comments 12

Silmä silmästä

Voi voi sentään. Sain silmääni pienen verenpurkauman. Heräsin torstaiaamuna ja siinä se oli, kuin pikkuinen rubiini vasemmassa silmässäni.

Karma, karma, senkin lortto. En tarkoittanut tätä, kun kirjoitin, että aion ryhtyä käyttämään useammin silmälaseja. Vai onko tämä Kerberoksen kosto, kun haukuin sitä punasilmäistä, kreikkalaista koiraa???

Verenpurkauma itsessään on ikävä, mutta vielä ikävämpää on havaita jälleen kerran oma turhamaisuutensa. Olen ehkä maailman turhamaisin ihminen.

Yleisesti ottaenhan olen muuten helppo ihminen. Esimerkki: Parkkonen mietti jokunen aika sitten uuden auton hankintaa. Minä, joka kuljen aina pyörällä, paitsi silloin kun kuljen junalla, sanoin jalomielisesti, että sehän on aivan hänen valittavissaan.

Siis kunhan auto on musta, ranskalainen ja mielellään nimetty jonkun kuuluisan taiteilijan, esimerkiksi Picasson, mukaan.

Helppo, helppo ihminen olen minä.

Vaan kun astutaan ulkonäköalueelle, olen toivoton turhamaikku. Vaivuin paniikkiin. Nyyh, en voi mennä minnekään, näytän antiikin hirviöltä, buhuu, olen kotini vankina seuraavat kolme viikkoa enkä voi tehdä mitään enkä nähdä ketään, en voi tehdä töitä koska vaarallinen tietokoneen näyttö ja pesukoneen täyttö on poksahteleville silmilleni liian suuri ponnistus…

= siloiteltu versio viime päivien itkuvirrestä.

Sen sijaan on mieltä ylentävää huomata, että kun kohtaan terveydellisen vastoinkäymisen, löydän samantien sisäisen lenkkeilijän itsestäni. Kyllä, luitte oikein. Ihmiseksi, joka ei ole ikinä eläessään juossut lenkin lenkkiä, minussa herää sairaana valtaisa kiinnostus lajia kohtaan.

Jalka murtunut? Päätän, että alan lenkkeillä heti kun jalka on taas kunnossa. Teen mielikuvaharjoituksia, googlaan vaalenapunaisia juoksukenkiä ja vinkuvan tiukkoja trikoita.

Oksennustauti? Tuskin matltan odottaa, että pääsen lenkille, kun ruoka jälleen pysyy sisälläni.

Verenpurkauma silmässä? Haaveilen jo kuinka kiidän Bellevuen rantaa valkoiset silmämunat tuikkien, heti, kun verisuoneni ovat supistuneet ja voin taas laittaa piilolinssit, sillä kuka hullu nyt rillit huurussa maratoonaisi.

Ajatella, olen juoksija luonteeltani, tajuan sen vasta nyt.

Lenkkeilyn ja minun välillä on siis vain aina joku satunnainen este. Olen lenkkeilijä sydämeltäni, rantoja kiitävä aropupu. Vasta haavoittuvana ymmärrän, kuinka paljon rakastankaan juoksemista. Kunpa silmäni parantuisi pian.

Kuva: Osuva ja hauska (ja logoani muistuttava) paljettipintainen silityskuva on Etsystä ja maksaa vähemmän kuin silmätipat, alle viitosen. 

12 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.