comments 3

Syödä pitää

Ruokarintamalla vähän väkinäistä, Minä, joka olen suorastaan toiseksi nimekseni hokenut, että “kyllä syöminen on ihanaa”, olen nyt keskellä ruoanlaittokriisiä. Yhtäkkiä tuntui, että eihän tässä ole mitään järkeä kuinka paljon aikaa ruokaan – sen laittamiseen ja syömiseen ja jatkovehkeilyyn – menee. Ohikiitävän hetken jopa kannatin ajatusta päivttäin nautittavasta avaruuspilleristä, joka pitäisi sisällään kaiken tarpeellisen ravinnon. Sitten muistin, että näinhän minulle aina kesän koittaessa käy.

Kun on pimeää, saa sytyttää kynttilät, katsella Areenasta Mirandaa ja pilkkoa pata-aineksia pitkään ja hartaasti, kaikki on hyvin. Ihmiset tulevat, ja sitten olevat, ja kaikki on stattista. Mutta kun ulkona on valoa enemmän kuin hölmöläisillä säkissä, porukkaa juoksentelee edestakaisin ovista ja ikkunoista, ja ulkona tapahtuu koko ajan jotain JÄNNITTÄVÄÄ, niin juuri parhaimman raaka-ainekauden kynnyksellä ruokaminäni menee lukkoon. Luulin ensin, että kyse on kuuman ilman syndroomasta (viime kesän analyysi), mutta ei, kyllä se on tuo valo. Talvella kokki, kesällä kylmäkkö?

Mutta syödä pitää, ja syödäänhän me. Tässä otoksia viime ajoilta. Ei noista nyt resepteiksi asti ole, tuskin edes inspiroimaan, mutta kunhan nyt näytän, ettei vielä olla sillä avaruuspilleriasteella. Perunalastuvaiheessa vasta 🙂

3 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.