comments 13

Pallo kerrallaan

Ai että. Nyt oli hieno.

Olen nähnyt taas KAIKKI leffat viime aikoina, kiitos Hangon Kino Olympian tarjonnan. Tai siis kaikki max. K12 leffat. K12 on mun itse itselleni asettama ikäraja oman mielenrauhani tähden, mä olen silleen herkkis.

Ja tietenkään en ole nähnyt KAIKKIA elokuvia, kun sanon KAIKKI elokuvat. Kyllä te tiedätte. Mutta viimeisimmistä ainakin Victoria & Abdul (Judy Dench ON!), The Big Sick (mä meinasin tukehtua siihen lespaavaan mukacooliin puhetapaan), Yösyöttö (jep, menee Hangossa, vauva oli koko ajan eri näköinen) ja niin edelleen.

Mutta BORG / MCENROE. Huh, tykkäsin todella. Janus Metzin ohjaama elokuva on taitavasti tehty ja jotenkin ehjä. Kauniskin. Sverrir Gudnason ja Shia LaBeouf tekevät ihan älyttömän osuvanoloiset roolisuoritukset, Stellan Skarsgård on ihana, mutta kaikista sydämeenkäyvin on nuori Borg, jota esittää Björn Borgin oma poika Leo Borg.

Miinusta ehkä siitä, että aika paljon pitää tietää 70-80-lukujen taitteen tennisskenestä pelaajineen ja lajista muutenkin, esimerkiksi lopun finaaliottelu on jännittävämpi jos yhtään ymmärtää pisteidenlaskua.

(Vähäisistä ikävuosistani huolimatta muistan muuten kuinka valtava tenniskuume Suomessa tuohon aikaan oli. Me olimme kesää itärajalla, ja sielläkin puoli kylää kokoontui helteisenä heinäkuun päivänä vanhaan tupaan katsomaan Wimbledonia, ilmassa oli heinäntuoksua, pullanmuruja ja suuren urheilujuhlan tuntua.)

Mutta se juttu miksi mä nyt vaivauduin tästä kirjoittamaan, oli se, että koko elokuvan ajattelin Björn Borgia ja sitä, että miksi se ei nyt vain luota itseensä ja siihen että se jos kuka OSAA. Miksi se ei nauti tekemisestä ja rakasta elämäänsä ja pistele menemään ilolla? Sehän taitaa ton homman, toi on SEN JUTTU!

Sitten mä olin ihan että kappas perhanaa. Teen tällä hetkellä yhtä selvitystä asiakkaalle ja panikoin valtavan aineistoni kanssa.  Stressaan ja tuskailen. En nyt ollenkaan vertaa itseäni maailman parhaaseen tennispelaajaan ja hänen paineisiinsa, mutta ydinasia on sama: miksi mä en vain luota itseeni ja osaamiseeni, nauti tekemisestä ja etene kepeällä kädellä? Täähän on ihan mun juttu, tän mä haldaan?

Sama koskee blogia. Olen ihan puissa kirjoitteluni kanssa, kuten olette varmasti tahdista hoksanneet. Kaukana takana ovat ne kahdenkin jutun päivävauhdit. Olen erittäin vahvasti taas sitä mieltä, että millään kirjoittamallani ei ole merkitystä eikä mikään aiheeni voi millään muotoa kiinnostaa ketään. Paineitakin on. Blogin olisi pitänyt jo menestyä, jos se olisi menestyäkseen. (Se gaala-juttukin oli vahinko, mähän sanoin!!!)

Tiedän, te olette kilttejä ja kohteliaita ja sanotte kerta toisensa jälkeen ettei se ole totta ja että juttujani on kohtuullisen viihdyttävää lukea. Mutta se ei auta, koska jumi on täällä päässä.

Sillä kaikki tapahtuu lopulta päässä. “Här inne, Björn”, sanoo valmentajaa esittävä Skarsgårdkin ja koputtaa Borgin komeaa ohimoa.

Mieli on saatava kuriin, kanavoitava paniikki, pelko, hermoilu ja stressi tekemiseen, käytettävä sitä kaikkea mielummin polttoaineena eikä sakkana. Mitä siis tästä opimme?

Pallo kerrallaan Anna.

Pallo kerrallaan.

Lue lisää: Hesarissa ansiokas juttu Shia LaBeoufin valmentautumisesta John McEnroen rooliin mm. suomalaisin apuvoimin.

***

Nyt mä en osaa lopettaa kun alkuun pääsin: Kuningatar Victorian ja hänen palvelijansa, myöhemmin opettajansa, Abdul Karimin erikoisesta ihmissuhteesta kertova elokuva jäi pyörimään pitkäksi aikaa mieleen, ja varsinkin eräs ihan lopussa esille tullut seikka kiehtoi.

Läheinen ystävyys tuli yleiseen tietoisuuteen vasta kun Abdul Karimin päiväkirjat löydettiin vuonna 2010. Muutama vuosi aikaisemmin tutkijat olivat alkaneet kiinnittää huomiota kuninkaallisista kokoelmista löytyviin Abdulista tehtyihin muotokuviin. Kuka intialaisen näköinen mies oikein oli, ja mikä hänen asemansa hovissa oli voinut olla? Kuningatar Victoriahan oli kuollut jo 1901 ja Abdul Karimkin 1909, ja kaikki jäljet heidän yhteydestään oli pyritty hävittämään jo sata vuotta aikaisemmin…  Aiheesta lisää täällä.

***

Muistakaa hei HANGON ELOKUVAJUHLAT, 19.-23.10. Tärppini löydät täältä!

***

Ja ilouutisia niille, jotka ovat kaivanneet mutsi-juttuja: olen aloittanut blogin fb-sivulla postaussarjan “Terveisiä mutsilta”, jossa jaan mutsin utopistisia whatsapp-viestejä alaotsikolla, “Koska miksi mun pitäisi yksin näistä kärsiä?” 🙂

13 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.