comments 12

Siirtymiä

Ihmisen, jonka on pakko aina välillä veivata huonekaluja, ei kannattaisi ostaa isoja rautakaappeja. Matkaa ei tällä kertaa ollut kuin huoneesta viereiseen, mutta siinäkin oli tarpeeksi! Katala painokaan tosin ei estä minua rakastamasta palavasti tuota kumisevaa entistä kirjakaappia, nykyistä astiakaappia. Tai astiakaappia ja astiakaappia… Änkesi sinne edelleen koko joukko kirjoja. Ja loput ikkunalaudalle. Rautakaapin päällä on vanhoja Hangon Keksin peltirasioita. Niistä vanhimmat on valmistettu tässä talossa, joka oli alunperin läkkisepänpaja.

Kirjoista luopuminen on yllättäen helpompaa. Laitoin taas ison pinon pois. (Lue: Jääkaapin taakse piiloon…) Ehkä en päädykään hulluksi kirjamummoksi, joka hautautuu pinojensa alle, vaan kenties lopulta omistankin vain juuri sopivasti somia opuksia kunhan tästä vielä vanhenen ja viisastun. Nythän hädintuskin näen ikkunoista ulos kirjoiltani. Toisin kuin voisi luulla, kirjoja pursuavat Pinterest-kuvat eivät saa minua läähättämään vaan lähinnä hätääntymään; mistä aloittaisin, mitä jos en löytäisi kaaoksen keskeltä mitään?

Mutta taivas miten ihania kirjoja mulla onkaan! Mulla on NIIN ihania kirjoja, että haluaisin, että te kaikki tulisitte tänne, ja mä esittelisin mun kirjoja, tekisin niistä asetelmia, ja sitten me kaikki yhdessä paijattais niitä ja te sanoisitte että kylläpä sulla Kirjatoukka on IHANIA kirjoja!

Olohuoneessa – tai mikä tuo huone nyt keittiön, jossa oikeasti pääosin oleskellaan, vieressä onkaan –  on uudessa järjestyksessä vihdoin kaksi sohvaa, ja kaksi nojatuolia, niin että sinne oikeasti mahtuu istumaan koko perhe leffailtaan tai muuten vaan. Tai seurustelemaan kamujen kanssa siten, että voi maata sohvalla samalla, joka on mielestäni ystävyyden ylin aste.

Olohuoneessa on myös edelleen kirjoituspöytä, yksi kirjahylly ja “mummon sänky”, vaikka ne eivät kuviin tällä kertaa yltäneetkään.

Sohvan ylle tulee taulu. Kaivoin arkistoista neljä Herra Kameran ottamaa kuvaa kirjoista, maailmalla, ja joku niistä päätyy alumiinilevylle ja porautuu kiviseinällemme. Tiesitkö, että Herra Kameran kauniista kuvista saa teettää tauluja, erilaisia, erilaisille pohjille? Kerron siitä pian lisää.

Kuulkaa. Mä olen vähän ajatellut. Minun on pakko oppia kuvaamaan itse. Herra Kamera ei aina näe sitä mitä minä näen. Meillä on eri katse, kas kun sen ymmärsin, vaikka sydän välillä olisikin sama. Ja sitäpaitsi emmehän me koko ajan käsi kädessä kulje. Haluan omat silmät.

Kirjatoukan Pinterestiin löydät kas näin.
Ja muistin virkistämiseksi vielä Instagram, Twitter ja Facebook-sivukin..

12 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.