme tosissamme pohtia Hankoon muuttoa. Ystäväni neuvoi ensin sähköpostitse talon ostossa, viisas kun on. Siitä kaikesta on siis nyt 15 vuotta aikaa. Sen kunniaksi keksin aloittaa vuoden pituisen juhlapostaussarjan, jossa nostan aina kuukausittain otteita kirjeenvaihdostani 15 vuoden takaa luettavaksenne. Aloitan nyt joulukuussa, tammikuussa pääsette kanssani tammikuuhun 2005, helmikuussa helmikuuhun 2005 ja niin edelleen.

Se, että sähköpostit, kirjeet ja tekstiviestit noin vuoden ajalta ovat puhtaaksikirjoitettuina ja tulostettuina pahvilaatikossa kauniissa nipussa on kirjeenvaihtoystäväni ansiota. Hän aikoinaan kokosi kaiken materiaalin, lähetystavasta riippumatta, ja antoi printterin laulaa.

Minulle jäi vain sopivien kohtien poimiminen ja kevyt editointi. Esillä on minun osuuteni kirjeenvaihdosta, pieni osa. Jotkut kirjoitukset ovat liian intiimejä jaettavaksi, tai liian kipeitä, tai liian vihaisia. En myöskään halua liikaa paljastaa lasten elämästä, he saavat aikanaan kertoa omat tarinansa itse. Pihtailemaan en kuitenkaan rupea, luvassa on aika herkullista elämänmenoa!

Kutsun ystävääni viesteissä usein Jajaksi, lempinimi tuli Rebecca Wellsin kirjasta Jumalaiset Jaja-siskot. Kysyin ystävältäni tietysti luvan omien osuuksieni julkaisuun, lupa myönnettiin. Ilman häntä ei olisi näitä kirjoituksia. Kiitos Jaja (joka ei pitänyt nimensä julkaisemista oleellisena).

15 vuotta! Miten paljon siihen on mahtunut. Te, jotka olette seuranneet blogia, olette päässeet osallisiksi lähes yhdeksästä viime vuodesta. Sekin tekee vanhojen kirjeiden lukemisesta hauskaa, on vähän perspektiiviä. Kun esimerkiksi kirjoitan ystävälleni 15 vuotta sitten tammikuussa, että “olen niin kypsä Parkkoseenkin, että täytyy tarkkaan harkita rupeanko sen kanssa mitään taloja ostelemaan“, te tiedätte, että se talo ostettiin ja sitä edelleen yhdessä asutetaan. Kirjeenvaihdon alkaessa olin 32-vuotias, tyttäret kuuden ja viiden ja syyskuun lopussa syntynyt poikalapsi 3 kuukautta. Nyt kun kohta luet vanhoja viestejä tytöt ovat jo muuttaneet pois kotoa ja poikakin on – niin, tietysti – viidentoista.

Ajatuskin siitä, että enää kirjoittaisin käsin pitkiä kirjeitä on kaukainen, ihan yhtä hyvin voisin alkaa raaputtaa hieroglyfejä kiviseiniini. 15 vuotta on siinäkin mielessä hauska aikaikkuna, juuri tämä kyseinen 15 vuoden pätkä. Koko viestittelykulttuuri ja -tekniikka on muuttunut.

Uskon ja toivon, että vanhojen postieni lukeminen huvittaa tai liikuttaa muitakin. Minusta tuntuu, että jollakin tapaa tämä on tärkein postaussarjani, mutta sen näyttää aika.

Olen jo ostanut, mutta vasta aloittanut Märta Tikkasen kirjan, kirjekokoelman, Pakko yrittää kir… Kirjassa on Märtan kirjeitä ystävilleen. Kirjan nimi viitannee siihen, kuinka perheenäidin aika ja ajatuskin katkeaa kun arki puraisee kesken kirjoittamisen. Ne, joilla on ollut pieniä lapsia, tietävät turhautumisen tunteen, kun aikaa millekään omalle ei juuri ole. Niitä samaistuttavia tunteita minäkin toivottavasti voin tarjota teille, ja kurkistuksen elämääni ennen blogia.

Lainaan Kustantamo S&S sivuilta Märta Tikkasen kirjan esittelyn:

“Pakko yrittää kir-, Märta Tikkanen lopettaa kirjeen eräälle ystävälleen. Tikkasen elämää on vuosikausia määrittänyt kirjailijan tarve itseilmaisuun ja sen vastakohtana perheen tarve vaimolle, rakastajalle, äidille ja isoäidille.
 Hänen kirjeensä huutavat vapaudenkaipuuta ja vihaa, mutta myös ammatillista ylpeyttä ja onnistumisen iloa.
Armoitettu kirjeenkirjoittaja Märta Tikkanen kertoo elämästään ystävilleen avoimesti ja suorasti itseään tai muita säästämättä. Tikkanen on ennenkin tehnyt omasta ja läheistensä elämästä suurta kirjallisuutta, mutta henkilökohtaisissa viesteissä puhuu toisenlainen, intiimi ääni. Syntyy aiempaa vivahteikkaampi kuva naisesta, josta on tullut esikuva uusille kirjoittaville sukupolville.
Kirjaan on koottu Märta Tikkasen kirjeitä ystävilleen ja kanssakirjailijoille Åsa Mobergille ja Birgitta Stenbergille. Naisten luottamuksellinen suhde ja kirjeenvaihto on jatkunut yli 40 vuotta. Tikkasen omat huomiot ja muistot vuosien varrelta täydentävät kokonaisuuden.”

***
Muista myös Stellan Notes on a Life -blogi, jossa kirjoittelen vieraskirjoittajana!

16 Comments

  1. Ella says

    Anna!
    Ihana uutinen. Olen kaivannut kirjoituksiasi ja aikani kuluksi olen lukenut blogiasi aivan alusta alkaen. Se on ollut hyvin mielenkiintoista ja olen nauttinut kirjoituksista, kuvista, resepteistä…
    Aivan mahtavaa, että tulet takaisin!

    Ella

    • Anna says

      Kiitos kun jaksat kahlata arkistojakin! Ja olethan huomannut juttuni Stellan Notes on a life-blogissa? Sinne on ollut tosi kivaa ja motivoivaa kirjoittaa. Osoite on notesonalife.com.

  2. Hemuli says

    Suunnattoman kiehtovaa, mikä aarre! Odottelen ihastuksissani!

    • Anna says

      Minusta ne ainakin tuntuvat aika aarteilta, on aika huvittavaa lukea omia pohdintojaan 15 vuoden takaa! Toivottavast pidät, kohta aloitetaan!

  3. Mahtavan hieno uutinen. Niin kuin moni muukin olen kaivannut tekstejäsi täällä blogissa 😊

    • Anna says

      Kiitos ihana Carina. Olethan löytänyt tiesi myös Stellan blogiin, jossa on jo monta kirjoittamaani juttua? Osoite on notesonalife.com <3

  4. Näkymätön lukija says

    Minusta on kivempaa, kun kirjoitat tänne. Käyn tietenkin lukemassa myös vieraskirjoituksesi, mutta viihdyn omassa blogissasi paremmin. Toivottavasti sivupolulta keräämäsi inspiraatio kantaa pitkään senkin jälkeen, kun tehtäväsi siellä loppuu.

    • Anna says

      Ymmärrän hyvin, minunkin on ikävä tänne. Ja ikävä sitä aikaa, kun vain kirjoittelin menemään kaikenlaista kevyttä ja sen hetkistä, sitä en jotenkin enää osaa. Enkä ehkä myös ole enää tai tällä hetkellä halukas jakamaan ihan samalla tavalla elämääni. Ajat muuttuvat, mutta siinä on se hyvä puoli, että ne voivat muuttua myös takaisin päin! Toivon niin, haluan sen huolettoman kirjoittamisen takaisin!

  5. K says

    Nää kirjeet vaan kansien väliin ja se sun ihana kirja on siinä. Rakastan! (Näitä kirjeitä jo nyt, rakastan sun kirjoituksia, rakastaisin siis myös kirjaasi.)

    • Anna says

      Minä puolestani rakastan näitä kannustavia, ihania kommentteja, kiitos <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.