Valitse sivu

Jotenkin olin saanut päähäni, että tällä syyslomamatkallamme ehdimme lopulta tehdä ja nähdä harvinaisen vähän. No miten sen nyt ottaa, tämä taitaa olla kolmannen Villa Le Menestrel-matkakertomuksemme osa numero 16. Epäilemättä teistä tämä loputon vaeltelu kuukausikaupalla, varsinainen odysseia, on “ratkiriemukasta”. Mutta uskokaa pois, loppu häämöttää.

Vasta tällä matkalla maltoimme seikkailla Italian puolelle, ja silloinkin vain pariksi tunniksi. Matkalla pysähdyimme Mentoniin, koska Cocteau. Vierailtuamme aikaisemmin keväällä Cocteaun värittämässä Villa Santo Sospirissa ja selvittyämme siellä kokemastamme ja näkemästämme hengästyneinä ulos oli selvää, että Menton, joka pitää Cocteauta suorastaan adoptiopoikanaan, ja Musée Jean Cocteau olisivat seuraavan matkamme to do-listalla. Mutta voi. Museo oli koleahko, en tavoittanut Cocteaun vimmaa. Kai kaikki tuntuu kalsealta Santo Sospirin jälkeen… Menton sen sijaan!

Menton on hirmuisen viehättävä. Jos laitat silmät kiinni ja yhdistelet suloisuuksia, joita mielikuvituksesi maalailee Pinterestin lailla kun syötät tietoisuuteen sanat turkoosin meren rannalla sijaitseva eteläranskalainen pikkukaupunki  – sitä kaikkea on Menton. Vuorten kainalossa, suolaveden sylissä nököttää rimpsu macarons-leivosten värisiä taloja. Kukkien valloittamissa puistoissa ja puutarhoissa suhisevat palmunlehvät ja solisevat suihkulähteet. Rantabulevardilla oli lokakuussakin vielä niin lämmintä, että söimme lounaan terassilla aurinkovarjon alla. Hiekkarannan saimme pitää ihan itsellämme, sesonkihan oli ohi. Vain puheliaat sedät tikkitakeissaan ja villakangaslakeissaan töpöttelivät kädet selän takana edestakaisin kuin lokkeja (tai kengänkärkiään) vartioiden. Täydellistä!

Italian puolelle ajaa Cannesista reilussa tunnissa; Mentonista matkaa ei ole enää kymmentäkään kilometriä. Me ohitimme ensimmäisenä vastaantulevan kaupungin Ventimiglian ja jatkoimme vähän eteenpäin, San Remoon. Ja meillä oli vain yksi missio: gelato italiano. Eikä mikä tahansa jäätelö, vaan vain kaikista ihanimmista hedelmistä ja marjoista, sisilialaisista sitruunoista, parhaista pähkinöistä, perulaisesta suklaasta, tuoreesta maidosta ja luomumunista tehty GROM, jossa sorbetitkin tehdään lähdeveteen.

Kirjoitan itselleni nyt muistiin: älä Anna ahnehdi. Et voi nielaista kokonaisia kaupunkeja kuin ostereita, kiirehtiä elämään au maximum, niin että lopulta muistat vain joitakin hajanaisia yksityiskohtia, kenties vain sen, miten kukkivista puista varisi violetteja terälehtiä ja miten aurinko valui vanhankaupungin kiviportaita kuin makea limoncello.

Jos – kun – palaan Mentoniin, haluaisin käydä syömässä pitkän lounaan yhdeksi Ranskan (ja jopa maailman) parhaaksi ravintolaksi listatussa, omaa luomupuutarhaakin pyörittävässä Mirazurissa, semmoinenkin erikoisuus kun tästä leppoisan oloisesta pienestä kaupunkikaunottaresta löytyy. Ja Italia, sekin ansaitsisi vähän enemmän aikaa!

Päivä oli taittumassa iltaan kun ajelimme takaisin päin. Silloin emme sentään kiitäneet tehokkaasti moottoritietä pitkin vaan valitsimme hitaamman vaihtoehdon. Mutkikas rantatie on henkeäsalpaavan kaunis. Viimeisen kuvan pysähdyspaikka on Villefranche-sur-Merin yllä.

Tiesitkö: Mentonin 83. sitruunafestivaaleja vietetään helmikuussa!