comments 10

Sittenkin toivoa?

Ja kas, tästä sitten jotenkin kuitenkin pidin. Jollain ihmeellisellä tavalla Aki Kaurismäen Toivon tuolla puolen oli kaikessa toivottomuudessaankin toiveikas.

Alussa rasitti kaikki. Rasitti se iänikuinen mykkyys, töksähtelevät, vanhanaikaiset lauseet. Väkinäinen huumori. Rasitti interiöörit, Suomi-nostalgia, pitkät tyhjät kohtaukset. Irralliset musiikkiesitykset, äijät. Kossu ja rööki (voi taivas sitä röökin määrää!), kaiken nielevä menneiden aikojen kaipuu. Tuntui, että tämä on niin tätä.

Mutta toista pääosaa esittävässä Sakari Kuosmasessa oli  – tai häneen roolihahmoonsa oli sisällytetty- jotain sellaista vinkeää pilkettä, jota en muista nähneeni pitkään aikaan Kaurismäellä. Lempeyttä, kepeyttäkin. Pieni hymynkare, vain häive, suupielessä. Naurahdin monta kertaa elokuvan aikana, sitä en ollut odottanut tekeväni.

(Selvennykseksi: en ollut alunperin edes menossa katsomaan koko elokuvaa, arvostelut olivat ristiriitaisia, olin jo päättänyt olla pitämättä koko jutusta ja muutenkin ajattelin, että ahdistaa ihan tarpeeksi ilman Kaurismäen nuhjuista käsittelyäkin. Mutta Parkkonen kertakaikkiaan raahasi minut kesken spagettiannoksen leffateatteriin vain viisi minuuttia ennen näytöksen alkua!)

Roolittaessaan Kaurismäki on kuin Fellini, rakastaa erikoisia kasvoja. Kaikki tutut vanhoista elokuvista ovatkin mukana, mutta ne nuoret pojatkin, mistä hän löytää niin karismaattista porukkaa? Turvapaikanhakijoita näyttelevät olivat nopeasti omaksuneet kaurismäkeläisen eleettömyyden, heidän kasvoihinsa voisi hukkua. Päähenkilöä Khaledia esittävä Sherwan Hajin on huippuhyvä!

Yritän ajatella värittääkö elokuvakokemusta se, että aihe on nyt niin lähellä minua, minähän olen tekemisissä turvapaikanhakijoiden kanssa melkein päivittäin. Huomaan, että olen jotenkin hurjan kiitollinen Kaurismäelle siitä, että hän näyttää sen kaiken, antaa estraadin. Koska haluan olla sen puolella, joka taistelee inhimillisyyden tähden, haluan pitää tästä elokuvasta, ja siksi pidän?

Jos naureskelinkin, niin myös itketti vähän. Mietin mitä oppilaani (hyvänen aika, ystäväni!) sanoisivat, jos veisin heidät katsomaan elokuvaa. Miten he kokisivat sen? Eivät siis vain turvapaikanhakija-teemaa, vaan Suomi-teeman?  Sen kaiken karun mutta jotenkin… kuitenkin… kiltin?

Sitten ajattelin sitäkin uutta poikaa, joka kertoi rakastavansa musiikkia, ja kun kysyin mitä hän kuuntelee, hän kaivoi puhelimensa esiin ja käänsi näytön minuun päin.

Hän kuunteli Vesa-Matti Loiria.

10 Comments

  1. Tiina says

    Hei Anna
    Kertoisitko mitä teet työksesi, muutakin kuin blokkaamista?
    Oletko kenties suomen opettajana maahanmuuttajille?

    Tiina A.

    • Anna says

      Hei, toki!
      Teen työkseni markkinointiviestintää, mutta bloggaamisesta en saa palkkaa.
      Enkä vapaaehtoistöistäni, joihin myös suomenopetus kuuluu.

  2. Nimetön says

    Kuulostaapa mielenkiintoisilta nuo sinun työt. Blogista kyllä voisi joku maksaa sinulle palkkaa sillä kirjoitukset ja kuvat ovat huippukamaa.
    Tiina A.

  3. silmu says

    Odotan tätä leffaa (ulkomailla). Nautin niin lukiessani ulkomaalaiskriitikkojen kommentteja, jotka olivat päinvastaisia kuin suomalaiskriitikkojen (saivatpa nenilleen). Ja surin, kun Kaurismäki sanoi (taas kerran) lopettavansa elokuvien tekemisen.

    Totta, suomalaiselle Kaurismäki tulee välillä vähän liikaakin iholle. Mutta itseään pitää katsoa toisinaan peiliin. Ehkä sieltä löytää sen pienen hymynkareenkin, kuten Kuosmanen 🙂 Ja ihmisyyden puolesta puhujia tarvitaan tässä kovassa maailmassa, nyt jos koskaan!

    P.S. Kainovienopyyntö: laittaisitko blogisi myös Blogit.fi-listaukseen?

    • Anna says

      Eikö ole ihmeellistä miten eri tavalla Kaurimäen elokuviin suhtaudutaan muilla mailla? Mitä he näkevät, kun he katsovat näitä? Mielenkiintoista.
      En usko Kaurismäen vielä lopettavan, kunhan pulisee. Kyllä sieltä vielä yksi elokuva tulee.
      Onneksi muistutit Blogit.fi:stä, nyt lisätty (menee tosin tovi ennen kuin käy hyväksynnän kautta ja siirtyy listoille). KIITOS!

      • silmu says

        Joo, luin ihmeissäni HS:n jeesustelua Kaurismäen annettua haastattelun hiukan maistissa. No se oli selvää. Mutta minusta huomattavasti kiinnostavampaa oli se, mitä Aki sanoi. Ei ihme, että hän on väsynyt, kun kriitikotkin ovat näin, miten sen sanoisi, yksioikoisia.

        Ja joo, eiköhän sieltä vielä ainakin yksi leffa vielä tule, hymyilytti kun ohjaajakin hymyili että no olenhan minä ennenkin sanonut lopettavani… Herkkä mies, ehkä liian herkkä tuohon pullistelijoiden kerhoon. Mutta niitä herkkiä me juuri tarvitaan.

        (Etsin blogiasi kulttuurista, mutta sepä olikin lifestylessä! Täytyy oppia klikkaamaan sinnekin siis)

        • Anna says

          Luulen, että Kaurismäki on tosi vaivautunut väkijoukoissa ja valokeilassa, siksi varmaan turvautuu humalaan… just se herkkyys. Ja voihan se olla elämäntapaakin, kuten kirjoitettiin HS:ssa.
          Pitäisikö mun vaihtaa blogi sinne Kulttuurin alle? Mitä olet mieltä? Rasittaa toi “Lifestyle”, mutta koen että kulttuuri-kategoriakin rajaa aika tiukalla kädellä? Toisaalta onhan ruokakin kulttuuria, ja matkat, ja…

          • silmu says

            Minä mieltäisin sen kulttuuriin, lifestyle-blogit ovat käsitykseni mukaan vähän pintaliitoa, mutta sulta löytyy kirjoja, taidetta, matkoja, ruokaa… Mutta nyt kun katsoin, niin kieltämättä kulttuuri kategoriana näyttää aika tiukasti rajatulta. Hankalaa tälläinen kategorisointi 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.