comments 13

Me punomme kehdosta hautahan

Tämä vuosi ei sitten kuitenkaan ollut yhtä juhlaa. Kun minuuttiaikataulutin taannoin kuluvaa kevättä ja varsinkin toukokuuta, unohdin, ettei kyseessä ole käsikirjoitus, jossa kynää pitelemme me. Elämä tulee väliin, tai tässä tapauksessa kuolema.

Mieheni menetti torstaina äitinsä, lapset mumminsa ja minä anopin. Aikataulut menevät uusiksi, asiat asettuvat kuin itsestään tärkeysjärjestykseen. Kaikki koohotus tuntuu yhtäkkiä turhalta. Juhlien lomaan punoutuu surun tuomia tehtäviä, joiden edessä kiirekin kumartaa ja laskee nöyränä liekehtivän päänsä.

Äitienpäivä, ilman yhtä äitiä, yhden ainoaa äitiä.

Me punomme kehdosta hautahan,
me punomme, puramme jälleen,
kunnes laulumme kuolema katkaisee
ja sen viemme me virittäjälleen.

Me laulamme kehdosta hautahan
Kuink’ kauan, tiedä me emme.
Paras aina ois sointunsa sommittaa
kuin oisi se viimeisemme.

– otteet Eino Leinon runosta Laulajan laulu, A:n muistolle

13 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.