comments 6

Ole hyvä ja katso: Le Concours

Näitkö jo Le Concoursin? AIVAN LOISTAVA! Tämmöisiä elokuvia mä rakastan. Elokuvia, joissa ei tapahdu mitään ja joissa vain lähinnä puhutaan, mielellään ranskaksi. Dokumenttielokuva on katsottavissa Yle Areenassa vielä reilun parin viikon ajan. Mitä omistautumista, miten intellektuellia käsien vääntelyä, haluan töihin La Fémis-elokuvakouluun heti paikalla, suoraan raatiin! Seuraavan Pariisin reissun ohjelmaan sisällytänkin käynnin jossain Femisin kulmakuppilassa. Ehkä väittelijänlahjakkuuteni loistaa päällepäin merkillepantavasti.

Ja kun tässä nyt kerran koolla ollaan, niin kerron teille samalla taas ylivertaisia mielipiteitäni muista viimeksi kokemistani kulttuurihässäköistä:

Oppivuodet pariisilaisittain. Le Concours-dokkarin “pari” Teeman Elokuvajuhlilla. Pari siksi, koska tässäkin kerrotaan nuoresta elokuvaopiskelijasta. Tekotaiteellinen ja pitkäveteinen elokuva minusta. Ja pitkä. Ja veteinen.

Colette. Pateettinen ja hieman hengetön elokuva ranskalaiskirjailija Colettesta jättää kylmäksi, Keira Knightley ei ihan onnistu olemaan se hurmaava röyhkimys, joka Colette oikeasti oli (sanoo Anna “tunnettu Colette-asiantuntija ja Coletten henkilökohtainen ystävä” Piiroinen.) Ja olen NIIN NIIN NIIN kyllästynyt naisen suun vaginalisoimiseen, katsokaa sitä huulten roikottamisen, räpläämisen ja omenanpureskelun määrää tässäkin elokuvassa! Puvustus kuitenkin niin ihana, että toisaalta ehkä se riittää syyksi tutustua tähän sinänsä kiehtovaan tarinaan. Muistatteko, olen haikaillut Coletten kulmille myös St Tropez’ssa?

Chelsea Hotel. Viiruksen musiikkiteatteriesitys, joka kiertää parhaillaan ruotsinkielistä Suomea. Hangossa esitys veti Pub Grönanin keskiviikkoiltana ihan täyteen! Kolmehenkinen huikean multitalentti ryhmä on kirkasotsainen kuin vegaaninen enkelikuoro, ja juuri siksi minun teki koko esityksen läpi mieli tuutata heihin vähän heroiinia. Hei Chelsea Hotel sentään, ja Lou Reed, Leonard Cohen, Joni Mitchell ja Patti Smith… Esitys kuitenkin kutitteli innostumisnappuloitani välispiikeillään, en esimerkiksi ollut tiennyt, että Janis Joplinilla ja Leonard Cohenilla oli sutinaa, jonka seurauksena syntyi biisi  Chelsea Hotel no 2.
Toinen hurmaava tarina kertoi Chelsea Hotelin ovista: kun hotellia alettiin restauroida (“raiskata”, sanovat vanhat asukkaat ja entusiastit), vanhat ovet olivat menossa kovaa vauhtia kaatopaikalle. Siltä kohtalolta ne pelasti Jim Georgiou. Hän oli asunut hotellissa kymmenkunta vuotta ja kun hän lopulta joutui lähtemään, hän yöpyi vielä haikeuksissaan kuukauden hotellin aulassa. Sen jälkeen hän oli koditon. Rakkaudesta hotelliin hän jäi kuitenkin Chelsea Hotelin kulmille kadunmieheksi, ja oli onneksi paikalla vuonna 2012 kun ovia oltiin raijaamassa lavalle. Hän poimi ystäviensä avustuksella ovet ( 200 ovesta pelastetuksi tuli 52 kappaletta) omakseen ja ryhtyi selvittämään ovien takana olleita tarinoita. Georgioun omassa ovessa oli ollut numero 225. Ovet huutokaupattiin tämän vuoden alussa ja Georgiou lahjoitti puolet 400 000 dollarin potista asunnottomien yhdistykselle. Bob Dylanin huoneen ovesta, ovesta 225, maksettiin 100 000 dollaria.

Ylen Kulttuuriykkönen. Varsinkin se yksi jakso, jossa MINÄ olin puhumassa kirjastoista. Ihmettelen, jos en tämän jälkeen saa omaa radio-ohjelmaa. Kaikki oikeat kirjabloggarit varmaan jo viimeistään tässä vaiheessa vihaavat minua, koska minua tituleerattiin kirjabloggariksi, mitä en taida enää olla vaikka miten päin (voissa) pyörittelisi, enkä edes oikaissut asiaa.

Keskustakirjasto Oodi. Kaltaiseni moniongelmaisen (valo, äänet, avaruus, säkkituolit, ihmiset) painajainen. Ovatko ne kirjahyllyt Tiimarin konkurssipesästä? Ja kelatkaas tätä: Oodissa on 100 000 nidettä, Hangon kirjastossa… 115 000! Ilman muuta silti AIVAN HUIPPUJUTTU, kunhan löydän sieltä mieleisen (pimeän ja matalan) nurkan. Kansalaiset, otetaan Oodi ahkeraan käyttöön! Akateemisen Kirjakaupan toisessa kerroksessa, rullaportaista pari askelta eteenpäin ja oikealle on muuten juuri sellainen oikeanlainen nököttämispaikka. Minulla on vähän huono omatunto, että moitin Akateemista radioesiintymisessäni, istuinhan siellä viime viikollakin kuitenkin tuntitolkulla.

Kirjastoteemaan liittyen: Yle Areenasta löytyi (miksi en löydä sitä enää, joko se meni??) dokkari New Yorkin pääkirjastosta, Ex Libris – The New York Public Library. Yli kolme tuntia syvää inhimillisyyttä ja hiljaista intohimoa lajia kohtaan, hieno. Ehditkö nähdä? Traileriin pääset tästä.
EDIT: Löytyy vielä Areenasta, hop!

Sinebrychoffin taidemuseon joulukalenteri. Hirveän kiva, pikkuruisista luukuista löytyy hailakoita yksityiskohtia taideteoksista, joita kukaan ei ole vaivautunut nimeämään. Pidän tämmöisestä huolettomuudesta. Luukussa 2 oli enkelinpylly (uskallan sen paljastaa, kun päivä meni jo). Museon toinen kerros on muuten nyt jouluasussa, katettuine joulupöytineen, kaunista.

Ateneumin taidemuseon kahvilan mosaiikkiteos Keisarinna Teodora seurueineen. Miten en ole ennen tajunnutkaan, miten hieno se on. Ja kuvauksellinen. Suomen taiteen tarina-näyttelyn ripustus ilahduttaa sekin, se todella tuo teokset uudella tavalla esiin. Rakastan Museokorttia, kuten saatoit jo arvata.

Vivi-Ann Sjögrenin ruokakirjat. Luvussa taas kerran, aina säännöllisin väliajoin. Hengitän hetken aikaa joka ilta Andalucian auringopolttamaa ilmaa. Rakastun jälleen tomaatteihin ja vanhaan leipään. Kirjat voivat olla ihmeellisiä.

Lauri Timosen kirja Jean Seberg, erään filmitähden nousu ja tuho. Oi voi, tämä on jotenkin niin monimutkaisesti kirjoitettu, että eteneminen lukijana on hankalaa ja hidasta. Kirjoittaja on selvästi filmihullu (heh!), mutta Seberg häviää jonnekin massiivisen elokuvatietämyksen jalkoihin. Surullinen kohtalo joka tapauksessa, ja sadistisilla miesohjaajilla on todellakin osuutta asiaan.

Strindbergin kahvila. Olen kehunut Strindbergiä niin monta vuotta, että jos en kohta saa nimelläni varustettua messinkilaattaa vakkaripöytääni, alan polkea jalkaani. Syyt rakastaa: lattia, pöytiintarjoilu, marokkolainen minttutee, Club Sandwich perunalastuilla. VANHAT, HILJAISET IHMISET.

Anton & Antonin joulukassi. No, myönnettäköön, että en ole vielä tietystikään maistanut lopputuloksia, mutta tuntuu, että valtava taakka olisi nostettu harteiltani tämän keksinnön myötä. Että joku on suunnitellut kolmen ruokalajien raikkaan ja modernin jouluaterian valmiiksi ja saan kaikki ainekset suoraan ovelle toimitettuna, tai meidän tapauksessamme mutsin ovelle! Miten nämä kaksi viimeistä liittyvät kulttuuriin, kysytte? Kulttuuria se on ruokakulttuurikin, ja kaupunkikulttuuri!

6 Comments

  1. sannamaija says

    Oodissa pimeä ja matala nurkka löytyy alakerran ravintolasta, joka on ilmeisesti hobbiteille suunniteltu😀. Richardinkadun kirjastossa “piilopaikkoja” löytyy edelleen (joskus höystettynä Eau de Clochard-tuoksulla). Mutta aion kyllä Oodissakin käydä, eiköhän ne kirjat sinnekin tiensä löydä…

    • Anna says

      Tottakai me kaikki käymme Oodissa, ehkä minut löytää sitten sieltä kahvilasta!

  2. Nimetön says

    “Vaginalisoiminen”. Mahtava ilmaisu. En ole aikaisemmin törmännyt. Kiva että kirjoitat taas aktiivisemmin tänne blogiin.

    • Anna says

      En tiennyt miksi muuksi sitä toimintaa olisi kutsunut, sana vain odotti keksijäänsä! 😀

  3. Kiitos Le Concoure- vihjeestä. Olipa hyvä. Strindberg D:llä voisi ehkä laatan saamisessa auttaa. Hyvää joulua, rakas Anna.

    • Anna says

      Ahahahahahaha, putosin, kiitos, korjaan! 😀 Hyvää joulua myös sulle, ihana Titte!

Vastaa käyttäjälle sannamaija Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.