Tämä vuosi ei sitten kuitenkaan ollut yhtä juhlaa. Kun minuuttiaikataulutin taannoin kuluvaa kevättä ja varsinkin toukokuuta, unohdin, ettei kyseessä ole käsikirjoitus, jossa kynää pitelemme me. Elämä tulee väliin, tai tässä tapauksessa kuolema.
Mieheni menetti torstaina äitinsä, lapset mumminsa ja minä anopin. Aikataulut menevät uusiksi, asiat asettuvat kuin itsestään tärkeysjärjestykseen. Kaikki koohotus tuntuu yhtäkkiä turhalta. Juhlien lomaan punoutuu surun tuomia tehtäviä, joiden edessä kiirekin kumartaa ja laskee nöyränä liekehtivän päänsä.
Äitienpäivä, ilman yhtä äitiä, yhden ainoaa äitiä.
Me punomme kehdosta hautahan,
me punomme, puramme jälleen,
kunnes laulumme kuolema katkaisee
ja sen viemme me virittäjälleen.
Me laulamme kehdosta hautahan
Kuink’ kauan, tiedä me emme.
Paras aina ois sointunsa sommittaa
kuin oisi se viimeisemme.– otteet Eino Leinon runosta Laulajan laulu, A:n muistolle
<3
<3
Halit koko perheelle <3
<3
Voi suru. Miten se onkin niin karu, se kuolema. Ottaa pois jotakin ainutlaatuista. Jotakin jota ei voi ikinä korvata. Voimia.
Kaikki tietysti tietävät, että kuolema on lopullista, mutta eihän sitä usko, kunnes taas kokee. Kiitos voimista.
Nimetön=Paluumuuttajatar
Täällä kaikki jää elämään jälkeeni,
tuo linnunpönttökin ränsistynyt,
ja tuoksu, tuoksu keväinen,
meren yli tänne lennähtänyt.
Ja ikuisuudesta kutsuu ääni,
jota ei kukaan voi vastustaa.
Kukkivain kirsikanoksien ylle
kuu luo hopeaista loistettaan.
Ja näyttää nyt kovin helpolta
tuo vaaleana hohtava tie,
joka smaragdinvihreän tiheikön läpi
jonnekin sanomattomaan vie…
Ja etäällä runkojen lomassa
on vieläkin runsaammin valoa –
kuin polulla lammen rannassa
Tsarskoje Selon puistossa.
-Anna Ahmatova-
Osanottoni teille kaikille ja lämmin halaus Herra Kameralle.
Lempi, hieno Ahmatovan runo, kiitos!
Jos pakko on kuolla, niin kevät on minusta siihen kaunista aikaa.
Lämmin osanottoni teidän koko perheelle!
Kiitos Leenamari.
Voimahalaus!
Elämä menee eteenpäin ja me selviämme kaikesta, surustakin.
Hiljenemme ja jatkamme muistellen parhaita hetkiä…
Selviämmehän me. Eihän poismennytkään haluaisi, että me pysähtyisimme jalansijoillemme. Kuolemiakin on erilaisia. Anoppini halusi jo pois, joten suruun solmiutuu kiitollisuutta ja helpotusta.