Valitse sivu

Ensin mä olin ihan et kuka hömelö laittaa blogiinsa noin epämääräisiä ohjeita elikkäs reseptejä, ja sitä mä olin ihan et uuuups, se onkin mun blogi! Äx dee!

Yritin eilen tehdä sipulipiirakkaa omalla ohjeellani. Mikä voitaikina? Kuuluuko ne sipulit haudutella ensin? Mihin se balsamico laitetaan, ja missä vaiheessa? Kuinka monta munaa? Ja mistä mukamas saa sitruunatimjamia??

Otetaas uusiksi, niin että itsekin ymmärrän:

Ranskalainen sipulipiiras Beaujolais Nouveaun kaveriksi

Ota pakastettu, valmis voitaikina ajoissa sulamaan. Nykyään on muuten myös pyöreitä, valmiiksi kaulittuja pohjia olemassa, huomasin kauppareissulla! Minä ostin vahingossa sellaisen köntin, mutta onneksi Herra Kamera oli sous-chefinä häärimässä, muuten olisi voinut tulla aika paksu piirakka, sillä minähän en kauli.

Huljuttele pannulla voissa reilusti eri sortin sipuleita. En laittanut tällä kertaa valkosipulia, mutta pane sinä, jos haluat. Miksei purjoakin? Mausta kuullottunut sipuliseos suolalla, mustapippurilla, tilkalla balsamicoa, ripauksella sokeria ja kuivatulla timjamilla tai Provecen yrteillä. Voit myös käyttää balsamico-siirappia, silloin sokerin voi jättää pois.

Meillä oli tässä vaiheessa siis edessämme uunipellillinen ohueksi kaulittua voitaikinapohjaa. Seuraavaksi levitettiin sipulit pohjan päälle, tasaisesti.

Sekoita kulhossa 1 prk ranskankermaa ja kaksi munaa, mausta seos muskotilla ja kumoa sipuleiden päälle.

Kuorruta voimakkaan makuisella juustoraasteella, me raastoimme Comtéta.

Tuuppaa uuniin kunnes pohja on sopiva ja juusto kauniisti kuplivan ruskeaa.
Koristele tuoreella (sitruuna)timjamilla.

Tarjoa piirakan kanssa vihreää salaattia, ohuita herkkusienilastuja ja tymäkkää Dijon-kastiketta.
Kuvassa lautasella myös sitruunaoliiveja, joiden simpsakan sitruunainen öljy sopi hienosti salaatinkastikkeeseen.