comment 1

Matkalla tuulimyllyjen maassa, osa 13

No mutta päivää Arnhem! Kivoja kauppoja (käy ainakin Meijer & Floor‘issa, kuva toiseksi ylimpänä), ystävällisiä ihmisiä, kevätkäärylekojuja (ranskalaisia perunoita unohtamatta), kukkia jokaisessa kadunkulmassa, ja lisäksi lähistöllä jotain vielä kivempaa: Kirjatoukan täti.

Nyt pääsimme käsiksi pääsiäiseen. Tädin ja hänen (hurjan komean ja erittäin keittotaitoisen) miehensä kaunis koti ja uskomattomat herkut hellivät meitä kolme kokonaista päivää. Me istuimme posket pullollamme ja onnesta mykkyrässä pöydän ääressä, kun he aamulla aloittivat puristamalla meille noin kahdenkymmenen appelsiinin verran mehua ja paistamalla kasoittain pannukakkuja, ja illalla viimeiseksi pyyhimme valkosipulivoita suupielistämme ennen kaatumista sänkyyn masun viereen nukkumaan. Tätini on lasten mielestä ehkä hauskinta mitä maa päällään kantaa, ja tottahan se on. (Tämä hersyvä huumori kulkee suvussa?).

Mutta hyvänen aika, kyllähän me ehdimme muutakin kuin syödä! Viimeisenä, kaatosateen pieksemänä päivänä kävimme Burger’s Zoo‘ssa, mutta sitä ennen…

1 Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.