comments 8

Pizzaa ja nykytaidetta

Nyt kun olette saaneet meistä sen kuvan, että me kaksi olemme uuuh niin kuumia parti parti eläimiä, niin hypätäänpä gaalan (The Gaalan) jälkeiseen lauantaihin. Heräsimme klo 6:45 kuin pienet, terhakkaat ihmisen muotoiset herätyskellot, heitimme kaapua raukeiden samppanjantuoksuisten vartaloidemme ylle ja valuimme hotelliaamiaiselle. Ei, meille ei käy kahden hengen pöytä toisesta rivistä Kluuvikadun puolelta, vaan me haluamme ison pöydän keskeltä Espaa. Ettekö te tiedä keitä me olemme? Me olemme PaperiHesarin Lukijoita, jotka ovat juuri olleet hilkulla voittaa maailmanmestaruuden!

Juotuamme suurin kulauksin vastapuristettua appelsiinimehua, hopeakannukaupalla mustaa kahvia ja kuumaa maitoa Kämpin katetulla terassilla auringon raidoittaessa munakokkeleitamme, soitimme isovanhemmille. “Nyt tänne ne kakarat, meillä on jo ihan hirveä ikävä!”

Höyrysimme onnellisina ympäri kaupunkia kupeidemme hedelmien kanssa, kuulutimme hauskoja kuulutuksia toistemme korviin paperitötteröiden läpi ja kävimme gallerioissa, kunnes vain hetkeä ennen nääntymystä rynnimme Putte’siin pizzalle. Aaaaaah, pizza, maailmanherruuden jälkeen ei ole mitään parempaa!

Isonvanhemmat yrittivät jo vongata lapsia takaisin, mutta me karkasimme vielä hetkeksi hiukan kauemmaksi, vain löytääksemme itsemme yhtäkkiä Kampista, keskeltä helvetillistä mekkalaa. Vaelsimme rauhallisen bambiperheen lailla lempeässä syyssäässä, kun huomasimme olevamme osa mustiin pukeutunutta marssia. Siellä me haahusimme keskellä mielenosoitusta, ja juopunut nainen komensi kadun reunalla kurkku suorana meitä raiskaamaan itse itsemme.

Mutta hyvänen aika niinhän meillä ei ollut aikomustakaan tehdä, vaan sen sijaan me menimme HAMiin. (Museokortti heilahti taas!) Vasta avautunut Helsinki Art Museum aloittaa komeasti tämän hetken nykytaiteilijoiden kuninkaan, kiinalaisen Ai Weiwein puuteemaisella näyttelyllä. Lasten mielenkiinto heräili jo ennen näyttelysaliin astumista. Aulassa oli erilaisia tehtävälappuja, joita otimme sokkona kaksi jokaiselle ja joiden tehtäviä sitten hihittelimme kierroksella. Kiva lisä!

Jos olen ihan rehellinen (tai ehkä olin vain omissa sfääreissäni henkisissä tylleissäni), tämä Ai Weiwein näyttely ei ollut ihan sellainen elämys kuin jotkut aikaisemmat näkemäni näyttelyt. Varsinkin Ai Weiwein keramiikkajutut (taideasiantuntija puhuu…) ovat olleet jotenkin niin järisyttävän vaikuttavia, ne auringonkukansiemenet ja muut, että tämä hienovaraisempi puun käyttö sai ajatukset karkailemaan pois tärkeistä, traagisista aiheista. Mutta ne velkakirjat, joilla näyttelytilat oli tapetoitu, ne olivat hurjan mieleenpainuva tapa osoittaa taiteilijaa vainoavien viranomaisten hulluuden määrä ja samalla kannattajien välittämisen mittasuhteet.

Oli aika luovuttaa taas lapset vastuullisille vanhuksille, suukottaa hyvät yöt ja lähteä baanalle. Party animals.

Ai mitäkö teen tuossa yhdessä kuvassa? Eläydyn pian ensi-iltansa saavaan elokuvaan The Walk, joka perustuu dokkariin nuorallakävelijä Philip Petitista. Se teki meihin vaikutuksen blogin alkuaikoina, vuonna 2011. Pakko nähdä!

Lue lisää Ai Weiwein töistä vaikka täältä.

8 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.