Valitse sivu

No kattokaas kun kävi näin:

Ehkä mä menin ekaksi vähän puihin kun se yksi lukija kirjoitti, että ennen oli niin hauska blogi, ja nyt vaan pelkkiä mainoksia.

Minulla on vielä aika paljon opeteltavaa kritiikinsietokyvyssä. Tuommoinen viaton kehitysehdotus kuulostaa korvissani jotakuinkin siltä, että tyttö sinä olet… paska.

Huono bloggari, huono ihminen, huono koko eliökunnan edustaja.

Asian teki hankalaksi myös se, ettei kyseessä sinänsä ollut mainos, vaan vinkki. Ja se, että silloin vasta oivalsin, että oikeastihan minusta olisi ihan kiva, jos joku haluaisi mainostaa meidän tontillamme, jos joskus ihan oikeasti voisin saada tuloja blogin pitämisestä.

No se johti sitten tietysti blogikriisiin. Miksei kukaan halua meitä, miksei meillä ole miljoonaa insta-seuraajaa, miksen vaan voi synnyttää kameroiden edessä jumalauta pihavajassa tryffeleitä samalla kupariselle paistinpannulle heitelleen, suloisten koiranpentujen leikkiessä jaloissani? (Kyllä, puhun edelleen Mimistä. Ei, en ole vieläkään päässyt asian yli.) (En kyllä ole raskaanakaan, niin että synnytä nyt siinä sitten.) (Kadehdin myös Stella Harasekin kirjoitus- ja kuvituskykyä, ajattelen usein, että mitä suotta, kun hän tekee kaiken niin paljon paremmin. Ja on surffitukka, viinisponssi ja kaikkee.)

Blogikriisistä identiteettikriisiin (nykyajan Onnimannista matikkaan). Jos vain ottaisin itsestäni kulahtaneessa, vanhan ranskalaisen linnan pesuhuonetta matkivassa kylpyhuoneessani alastonkuvan Kardashianin malliin? Alastonkuva ois hyvä, takuulla tulis liikennettä.

Alastonkuvaussuunnitelmieni myötä törmäsin kuin juna kiviseinään oman painoni pohdintaan. Mutta sitä oikeastaan pohdin vain tosi vähän aikaa, sillä ajattelin, että mitä jos juuri tämä ON minun happy painoni (onko sellainen termi olemassa, pakko olla!) ja sillä sipuli? Paino, jossa elän itseni näköistä elämää herkutellen ja laiskotellen ja sokerinmuruja suupielissä naureskellen? Jos pyrkisin pienemmäksi, en eläisi kuten haluan elää? Eläisin vain pienempänä pienempää elämää?

Jaa jos se ei ole paino, niin mikä sitten. Naamapa tietysti, mutta naamaankin olen ihan tyytyväinen yhtä tiettyä leukaperän vekkiä lukuunottamatta. No mitä sitten napiset nainen?

Olen kertonut aikaisemminkin, että päätin blogia perustaessani, että tämä olkoon tontti, josta en stressaa. Kertonut senkin, että se päätös ei ole pitänyt. Vatvon jatkuvasti kaikkea blogiin liittyvää. No okei, vatvon jatkuvasti KAIKKEA, mutta myös blogiin liittyvää.

Koska mulla on nyt monelta osin alkamassa uusi aika, niin yritän ulottaa sen blogiinkin. Uuteen aikaani kuuluu semmoinen rento meininki, puskemisen lopettaminen, ilon kautta tekeminen, kaikenlaisen kärvistelyn poisjättäminen, oman itsen kuunteleminen, ja arvostaminen, maailman (ja oman) keskeneräisyyden hyväksyminen, täysdellisyyden tavoittelemattomuus, pyrkimys olla esiintymättä koko ajan Jumalan oikeana kätenä, vapaan ja ajattoman hengailun lisääminen, hapenottokyky, ihmisiin ymmärryksellä suhtautuminen, olosuhteiden hyväksyminen ja rakkaus.

Oletteko messissä?

Ja mitä tuo kuva mitenkään mihinkään liittyy? No kun mä myös ajattelin siinä blogikriisissäni, että oonko mä sanonut jo kaiken kaikesta, että mitä reseptiä tossakaan nyt on, kalanrötvä ja jotain risottoa, kaikki on jo käsitelty kuukautisia myöten. Ketä kiinnostaa. 


Mutta on mulla asiaa edelleen. 


Ihme kyllä, mulla on.