comments 11

Sataa paistaa

Jaaha. Joka toinen päivä paistaa, joka toinen päivä sataa. Tai sitten sekä sataa että paistaa, kuten tänään. Odotamme kiihkeästi sitä sellaista helleaaltoa, jossa unohdetaan nostaa tyynyt ja peitot pihalta, koska ei ole olemassa mitään muuta kuin aurinkoa. Jossa nukutaan parvekkeen ovi auki pikkuhousuissa ja hakeudutaan varjoon. Nyt unohdan öljytä sääret, koska samapa se, farkkujen alla.

Seikkailukaan ei, kas kummaa, ole noutanut naista kotiovelta. On aikaa raivata kotia, rapsutella ikkunanpokia, puskea huonekaluja jonkun manian vallassa takapihalle ja elämästä pois. Siivotaan sitten, perkele. Uudet sohvat tulivat, ja niiden myötä kaikki liikahtelee. Seinät huutavat – ei vaan KARJUVAT – maalia, matto näyttää nuhjuiselta.

Perjantaina satoi niin paljon, ettei koskaan. Mieli oli valmiiksi maassa, tai Ranskassa, joten kaatosade sopi tunnelmaan. Ehtisipä joskus itkeä pelkojaan ja surujaan yhtä auliisti ja antavasti, jotenkin älyttömän anarkistista tuommoinen holtittomuus. Ukkonen paukkui ihan talon päällä, iski antenniin ja sammutti kaikkien katastrofien seuraamisen. Kahlatessamme illalla kotiin, polvia myöten tulvivalla Bulevardilla, ja kääntyessämme rautaporteista pihallemme, pysähdyimme niille sijoillemme. Vesi valutti ripsivärit poskia pitkin, litisti nutturan ja lotisi Repettoihini, kun katsoimme voimattomina vesiputouksen lailla kellareihin syöksyvää vettä.

Taiteilija tuli seuraavana päivänä käymään. Oli auringon vuoro, mutta meidät löysi visusti sisältä, toisen kellarista ja toisen olohuonetta raivaamasta. Olimme pölyisiä, hikisiä, kiukkuisia, riidoissa ja nälkäisiä.

Kirjahyllyni seisoi takapihalla, ja tyhjä kirjahyllyhän näyttää yhtä väärältä kuin surullinen morsian. Sisällä vääntelin käsiäni minä, joka olin päättänyt kirjahyllyn lähdöstä, mutta otin sen silti henkilökohtaisesti, kuten vain horoskooppimerkiltään Kaksonen pystyy. Koin, että elintilaani kavennettiin, minua typistettiin. Mihin nyt laittaisin lattialla lainehtivat opukset?

“Te muistutatte andalusialaisia ystäviäni, lennokasta tuttavapariskuntaa”, sanoi taiteilija, “he nimittäin saivat kerran päähänsä uusia keittiön, ja purkivat vanhan valtaisan voitonriemun vallassa. Kaaressa lensivät kaapit ja hellat kaatopaikalle. Kun keittiö oli typötyhjä, heille tuli mieleen ajatella tulevaa. Rahaa uuteen keittiöön ei ollut, ja voimatkin olivat vähissä. Niinpä andalusialainen pariskunta lämmitti purkkiruokaa mikrossa ja ihmetteli elämän arvaamattomuutta monta monituista kuukautta.”

Ajattelin takkaamme. Sekin purettiin eräänä huikean lämpöisenä syksynä, voimiemme tunnossa. Keskitalvella, ja monena talvena sen jälkeen, olemme ihmetelleet mihin takkamme hävisi. Ja olisiko siinä samassa tuvan huputtamisessa ja työmisten läsnäollessa kannattanut laittaa uusi takka paikoilleen, talvet kun väistämättä seuraavat kesää ja jopa lämmintä syksyä.

Kirjoillani, parhailla ystävilläni, ei ole nyt siis sijaa majatalossa. Koko uusien sohvien pilkuttama olohuone tulee olemaan käymistilassa kunnes pahvilaatikkokaupalla tavaraa saadaan aseteltua jonnekin. En voi pitää edes suunnittelemiani monen päivän mittaisia eeppisiä sohvabileitä, sillä kaikki sohvien ympärillä on yhtä kaaosta.

Miksi emme voineet ajatella mihin kirjat laitetaan, ennen kuin päätimme reteästi tuupata vanhan hyllykön ulos? Sanopas se.

Onneksi saan kantaa osan kirjoistani huomenna rantapiknikille, jossa olen tärkeässä sivuroolissa kun Gauhar esittelee ihanuuksiaan ranskalaishenkisten eväiden lomassa. Minun tehtäväni on avittaa ostoksilla olijoita kesäkirjavinkeillä, teemaan sopien.

Ja huomennahan muuten paistaa aurinko.

Gauhar Hanko Pique Nique

Maanantaina 18.7. klo 11-12:30 Hangon Leijonarannassa (Bulevardin päässä).

Kuplivat jatkot Villa Himan tiloissa klo 13:30 alkaen, ihania etuja luvassa!

Mukana menossa: Kirjatoukka & Herra Kamera Blog

11 Comments

Vastaa käyttäjälle Katja Kaukonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.