Leave a comment

Matkalla tuulimyllyjen maassa, osa 5

Kylmyys ei kai missään ole niin kylmää kuin Amsterdamissa. Yöllä lämpötila oli laskenut pakkasen puolelle, ja me aikaiset linnut tunsimme sen luissamme. Koska olin päättänyt (vaikka kaikki maailman sääennusteet todistivat toisin), että matkalla minimilämpötila on 16 astetta, olin varautunut ohuella takintapaisella ja ballerinoilla. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis!

Kiersimme Dam-aukion seudun kaukaa, ja sukelsimme De 9 Straatjes’in ja Jordaanin alueille, mutta ihan ensin kävimme seisomassa surusilmäisinä Anne Frank-paran talon edessä. Emme jonottaneet sisään, katselimme vain ikkunoita ulkoa. Tyttärillä oli tuo kuuluisa päiväkirja matkalukemisenaan.

Nyt painakaa osoite mieleen: Hollantilaisilla ei ole tapana syödä varsinaisia lounaita, ei ainakaan pitkiä kolmen ruokalajin aterioita kuten naapurinsa Ranskassa. Eväät työpaikalla tai voileipä kulmakuppilassa ajaa lounaan asian.
Siispä menemme paikallisten jalanjäljissä leipäbaariin: Singel 404 sijaitsee osoitteessa Singel 404, kanavan varrella, ja on pikkuruinen. Varaudu jonottamaan. Änkeä sitten koko porukkasi pieneen pöytään, koita tavoittaa tarjoilijattaren huomio, ja yritä hyvä ihminen päättää minkä kymmenistä leivistä valitset! Kaikki muut näyttivät juovan mehuja, smoothieita tai Cokista, Kirjatoukka kietaisi kylmissään lasin punaviiniä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.