Valitse sivu

Kun lokakuussa ajelimme St. Tropeziin, oli matkalla pakko pysähtyä rannalle. Mitkä aallot! Vaan ei uikkareita?

Tai no yhdet oli, Herra Kameran, mutta häntä ei olisi saanut hyiseen mereen kyllä millään. Onneksi on kiristysnarut keksitty ja poika pääsi liehuvin lahkein hörppimään suolavettä. Ranskalaislapset lennättivät leijoja rannalla pipoissaan ja tikkitakeissaan, kun myrskynratsastajamme syöksyi veteen. Tyttöjä harmitti villisti. Mitä tästä opimme: pidä aina uimapukuja ja pyyhkeitä toimintavalmiudessa auton takakontissa.

Jaoin eilen facebookissakin linkin Hotellien salattu maailma -ohjelman jaksoon, jossa vierailtiin Ranskan Rivieran kuuluisimmissa hotelleissa. Hyppäsin tietysti innoissani mukaan. Varsinkin Nizzan Negresco on aina kiehtonut minua, erityisesti omistajansa ja johtajansa, jääräpäisen bretonittaren Jeanne Augierin ansiosta, joka on antanut piut paut korkeille ostotarjouksille ja hotelliketjujen lähentely-yrityksille ja jatkanut tyynen rauhallisesti valitsemallaan, itsenäisellä tiellä. Tarjosin taannoin itse itselleni Negrescon terassilla 40-vuotismaljan ja kippistelin samalla samana vuonna 100 vuotta täyttävälle hotellille. Siinä toistaiseksi ainoa kosketukseni tuohon legendaariseen paikkaan. Voi kunpa saisin yöpyä hotellissa yhden yön vielä Madame Augierin elinaikana!

Cannesista esiteltiin Carlton, Monacosta Hôtel de Paris ja St.Tropezista vapaamielinen Byblos. Uusia tuttavuuksia olivat Hôtel Belles Rives (Juan-les-Pins) ja Hôtel du Cap-Eden-Roc (Antibes).

Huomaan, paljon vahvoja naisia huippuhotelleiden puikoissa! Mutta huomaan myös, että on olemassa kaksi Rivieraa, joista toista en tunne. Minulle mikään kaupungeista (no, Monacoa lukkunottamatta) ei näyttäydy erityisen ökynä, “miljonäärien temmellyskenttänä”, kuten ohjelmassa sanotaan. Vähän vierastin ohjelman antamaa yksipuolista kuvaa. Ehkä minä sitten näen vain pienet kadut, värikkäät torit, puheliaat ukkelit, viheltelevät kadunlakaisijat ja viinin tarjoamiseen käytettävät maitolasit ravintoloissa, joissa ruoka on yksinkertaista ja hyvää. Millään ferrareillahan ei minuun tehdä vaikutusta, lempiautoni on se sellainen valkoinen camionette, jossa on pikkuruinen koppi ja avolava tavarain kuljetukseen. En ole edes käynyt rannikon hienoissa putiikeissa, yhtä kertaa lukuunottamatta. Ihailin kaunista, värikästä rantapyyhettä, kunnes huomasin hinnaksi 785 euroa ja sain hikan. Myös vierailuajankohdalla lienee merkitystä. En ole koskaan ollut Etelä-Ranskassa kuumimman sesongin aikaan, heinä-elokuussa, temmeltämässä.

Minulle tuo kuvien lokakuinen hetki suolaisessa myrskytuulessa, hiekkaa hiuksissa ja huulilla oli luksusta.

Esiteltyjen hotellienkin valtti tuntui luksusta enemmän olevan rauha, tietynlainen sympaattisuus, jatkuvuus, persoonallisuus. Huonehinnat ovat toki omaa luokkaansa, ja hotelleiden viiden tähden ravintolaillalliset ja esimerkiksi vaatimattoman rantamajan pilviä hipovat päivävuokrat edellyttävät melkoista varallisuustasoa.

Mutta kosketuksiin pääsee vähemmälläkin. Negrescon ja Carltonin terasseilla on unelias tunnelma. Kukaan ole kysellyt kadonneiden miljoonieni perään, vaan olen saanut istua kahvikuppini tai lasilliseni ääressä ihan muina rönttöinä. Joskus maksan sen muutaman lantin lisää espressostani loistohotellin terassilla ihan siitä ilosta, että voin matkalla naistenhuoneeseen vähän eksyä katselemaan kauniita kukka-asetelmia asemahallien kokoisissa auloissa. Zeldakin kävi täällä…

Mielenkiintoisinta antia ohjelmassa on kunkin hotellin historia, kuka kirjoitti mitä ja missä, tai kosi ja ketä. Hotelleiden nimien linkit johdattelevat perille, mikäli hotellin sivuilta historia-osuus löytyi. Lisäksi Hôtel Negrescon fb-sivuja on kiva seurata. Pidän eniten postauksista, joissa esitellään hotellin henkilökuntaa. Moni on ollut töissä vuosikymmeniä!