Valitse sivu

Kuten kuvista huomannee, Herra Kamera on keikalla muilla mailla. Mutta eihän se menoa haittaa!
Tein siis viime lauantaista inspiroituneena “vietnamilaisia possupalleroita”. (Joku ihan oikea vietnamilainen saattaa olla kyllä reseptistä eri mieltä…). Koska lauantai-illan isäntä ei ollut antamassa ohjetta, jouduin/ pääsin soveltamaan:

Possun jauhelihaa
2 kananmunaa
Kalakastiketta
Inkivääritahnaa tai raastettua inkivääriä
Hiukan ruokosokeria (tai no, hiukan ja hiukan…)
Kaffilimen lehtisilppua
Valkosipulia
Chiliä – punaista- pieneksi pilkottuna
(Taisin lorauttaa hiukan myös Teriyaki-kastiketta… ja ties mitä muuta…)

Annoin vetäytyä reilun tunnin jääkaapissa, ja sitten vielä puolisen tuntia huoneenlämmössä. Palluroista tuli ennemminkin jauhelihapihvejä.

Kastike:
Pienenpieneksi pilkottu porkkana
Pari punaista chilipalkoa, niin ikään pikkusilppuna
Pari valkosipulinkynttä (pienenä, pienenä)
Loraus kalakastiketta
Loraus valkoviinietikkaa
Loraus vettä
1 limen mehu
Ruokosokeria
Iso lusikallinen omenahilloa

Annoin kastikkeenkin kunnolla maustua, huoneenlämmössä, niin, että sokeri oli varmasti sulanut kastikkeeseen ja maut pyöristyneet.

Paistettu riisi:
Paistetaan ensin pannulla sipulilohkoja (kapoisia).
Sitten pannulla hyydytetään “hiutalemaiseksi” kaksi munaa.
Muna-sipuliseoksessa paistetaan sitten keitetty riisi.
Maustetaan vain kevyesti, maun mukaan.
Ihan lopuksi 3 pieniksi kuutioitua tomaattia käännellään sekaan.

Jos minulla olisi ollut herneitä, olisin nekin nakannut riisiin.