Valitse sivu

Viime tiistaina matkalla hautajaisiin autosta puhkesi Tammisaaren kohdalla rengas. Seisoimme mustissamme tien poskessa odottamassa korjaajaa, oli kylmä ja kiire. Silloin ajattelin, etten selviä tästä kaikesta, en vain selviä.

Lauantaina seisoin eteisessä vapisevana ja väsyneenä. Ylioppilasjuhlan järjestelyiden muistilistaa oli päivitetty perhechattiin toimestani vielä klo 4:40, olin pitänyt vain hädintuskin itseni kasassa koululla kun kaunis ja viisas esikoiseni piti ylioppilaiden puheen ja nyt tupa oli täynnä vieraita. Mutta catering oli myöhässä, ruokapöytä oli ihan tyhjä.

Toukokuu on ollut hulluin koskaan, ja sen viimeinen viikko, jo kesäkuun puolelle kurottava, pelkkää suhinaa päässä. Kaikesta kuitenkin selvittiin. Rengas korjattiin, mummi haudattiin, lakki päähän painettiin ja juhlaruokakin saapui.

On pari asiaa, joiden kohdalla minulla menee hermo: juhlat ja matkat. (Ja okei, joskus myös arki.)

Muistatteko, kun jokunen vuosi sitten puhuttiin paljon naisten multitaskaamisesta, näkymättömästä, jatkuvasta projektinjohtajan työstä, metatyöstä?

Minulla on kaikki tieto päässäni, kaikki langat käsissäni ja iso vastuu harteillani. Minä muistan kaiken. Minä myös käskytän ja pyydän, vaikken haluaisi enää käskyttää enkä pyytää. Haluaisin usein vain päästää irti, mutta sitten kenelläkään ei olisi enää kivaa.

Nyt kerin kokoon Kreikan matkaamme. Listoja on monta: tee, muista, osta. (Pese, soita, peru, varaa, pakkaa, kysy, varmista ja vahvista.) Meillä minä olen se, joka hoitaa lennot, majoitukset ja autonvuokrauksen, ja se, jolla on kaikkien passit.

Ajattelin kukonlaulun aikaan lauantaiaamuna luovuttaa Helsingin lentokentällä juhlallisin elein kaikille 18-vuotta täyttäneille rakkaille perheenjäsenilleni heidän passinsa ja sanoa:

“Tämän asiakirjan myötä luovutan teille myös vapauden ja vastuun omasta matkastanne, ja yhden viidesosan vastuuta yhteisen matkamme onnistumisesta, ja onnellisuudesta.”

En ota passeja enää takaisin talteen, jokainen saa huolehtia omastaan. Muistuttakoon se heitä siitä, että loputtomiin ei voi luovuttaa kuormaa, ei edes niin kevyttä kuin passi, toisen ihmisen kannettavaksi.

Rakastan perhettäni, ja minusta on maailman ihaninta lähteä heidän kanssaan matkalle. Heidän rinnallaan, yhdessä, ei edessä, tuulta halkoen.

Lue lisää: “So when we ask women to take on this task of organisation, and at the same time execute a large portion, in the end it represents 75% of the work. Feminists call this work The Mental Load.” Mainio ranskalainen sarjakuva aiheesta The Guardianin sivuilla.

Metatyötestin voit tehdä Kirkko & Kaupunki-lehden sivuilla.