Valitse sivu

Minulla on pakottava tarve tehdä tila kuin tila omanoloisekseni. Tunne iskee heti esimerkiksi hotellihuoneeseen astuessani, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa kuinka kivasti asiat ja esineet on järjestelty ennen iskuani. Tuolit siirtyvät, pienesineet vaihtavat paikkaa, ostan ehkä jopa kukan tai tuoksukynttilän (jota en edes hotellihuoneessa saa polttaa, sen tiedän toki.) Kirjoja ja lehtiä raahaan aina mukanani järisyttävää määrää, niiden pinoaminen saa paikan kuin paikan tuntumaan kodilta. Pari ystävää on kysynyt sisustusapua. Vastaan aina, ettei minussa ole tippaakaan sisustajaa, mutta ehkä sitten vähän sellaista “kotikuiskaajaa”.

Ranskan villalla oli oikein kaunista ja kodikasta jo ennen minuakin. Satuin vaan levittäytymään yhtenä iltapäivänä lounaan jälkeen Tabac-puodista haalimani sisustuslehtipinon ja rosé-lasillisen kanssa terassin muurille ja siitä se ajatus sitten lähti. Ja TIETENKIN kysyin talonomistajilta lupaa! Enkä riehunut takanreunusta enempää.

Puiset keittiökalut ovat käytännöllisiä mutta myös koristeellisia, yksinkertaisella ja lämpöisellä tavalla. Tuo pitkä, jossa on urat, on patonginleikkuulauta. Oliivipuunoksia löytyi pihalta, samoin kuin tuo sinimarjainen, runsas lehvä. Aloituslauseen “omanoloinen” onkin ehkä muuten väärin sanottu, luulen lukevani huoneiden ajatuksia, en pelkästään toteuttavani itseäni. Talo tuntui kertovan omat värinsä; olohuoneeseen oliivinvihreää, laventelinsinistä, hiekkaa, kermaa, kyyhkynharmaata…

Sanokaas, kummasta te pidätte enemmän takanreunalla, noista hopeakehyksisistä vanhoista valokuvista kylältä vai lämminsävyisemmästä maalauksesta?

Yhtenä villan jättiläismäisenä etuna oli kirjastohuone, joka – vaikkakin oli dekkaripainotteinen – tarjoaisi mielenkiintoista luettavaa useammallekin vierailulle. Tuon Maigret’n ostin itse, ja jätin takan päälle, minusta se oli niin kaunis. Talon muita värejä näet aikaisemmasta jutustamme tai villan sivuilta, esimerkiksi nuo yläkerran makuukamareiden voimakkaat värit olivat nerokkaat!