Valitse sivu

Kun olimme lähdössä aamulla Saint Tropeziin, mallailin valkoista pellavamekkoani peilin edessä. Oliko se kuitenkin hiukan liian lyhyt, ja aavistuksen läpinäkyvä? Nooooh, oli siellä lyhyempiäkin, ja läpinäkyvämpiä!

Saint Tropez on varmaankin parhaimmillaan juuri kesäkuun alussa. Tunnelma oli vielä viipyilevä, meitä rikkaita ja kuuluisia vaeltelee satamassa ja kapeilla kujilla vasta muutama kourallinen, ja kuppiloissa on paikkoja vapaana ja tarjoilijoilla aikaa rupatella legendaarisista asiakkaista. Istahda ainakin “La Tarte Tropezienne“n terassille, ja paina pyllysi Senequier‘in punaisille tuoleille pastis-lasillisen ajaksi, tai muuten et ole olemassakaan. Kyllä siinä kaupungissa jotain taikapölyä on, myyttistä, leijailevaa…

Me viivyimme vain tovin, katselimme purjehduskilpailuja (lue:ihmisiä), ja unohdimme näköjään kuvata. Ja syödä.

Palattuamme kotiin pyöräytin solakoita parsoja grillissä ja nautimme jälkiruoaksi marjoja, minttua ja mascarponea. Kaunistavaa ruokaa?