Valitse sivu

Minusta tuli Rouva Kamera 14 vuotta sitten, helmikuun 11. päivänä.

Asuimme silloin Helsingissä. Senaatintorille rakennettiin jäästä ja lumesta kopio Ulrika Eleonoran kirkosta, joka oli seissyt aikanaan sillä paikalla sata vuotta, 1727-1827.
Nykyään Senaatintorin kivetyksessä voi nähdä kirkon ääriviivat, mutta lumikirkkoa ei sen koomin ole rakennettu.

Keksimme kolme viikkoa ennen häitä, että menemme naimisiin. Tai keksimme ja keksimme… Minä keksin. Luin lehdestä lumikirkosta, ja siitä, että siellä vihittäisiin vain kymmenen paria. Kruununhakalaisina kuuluimme lumikirkon rakentaneeseen Tuomiokirkon seurakuntaan ja olimme siten etulyöntiasemassa. Soitin kirkkoherranvirastoon ja tein alustavan varauksen. Alustavan siksi, että sulhanenhan ei vielä ollut tietoinen lähestyvistä häistään.

No mutta, sulhanen oli seuraavan puhelun perusteella omalla maltillisella tavallaan innostunut asiasta, joten häävalmistelut saattoivat alkaa. Meillä oli jo kaksi tytöntylleröä tuossa vaiheessa, joten ihan hirveästi emme ylimääräistä hössötystä mahduttaneet niihin olemassa oleviin muutamiin päiviin.

Meidät vihittiin perjantaina iltapäivällä. Varsinainen hääväkemme oli vain muutamakymmentä henkeä, mutta kirkon ulkopuolella odotti iso joukko ystäviä sekä satapäinen turistilauma. Säätytalon puistotädit lauloivat Muistaa sen tytön pienen voinhan, minä itkin, äitiystävät lapsineen laskivat valkoisia ja punaisia ilmapalloja taivaalle. Niin monet olivat tulleet meitä onnittelemaan! En unohda sitä koskaan. Isäni kaateli kuohuviiniä oikealle ja vasemmalle pieniin paperikuppeihin.

Häitä juhliittiin kello viiden teellä Bulevardin Ekbergillä. Tarjolla oli pieniä kurkkuvoileipiä ja leivoksia. Maljoja nostettiin, sulhon serkkutyttö lauloi. Nurkassa sauhusivat sikarit. Vaari aloitti puheensa sanoilla “joka toinen avioliitto päättyy eroon”. Taitava Tuula oli tehnyt pienille tytöillemme vaaleanpunaiset silkkimekot, joissa oli turkiskaulus ja tyllialushame. Katselin vanhoja valokuvia tänään, he näyttävät ihan macarons-leivoksilta…

Pieni ystäväjoukko saatteli meidät vielä hotelli Kämpiin, jossa erosimme heistä hilpeissä merkeissä kirjastobaarissa ja siirryimme jo ennen iltakymmentä kahdestaan illalliselle häähuoneeseen, ystävien varaamaan hienoon sviittiin, jossa sänkykin oli korokkeella ja näkymä aukeni Esplanadin puistoon. Kylpyammeessa oli valtavasti vaahtoa ja keltainen kylpyankka. Mutta, kuten esikoisemme sanoisi, too much information, joten sen pituinen se.

Kuvassa väsynyt mutta onnellinen morsio kyyhkysenharmaassa raakasilkkipuvussaan. Olemme edelleen kiitollisia koko päivästä ystävillemme, jotka auttoivat niin monessa ja vanhemmillemme, jotka lystiä kustansivat.

Inforuutu, lohduksi tuleville hääpareille: Häitä ei aina tarvitse suunnitella vuotta aikaisemmin, eikä niihin tarvitse upottaa kauheita summia. Meidän budjettimme oli reilut 1 000 euroa ja valmisteluaika, kuten yllä kerroinkin, vain kolme viikkoa. Silti häät olivat ihan juuri sellaiset kuin toivoimmekin, ja muistelemme niitä edelleen ilolla. Myös tämmöisillä köykäisemmillä häästresseillä voi liitto kuitenkin kestää.