Valitse sivu

Sappee on symppis. Oli aivan käsittämätöntä pamahtaa paikalle umpitalviseen maisemaan, kun olimme juuri lähteneet ihan lumettomasta Hangosta. Kolme tuntia Tampereen suuntaan ja hiihtoloma oli katettu.

Paitsi ettei se ihan niin mennyt. Autostamme alkoi kuulua kummallista ääntä Hämeenlinnaa lähestyttäessä. Ajoimme huoltoasemalle, jossa ei tietenkään nykymaailman malliin ole enää mitään huoltoa, vaan suklaapatukoita. Herra Kamera sai kuitenkin luvan ajaa rotiskomme tyhjän montun ylle ja soitteli sitten sieltä puheluita. Me muut menimme BicMacin äärelle odottelemaan, olihan lounasaika.

Pelkillä puheluilla ja hampurilaisilla ei hommasta selvitty. Tuli hinausauto ja kiltti nuori kuski (hyvää hiihtolomaa Kuusamoon!) ja niin me huristelimme hinausauton kopissa autokauppaan ja -korjaamoon. Tai osa meistä, tyttärien laserkatse oli bensiksen pihalta saakka nähnyt vaatekauppojen neonkyltit ja he katosivat whatsapp vilkkuen jonnekin hämeenlinnalaisen kauppakeskuksen syövereihin.

Autohuollossa löydettiin parikin vikaa, joiden korjaaminen kestäisi seuraavaan päivään. Vara-autoa alle ei meinannut löytyä millään. Tokihan meillä oli vaatimuksiakin; tytöt halusivat limusiinin kuljettajalla ja me vanhemmat toivoimme autoa, johon mahtuisi viisi henkilöä ja viiden henkilön hiihtolomakamppeet sekä yhden kyseisistä henkilöistä pakkaama puolikas kotikeittiötä, tuoksukynttilä ja valtava kangaskassillinen kirjoja ja lehtiä. Ja mikä siinäkin on, että aikojen saatossa nesessäärini on nykyään suurempi kuin vaatevarastoni?

Istuimme odottelemaan kiiltävien kaarojen keskelle ja siemailimme tulikuumaa automaattikaakaota. Syleilin myös paremman reissulykyn toivossa nurkassa talismaaninoloisesti seisovaa HPK:n miestä.

Iltapäivä voiteli jo viistoa valoaan asfaltille kun vihdoin kurvasimme matkaan vuokra-autolla. Ja seuraavana päivänä taas takaisin, noutamaan omaa autoamme.

Mutta muuten loma Sappeenvuorella sujui mallikkaasti! Minulla on joku fiksaatio heidän chalet-asuntoihinsa, joissa kaikki on lumoavan tehokasta ja kompaktia. Olemme kuin kettuperhe kolosessaan. Pikkupikkukeittiössä villiinnyn kokkaamaan luksusaamiaisia, hulppeita lounaita ja vietnamilaisia monen ruokalajin illallisia, vaikka kotona en saa aikaiseksi mitään. Siellä me kylki kyljessä polttelimme kynttilöitä ja kaaduimme aikaisin iltaisin petiin.

Minäkin menin rinteeseen, vaikken ensin meinannut. Kohauttelin salaisen suunnitelmani mukaisesti välinevuokraamossa hartioitani, että kun minulla ei vain kertakaikkiaan ole mitään laskettelutakkia ja että en kai mää (jep, se murre alkoi jo täällä hiipiä repertuaariini) nyt voi villakangastakissa viilettää, niin eivätkö ne pirulaiset heti minulle lainanneet täydellisen takin.

Kiitos Sappee, ja kivat kaverit siellä, oli ilo nähdä kakaroiden punaiset posket ja LUNTA!