comments 11

Mehevää munakoisolasagnea

Ihana tekemisestä tyhjä lauantai. Hidas ja vähän juhlallisempi aamiainen hääpäivän kunniaksi, harrasta lehtienlukua ja sitten kaupungille lorvimaan. (Kuulostaa hassulta sanoa noin kun asuu keskellä kaupunkia, mutta niin kai kuuluu sanoa.) Pieni kävelykadunpätkä herättää joskus huvittuneisuutta satunnaisissa vierailijoissa, mutta kun vauhtiin pääsee huomaa lopulta käyttäneensä kolme tuntia ja puolen kuukauden palkan sillä muutaman metrin matkalla.

Nyt tosin etsin pientä, kaunista kirjoituspöytää, jota ei löytynyt. Kiersin kaupat ja kirpparit, mutta palasin tyhjin käsin. (Tyhjin käsin = kajalia ja huulikiiltoa, tuoksukynttilä ja suklaata eli vain niin sanotut ihmisen perustarpeet.)

Ulkona oli kylmä, sellainen piilevä hyisyys, pidemmät kävelylenkit saivat jäädä väliin. Vaatihan myöhäisen lounaan ruokalajikin valmistuakseen oman aikansa. Kasvislasagne oli tyttärien toive, tässäkin huushollissa on nimenomaan nuorten aloitteesta vähennetty pikkuhiljaa lihansyöntiä. Syystäkin. Reseptin löysin kun kirjoitin hakukenttään paras kasvislasagne. Ensimmäiseksi tuli Sivumaku-blogin munakoisolasagne.

Munakoisolasagne 

Viipaloi ja itketä reilun kilon verran munakoisoja.

Sillä aikaa kun munakoisot hikoilevat (äiti, toi on osmoosi! huusi lapsi ohikulkiessaan) tee mehevä tomaattikastike oliiviöljyssä kuullotetusta sipulista, valkosipulista ja kolmesta tölkillisestä tomaattimurskaa, mausta kuivatuilla yrteillä, suolalla ja pippurilla. Pyöristä sokerihippusella. Huom. Mausta tomaattikastike rohkeasti, munakoisot imevät makuja!

Kuivaa munakoisoviipaleet, lado limittäin uunipellille, roiski vähän öliiviöljyä ja suolaa päälle ja pistä kuumaan uuniin ruskettumaan.

Viipaloi 3-4 palloa mozzarellaa ohuiksi siivuiksi, raasta kimpale parmesania.
Riivi myös parista basilikapuskasta lehdet valmiiksi kippoon.

Laita lasagnevuoan pohjalle (minulla on valtava vuoka, siksi määrät tässä suuremmat kuin alkuperäisessä ohjeessa) tomaattikastiketta ja sitten munakoisoviipaleita, mozzarellaa, basilikanlehtiä, tomaattikastiketta ja lasagnelevyjä. Toista. Varmista, että päällimmäiseksi jää tomaattikastiketta.

Ja nyt: valuta hitaasti pari desiä punaista maitoa reunoja pitkin vuokaan. Ei siis valkokastikerumbaa, jes!

Kuorruta lopuksi koko komeus parmesaaniraasteella (osan voi säästää pöytään) ja kypsennä uunissa tuoksuvaksi, kuplivaksi ja kullanruskeaksi, n. 45 minuuttia.

Tein lasagnelle kaveriksi ruokapöytään vihreän salaatin sekä Dijon-herkkusieniä:
Viipaloi herkkusieniä ja purjoa ohuen ohuiksi lastuiksi ja laita vadille. Tee kastike oliiviöljystä, dijonista, punaviinietikasta, mausteiksi suolaa ja pippuria. Laita sinappia reilusti, kastike saa olla sakeaa! Lusikoi kastiketta sienisalaatin päälle, anna maustua hyvän aikaa. Koristele lasagnelta pöllityiltä basilikanlehdillä.

Paitsi että Sivumaun resepti oli ihanan sutjakka, maistuva ja kikkailuista vapaa hässäkkä, sisältyy siihen vielä hurmaava tarina. Ja sen hurmaavan tarinan toinen osapuoli on Kipparin morsian-blogista tuttu Minka, jota suosittelen seuraamaan Instagramissakin. Hänkin kun on kallellaan sekä hyvään ruokaa että kirjoihin, meikäläisiä siis. 

11 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.